Tänään tässä istun mieli maassa. Avioliittoni on pitkä, olen aina tehnyt kaikkeni sen eteen.
Nyt sitten törmäsin täydelliseen tyhjyyteen, mies viipottaa omissa menoisaan ja oloissaan.
Satuin saaman kutsun vanhan ystävän kautta mennä erääseen tilaisuuteen auttamaan, miehini on siellä pyörinyr mukan jo kauemmin, eräänlainen harrastustoiminta.
No huomasin jo lähtiessä jonkinlaista kiukkua hänessä. Jo alkumatkasta ärjäisi jotain rumaa.
No paikan päällä tein työtäni ja sitten näin jotain, mitä en olisi ikinä halunnut nähdä, mieheni oli erään naisen kanssa hyvin läheisessä keskustelussa. Katsoin heitä jonkin aikaa. Tämä sama naienn on muutaman kerran tullut eteen muuallakin ja on ollut varsin vaivaantuneen oloinen, mutta vain viikko sitten myös hieman salaa ihan kauppamatkalla näin naisen flirttailevan miehelleni kaeuempaa.
Sanoin vain tuon viimeisin tilenten jälkeen miehelle, että ihmettelen kovasti heidän läheistä tuttavuuttaan, koska nainen oli samoin työtilanteessa mutta hakeutui kauas minusta, eikä ole oikein tervehtinyt koskaan, vaikka pakon perään silloin tällöin törmäämme yhteen. Naimissa hänkin on, mutta lapseton ja luultavasti jo ihan hyvässä iässä, miehensä oli nyt estynyt saapumasta tilaissuuteen.
Kun mietin muistan monta kummallista tilannetta tämän ihmisen tiimoilta. Joten olen todella hämmästynyt.
Mies tirysti otti nokiinsa, niin että ensimmäinen toaksiu oli, että meidän ei pidä olla samassa paikassa, onkohan hän smanlainen niissäää muissakin menoissaan ja niitä on paljon.
Itse en ole koskaan halukas kovin kovaan menoon ja varsinkaan yksin. Nyt alkaa olla myöhäistä edes ajatella ja eiväthän pienet tulotkaan juuri anna mahdollisuutta.
Nyt istun todella täysin tyhjänä kaikesta, tunnen itseni niin yksinäiseksi ja tyhmäksikin, olenko tosiaan koko elämäni antanut mennä hukkaan.
Minne menen, minne joudun, uutta suhdetta ei tule mieleenikään sitoa toiseen sukupuoleen.
Mitä minulle enää tässä elämässä on, nyt tuntuu että ei yhtään mitään.
Tunnen itseni niin lyödyksi, alistetuksi, moitituksi.
Nyt sitten törmäsin täydelliseen tyhjyyteen, mies viipottaa omissa menoisaan ja oloissaan.
Satuin saaman kutsun vanhan ystävän kautta mennä erääseen tilaisuuteen auttamaan, miehini on siellä pyörinyr mukan jo kauemmin, eräänlainen harrastustoiminta.
No huomasin jo lähtiessä jonkinlaista kiukkua hänessä. Jo alkumatkasta ärjäisi jotain rumaa.
No paikan päällä tein työtäni ja sitten näin jotain, mitä en olisi ikinä halunnut nähdä, mieheni oli erään naisen kanssa hyvin läheisessä keskustelussa. Katsoin heitä jonkin aikaa. Tämä sama naienn on muutaman kerran tullut eteen muuallakin ja on ollut varsin vaivaantuneen oloinen, mutta vain viikko sitten myös hieman salaa ihan kauppamatkalla näin naisen flirttailevan miehelleni kaeuempaa.
Sanoin vain tuon viimeisin tilenten jälkeen miehelle, että ihmettelen kovasti heidän läheistä tuttavuuttaan, koska nainen oli samoin työtilanteessa mutta hakeutui kauas minusta, eikä ole oikein tervehtinyt koskaan, vaikka pakon perään silloin tällöin törmäämme yhteen. Naimissa hänkin on, mutta lapseton ja luultavasti jo ihan hyvässä iässä, miehensä oli nyt estynyt saapumasta tilaissuuteen.
Kun mietin muistan monta kummallista tilannetta tämän ihmisen tiimoilta. Joten olen todella hämmästynyt.
Mies tirysti otti nokiinsa, niin että ensimmäinen toaksiu oli, että meidän ei pidä olla samassa paikassa, onkohan hän smanlainen niissäää muissakin menoissaan ja niitä on paljon.
Itse en ole koskaan halukas kovin kovaan menoon ja varsinkaan yksin. Nyt alkaa olla myöhäistä edes ajatella ja eiväthän pienet tulotkaan juuri anna mahdollisuutta.
Nyt istun todella täysin tyhjänä kaikesta, tunnen itseni niin yksinäiseksi ja tyhmäksikin, olenko tosiaan koko elämäni antanut mennä hukkaan.
Minne menen, minne joudun, uutta suhdetta ei tule mieleenikään sitoa toiseen sukupuoleen.
Mitä minulle enää tässä elämässä on, nyt tuntuu että ei yhtään mitään.
Tunnen itseni niin lyödyksi, alistetuksi, moitituksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pöpöjä seinällä! Et voi olla tosissasi!
Jos minä olisin keuhkoontunut edes osasta vaimoni ja tuttujen ja tuntenattomien miesten välisistä, hyväntuulisista keskusteluista niin olisimme eronneet tai elämämme olisi yhtä helvettiä.
Jokunen selkeä vonkaaminen on tapahtunut mutta niistäkin puhumme keskenämme avoimesti.
Ehkä miehesi kireä asenne johtuu siitä, että hän arvasi sinun reagointisi?
Ihan ensiksi: älä vastuuta miestäsi elämäsi onnellisuudesta tai tyytyväisyydestä siihen.
J aseuraavaksi: nauti ihmeessä itsenäisyydestäsi ja siitä, että voit todellakin toteuttaa itseäsi monella tapaa ja liikkua vapaasti; monella on roikkuva ja kontrolloiva mies. Jos tunnet itsesi yksinäiseksi, tee jotain sen sijaan, että syyttäisit tunteesta miestäsi.
Miehesi käyttäytyminen ei ole paras mahdollinen mutta minkäs teet. Toista ei voi muuttaa.
Olin vähän aikaa sitten samassa tilanteessa kun sinäkin: olin mustis kaikista mieheni menoista ja siitä, että hän halusi tehdä asioita kavereidensa kanssa( joukossa myös naisia). Juttelimme asiosta avoimesti ja kerroin miltä minusta tuntuu ja kävimme asiat perinpohjaisesti läpi.Varasin samalla ajan pariterapeutille jonka kanssa juttelin tunnoistani ja hän sanoi minulle juuri saman kun Cloetta: et voi vastuuttaa muita omasta onnellisuudesta tai tyytyväisyydestä, se on liian raskas taakka kenelle tahansa ja ajaa toista vain kauemmaksi. Järjestin itselleni myös "omaa" tekemistä ja nautin itsenäisyydestäni. Ja nyt meidän välit ovat terveemmällä pohjalla ja välit molempien mielestä paljon paremmat. Juttelemme päivän tapahtumista , teemme yhdessäkin asiota jne. Olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, että toista ei voi väkisin sitoa ja vahtia. Tekemistä on vieläkin ja terapia jatkuu... mutta "valoa" kohti mennään!
mitä pahaa keskustelussa on?
Saa miehellä olla ystäviä, kavereita ja tuttavia. Niitä pitää olla.
Itse en kestäisi jos mies viettäisi kaiken aikansa kanssani.
Haluan myös omaa aikaa, ja tavata omia ystäviäni ilman toisen läsnä oloa.
Parisuhde jossa koko ajan täytyy elää kylkimyyryä, ei pidemmän päälle toimi.
Olisiko aika hankkia omaa tekemistä?