Heippa, Kysymys kaikille parisuhteessa oleville. Mistä kiinnostuit puolisossasi ennen kuin aloitte seurustelemaan? mitkä asiat tuntui kivoilta toisessa, oliko joitain "kynnyskysymyksiä" joita jouduit ehkä miettimään ennen suhteeseen menoa.. toisen omituiset harrastukset/kiinnostukset tai muuta vastaavaa. Eli ei nyt tarvitse niin syviin vesiin sukeltaa.. toki voi jos haluaa..
Kiinnostaisi vaan kun itse olen sinkku ja välillä tuntuu ettei minussa ole mitään erikoista mistä joku voisi kiinnostua. No, ehkä kaikilla on sellaisia päiviä mutta olisi kiva kuulla millaisiin ominaisuuksiin ihmiset on ihastunut toisessa! :)
Kiinnostaisi vaan kun itse olen sinkku ja välillä tuntuu ettei minussa ole mitään erikoista mistä joku voisi kiinnostua. No, ehkä kaikilla on sellaisia päiviä mutta olisi kiva kuulla millaisiin ominaisuuksiin ihmiset on ihastunut toisessa! :)
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ulkonäkö vei mennessään.
Juuri näin! Onneksi oli komean ulkonäön lisäksi oikein mukava mies :)
Ihastuin ihanaan söpöön tyttöön, koska ollaan aika samalaisia. Kumpikin ollaan vähä niinku alisuorittajia, mutta kummiskin fiksuja. Fyysisesti ja henkisesti tasapuolisia. Vaikka erilaiset elämät on ollut, niin silti jotenkin ollaan koettu elämää samalla tavoin. Saman tyylisiä kokemuksia ja ongelmia on ollut. Jotenkin, vaan ymmärretään toisia ja hyväksytään toisemme "vikoinemme" kaikkinemme. Oli vaan heti niin helppo olla yhdessä, ei tarvinnu stressata, vaikka kumpikin ollaan kovia stressaamaan.
Kai se ihan tärkeintä, että pystyy samaistumaan toisen tunteisiin ja kokemuksiin ja että hyväksyy toisen. Yleensäkin se, että kummatkin haluaa parisuhdetta ja haluaa, että juuri tämä juttu onnistuu. Asennoituu siten, että tää on nyt jotain erikoista, josta kandee pitää kiinni. Vaikee selittää. Sekavaa jaarittelua. = ) Eikä mikään maailman helpoin kysymys. Mut kai vois sanoo, että eihän parisuhteeseen sen takia rueta, että toisessa ois jotain kauheen erikoista, vaan siksi, että toinen on sopiva sulle tai ainakin näin minä ajattelen.
Kuulostaa ihanan normaalilta. Ja siltä että luonteenne sopivat tosi hyvin yhteen..
On kyllä tärkeää että voi tuntea vapauden olla oma itsensä.
Minulla on sama fiilis tuosta erikoisuudesta. Tuntuu vaan että tänä päivänä kaikkien pitäisi tehdä ja olla niin monia eri asioita, olla yhteiskunnallisesti valveutunut, harrastaa erilaisia monipuolisia juttuja, olla unelmien työssä, olla paljon eri sosiaalisia kuvioita ym. listaa voisi jatkaa..
No ehkä se suhteeseen ajava voima on kuitenkin joku voimakkaampi "sielujen sympatia". :)
Kyllä se oli se kokonaisuus pienine yksityiskohtineen kun kolahti. Samanlainen musiikkimaku ja kiinnostus amerikan rautoihin yhdisti heti alkajaisiksi.. Ja sitä kautta sitten pukeutumistyyli ja tötterötukka olivat rakkaallani kohdallaan mikä tietysti miellytti silmääni. Hänellä oli metsästyskoira ja se kieli jonkinmoisesta maanläheisyydestä ja terveistä elämäntavoista ja -arvoista. (ts. Metsästää=tykkää liikkua luonnossa, omistaa koiran=on vastuullinen). Olihan se siippa mielestäni ihan jumalattoman hyvännäköinenkin :p Ja kertoi hassuja juttuja ja tykkäsi piirrellä sormellaan kuvioita mahaan tai selkään kun pötköteltiin vierekkäin..
Olipa kiva muistella noita juttuja! Muistin taas miksi ihastuinkaan häneen silloin vuosia sitten ja millainen se meidän alkutaipale olikaan.. Nyt taidan mennä ja halata tota körilästä :)
Mieheni vaikutti heti kättelyssä sopuisalta, rauhalliselta ja fiksulta. Hänen kanssaan oli mukava jutella ja helppo olla hiljaa. Elämäntilanteemme olivat samanlaiset, kumpikin siis vapaa edellisestä suhteesta, eikä enää perheenperustamismielellä liikkeellä. Itse asiassa kumpikaan ei edes mitenkään aktiivisesti etsinyt seurustelusuhdetta.
Kaikki tämä ja lisäksi läheisyys, joka syntyi välillemme melkein huomaamatta. Ihan kuin oltais aina tunnettu.
Netissä kun tapasi, niin kiinnostui toki ensin toisen ajatusmaailmaan, ja toinen tuntui todella kiinnostavan salaperäiseltä, samantapainen ajatusmaailma ym... sitten kun tavattiin, ihastuin myös ulkonäköön...suloisiin suklaasilmiin, lempeään hymyyn.
Vaikka olenkin ikäni aina kuolannut itseäni vanhempia miehiä, niin silloin alkuun suurin kynnyskysymys oli yli 10 vuoden ikä-ero, mutta niistä epäilyista pääsi yli. Tutut tietty ajatteli, että mies on hyväksikäyttäjä, mutta ei tuo ainakaan vielä 6 vuoden aikana ole mitenkään käyttänyt hyväkseen...
Ykshailee mistä kiinnostuu kun kaikki naiset pettää varmasti kun alkuhuuma on ohi tai jo hakevat treffeiltä uutta.
Eläpä kiltti mies nillitä.
Totuusko kirpasee?
Ei kirpase. Sua taitaa kirpaista se, ettet oikeasti saa kunnollista ja uskollista naista. Missähän lie vika? Mut tarviiko sitä joka ketjussa vinkua... Please?
On tainnu "kiltit miehet" mennä sekaisin? Totuus on kuitenkin se että uskollista ja kunnollista naista ei ole olemassakaan kun korkeintaan parin kk.n pano suhteisiin. Ruoho on jossainvaiheessa aina vihreämpää aidan takana.
Viimeistään kun eka riita tulee on naisilla heti lusikat jaossa eli lähteminen on vaan niin paljon helpompaa kun asioiden selvittely ja läpi käyminen. Kun saanti on varmaa niin mitä sitä yhden kans turhaan enään selvittelee.
tulee 20v yhteistä polkua ihanan mieheni kanssa. Kertaakaan en ole edes miettinyt pettäväni enkä tule pettämään. En katsos pystyisi katsomaan ITSEÄNI peilistä jos pettäisin.
Muutama lyhyempi (4kk-6v) suhde ennen tätä nykyistä, enkä heitäkään pettänyt.
Tilaisuuksien puutteesta se ei ole johtunut, vaan moraalista.
Eli et todellakaan voi yleistää.
En tietenkään voi yleistää ja etenkin sinun ja ikäistesi kohdalla koska veikkaan kirjoituksesi perusteella että ikäsi on 40-50v välillä eli olet sukupolvea joka on saanut vielä asiallisen kasvatuksen lapsuudessa jolloin myös suhteet otetaan tosissaan eikä minään leikkinä. Samaa ei todellakaan voi sanoa enään -70-80 luvuilla syntyneistä.
En tietenkään voi yleistää ja etenkin sinun ja ikäistesi kohdalla koska veikkaan kirjoituksesi perusteella että ikäsi on 40-50v välillä eli olet sukupolvea joka on saanut vielä asiallisen kasvatuksen lapsuudessa jolloin myös suhteet otetaan tosissaan eikä minään leikkinä. Samaa ei todellakaan voi sanoa enään -70-80 luvuilla syntyneistä.
Höpö-höpö, pitkästä suhteesta on kokemusta mullakin, vaikka kuulun tuohon jälkimmäiseen kategoriaan.
"...uskollista ja kunnollista naista ei ole olemassakaan..."
Eipä tuosta olisi arvannut, että tarkoitit jonkun tietyn ikäistä ryhmää...
Voi hyvä tavaton. Olen parikymppinen nainen, ollut jo kuusi vuotta parisuhteessa ja lapsiakin on. Eka riita tuli parin viikon seurustelun jälkeen, enkä lähtenyt lätkimään. Riitoja on vieläkin silloin tällöin, mutta ne selvitetään eikä "laiteta lusikoita jakoon". Tarkoituksenani olisi olla tämän miehen kanssa yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Kuusi vuotta on jo sellainen aika, että ensihuuma on laantunut ja suhde arkipäiväistynyt. Siihen vaaditaan vakaata tahtoa molemmilta, että suhde pysyy elossa. Ei tulisi pieneen mieleenkään pettää ihmistä jota rakastan. Elämä menee ohi, jos vain odottaa että kyllä kaikki menee vielä metsikköön.
Mietipä tilannetta jossa istut kiikkutuolissa vanhana pappana ja murehdit katkeroituneena sitä, että olet ihan yksin, koska et uskaltanut luottaa naisiin. Pitäisikö sittenkin uskaltaa yrittää ja elää päivä kerrallaan ja lopettaa PARISUHDE-keskustelujen myrkyttäminen oman katkeruutesi takia? Tämänkin keskustelun aihe ja kommentit olivat mukavia ja myönteisiä ennen kuin tulit haukkumaan. Uskalla. Rakasta. Elä.
Ja ei, en oikeasti ole paha nainen. Nimimerkkini on sarkasmia ja vastaheitto "kiltille miehelle", joka useassa ketjussa naukuu surkeuttaan ja haukkuu kaikki maailman naiset.
Kuule. Se ei ole uskalluksesta rakastamiseen kiinni ollenkaan jos aina yhtäkkiä nainen ottaa ja lähtee uuden perään kun huuma on ohi. Tai kuten edellistä edellistä edellinen teki että roikkui nettitreffeillä salaa suhteemme aikana jääden tästä kiinni mutta lyöden mitä ihmeellisempiä selityksiä että "tyttäreni on vahingossa sinne kirjautunut salasanallani" yms. Toiset lähtee kun ovat saaneet tarpeeksi seksiä. Pahimpia ovat yh.t jotka purkavat exiensä perään katkeroituen vihaa miehiä kohtaan seuraavalle helpolle urpolle joka tulee vastaan. Ja puhun yli kolmekymppisistä.
Nyt ehdoton raja suhteelle on lapsettomuus. En halua enään olla minkään katkeran yh.n sylkykuppi. Lapsettomat ovat niitä jotka haluavat pidemmän suhteen.
Anteeksi vaan kyynisyyteni teitä parikymppisiä kohtaan mutta yleisin kaava yh.n kanssa ollessani on ollut se että lapset on tehty nuorena ja se villi nuoruus on jääny elämättä. Kun samaa ukkoa on katsottu kymmenen vuotta alkaa alapäätä kutittamaan sen uuden viehätys ja ne lusikat todella on jaossa. Sitten alkaa se miesten läpikäyminen. Sänkyseuraksi kelpaa kuka vaan kunhan ne se menetetty nuoruus saadaan takaisin. Näin toimii naiset jotka tekevät lapsensa parikymppisinä. Se kostetaan lopulta muille. Näin on mennyt joka ainoa yh suhde itselläni.
En suurta summaa löisi vetoa että sinä teet samoin kymmenen vuoden sisään. Ero on ainakin varma. Nykyajan suhteet on niin helppoja päättää ja aloittaa kun ennen joten on vaan ajan kysymys koska kyllästyt siihen "ihanaan perhe elämääsi"
Hyvä, jos olet ottanut opiksesi ja huomannut kaavan: nyt voit sen sitten rikkoa. Älä haaveile pidemmästä suhteesta naisen kanssa, jolla on villi nuoruus elämättä. Älä ota naista, joka hakee vain hetken huumaa.
Mulla ei varmaan villiä nuoruutta ole ollutkaan. Vakiinnuin nuorena, ja saman miehen kanssa on tarkoitus jatkaa hamaan tulevaisuuteen. Tilaisuuksista ei ole puutetta, mutta eivät ne houkuta, kun tietää, että on saanut jotain arvokasta.
Olen pahoillani, että sulla on huonoja kokemuksia, mutta katkerat ja kyyniset kommenttisi loukkaavat niitä, jotka elävät hyvässä suhteessa. Meitäkin nimittäin on.
Niinpä, kiva muistella näitä. Miehellä oli (ja on) ihana hymy eikä muussakaan fyysisessä puolessa ollut valittamista. Hänellä oli aika rankkoja elämänkokemuksia, mutta silti tai ehkä juuri siksi sellainen elämänasenne, että antaa olla, kyllä tästä selvitään. Ihastuin myös hänen siisteyteensä ja huolellisuuteensa ja vastuullisuuteen. Meillä synkkasi hyvin, huumori oli samanlaista.
Suuri merkitys oli myös omalla asenteellani ja siihenastisilla kokemuksillani. Muistan ajatelleeni, että tämä tyyppi otetaan tosissaan.
Positiivinen elämänasenne loisti koko olemuksesta, eikä ole sammunut vieläkään.
Kun se säteili hoikasta, kimmoistasta olemuksesta niin mielenkiintoni oli taattu.
Heti alkutuntumalla (lavatansseissa) totesin tytön harrastaneen liikuntaa.
Vahva selkä, napakat pakarat.
Melko pian elämän perusarvot osoittautuivat saman suuntaisiksi.
Tempperamenttinen persoona joka ei jättänyt silloin ekä vieläkään, mielipidettään epäselväksi mutta jolla ei ollut, eikä ole, tarvetta päsmäröintiin.
Mikään muu ei ole muuttunut kuin ulkonäkö mutta se ei haittaa.
Aluksi juttelin nykyisen mieheni kanssa viikon verran netissä. Sovimme viikonlopuksi treffit. Hän ajoi yli 400km vain nähdäkseen mut! :")
Kun juteltiin niin meistä paljastu paljon yhtäläisyyksiä! Se oli aivan uskomatonta... :"D halusin kovasti tavata sen miekkosen kasvotusten kun ajatukset ja mieltymykset natsas hyvin yhteen. Olimme vaihtaneet kuvat... Ja kun hän lähetti oman kuvansa, niin lähes pyörryin... :::D "NOIN HYVÄNNÄKÖNE APUA"
Hän totaalisesti sai multa jalat alta...VIIKON AIKANA... Ja vieläpä netissä :"D
Lopulta kun tämä herra saapui kerrostaloni pihaan autollaan, niin olin aiiivan paniikissa ja jännittynyt....
Menin pihalle vastaan ja hyppäsin hänen kaulaansa vaikka ujostuttikin paljon! Hän oli viesteissä sanonut että pussaa mua poskelle heti ku nähään kun hänen mielestään poskeni näyttävät kuvissa niin pehmeiltä ja pyöreiltä~ :") ja niin hän teki~
Hän oli luotettava, kiltti ja turvallinen. Sellainen mies jonka kanssa voisi perheen perustaa.
Meillä kynnyskysymyksenä oli että hän pelkäsi eläimiä kun taas itse rakastin niitä. Yksi haaveistani oli hankkia koira, ja tästä luovuin miehen takia koska onhan parisuhde nyt ihan eri asia kuin omistajan ja lemmikin suhde. Mies tosin myöhemmin sanoi minulle että hankitaan se koira. Olin todella otettu siitä että hän oli valmis joustamaan minun takiani ja tiesin että olin oikean miehen valinnut.
Ja nykyään meillä on jo kaksi vuotias haukku talossa, ja mies rakastaa koiraa yhtä paljon kuin minäkin.
Ja meillä on yhteistä taivalta takana 4 vuotta.
Aloin ajatteleen ja huomasin että kiinnostuin miehestäni koska hän tuntui aidolta, myös ajatusmaailmat kohtasivat, olemme samaa mieltä useimmista asioista ja mieheni myös kuuntelee minua.
En tiedä miten sen muuten sanois, mutta tuntuu kuin olisin törmännyt ihmiseen joka on sielunkumppani. Puhumme paljon ja mies kuuntelee.
Emme me mitään erikoisen kiinnostavia ihmisiä kai kumpikaan ole, olemme vain rehellisesti omia itsejämme, emme esitä mitään.
Ja tietenkin ensisuudelma oli vain jalat alta vievä.
Siinäpä ne tärkeimmät tuli! :)