Haluaisin tietää onko kukaan päässyt yli petetyksi tulemisesta? Ja pystynyt sen jälkeen jatkamaan parisuhdettaan mieheensä/naiseensa? Onko yksi kerta pahempi kuin useampi kerta tai oikein salasuhde? Onko parempi että pettäjä itse kertoo vai pahempi?
Petetty
th10.10
63822
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Oha noita jotka on päässy yli. Mut se vaatis myös että se petetty tukis myös pettäjää varsinkin jos pettäjä on oikeasti ja aidosti pahoillaan. Jos kyse on pitemmästä salasuhteesta niin itse en antaisi anteeksi minkään omaisuuden jne vuoksi. Lapset eivät todellakaa ole hyvä syy jatkaa kulissiliitossa sen sanon omasta kokemuksestani sellaisena kulissiliiton lapsena. Lapset vaistoo kyllä. Lapset eivät osaa päättää omaa parastaan. Joskus on parempi taistella kynsin hampain ja joskus parempi luovuttaa. Menkää ihmiset terapeuttien puheille!
"Mut se vaatis myös että se petetty tukis myös pettäjää..."
Miksi!? Miksi se sen vaatii...? Eikö pettäjän muka itse tarvitse ottaa vastuuta teostaan?
" ....varsinkin jos pettäjä on oikeasti ja aidosti pahoillaan."
Tuo on _vähin_ vaatimus pettäjälle. Jos pettäjä ei tajua tekoaan ja todella ole paghoillaa ja yritä kaikkensa liiton onnistumiseksi, niin liitto ei ikinä tule kuntoon. Se voi aikansa jatkua, mutta kunnossa se ei ola ja kaatuu ennemmin tai myöhemmin. Näin käy _aina_ - ei ole yhtään ainoaa poikkeusta!
Hyvin komennti nimimerkiltä o87yt87y!
Jos se sun kumppanis on jo sut valinnu tärkeämmäks kuin sen toisen ihmisen niin avaimet on sun käsissäs. Rakkaus tai tunteet tätä toista kohtaan ei heti katoa. Ongelmien taputtelu ei pelasta suhdetta olipa pettäjä tehnyt mitä tahansa. Sulla on mahollisuudet tehdä ihan mitä vain. Onko kumppanisi valehdellut mistä ja miten paljon, oletko puhunut tän toisen ihmisen kanssa ehkä hän voi sanoa jotain mikä ratkasee suuntaan tai toiseen. (Ei kaikki kakkoset pahoja ole vaikka niin väitetään täällä) oletko puhunut kumppanisi kanssa aivan kaikesta, mitä olette päättäneet tehä korjataksenne asiat jne. Selvitä itsellesi mitä elämältäsi haluat ja ota vastaan kaikki tieto mitä on mahdollista saada.
Tai sitten tee jotain muuta. Tän enempää en osaa sanoa.
Hän petti minua yhden kerran. Ja viikon päästä tapahtuneesta kertoi asiasta minulle. Silloin tuntui kuin joku olisi vetänyt pohjan alta. Minulle on aina tuottanut vaikeuksia luottaa ihmisiin. Ja sillä hetkellä olin vähän saanut luottamusta häneen ja sitten hän teki noin. Olen kysynyt miksi. Hän ei osaa vastata. Sanoo vain että se oli hänen elämänsä suurin virhe ja jota hän katuu lopun elämänsä. Olen miettinyt että oppiko hän todella tästä jotain vain tuleeko se vielä joskus toistumaan. Ja niin. Kävimme kyllä terapeutin luona, mutta ei hän voinut tarjota kuin keskusteluapua. Kai siitäkin voisi hyötyä olla..
Samankaltainen tilanne täällä (ei suhdetta, itse kertonut, luottamuspula minun puoleltani)paitsi että tunnustuksesta jo 2 vuotta. Meilläkään pettäjä ei heti osannut syytä kertoa, terapiassa asia selkeni, ja koko tapahtuma oli monen asian summa (ei ollut vain yhtä syytä)kävimme terapiassa yhdessä ja erikseen. Ensimmäinen vuosi oli suoraan helvetistä, elämä pyöri tämän petoksen ympärillä 24/7. Tämä toinen vuosi on ollut sitten sitä jälleenrakennusta. On opeteltu elämään uudenlaisessa suhteessa, vanhaan ei ollut paluuta, enkä sitä edes tahtonut. Paljon tämä on vaatinut molemmilta, mutta nyt voin aidosti sanoa, että aletaan olla voitolla ja elän paremmassa parisuhteessa kuin ennen.
Voi olla että oppi, ainakin minä opin vastaavassa tilanteessa pettäjänä. Siinä ikäänkuin kasvoi nopeasti aikuiseksi, olin ennen lapsellisempi ihmissuhteiden suhteen. Ratkaisevaa tuossa, että vain yksi kerta, ei valehdellut vaan tunnusti itse, katuu ja yrittää korjata asian. En itse antaisi anteeksi salasuhdetta, jota on salailtu, koska sellainen ihminen on jo paatunut omaltatunnoltaan eikä häneen voisi enää luottaa.
Kiitos vastauksestasi.
En ehkä pysty antamaan mitään anteeksi, mutta en todellakaan antaisi anteeksi salasudetta. Enkä olisi edes koittanut jatkaa.
Mutta tämäkin tuntuu aika vaikeelta.
Saitko sinä silloin anteeksi pettämisesi? Jos sait miten sait toisen taas luottamaan itseesi..?
Näin on näppylät. Anna toinen mahdollisuus, mikäli tiedät, että uudelleen toistuessaan selviät jaloillesi kuitenkin. Päätään ei kannata suin päin seinään lyödä. Ilman terapiaa en usko, että voi selvitä.
Mä olen kaivannut keskustelua ulkopuolisen kanssa, jonkun joka olis kokenut vastaavaa ja selvinnyt siitä. Olisiko se nyt sitten vertaistukea.. tuntuisi helpommalta niin, mutta ymmärrän ettei kukaan normaali ihminen jaksa tällasesta jauhaa, tarvitsee olla ammattilainen..
Suhdesoppa sivuilla on asiallinen joskin hiljainen keskustelupalsta. Myös pettäjän on hyvä saada keskustella ilman että joutuu koko ajan syyllistetyksi. Suosittelen terapian jatkamista, meille siitä tuli tärkeä tilaisuus puhua, ilman että kolmas maailman sota syttyy. Toki Se varsinainen työ täytyy tehdä kotona, arjen keskellä, mutta terapiasta saatiin hyvät eväät kotiin, joiden avulla mentiin aina seuraavaan kertaan. Se että pettäjä tunnustaa itse, kertoo mielestäni paljon, katumuksesta ja siitä ettei halua tekoaan uusia. Itse en luvannut koskaan antavani anteeksi ja jatkavani (ja sen kyllä ääneen sanoin) mutta lupasin itselleni että yritän.
Olen myöskin sanonut etten pysty antamaan anteeksi. Mutta voin yrittää. Hänen tekoaan en pysty koskaan ymmärtämään enkä hyväksymään. Hän sai minut epäilemään itseäni. Sai itseluottamukseni murenemaan. Mutta yritän kasata itseni. Samalla mietin voinko todella luottaa siihen kun hän sanoo
rakastavansa minua. Että olen tärkeintä
hänelle ja sanoo että olen hänen mielestään upea ja seksikäs. Miten te saitte seksielämänne kuntoon?
ei tekoa tarvitsekkaan hyväksyä, sehän on ollut väärin.
eikä tämä koskaan unohdu (nyt jo kyllä hieman haalistunut, ei aina mielessä, ja silloin kun on mielessä ei aiheuta hirvittävää myrskyä elämässä) uskon että vielä kymmenien vuosien päästä tulee se pomppaamaan mielenpäälle kun jokin sopivasti muistuttaa. mies sen onneksi ymmärtää, ja minulla on lupa sanoa, että nyt sattuu taas lujasti ja mieli on paha, tai saatan kysyä jotain asiaan liittyvää, mies sitten vastaa ja lohduttaa.
alussa miehelle oli todella vaikeaa kestää minun pahanolon tunteita, ja jatkuvaa haluani keskustella ja kysellä asiasta, mutta kun ymmärsi tarpeeni ja käytiin asiaa läpi niin paljon kuin halusin, väheni se tarpeeni siitä koko ajan puhua, tavallaan kun tuli se varmuus, että puhua ja kysyä saa, aina kun siltä tuntuu (ja toinen vastaa ja kuuntelee), niin ei sitten sitä tarvetta enää niin paljon ollutkaan. sillon kun toinen harasi kynsin hampain vastaan, tuli semmonen olo, että miksi ei uskalla siitä puhua (jotain salattavaa)...
vertasin myös itseäni koko ajan petoskumppaniin (omaksi tappiokseni tietenkin) olenko löysempi lasten jäljiltä, paksumpi, rumempi, taitamaton sängyssä jne. itsetunto oli nollilla (eikä se toki vieläkään ihan normi tasolla ole) seksi ei kuitenkaan koskaan loppunut, vaan halusin miestäni aivan kuten ennenkin (aivan alussa oli ehkä viikko etten kyennyt) joskus vain tuli kesken petipuuhien se kamala epävarmuus omasta itsestä (ulkonäöstä, taidoista ym.) ja saattoi itkukin kesken tulla, mies sitten lohdutti...eniten tässäkin asiassa auttoi kuitenkin se että terapiassa mies oppi kertomaan niitä syitä tapahtuneeseen, pikkuhiljaa minut on siellä sitten vakuutettu siitä, ettei vika löydy minun ulkokuoresta, sisimmästä eikä jalkojen välistä, vaan vika löytyy miehen sisimmästä. (silti se epävarmuus toisinaan hiipii pintaan)...petetäänhän niitä kaikkien haluamia superseksikkäitä ja kauniita julkkisnaisiakin...
Teidän suhteesta ei tule mitään, ellet pysty oikeasti antamaan anteeksi. Sinun itsetuntosi ei myöskään saisi olla miehen uskollisuuden varassa, vaan ihan omissa käsissä. Suo anteeksi, mutta vähän kalskahtaa korvaan tuo "upea ja seksikäs". Kuin myös tuo kysymyksesi, voitko luottaa kun mies sanoo rakastavansa sinua. Rakkaushan TUNTUU. Jos mies rakastaa sinua, sinä tunnet sen. Se on sinun tuntemustesi varassa, ei miehen sanomisten. Rakkaus ja parisuhde on silti kaksi eri asiaa. Parisuhteessa ei tarvitse olla rakkautta, mutta se voi toimia. Vaikka parisuhteessa on rakkautta, niin tarvitaan kaikenlaista muutakin.
Anteeksianto tulee sitten kun petetty on valmis, ei sen tarvitse heti alkushokissa tapahtua (eikä Se edes VOI tapahtua niin alussa)
Ehkä olen sitten niin epävarma itsestäni sekä omista tunteistani etten tunne hänen rakkauttaan. Tai ehkä minusta on tullut tunnevammainen? Ehkä minua loukattu nyt niin pahasti ettei tästä ihan heti selviä. Enkä todellakaan pysty antamaan anteeksi. Ehkä joskus kun olen jotenkin päässyt tästä yli. Riippuen myös siitä mitä mies tekee. Ja niin kalskahtaa minunkin korvaani. Mutta hänellä taitaa olla tarve vakuuttaa ettei pettäminen johtunut minusta. Eikä ainakaan ulkonäöstäni.
anna alkushokin mennä rauhassa ohitse. ei sinulta kukaan odotakkaan että selviät tuosta viikossa tai kahdessa, vie vuosia toipua tällaisesta. ja on luonnollista että sitä jotenkin sulkee itsensä, kai sitä jotenkin suojaa itseään jos tuleekin uusia iskuja. jos mies ei rakastaisi, ei olisi tunnustanut tekoaan, mutta vaikka mies rakastaakin ja katuu, ei se autoaattisesti tarkoita että petetyn rakkaus säilyy, tai että petetty välttämättä kykenee jatkamaan yhdessä (aina se rakkaus ei vain riitä).
anna nyt pään selvetä rauhassa, ja käykää siellä terapiassa ajatuksianne purkamassa, terapeutit eivät toki korjaa sitä mikä on mennyt rikki, he voivat vain tukea teitä siinä paikkauksessa. ja jos tuntuu ettei terapeutti ole oikea, sitä voi aina vaihtaa.
alussa tuntui ettei terapiasta ole mitään apua, että kuljetaan siellä katsomassa kun minä itken ja puran pahaa oloani, jälkeenpäin ymärrän että olin niin rikki, että ei siinä vaiheessa kukaan voinut siihen parisuhteeseen keskittyäkkään, tärkeintä oli saada minut takaisin "elävien kirjoihin". jos silloin olisi ruettu keskittymään perisuhteen korjaamiseen, olisi minun suru ja pettymys (ja kaikki se muu tunnemyrsky mikä sisällä velloi) jäänyt käsittelemättä, ja se ei takuulla olisi pitkässä juoksussa ollut kovinkaan viisas veto. mutta silloin alussa tuntui, että "antakaa jotain ohjeita, millä kaikki muuttuu taas hyväksi" , mutta eihän se niin mene.
tärkein asia mikä terapiasta jäi käteen, oli miehen puhumaan oppiminen.
ai niin...minusta ei koskaan tullut sitä samaa ihmistä joka olin, elän ja olen onnellinen, mutta persoonaltani olen aivan eri ihminen kuin ennen pettämistä, eikä se automaattisesti tarkoita että olisin jotenkin huonompi kuin ennen, tunnen olevani viisaampi, ja jotenkin ymmärtävämpi muiden virheiden suhteen, olen taatusti kasvanut ainakin metrin henkisesti :)
Tämä on ollut minulle kyllä yhtä vuotistorataa. Mutta yritän parhaani. Tällaisessa tilanteessa minulla on ollut vain yksi vaihtoehto, eli olen sulkenut itseni johonkin kuoreen. Piilottanut tunteeni. Välillä tuntuu että olen täysin tyhjä. Ja sitten iskee päälle se tuska ja pettymys ja itkuraivari. Välillä taas kun pystyn hetkeksi unohtamaan tämän niin pystyn olemaan vähän iloinen ja ns. tyyni. Seksi on meilläkin jatkunut mutta ei aivan yhtä hyvänä koska minulle tulee väkisin mieleeni kuva miehestäni sen toisen kanssa. Mutta eilen oli eka kerta kun sain pidettyä sen pois seksin aikana. Ja se oli helpottavaa. Tuntu pieneltä askeleelta eteenpäin.
Muistan vielä nuo alun tuntemukset, itse laihduin tikkulaihaksi ja valvoin yli puoli vuotta (nukuin max. 2 tuntia)juuri nyt voi olla vaikea uskoa, mutta kyllä Se paha olo hellittää vielä, mutta ensin pitää elää läpi oikea helvetti, suru ja pettymys (ym.)pitää elää läpi. Voimia.
"Eikä ainakaan ulkonäöstäni." Aaarghhh.
Minä paiskaisin hanskat tiskiin tuollaisen miehen kanssa. En tosiaan vaivautuisi antamaan anteeksi. Tuossa voi nimittäin käydä niin, että sinusta tosiaan tulee tunnevammainen, ellet nyt kuuntele itseäsi ja jätä miestä.
Kiitos viesteistäsi "pinnalla"
Olen saanut niistä voimia itselleni ja uskoa että tästä voi selvitä.
Voimia myös sinulle.
Kiitos. Itsekin kaipasin kovasti alussa uudelleen yrittäjien juttuja. Tavallaan vahvistusta sille, että ei ole hullua yrittää ja uudessa alussa voi oikeasti onnistua. Tunteet heitteli alussa ihan hirveästi, ja pää oli sekaisin, kun ei mitään niin kovasti halunnut kuin sen ihmisen kainaloon jonka olisi voinut kuristaa hengiltä. Ja tuntui ettei siitä alun vuoristoradasta tule koskaan loppua. Sai sitten voimia muilta, uskoa siihen että elämä vielä paranee...ja paranihan Se
Niimpä, tämä on kyllä ollut todellista vuoristorataa. Välillä mietin että eikö olisi vaan helpompi luovuttaa ja jättää hänet. Miksi kidutan itseäni. Mietin että eihän hän ole edes ansainnut minua, että kyllä minua varten on joku joka oikeasti rakastaa minua. Mutta sitten ajattelen että niinhän minä juuri hänestä ajattelin.. Lisäksi tämä on vaikeeta koska en voi kertoa tästä kenellekkään. En halua ystäviltäni mitään katseita ja tuomitsemisia. Ainoastaan yhdelle ole vähä avannut tätä soppaa ja hän onneksi tuki minua. Yksi joka ei tiedä paljon mitään tuomitsi minut heti ja ihmetteli miksi edes enää olen sen miehen kanssa. Mutta aina asiat eivät ole niin yks oikeita, joko on tai off.
Sivullisten on aina niin helppo tuomita, ja sanoa mikä on oikea ratkaisu, kun sitä oikeaa ei tiedä kuin parisuhteen osapuolet itse. Onneksi meillä saatiin paljon tukea molempien vanhemmilta, sisaruksilta ja ystäviltä (kyllä, meillä tilanteesta kerrottiin aika avoimesti)lapsille ei kerrottu muuta kuin, "äidillä ja isällä on nyt eripuraa asioista, siksi ollaan välillä vähän surullisiakin, mutta teillä ei ole mitään hätää..." itseä helpotti puhua asiasta ja kirjoittaa.
Pinnalla. Miten mun pitäis tähän suhtautua että eilen kun olin tietokoneella huomasin miehen käyneen alaston suomi sivuilla kattelemassa pillun kuvia. Pitäisikö vaan hyväksyä? Vai onko tämäki pettämistä? Kun itse panosta on kulunut kuitenkin vain puoltoista kuukautta.
Anna useemmin, niin ei tarvii miehen omaa kättä käyttää ja hakea kiihoketta vieraiden p:jen kuvista.
Pystyisitkö itse panemaan joka päivä jos sua ois just petetty?
Meillä sovittiin ihan uudet parisuhteen säännöt (aika tiukatkin)ja ne laitettiin ihan paperille ylös, asia myös keskusteltiin perinpohjaisesti, onko mies valmis niihin sitoutumaan (toki niitä on päivitetty. Sitä mukaa kuin olo minulla hellittänyt)mutta kyllä meillä oli paljon säännöissä asioita jotka eivät olleet suoranaisesti pettämistä, vaan loukkasivat minua muuten. Mutta keskustella piti ettei tule "tulkinta-eroja", ja paljon tuli listalle asioita jotka oli ennen enemmän kuin Ok, mutta nyt ei.
mies ei välttämättä ymmärrä, kuinka jo pelkkien kuvien katselu loukkaa ja satuttaa (lisää epävarmuutta jne.)sinun pitää Se kertoa hänelle. Avointa keskustelua.
Mä olisin sen kertonutkin jos olisin edes tajunnut että hän käy sellaisilla sivuilla. Mutta ei minulle tullut mieleenkään. Jotenkin noi kuvat oli loukkaavampia kuin pornon katselu. No, nyt hän tietää sen että loukkasi minua. Mutta jotenkin olen nyt nii rajalla että luovutan koko hommasta. Mä en jotenkaan enää jaksa. Tuo oli niin kuin viimeinen niitti..
Minä puolestani en yhtään usko sääntöihin ja rajoituksiin. Kumppanin täytyy ihan itse tajuta mikä loukkaa tai satuttaa toista. Sitten jos tulee törmäys suuntaan tai toiseen, niin se täytyy miettiä selväksi. En kyllä ikinä alkaisi tehdä mitään kirjallisia sääntöjä. Yökkis :).
Entä teillä vuorovaikutteinen avoin keskustelu, eli tosin päin? Mies sanoo mikä sinussa risoo, loukkaa ym.? Tuli vaan mieleen, että naisilla on monesti suuri tarve muuttaa miestään, mutta miehillä harvemmin on tarvetta muuttaa naistaan, vaimoaan.
th10.10
Miksi mies jättää yhteiselle tietokoneellenne pillun kuvia? Tämä tuskin lienee pettämistä, mutta hieman ihmettelen tuollaista tahdittomuutta.
Tiedän. Olen itse sellainen nainen. Eikä se ole hyvä asia.
Mies ei ole koskaan sanonut mitään. Eli siitäkin pitäisi puhua. Itse ei aina tule ajatelleeksi kaikkea. Siksi on hyvä kirjottaa tänne ja pyytää apua. Tavallaan.
Kysymys ei ollut toisen muuttamisesta, vaan siitä että meillä meni pelisäännöt uusiksi. Ei yksin baareihin, ei yöreissuja, ei flirttailua, henkinen lojaalius jne. Ja myös miehen sanelemia asioita (että ei mikään minun laatima "kieltolista"). Monia asioita, jotka oli ennen ok (esim. Nuo edellä mainitut) miten sen toisen pitäisi automaattisesti ymmärtää mikä loukkaa ja mikä ei, kun me ihmiset ollaan hyvinkin yksilöllisiä tässäkin asiassa, toinen sietää halin, toinen jopa pusun, joku ei siedä mitään, ja joskus Se sietokyky voi muuttua.
Ihmiset ollaan joo erilaisia. Mutta hyvinkin usein toinen kyllä ymmärtää mikä loukkaa, mikä ei, puhumattakin. Siksi juuri vaietaankin asioista, jotka todennäköisesti loukkaavat. Minäkään en usko pelisääntöihin, koska niitä ei voi valvoa. Uskoton voi olla päivällä, vaikka lounastauolla, tai harrastusmatkalla jos sitä kaipaa. Henkistä lojaalisuutta, millä sitä mitataan? Yöreissukiellot sun muut eivät ole pelisääntöjä, vaan toisen kontrollointia. Mielestäni se on vihoviimeinen asia parisuhteessa, tai missään muussakaan suhteessa. Ilman luottamusta, hataraakin, parisuhde ei ole mitään, pelkkä kulissi vain.
Itse en pystynyt antamaan anteeksi. 5 vuotta yhteistä taivalta takana joista viimeisin vuosi oli hankala. Anteeksi antaminen ei onnistu koska:
-en pystyisi elämään jatkuvassa epätietoisuudessa luottamuspulassa
-luulisin että kynnys on matalampi pettää toisen kerran kun siihen on jo kerran kyennyt,
-en tule koskaan ymmärtämään hänen tapojaan käsitellä vaikeuksia niin julmalla tavalla kuin pettäminen
-hän ei tunnu enää omalta rakkaalta kumppanilta vaan "käytetyltä" ja vieraalta ihmiseltä,pettäminen oli shokki 100% aiemmin luottamussuhteessa.Lisäksi sen vuoksi että minulla on olut erittäin raskas vuosi muuten ja tällä tavalla hän minua tuki
- En saa kuvaa hänestä ja naisesta sängyssä pois silmistäni. Joka päivä se on mielessä
- Olen menettänyt arvostukseni ja kunnioitukseni itseäni kohtaan ja en pysty unohtamaan että se on hänen pettämisensä syy. Hänen syytänsä on myös se että menetin uskon rakkauteen ja luottaa kehenkään mieheen enää jatkossa
- Hän tartutti minuun klamydian josta ei kertonut edes minulle,jäi kiinni.
Tässä lienee jo tarpeeksi syitä miksi en pysty..rakkaus ei nopeasti katoa yhtän m ihinkään mutta se ei vain aina riitä.
Nimimerkki "pettynyt87"
Kirjoitit myös minunkin ajatukseni. Vaimoni petti työkaverinsa kanssa. Kaksi vuotta yritin selvittää asioita, antaa anteeksi ja unohtaa, mennä eteenpäin, jatkaa liittoa, mutta se ei onnistu juuri noista mainitsemistasi systä. Muutin pois, jätin lapseni, jota en uskonut koskaan tekeväni, mutta olin liian loppu, liian toivoton kaiken tapahtuneen jälkeen. Minä uskon, että "kaiken se kestää" - paitsi uskottomuutta.
Rohkea teko. Toivottavasti vielä mekin joskus löytäisimme semmoiset kumppanit jotka voisivat antaa kaiken rakkautensa vain meille ja vaikeuksien tullen turvautua omaan kumppaniin vieraan ihmisen sängyn sijasta.Tuntuu nykypäivänä olevan sellaiset ihmiset harvassa :(
Meidän parisuhde on kestänyt yli kuus vuotta johonka kuuluu myös yksi yhteinen 5vuotias lapsi. Lapsen tulo oli molemmille yllätys, mutta onnellinen sellainen. Mieheni kuuluu ryhmään, mihin tunnetaan yleensä nuoret miehet ketkä haluavat kokeilla sitä jännää tunnetta "kelpaankohan kellekään". Käryjä on käynyt monta kertaa, niin tekstailusta, chättäilystä kuin masturboinnista tietokoneen välityksellä toiselle... Ja nyt taas, taas me ollaan samassa pisteessä, että miksi näin! Tällä kertaa vain mieheni oli ehdotellut varatulle naiselle pikkujouluissa, joka kertoi omalle avomiehelleen tästä... Mies tekstasi minulle aamulla, mitä oma mieheni puuhaa seläntakanani. Nyt riittää! Tiskirättejä saa kaupastakin. Pettää kerran, pettää aina. Luottamus puuttuu, mitä jää....? Vapaus, vapaus tehdä mitä lystää ja lykkiä minne lystää, Enää ei se mies minun itsetuntoani revi alas. On olemassa (toivottavasti!) miehiä, ketkä rakastaa vakaita naisia. Jotka omistautuu omalleen! Olen antanut itsestäni kaiken 100%sti (niin ilot kuin kiukutkin) ja jos en sellaisena kelpaa, on parempi olla yksin.
Maailma on puolillaan ihmisiä, jotka on päässyt yli pettämisestä. Toinen asia sitten on, että selviääkö hänen parisuhteensa hengissä siitä tuhosta, jonka toinen on välinpitämättömyydellään saanut aikaiseksi. Vihakin on tunteena helpompi vastaanottaa kuin välinpitämättömyys, sillä viha on voimkas tunne kun taas välinpitämättömyys on silkka tyhjiö.
Suurimpia haasteita petetylle on nähdä eteensä tarpeeksi pitkälle, kuukausia kestävän alkushokin nostaman tuskan sumun läpi siihen uuteen elämään minkä pariskunta voi uudessa parisuhteessaan saada rakennetuksi. Vanha suhde on pettäjän toimesta lopullisesti tuhottu ja paljastumisen tuottama tyhjiö shokeeraa petetyn aina niin julmasti, että siinä vaiheessa moni tekee periaatteellisia päätöksiä joita voi myöhemmin katua. Tuossa vaiheessa selvästi näkemiseen ei ole muita keinoja kuin asioista keskusteleminen ja itsekkäästi itsestään huolehtiminen... puolison rooli ja tunteet häneen löytävät kyllä suuntansa pahimman mylleryksen jälkeen. Monet ihmiset yksinkertaistavat tunne-elämänsä maitopurkin ostamisen automaation tasolle; "jos mun muija pettää, lentää se kaaressa oli tilanne mikä hyvänsä" (vain apinan rintakehän rummutus puuttuu...)
Kun omia kokemuksia peilaa, niin voin sanoa ettei tuollainen ihan kunnon uskottomuus ikinä haihdu mielestä, se puhdas alkuperäinen vaimoni ei ikinä palaa siksi aina uskolliseksi ihmiseksi jonka nain eikä hän luultavammin tule koskaan täydellisesti käsittämään sitä tuhoa miknkä hän sai aikaiseksi minussa.
Siitä huolimatta minun oli tärkeintä nähdä, että mitä meillä on, mitä meille voisi olla ja miksi meillä oli ollut nämä ongelmat. Kaikesta turhasta tuhosta huolimatta, minun ei ollut vaikea nähdä tapahtuneen ohi, yli ja ympäri ja aloittaa uuden suhteen rakentaminen.
Anteeksianto ei ole asia jonka ihminen voi itse päättää tai jotain mitä voi toiselle mennä sanomaaan "annan sinulle anteeksi" ja asia on sillä valmis. Ei, mielestäni toiselle voi päättää antaa anteeksi ja toiselle voi mennä sanomaan että "annan sinulle anteeksi" ja sitten sinä työskentelet kasvaaksesi siihen anteeksiantoon, johon menee vaihtelevanpituinen aika ihmisestä riippuen. Jotkut ei päätettyään jatkaa silti jaksa maalin asti tuossa prosessissa ja suhde tuhoutuu lopulta uskon puutteeseen. Toisen kasvun tuhoaa pettäjän sitoutumattomuus, kolmannen kasvu ei ala ollenkaan kun hän pääse irti pettämisen tuhoisista mielikuvista jääden pyörimään niihin. Jollekin tuho on ollut liikaa ehkä jo valmiiksi hauraassa suhteessa eikä jäljellä ole mitään, mitä rakentaa.
Itse päätin antaa anteeksi ja olen jo aika pitkällä sen kanssa... mutta, siinä saa luultavammin tulla monet ensilumet ennen kuin olen yrittämisestäni huolimatta valmis siinä.
Tämä on sinänsä hassua, mutta pettäjän sitoutumiseen vaikuttaa todella paljon se, että kuinka hyvin petetty pääsee jaloilleen... eli siinä vähän catch22 tilanne; toivu itse ensiksi jotta sinua pettänyt voi myös toipua ja olla sitä mitä sinä itse haluat. Tuo on epäreilua, mutta mielestäni jälleen toisen eli sen joka ei pettänyt puolisoaan, pitää olla suhteessa se vahvempi osapuoli... tavallaan kuin helpottamaan tämän mahdollisuuksia löytää suhteeseen jälleen se rakastaminen minkä hän petti. Rajua, mutta mielestäni totta.
En usko, että "pettää kerran - pettää aina" - sanonta pitää paikkansa. Toki, on varmaan vajakki-ihmisiä jotka tekee sitä aina, mutta useat kerran pettäneet aikuistuvat ihan jo ensimmäisestä kriisistä eivätkä koskaan tee sitä toiste. Tapapettäjät poislukien, niin ei pettäjäkään ihan helpolla toivu siitä häpeästä ja tuskasta mitä hänen koheltamisensa sai aikaan.
Niin totta. Usein nämä "kerrasta poikki..." huutelijat, eivät ole uskottomuutta välttämättä edes itse kohdanneet...kuten minä ennen, olin erittäin vahvasti sitä mieltä, että jos pettämistä paljastuu, niin Se on ukko kartanolla Välittömästi. Kuvittelin että rakkaus toiseen kuolee välittömästi, ja jäljelle jää vain vihaa ja inhoa...ei Se sitten "aikuisten oikeesti" ihan niin mennytkään. Tosiasiassa Se rakkaus puski läpi vahvempana kuin koskaan (eikä Se siinä shokissa ollu aina niin hirvittävän ihanaakaan)
Mä olen tällä hetkellä vaan niin sekasin. Pää hajoo. Mitä rakkaus edes on? Musta tuntuu että mä en tunne enää mitään. Mitään kohtaan.
Tuo "pää hajoo" on merkki siitä, ettet rakasta kumppaniasi, ja ettei edes kannata yrittää selvitä. Sinun täytyy rakastaa itseäsi niin paljon, että annat päällesi rauhan, eroat ja aloitat alusta jonkun toisen kanssa. Olet kokoajan hälytysvalmiudessa, stressitilassa, koska et enää edes tunne mitään.
Itse olin alussa myös kuin zombie, ei tunteita ei mitään, en osannut käydä kaupassa (tai menin sinne, mutta en osannut ostaa tavallisia ruokaostoksia)en nukkunut, en syönyt, väitän että olin shokissa, en kyennyt oikein mihinkään...mutta Se meni ohi.
alkuvaiheessa joku ehdotti, että asuisimme hetken erillään, mutta ei Se ollut meille mikään vaihtoehto, mutta kävin ystäväni luona toisella puolen suomea "lomalla", itkin ja puhuin 3 päivää putkeen. Ja ikävöin miestäni. Anna itsellesi aikaa.
Mä yritän. Mutta mä työstän koko ajan tätä päässäni. Jollain tasolla. Jos en itse pettämistä niin sitten mietin tunteitani ja sitä mikä olisi oikea ratkaisu. Se rassaa aika pahasti. Töissä käyminen on sekä helpottavaa että helvettiä.
Kyllä, Se pyörii päässä 24/7, yöt ja päivät. Ja vaikka kaupassa hymyilee ja vaihtaa muutaman sanan puolitutulle, takoo takaraivossa koko ajan pettäjän teko.
Miksi se on merkki siitä etten rakasta kumppaniani? Eikö pää voi hajota tästä kaikesta mitä on tapahtunut. Jos en välittäis yhtään niin miksi sitten tunnen mustasukkaisuutta miehestä?
Rakkaus. Tuohon heittäisin vahvan kommenttini. Eli sen, ettei rakastamansa ihmisen kanssa aina kerta kaikkiaan voi/halua olla parisuhteessa/asua yhdessä. Kaksi eri asiaa. Se vain on päätettävä ihan itse mitä haluaa. Ottaen huomioon kaikenlaiset omat tunteet mahdollisimman tarkasti. Siis huom, kaikenlaiset, ei vaan sitä rakkauden tunnetta. Tuo "pää hajoo" tarkoittaa juuri mitä tuossa jo sanottiinkin, stressitilaa. Tärkeintä on saada pääsi kasaan eikä se tapahdu miettimällä miestä, vaan miettimällä mitä sinä suhteelta haluat ja mitä voit kestää.
No se pitää kyllä paikkansa. Eli kauhee stressitila on päällänsä. Mutta eilen käytii terapiassa ja kyllä se taas heti helpotti. Se pieni toivonkipinä tuolla jossain sai vähän lisää vahvistusta. Avain tähän kaikkeen on just että saisin pääni kuntoon ja oppisin taas luottamaan ihmisiin. Mutta siihen tarvitsisin ehkä yksilöterapiaa, koska omaan vielä huonon itsetunnon jota tää kaikki ei ole ainakaan auttanut.
Tämä olisi toisaalta sellainen suhde jonka olen halunnut, jos vaan tän kaiken paskan sais pois siitä. Muuten on ollut hyvää aikaa ja mies on huomaavainen ja hellä. Juuri sellainen mitä tarvitsen. Mutta nyt vaan kova luottamuspula vaivaa mieltäni. Ja kun ei millään ymmärrä tätä. Mieleni haluaisi kovasti unohtaa mutta silti pää huutaa kysymystä: Miksi? Eikä siihen osaa kukaan vastata.
Me kävimme myös yksilöterapiassa, molemmat, pudotettiin hartioilta niitä lapsuuden painolasteja...ja hyvää teki molempien päille, vaikkei oltais yhdessä sitten jatkettukkaan.
siihen miksi kysymykseen on vaikea saada vastausta, kun ei siihen tekoon välttämättä ole ihan yksiselitteistä syytä, mies ei välttämättä itsekkään tiedosta syytä tekoonsa. Meillä Se syy pikkuhiljaa selvisi, kun mies terapiassa asiaa kävi lävitse.
itsellä oli myös niitä epätoivon hetkiä, kun meinasin lopettaa koko yrittämisen. Mutta jatkoin terapiaa aina ITSENI vuoksi, siksi että MINÄ pääsisin tapahtuneesta ylitse, että olisi mahdollisimman hyvät eväät jatkaa elämää onnellisena yhdessä tai erikseen, että voisin taas luottaa vastakkaiseen sukupuoleen. Toivottavasti pääsette terapiaan riittävän tiuhaan.
Uskottomuudesta voi selvitä, mutta väistämättä suhde muuttuu. Suhde voi jopa tulla paremmaksi ja/tai monipuolisemmaksi kuin ennen. Suureksi osaksi kamppailu läpikäydään, päädytään kuitenkin eroon tai elämään epätyydyttävässä suhteessa.
Kehottaisin sinua miettimään ennen kaikkea itseäsi. Millainen olet, mitä tarvitset ja haluat, mistä pidät, mistä taas et, mitä suorastaan inhoat. Millainen kumppani on juuri sinulle sopiva. Onko nykyinen kumppanisi todella sellainen mitä haet ja haluat, vai haluatko vain hänen olevan sellainen? Useinhan me ihmiset emme oikeasti näe edes itseämme, kanssaihmisistä ja puolisosta puhumattakaan. Miellämme mielissämme, että kumppani on juuri sellainen kuin ajattelen hänen olevan, tekevän ja toimivan ainoastaan kuten minä itse. Kun näin ei tapahdukaan, törmätään kovaa todellisuuteen.
Kauan kesti luopua, mutta kun epäluottamus söi suhteen, niin ei jäänyt enää tunteita. Mies petti, salaili, kielsi, salaili ja petti taas. Ei siinä ollut mitään mahdollisuuksia palauttaa suhdetta ennalleen. Koko asiasta ei koskaan puhuttu ja mies ei edes eron jälkeen koskaan myöntänyt mitään. "Kenestä ihmeen naisesta sä puhut? Mä edes tunne ketää sen nimistä".
Mä pelkään vähän tota samaa. Että ei oppinut ekasta kerrasta, mutta toisaalta...hän kertoi sen minulle itse. Ehkä se kuitenkin osoittaa hieman katumusta? Mutta silti se tuntu/ tuntuu järkyttävän pahalta. ja aina mielessä että mitä jos hän tekee sen uudelleen. Itsesuojeluvaisto käskee jättämään miehen ja elämään itselleen. Joku kuitenkin pidättelee. En oikein tiedä mikä...
ehkä olennaisempaa olis kysyä miksi halusi muualle tai jotain muuta kun sä olit se jota piti haluta, sllloin ei voi olla parisuhteessa yhden kanssa jos haluaa samalla olla myös muualla, simple as that ja kaikkeahan ei voi saada täällä niinkuin karkkikaupassa.suositukseni on että kostat ja jätät miehen samalla tavalla.
Kyllähän mä olen tota miettinyt, että kostan ja jätän. Mutta onko sekään kauheen aikuismaista käytöstä? Jotenkin tunnen olevani tuollaisen yläpuolella...
Niin kauan, kun sinä pyörittelet asiaa mielessäsi 24/7, niin olet vielä täysin jumissa asian kanssa.
Se ei ole itsesuojaluvaistoa vaan halua päästä eroon tuosta tunteesta joka ei kuulu kenenkään sisälle. Niin tai näin, joudut kärsimään aikasi jotta niin käy.
Aikaa kulunut kolme kuukautta enkä vieläkään ole päässyt asian yli. En kuitenkaan mieti sitä enää 24/7. Luottamusta koitan edelleen rakentaa hetkittäin tuntuu että onnistun toisinaan taas myrkky mustaa järkeni...
3 kuukautta ei ole vielä hirvittävän paljon, asia ei kuitenkaan enää ole mielessä 24\7, eli edistystä tapahtuu :) pikkuhiljaa Se muuttuu paremmaksi, kunnes tulee päivä kun huomaat olleesi ajattelematta asiaa kokonaisen päivän, sitten Se päivä muuttuu parin päivän pätkiksi jne. Kyllä Se itselläkin tulee mieleen usein, mutta harvoin Se enää saa kovinkaan suurta tunnemyrskyä aikaiseksi. Mutta jokin asia jossain muistuttaa tapahtuneesta, Se on ikävä asia meidän pari suhteessa, tulee aina olemaan, mutta sen myötä olemme oppineet toisistamme ja itsestämme. Ei Se varmasti unohdu ja elämä palaa ennalleen, mutta Se ei liene tarkoituskaan. Mutta vanhan raunioille voi rakentaa uutta ja parempaa, jos on halua molemmilla.
Niin ei se minunkaan mielestä ole kovin paljon. Mies on sitä mieltä että koitetaan nyt jo unohtaa ja onko siitä pakko puhua. Hän haluaisi unohtaa sen jo. Ja onhan tässä jo kulunut aikaa.. no just. En vain voi olla hiljaa. Pakko ottaa se aina puheeksi kun joku asia tulee mieleeni. En vain voi sille mitään.
Vieläkö te käytte terapiassa? Itsellä oli myös pitkään tarve "tonkia" tapahtunutta, eikä Se loppunut ennen kuin asia oli kaluttu puhki asti. Vieläkin joskus saatan jotain yksittäistä pientä asiaa kysyä. Kyllä meilläkin mies olisi halunnut asian haudata, nyt on sisäistänyt sen ettei Se unohdu koskaan (ei sitä silti tule käyttää aseena pettäjää vastaan joka riidassa)
Ei pitäisi niin, minulla vaan on joku kauhea pakko tarve syyllistää häntä. Tiedän ettei se ole oikein, ja olen koittanut parhaani mukaan vähentää sitä.
Terapiassa olemme käyneet vasta kahdesti. Mutta olen huomannut että kuukauden jaksan paremmin mutta sitten alkaa asia pyörimään enemmän päässä. Nyt koitan mennä yksilöterapiaan. Sain ajan vasta ensi kuulle :/
Vieläkö käytte terapiassa? itsellä oli myös pitkään tarve "tonkia" tapahtunutta, eikä se tarve loppunut ennenkuin asia oli niin läpipuhki kaluttu kun olla voi. vieläkin joskus tulee tarve kysyä jotain pikkujuttua. kyllä meilläkin mies olisi mieluiten haudannut asian hyvinkin pian, nyt toki jo ymmärtää ettei se tule koskaan unohtumaan, se ei silti tarkoita että asia pitää vetää joka ikiseen riitaan jne. oikeastaan asiaa pystyy kunnolla puimaan vasta kun petettykkin voi asiasta rauhassa keskustella (eli pahin tunnemyrsky on jo ohi)
On päässyt sillä että eheytynyt ensin pari vuotta ja kostanut sitten ja tylysti jättänyt pettäjän. Sori mut näin se menee :/
Ei tullut suhteesta enää mitään. En pysty antamaan anteeksi kaikkia vuosien varrella tapahtuneita juttuja, en pysty palauttamaan menetettyä luottamusta mieheen, en pysty pääsemään eroon pettymyksen tunteista. Varsinkaan kun mies ei missään vaiheessa lopettanut outoa käytöstään. Ei antanut minulle edes mahdollisuutta alkaa luottaa uudestaan.
Rakastan vielä, mutta elän nyt itselleni ja lapsellemme. Mies ei ole meitä ansainnut, menköön sitten sinne minne veri vetää. Onnea vaan yritykselle..