Mun on ihan hirvee paha olla ainakii välillä. Tämä on yksi sellainen päivä. Muutama todella paha kokemus ihmissuhteista on ajanut minut totaaliseen pakkomielteeseen täydellisyydestä. Haluan olla täydellinen. Luulen, että en riitä miehille sen takia kun en ole täydellinen. Yritän joka päivä olla hiukan enemmän taas täydellinen mitä olin eilen. Ajattelen, että jos vielä kuitenkii yritän enemmän olla täydellinen, että jos vielä yritän ja vielä. Tätä on jatkunut jo pitkään. Jopa niin pitkään, että olen alkanut voimaan niin henkisesti kuin jo fyysisestikkin pahoin. Alkuviikostaa heräsin yöllä viiltävään mahakipuun ja taas kihelmöi koska stressaan niin paljon tuosta kun en ole täydellinen ja en riitä. En ole koskaan riittänyt omana itsenäni aina minut on vaihdettu ns. parempaa niin ja kerran petetty. Minun täytyy olla täydellinen, minun koti tulee olla täydellinen kaikkien on soinnuttava yhteen jopa astiat ja kaiken uudden hankinta on tuskallista koska kaiken pitää sopia yhteen eli kaiken on oltava täydellistä. Sairasta eikö?
Tällä hetkellä tunnen olevani masentunut. Täydellisyyden tavoittelu on raskasta ja se syö henkisesti.
Tällä hetkellä tunnen olevani masentunut. Täydellisyyden tavoittelu on raskasta ja se syö henkisesti.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Hei,
Kukaan ei ole täydellinen. Ja jos olisit olisi kanssasi hankala elää kun kukaan ei pystyisi olemaan yhtä täydellinen kuin sinä.
Yritä hyväksyä ja oppia rakastamaan itseäsi niin että pystyt rakastamaan myös kumppaniasi sellaisena (epätäydellisenä) kuin hän on.
Kaikkea hyvää!
Miksi hyväksyisin itseni kun niin ei tee kukaan muukaan?
Eikä tule hyväksymäänkään.. Edelliselle vastaajalle tiedoksi:miehetkö muka epätäydellisiä..sitähän ne eivät omasta mielestään ole. Omaavat omasta mielestään oikeuden "kyykyttää" tällaiset vähemmän täydelliset naiset. Ilman mitään pistosta rinnassaan..tai muuallakaan.
en ole tavannut vielä miestä, joka ei pitäisi itseään täydellisenä.
Ja kyllä minulla on ennen ollut hyvä itseluottamus ja hyväksyin silloin itseni mutta en riittänyt silloinkaan sen olen oppinut, että vaikka päälläni seisoisin en riitä koskaan. On liian klisestä sanoa aina, että rakasta itseä niin muutkin rakastavat. Se on pelkkä sanonta.
Kuinka samaistunkaan kirjoittamaasi..eli kysymys kuuluu, olemmeko samoihin ukkeleihin törmänneet :( vai todistaako tämä vain sen, et meitä kanssa sisaria voipi olla vaikka kuinka paljon täällä? Eli kuinka sitten tällaiset toisia kunnioittamattomat saisivat opetuksen? Maksun aika kullekin tulee aikanaan sanotaan..en sitten tiedä kuinka käy..ja kuinka paljon he pahaa saavatkaan aikaan teoillaan, vieden toisten itsekunnioituksen:(
Kukaan ei ole täydellinen.
Kyllä mun mielestä on olemassa täydellisiäkin ihmisiä ja miehet rakastavat vain heitä. Ei kukaan rakasta epätäydellistä ihmistä. Se täytyy olla se syy sille miksi minuun ei kukaan rakastu kun en ole täydellinen joten sitä täydellisyyden tavoittelua tulen jatkamaan.
Määrittele "epätäydellinen" ?
Sellainen kuin minä.
Hep!
Minäkään en ole täydellinen, enkä riittävä. En ole kelvannut miehelle rakastetuksi.
Kenelle sinun pitää päteä? Mikä niissä miehissä on niin kiinnostavaa, että annat heille tuon vallan? Parempi iloisena vanhanapiikana kuin neuroottisena miesten heittopussina.
Itse olenkin yksikseni tästä syystä. En saanut aloittajastakaan niin tyhmää vaikutelmaa, että hän ehdoin tahdoin haluaisi olla heittopussina kenellekään. Päinvastoin. Toive parisuhteesta on silti hyvinkin ymmärrettävä. Jos vain voisimme olla täydellisiä, että riittäisimme.
- Itsetuntoni oli terve ennen seurusteluyrityksiäni.
Ammattiavun hakemisen aika.
Tekeekö ammattiauttaja meistä epätäydellisistä naisista täydellisiä?
Kokeile. Ongelmasi ei ole epätäydellisyys vaan vääristynyt ajatusmaailma ja juuri sitä varten ammattiapua yleensä haetaan. Valituksesi ei herätä empatiaa, vain ärsyyntymistä. Itsesäälissä pyörivä ihminen on rasittava.
Sinun viestisi ei herättänyt kovin positiivisia tunteita sekään?
Oletko itse mahdollisesti ammattiauttajan avustuksella kehittynyt sellaiseksi mikä nyt olet? Jos et, niin kokeilepa sinäkin ammattiauttajaa!
Parempi kysymys olisi, miksi sun pitäisi riittää jollekin muulle kuin itsellesi. Ala kysyä sitä joka päivä itseltäsi ja vältä viimeiseen asti ajatuksia toisten miellyttämisestä, niin pääset jo pitkälle.
En hae empatiaa lyön vain faktat pöytään.
Ja kyllä olen käynyt kallonkutistajalla mutta en ole muuttanut ajatusmaailmaani siitäkään huolimatta.
Ja kyllä jokainen haluaa tulla tässä maailmassa rakastetuksi en ole kuitenkaa niin kuollut vielä sisältä vaikka välillä siltä tuntuu.
Naisena täytyy todeta, että huh huh mitä miehillä on kestettävää, jos tällaisia täydellisyydentavoittelijoita on enemmänkin. Eihän sellainen voi olla koskaan onnellinen. Alkaa oma epätäydellinen elämä tuntua vieläkin mukavammalta, kun sen on oppinut hyväksymään.. :)
Niin en ole täydellinen, myönnän sen itsekin, mutta en yritä myöskään olla kenellekään paha ja ilkeä.
Pelkään liikaakin läheisteni puolestani.
Olen aina jäänyt hieman taustalle, en ole pyrkinyt polkemaan ketään jalkoihini.
Vasta eilen erä ihminen ripitti oikein kunnolla, kuinka ajatukseni ovat silmäälapaut silmillä eläneen ajatuksia. No enhän ole valtavan paljon mitään nähnyt, toki työtäni tein ihmisten parissa, jossa tapasin ihmisiä eri yhteiskuntaluokista, sillä jokainen joutuu elämässään arvostaan ja ammatistaan huolimatta hoitamaan tiettyjä asioitaan tekmässäni työssä.
Täällä näin myös sinne viran tai aseman taakse, eli ihmisen arkiseen elämään ja se on todella erilainen. Sieltä löytyy ihan samalla tavalla surua ja ilo kuin muiltakin ihmisiltä, on vain pakko pitää kulisseja pystyssä, vaikka olisi mitä takana.
Tällä perustellaa tuneen, että moraalin ylläpito ja tasapainoinen elämä, joka elämän alueella on parasta ihmiselle.
Työni luonteen vuoksi olen arka monissa asioissa, en uskalla heittäytyä oikein vapaalle, sillä minun täytyy aina ja joka paikassa pitää tietoni omanani.
Olen joutunut tästä syystä monesti kutusutuksi kylmäksi ja ylpeäksi ihmiseksi, ja tiukkapipoiseksi on kutsuttu myös.
En näe nykyistä ihmisten elämää hyvänä, mikä elämä on yhtä parinvaihto, jo Hjalliksen ohjelmasta jokainen arvioikoon millaista on erojen jälkeen elämä, se on yhtä järjestelemistä monien, monien ihmisten kanssa ja mitä useampi mukan , sitä vaikeampaa se on.
Hän on itse onnistunut luomaan lapsilleen näin ulkopuolisin silmin olosuhteet eroista huolimatta sellaisiksi, että lapsilla on mahdollisuus molempien vanhempien tapaamisiin.
Kovin moni ei siedä entistä puolisoaan edes silmissään ja silloin ei lapsillakaan ole hyvä olla, ihan varmasti ei ole.
Minä olen tosi epätäydellinen, mutta koen että elämä on mukavaa ja monikin mies(johtajista juoppoon) haluaisi minut tällaisenaan, mutta kun minä haluan vain oman mieheni, joka sanoo, että olen hänelle se maailman paras ja sopivin vaimo. Ei kukaan ole täydellinen, eikä tule koskaan olemaankaan ja sitä toisekseen täydellisyyskin on niin suhteellinen käsite, koska esim juuri mieheni sanoo minun olevan täydellinen hänelle, vaikka en ole ulkoisesti tai luonteeltani todellakaan täydellinen. Parempi olisi vaan hyväksyä itsensä ja se tosiasia, että kaikki kokevat täydellisyyden omalla subjektiivisella tavallaan.
Pitää nostaa oma nokka pystyyn ja ottaa asenne "pitäkää tunkkinne". Olin ennen itseni vihaaja ja häpeäpussi, joka takertui itserakkaisiin kusipäihin. Kun vaihdoin asennetta, löysin helvetin hyvän ja hienon miehen, joka ei kuluta elämäänsä astumalla toisten päälle loistaakseen itse enemmän.
Juurikin näin,olin sanomassa samaa:)
Riitä mihin? Eikö se nyt juurikin ole rakkautta että hyväksyy toisen sellaisenaan . Etkö luota siis että sinua rakastetaan?
Lue tai kuuntele Mark Mansonin kirja; "Kuinka olla piittaamatta paskaakaan". Nurinkurinen opas hyvään elämään. Hyviä ajatuksia elämästä.
Ole vain oma itsesi. Jos et sellaisena kelpaa, ei mies ansaitse sinua. Itse ainakin miehenä haluaisin naisen joka on täysin oma itsensä, eikä yritä olla jotain muuta kuin on.