Vaikea sanoa mitään ikävämpää tilaa kuin se, että niin toivoisi voivansa olla onnellisesti parisuhteessa, mutta samalla kokemusten kautta olevansa kelpaamaton sellaiseen. Jumittuneena limboon.
Tila olisi ehkä helpompi kestää, jos kaipaisi vähemmän toisen ihmisen seuraa ja läheisyyttä, eikä seksiäkään miettisi niin usein. Palstalla ollessani olen miettinyt, että varmasti osalla ikisinkkumiehistä, ja suurella osalla ikisinkkunaisista, tällainen kaipuu on jotenkin helpompi upottaa johonkin mielen syövereihin, ja antaa sen hautautua sinne. Tai mitä minä mistään tiedän, varsinkaan niiden miesten kohdalla, joilla parisuhteiden alkuunsaattaminenkaan ei ole ikinä onnistunut. Voi hyvinkin olla, että se on vielä kivuliaampaa kuin tämä, mitä nimitin limboksi.
Toisaalta kysymys on myös sopivan kumppanin löytämisestä. Kuilustahan voisi päästä ylöskin, jos löytäisi jostain kumppanin, jonka kanssa oikeasti sopii todella hyvin yhteen. Käytännössä palataan kuitenkin takaisin kuoppaan; esimerkiksi jos omalle kohdalle mietin naisia, joita olen tosielämän puolella tavannut tässä viime kuukausina, niin ei tule mieleen yhtäkään, jonka kanssa olisin voinut olla yhteensopiva. Olen sentään tavannut kuitenkin kymmeniä naisia tilanteissa, jotka ovat kestäneet sen verran aikaa, että hyvän yhteensopivuuden olisi voinut huomata.
Onko palstalla kellään mitään näkemyksiä asiaan? Miten joko unohtaa pään sisälle syvyyksiin tuo ristiriitainen kaipuutila, tai sitten löytää tosiaan tie ulos siitä, sopivien ihmisten pariin.
Tai samaistuuko tähän yleensäkään kukaan?
Sinkkunaisille ongelma taitaa olla enemmän se, että ei tule ketään riittävän hyvää miestä vastaan?
Tila olisi ehkä helpompi kestää, jos kaipaisi vähemmän toisen ihmisen seuraa ja läheisyyttä, eikä seksiäkään miettisi niin usein. Palstalla ollessani olen miettinyt, että varmasti osalla ikisinkkumiehistä, ja suurella osalla ikisinkkunaisista, tällainen kaipuu on jotenkin helpompi upottaa johonkin mielen syövereihin, ja antaa sen hautautua sinne. Tai mitä minä mistään tiedän, varsinkaan niiden miesten kohdalla, joilla parisuhteiden alkuunsaattaminenkaan ei ole ikinä onnistunut. Voi hyvinkin olla, että se on vielä kivuliaampaa kuin tämä, mitä nimitin limboksi.
Toisaalta kysymys on myös sopivan kumppanin löytämisestä. Kuilustahan voisi päästä ylöskin, jos löytäisi jostain kumppanin, jonka kanssa oikeasti sopii todella hyvin yhteen. Käytännössä palataan kuitenkin takaisin kuoppaan; esimerkiksi jos omalle kohdalle mietin naisia, joita olen tosielämän puolella tavannut tässä viime kuukausina, niin ei tule mieleen yhtäkään, jonka kanssa olisin voinut olla yhteensopiva. Olen sentään tavannut kuitenkin kymmeniä naisia tilanteissa, jotka ovat kestäneet sen verran aikaa, että hyvän yhteensopivuuden olisi voinut huomata.
Onko palstalla kellään mitään näkemyksiä asiaan? Miten joko unohtaa pään sisälle syvyyksiin tuo ristiriitainen kaipuutila, tai sitten löytää tosiaan tie ulos siitä, sopivien ihmisten pariin.
Tai samaistuuko tähän yleensäkään kukaan?
Sinkkunaisille ongelma taitaa olla enemmän se, että ei tule ketään riittävän hyvää miestä vastaan?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ratkaisu: viinaa. Paljon ja usein.
En halua lähteä sille tielle. Helpottaisihan se hetken, mutta kun en halua pilata kaikkea.
Muutenkin viina ei juurikaan vie minulta pois noita kaipauksen tunteita, vaan kännissä ne jäävät vellomaan päähän entistä pahemmin.
Ovatko maksulliset naiset täysin mahdoton ajatus?
Ovat. Ei pelkästään rahallisesti mahdotonta, vaan myös henkilökohtaisena valintana mahdoton. Omalle kohdalleni katson, että prostituoitujen käyttäminen olisi erittäin väärin. Moraalisesti väärin.
Toki yleisesti ottaen yhteiskunnassa pitäisi olla ehkä vähän sallivampikin ote prostituutioon, koska se vähentää naisten niskalenkkiä p/s-markkinoista.
Katso paljon pornoa ja vetele käteen monta kertaa päivässä. Lopulta lakkaa seisomasta eikä kovin ja sairainkaan porno saa sitä enää ylös. Yrität runkata vetelää nakkia ja ymmärrät, että elämäsi on pelkkää paskaa. Olet henkisesti pelkkä raato etkä jaksa vihata enää naisia tai edes itseäsi. Alat nostelemaan puntteja ja viiltelemään koska fyysinen kipu saa sinut tuntemaan olevasi olemassa ja lievittää henkistä tuskaasi. Kokeilet huumeita koska viina saa sinut vain entistä masentuneemmaksi. Siirryt kovempiin aineisiin ja lopulta piikität krokodilia suoneen. Vuoden sisään olet kuollut.
Vastaavasti kokemattomat miehet ovat omassa limbossaan. Meille sanotaan, ettemme ole kylliksi kokeneita parisuhteisiin, mutta miten silloin voi saada ensimmäisen parisuhteen? Sitäpaitsi ihmiset jotka kertatoisensa eroavat ovat todistaneet oman kykenemättömyytensä sitoutumiseen. Logiikka on nykymaailmassa kieroutunut. Ne jotka eivät osaa elää parisuhteessa, määrittelevät nyt kuka kelpaa parisuhteeseen, tyhmät hallitsevat älykkäitä.
En ole nyt pariin vuoteen kokenut sellaista syvää tuskaa yksinäisyydestäni kuin joskus aiemmin. Silloin kuukausi saattoi mennä, etten lainkaan ajatellut yksinäisyyttäni ja yhtenä iltana kuukaudessa tuo tunne oli niin musertava, että koin luhistuvani sen alle ja ajattelin vain itsemurhaa.
Yritän kasvaa ihmisenä henkisesti oman tarvitsevuuteni yläpuolelle. Minulla ei muuta vaihtoehtoa kuin tulla kokonaiseksi ilman toista ihmistä, vaikka se vaatisi luopumista romanttisista harhakuvitelmista siitä oikeasta, jonka kanssa viettäisin loppuelämäni. Minun lapsellinen haaveeni kohdistuen naisiin, oli tulla vanhaksi yhdessä oman rakkaan kanssa, se että meillä olisi ollut oma yhteinen tarina.
Ehkä se ainoa oikea onkin ns. oma sielumme, todellinen itsemme, josta egomme minä on julmasti erotettu. Kohdistamme siis itsemme kaipuun romanttiseksi haaveeksi siitä oikeasta naisesta, joka lopulta tekee meistä jälleen kokonaisia ja liittää egon minän sielun itseen. Mitä vahvemmin ajattelen, että se oikea onkin sieluni eikä kukaan nainen, ja mitä päättäväisemmin haluan sen löytää, sitä vähemmän minulla on minkäänlaisia odotuksia naisten suhteen. Mitä sellaista joku pinnallinen pissis voisi henkisesti minulle antaa, mitä oman itsen löytyminen ei voisi? Useimmat naiset ovat minulle ajatusmaailmaltaan ja arvoiltaan lopulta täysin turhanpäiväisiä.
Eräs vaihtoehto siis kumppanin etsinälle pinnallisten ihmisten joukosta, on aloittaa henkinen matka itsen löytämiseksi. Käsittääkseni se on ainoa keino päästä pois myös todellisesta limbosta.
"Ehkä se ainoa oikea onkin ns. oma sielumme, todellinen itsemme, josta egomme minä on julmasti erotettu. Kohdistamme siis itsemme kaipuun romanttiseksi haaveeksi siitä oikeasta naisesta, joka lopulta tekee meistä jälleen kokonaisia ja liittää egon minän sielun itseen. Mitä vahvemmin ajattelen, että se oikea onkin sieluni eikä kukaan nainen, ja mitä päättäväisemmin haluan sen löytää, sitä vähemmän minulla on minkäänlaisia odotuksia naisten suhteen. Mitä sellaista joku pinnallinen pissis voisi henkisesti minulle antaa, mitä oman itsen löytyminen ei voisi? Useimmat naiset ovat minulle ajatusmaailmaltaan ja arvoiltaan lopulta täysin turhanpäiväisiä."
Ainut joka sen tyhjiön voisi täyttää on ihminen joka on "sielun puolikas" "sielunkumppani".
Minua on viimeaikoina alkanut kiehtomaan ajatus limbota pois koko oravanpyörästä, menisi jonnekin lapin perukoille eräkämppään kultaa kaivelemaan tai jonnekin elinkustannuksiltaan halvempaan maahan aikaansa viettämään, jos paikka olisi suomessa sitähän saisi kuitenkin jonkinlaista työttömyyskorvausta niin ei välttämättä tulisi edes persnettoa kun sinkkuna omaa elintasoa olisi mahdollista pudottaa aika alaskin. Sitten aikanaan palailisi ihmisten ilmoille jos huvittaa.
Minua kiehtonut tuollainen erämökkiin muutto jo monta vuotta, tosin lähinnä ajatuksen tasolla. Tiedän, että en kuitenkaan loppujen lopuksi olisi valmis sitä toteuttamaan. Ehkä tärkeimpänä syynä se, että tuo vaihtoehto vaatisi viimeistenkin toivonkipinöiden heittämistä pois. Siinä ikäänkuin hyväksyisi sen, että ei tule ikinä kuulumaan edes suht normaalien ihmisten joukkoon. Heittäisi menemään kaikki toiveet kunnollisesta parisuhteesta, kunnollisesta työllistymisestä, perheestä, ystäväpiiristä jossa leppoisaa yhdessäoloa jne.
Ehkä jos ikää tulee vielä lisää, ja kaikki puuttuu, niin tuo erämökki tuleekin sitten ihan aidoksi vaihtoehdoksi itsellenikin. Olen teltan ja pyörän kanssa ollut joskus pidempiä aikoja itsekseni, poissa ihmisten ilmoilta. On siinä omalla tavalla hyvin vapauttava tunne, kun on vain luonnossa, eikä ole muita ihmisiä aiheuttamassa paineita.
MInua tuollainen irtiotto kiehtoo juurikin sen vuoksi että siinä varmaankin olisi lähempänä luontoa ja oppisi ehkä arvostamaan kaikenlaisia pieniä juttuja, upeita auringonlaskuja yms. mitä luonto eteen heittää jossain korpimailla ja ainahan olisi mahdollista tehdä comeback jos alkaisi ahdistamaan pitkät välimatkat ja se ettei ihmisiä tule joka päivä vastaan.
Itseasiassa nuo mainitsemasi, ovatko ne lopulta niin tavoittelemisen arvoisia?
-Kunnollinen parisuhde // On niitä aika paljon kunnottomiakin
- Kunnollinen työllistyminen // Vasta teollistumisen myötä tuli ahneus työhön ja eikö hyvinvoinnin lisääntyessä tulisi työn vähentyä eikä päinvastoin?
- perhe // Monesti sekin hajoaa syystä tai toisesta
- ystäväpiiri // Ei ne ystävät mihinkään katoa välttämättä, puhelin ja netti varmaan kuitenkin pelaisi, tänäänkin vapaa-ajan yhteydet, pari puhelua ja sp hoituneet kavereihin/tuttuihin noilla niin aivan samoin toimisi syrjempääkin.
Kylläpäs sinä näet mustan reunan joka asialla. Ei noiden asioiden toivomisesta ja elämisestä kannata luopua sen takia, että ne voivat mennä pieleen. Ihan sama kuin sanoisi, että on turha elää, koska kuolema tulee kuitenkin lopulta.
Kuka muuten on sanonut että ainoa oikea elämisen malli on se perinteinen jota me kaikki niin helposti noudatamme ja onko se yhtään täydempää elämää kuin jokin erilainen tapa viettää aikaansa kuolemaa odotellessa :)
Running in circles, it´s a catch-22. Been there.
Kuulostat kovin negatiiviselta suhteessa itseesi avauksessasi kun oletat, ettet mukamas tiedä mitään tahdosta haudata taikka peittää nämä tunteet. Tottakai tiedät. Toisaalta uskallan väittää että rakastuminen tai ihastuminen, miten vaan, on loppupeleissä jokaisen oma, subjektiivinen kokemus ja vaikka itse kaipaus onkin luonteeltaan pitkälti samantyyppinen ihmisten kohdalla.
Itsekään en viitsi esim. netistä hakea itselleni seuralaista vaikka se suht helpolta vaikuttaakin, kun se tosiaan on hakuammuntaa löytää joku josta ihan aikuistenoikeasti ON kiinnostunut. Kaiken maailman keskustelupalstoilla yms. sosiaalisen median paskafoorumeilla aina mainostetaan jotain seuranhakupalvelua kysymällä, "oletko sinkku?" tai "Löydä se oikea vielä tänään" tai jotain muuta vastaavaa. Sen oikean löytäminen on sitäpaitsi kuin neulan etsiminen heinäsuovasta, relevantimpi kysymys lienee että KIINNOSTAAKO toinen ihminen vaiko ei, eikä sitä voi kuitenkaan voi virtuaalimaailmasta käsin noin vain päätellä.
Itsekin huomaan etten nyttemmin ajattele lähestulkoon ollenkaan sitä mimmiä josta vielä pari viikkoa tälle palstalle burgerimaisesti vuodatin, mutta jos hän palautuukin mieleeni niin kelailen vain ettei hän varmaankaan ollut minua itseäni varten. Ei sen puoleen että paljoa ehtisin häntä miettimäänkään...
Joo nettideitit on ihan turhia, varsinkin useimmille meistä miehistä, jotka palstalla pyörimme. Tämä liittyy samaan asiaan, josta kirjoitin joku aika sitten aloituksen otsikolla "Ikisinkut ovat vähän kummallisia". Siinä se pointti oikeastaan tuleekin, tiivistettynä. Jos kuuluu oman sukupuolensa mediaanityyppiin, niin nettideitit voivatkin varmaan toimia ihan kohtuullisesti. Etsitään vain toisen sukupuolen mediaanityypin edustajia deittipalvelusta, ja eiköhän treffeillä jonkun kanssa klikkaa yhteen.
Mediaanityyppien edustajat kuitenkin pariutuvat kohtuullisen ongelmattomasti reaalielämän puolellakin. Eivät he kovin kauaa ehdi sinkkuna viihtyä.
Sitten taas me, jotka olemme kaukana pallon keskipisteestä, "normaalien" ihmisten sijainnista. Me olemme kaukana keskipisteestä, ja olemme kaikki vieläpä eri suuntiin siitä. Suuntia on ääretön määrä. http://www.web3d.org/x3d/specifications/vrml/ISO-IEC-14772-VRML97/Images/sphere.gif Tällaisia kaukana keskipisteestä olevia ihmisiä kyllä nettideitteihin ajautuu paljon, ainakin omien, vuosien takaa olevien kokemusteni mukaan. Ongelma on vain siinä, että jos nettideittaajamies sijaitsee pallon toisella puolella, ja nettideittaajanainen pallon toisella puolella, niin he ovat vielä kauempana toisistaan kuin ovat niistä keskipisteen normaaleista ihmisistä. Heitä yhdistää vain se, että he ovat outoja.
Mikä on todennäköisyys, että kaksi outoa, jotka sijaitsevat lähekkäin pallon pinnalla, kohtaavat nettideiteissä? Esimerkiksi tässä kuvassa vaikka numerot 1 ja 2 http://forums.autodesk.com/autodesk/attachments/autodesk/344/102719/1/4 point sphere.jpg
Aika pieni. Paljon suurempi todennäköisyys ainakin omien kokemusteni mukaan on, että muut nettideittailijat ovat vähintään yhtä kaukana minusta kuin se (pallon) keskipiste.
Huvittavaa, olen tasan samanlaista pallokuviota joskus tarjonnut analogiaksi, ja kaikki vain nauroivat... "Ihmiset eivät ole palloja", mukamas.
Tuttu juttu, samoja kommentteja olen itsekin saanut palstalla monta kertaa. Useimpien naisten ja joidenkin miestenkin mielestä kaikki parisuhteiden analysointi muussa kuin tunnemielessä on väärin, koska parisuhde on "tunnejuttu", ja "sen vaan tietää, kun oikea osuu kohdalle", ja "millään muulla ei ole mitään väliä jos vaan on kemiaa ja tunteita". Niitä jotka noilla tavoilla ajattelevat, ärsyttää suunnattomasti, kun joku rikkoo romanttisen kuplan. Naisia varsinkin ärsyttää ihan tajuttomasti, jos joku paitsi rikkoo romanttisen kuplan, niin myös osoittaa, että oikeasti se heidän ihana pikku kultamussukka on rikollinen tai muuten ihmisiä vahingoittava paska.
Jos ylipäätään ei oo kiiinnostunut tekemään asioita yhdessä toisten kanssa vaan haluaa paeta sinne erämaamökkiin, on aika epätodennäköistä, että jostain puskasta vaan löytyis joku toinen tyyppi, joka haluais tehdä niitä samoja asioita kuin itse.
Siksi se, että jakaa jonkun harrastuksen on niin tärkeetä.
Mut voihan sitä aina yrittää. Hakua päälle sopivasta seurasta esim. eräretkeilijöiden parista.
Tottahan toki minä haluaisin tehdä asioita muiden kanssa yhdessä. Se on vaan kun muut, erityisesti naiset, eivät halua tehdä asioita minun kanssa. Siksi erämökkikin nousee välillä ajatuksiin.
Teistä ei yksikään mieti mitä kivaa voisin puuhastella, harrastaa ja opetella, VAAN missä muualla voisin laiskotella vielä vähän lisää.
Niinkö?
Jos ei tärppää niin vieläkö löisin päätäni seinään nettitreffeillä? Jihaa.....!!
Eikö jo kyllästytä?
Miten saadaan ajatukset jonnekin muualle? Tai pitäisikö käydä kysymässä joltain ammattilaiselta mitä voisin tehdä?
Jos 90% ajasta mielessä pyörii pillu tai sen saamattomuudesta aiheutuava masennus, niin se on jo merkki siitä että ajatukset pitää saada edes hetkeksi toisaalle. Eikö?
Mulle syy, miksi olen sinkku, että seurustelu ei vaan kiinnosta. Ei huvita katsella ketään niin paljon kuin suhde vaatisi. Seksissäkin on se petollinen puoli, että jos saa hyvää kyytiä, siitä tyypistä haluaa sitten vakituisen parisuhteen, mutta enemmän kuin parisuhdetta, haluan olla yksin ja rauhassa.
Sitten kun olen ollut tarpeeksi yksin, ehkä huvittaa taas seura ja ihmiset ja sitten varmaan kärvistelen tuossa samassa limbossa. Nyt vaan ei tunnu siltä.
Itselle ongelma on lähinnä ettei tule tarpeeksi HUONOA vastaan. Haluaisin semmoisen mahdollisimman syrjäytyneen friikkinörtin. Kuitenkin naisissa tämmöiset on suuria harvinaisuuksia jopa siitä huolimatta varattuja ja kaiken lisäksi vaikka semmoinen ihminen olisi miten ihmeessä kohtaisin ja tulisi tutustuttua.
Tältä palstalta löydät TAATUSTI ne suomen huonoimmat, rumimmat, idiooteimmat, luontaantyötävimmät nörtti-ATM:t.
Ei kun valkkaamaan;)
Mutta ei NAISIA, huom.
Sinkkuna sinkkuna ei parina. Ei onnistuisi seurustelu ja on niiin kaukainen ajatus, että.