Onko se paras kaveruus sellaista kuin esim leffoissa, vai millaista se on reaalielämässä? Minulla on kaksi hyvää ystävää, tai ainakin kuvittelen heidän olevan... välillä tulee tunne kuin he olisivat tärkeämpiä minulle kuin minä heille, minun kanssa heillä ei ole varaa matkustella mihinkään ulkomaille mutta toisella on poikaystävän kanssa varaa matkustaa vaikka minne ja toisella on sisko/muu perhe... Meillä on todella eri arvomaailmat ja kiinnostuksen kohteet, kaikkialle minne haluaisin mennä joutuisin menemään yksin esimerkkinä tästä siis keikat, matsit... Välillä saattaa mennä etten näe kumpaakaan kahteen viikkoon...
Olen miettinyt mikä minussa on vikana, olenko liian tylsä (niinkuin vanha koko peruskoulun ajan parhain kaverini sanoi kun näimme kerran, että kai hän kyllästyi minuun), olenko liian kiltti, olenko liian nolo?? On vain niin yksinäinen olo, kun kaiken mitä haluaisi tehdä joutuu tekemään yksin, en enää edes halua ehdottaa näille kahdelle "parhaalle" kaverille mitään koska tiedän heidän kieltäytyvän tai keksivän jonkun tekosyyn..
Mutta siis niin halun tietää millaista on kun on paras kaveri, onko silloin tarpeellinen olo, ei tarvitse pelätä mitä sanoo, on samoja kiinnostuksen kohteita eikä poikaystävä mene kaiken edelle... Onko se samanlaista kuin elokuvissa?
Olen miettinyt mikä minussa on vikana, olenko liian tylsä (niinkuin vanha koko peruskoulun ajan parhain kaverini sanoi kun näimme kerran, että kai hän kyllästyi minuun), olenko liian kiltti, olenko liian nolo?? On vain niin yksinäinen olo, kun kaiken mitä haluaisi tehdä joutuu tekemään yksin, en enää edes halua ehdottaa näille kahdelle "parhaalle" kaverille mitään koska tiedän heidän kieltäytyvän tai keksivän jonkun tekosyyn..
Mutta siis niin halun tietää millaista on kun on paras kaveri, onko silloin tarpeellinen olo, ei tarvitse pelätä mitä sanoo, on samoja kiinnostuksen kohteita eikä poikaystävä mene kaiken edelle... Onko se samanlaista kuin elokuvissa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
No mä voin sanoo et mulla on maailman ihanimmat ystävät
Kahteen viikkoon? Minulla on hyviä ystäviä, joita nään ehkä kerran puolessa vuodessa.
Jos heillä on poikaystävä/perhe niin on lienee ymmärrettävää että ne menevät kavereiden edelle? Ei sillä ettetkö sinäkin olisi heille tärkeä.
"Meillä on todella eri arvomaailmat ja kiinnostuksen kohteet, kaikkialle minne haluaisin mennä joutuisin menemään yksin esimerkkinä tästä siis keikat, matsit..." Niin, no minkä tälle voi jos on eri kiinnostuksen kohteet. Se tietenkin vaikuttaa. Ei tämä ole ystäviesi eikä myöskään sinun syysi.
Helpoitenhan tietty tulee vietettyä aikaa kavereiden kanssa, joilla on samat kiinnostuksen kohteet ja sama elämäntilanne. Ei se sitä tarkoita etteivätkö he silti edelleen olisi ystäviäsi. Ehkä sinun täytyisi alkaa harrastamaan ja hankkimaan kavereita joilla on sama elämäntilanne ja samojen mielenkiinnonkohteita, niin olisi seuraa. Tai hanki vaikka koira.
On se samanlaista kuin elokuvissa, eli asiat sujuvat helposti eikä toinen osallistu tekemisiin vain siksi ettei toiselle tulisi paha mieli. Tuttavat sitten erikseen, heistä tietää ettei kannata edes pyytää seuraksi.
Ei se ystävyys kuitenkaan aina ole itsestäänselvyys, eli joskus huomaa vasta jälkeenpäin että toinen olisi ollut valmis johonkin enempäänkin kuin vain samanaikaiseen läsnäoloon - mutta kukaan ei ehdottanut mitään muuta.
Riittävän monta kertaa kun tekee yhdessä jotakin ja joka kerta on sen jälkeen hyvä mieli, sellaista ystävyys voi olla.
Minulla on töissä ja vapaalla vuosien ajalta tuttuja, mutta vain harva heistä on ystäviä. Etenkään siinä suhteessa että tekisimme tiettyjen vakioasioiden lisäksi jotakin muuta.
Nuorempana minulla oli Ystävä isolla Y:llä ja sydämellä. Tiesin hänen olevan aina jossain minua varten. Oli murhe sitten iso tai pieni, itse aiheutettu tai minusta johtumaton tiesin etten taistele sitä vastaan yksin. Oli päivä tai kello mikä vaan tiesin, että voin soittaa/mennä hänen luokseen. Menetin hänet yllätäin, hautajaisissa tuntui kuin mikään ei enää koskaan olisi hyvää, siitä huolimatta että elin parisuhteessa. Tämä ystäväni oli mies ja minä nainen. Tjntji kuin elämästä olisi kaatunut joku pilari joka oli kannatellut kaikkea.
Kului vuosia, kukaan ei kestänyt vertailua tähän ystävään, tiedän en olisi saanut verrata en vain päässyt siitä ajatuksesta. Lopulta sellainen ihminen löytyi. Ihminen joka teki työtä voittaakseen luottamukseni, joka rakensi uudelleen uskoni siiheni ettei kaikki kaunis ole katoavaa. Nyt tiedän taas etten ole yksin, tiedän keneen turvata, kuka kantaa osan taakasta jos se itselle on liian raskas. Kavereita joiden kanssa jakaa ilot on tusina kymmenessä, mutta ihmisiä jotka nostaa sut pohjalta kun olet sinne päätynyt on todella harvassa...
Nuorempana minulla oli Ystävä isolla Y:llä ja sydämellä. Tiesin hänen olevan aina jossain minua varten. Oli murhe sitten iso tai pieni, itse aiheutettu tai minusta johtumaton tiesin etten taistele sitä vastaan yksin. Oli päivä tai kello mikä vaan tiesin, että voin soittaa/mennä hänen luokseen. Menetin hänet yllätäin, hautajaisissa tuntui kuin mikään ei enää koskaan olisi hyvää, siitä huolimatta että elin parisuhteessa. Tämä ystäväni oli mies ja minä nainen. Tjntji kuin elämästä olisi kaatunut joku pilari joka oli kannatellut kaikkea.
Kului vuosia, kukaan ei kestänyt vertailua tähän ystävään, tiedän en olisi saanut verrata en vain päässyt siitä ajatuksesta. Lopulta sellainen ihminen löytyi. Ihminen joka teki työtä voittaakseen luottamukseni, joka rakensi uudelleen uskoni siiheni ettei kaikki kaunis ole katoavaa. Nyt tiedän taas etten ole yksin, tiedän keneen turvata, kuka kantaa osan taakasta jos se itselle on liian raskas. Kavereita joiden kanssa jakaa ilot on tusina kymmenessä, mutta ihmisiä jotka nostaa sut pohjalta kun olet sinne päätynyt on todella harvassa...