Olen ollut lapseni isän kanssa nyt 4 vuotta.lapsen syntymän jälk hän oli vähän aikaa kiltisti kotosalla,mutta ajan mittaan tulee menoja ,ja hän saattaa olla pari päivääkin poissa,kavereiden kanssa ryyppäämässä.
sitten saan valvoa yöt ja odottaa tuleeko hän vai ei,ja missä kunnossa tulee,kun tapana on herättää minut kuuntelemaan alyttömiä jorinoita...
en tiedä jaksanko tällaista loppuikääni,ja poikakin jo herää öisin kun isi tulee kännissä kotiin.
sitten saan valvoa yöt ja odottaa tuleeko hän vai ei,ja missä kunnossa tulee,kun tapana on herättää minut kuuntelemaan alyttömiä jorinoita...
en tiedä jaksanko tällaista loppuikääni,ja poikakin jo herää öisin kun isi tulee kännissä kotiin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sietää miettiä. Kummallakin täytyy olla omaa elämää. Mutta yhteistäkin. Joku teillä on mennyt jumiin. Onko itselläsi omaa elämää? Tuo on ratkaistava yhdessä ja pienten askelien kautta. Muuten on taipumuksena syntyä hallitsematon tilanne.
Tuija,
Asia on vakava! Elämäsi on tasapainoton. Hänen käyttäytymisensä ei tule muuttumaan. Yksi syy siihen on että sinä olet antanut hänelle luvan käyttäytyä noin! Ei ole asettanut terveellisiä rajoja ja sääntöjä, ja nyt hän hyppii rajojesi yli niin vain! Koska et pistänyt stoppia heti alussa, nyt on liian myöhäistä, ilman ammatti apua! Tunnistan sinussa hyvin yleisen, mutta huonosti tunnetun vahingollisen käyttäytymis ja ajatus mallin Olet LÄHEISRIIPPUVAINEN! Tutkippa sivuja http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/Codep1.html Hyvät uutiset ovat, että tästä paranee! Ja itsetuntosi palaa! Jos haluat lisää tietää, kysy vain!
Love and Light
Trufin
miehesi muuttaminen. Pahalta näyttää. Mielestäni Viina ei kuulu missään muodossa parisuhteeseen. Oletan että miehesi on jo nyt antanut satoja katteettomia lupauksia, ja ne vain lisääntyvät.
Viisas, mutta kova ja tuskallinen päätös, on erota. Missään tapauksessa hän ei luovu viinasta taistelutta, väliaikaisesti tietysti, hänhän on "luvannut". Hae apua esim. al-anon(alkoholistien läheiset) ryhmistä, ne ovat alkoholistien läheisille.
Siellä tiedetään missä mennään.
En väitä että miehesi on holisti mutta, kertomuksesi perusteella hyvää vauhtia tulossa sellaiseksi. Toinen vaihtoehto on 15-20 vuoden helvetti.
En halua peloitella sinua. Todellakaan viina ja perhe elämä ei kuulu saman katon alle.
Toinen juttu on jos miehesi lopettaa juomisen. Siihen auttaa AA-ryhmät.
Sitä paremmin en olisi itsekkään sitä voinut sanoa! Se 20 vuoden helvetti on totta! Äitini siskoni ja minä olemme sen käyneet läpi, hakkausten ja huutojen kera. AA, ja kaikki 12 askeleen kokoukset ovat sinun pelastuslanka! Ota rohkeasti yhteyttä ja aina muista että et sinä ole tällä taipaleella yksin! Love and Light,
trufin
kaikkea hyvää.
Mun tämän hetkinen tilanteeni ei ole kyllä yhtään samanlainen kuin sun, mutta silti löysin siitä jotain samaa. Läheisriippuvaisuus ja ero-aikeet.
Olen tällä hetkellä 23v. ja seurustelua on takana päin 6½ vuotta eli kyseessä on ensi rakkauteni. Matkan varrellemme on mahtunut niin ylä- kuin alamäkiäkin, mutta vaikka olen jo kauan, n.2vuotta, tiennyt et tässä on jotain mitä en halua niin vasta nyt tiedän että EN oikeasti halua viettää kyseisen henkilön kanssa elämääni loppuun asti. Meillä ei ole ollut, eikä ole mitään suurempia ongelmia, joten sekin on tietyssä määrin tehnyt päätöksestä vaikeamman.
Sitä on niin riippuvainen toisesta ja tuntuu ettei sitä voisi elää ilman toista, mutta nyt jotenkin tunnen sen, että olen tarpeaksi vahva pärjäämään yksin.
Tiedän että et tule jaksamaan tämän hetkistä elämääsi kovinkaan pitkään. Uskon siihen että myös tunteesi toista kohtaan pikku hiljaa kuolevat kun saat koko ajan vain pettyä toiseen. Voitko sanoa arvostavasi häntä? Tähän kysymykseen itse vastaan; en voi. Siksi olen päätynytkin tähän päätökseeni, koska haluan arvostaa elämänkumppaniani. Mutta tiedän myös sen että aika kyllä näyttää mitä sinun tulee tehdä.
Silloin pari vuotta sitten itse ajattelin et kyllä mä sit tiedän kun on aika ja nyt olen todella varma asiasta. Kannatti odottaa, ettei jäänyt mitään arvailujen varaan.
Nyt edessäni on päätökseni kertominen toiselle ja eroprosessin läpi käyminen. Tiedän jo tällä hetkellä ettei se tule olemaan helppoa. Kuinka monta aamua eteeni tuleekaan jolloin olen tuskaa ja ikävää täynnä enkä haluaisi herätä todellisuuteen. Silloin toivon, että muistan miksi halusin tätä.
Neuvoksi tällä hetkellä voin sanoa, että juttele asiasta jonkun ystäväsi tai vaikka vanhepiesi kanssa. Itse olen asiasta ystäväni kanssa jutellut ja se selvitti ajatuksiani. Sanoin eroavani, ääneen ensimmäistä kertaa...Kun pato olisi hajonnut...
Voi miten mieleeni tulee oma aioliittoni. Siitä on kyllä jo aikaa.
Meillä oli aika paljon sama kuvio. Lapsen syntymän jälkeen oli aika auvoista, mutta kyllä se kuningas viina ja kaverit veivät iskää aina silloin tällöin. Ja nuo öiset kotiutumiset... Todella mieltä ylentävää oli niiden jorinoiden ja valittamisten ja leuhkimisten kuunteleminen. Mietein todella pitkään kuten sinäkin nyt, että miten kauan tätä jaksan. Koko elämä tuntui olevan kulissi. Ja kaiken huipuksi mies sai minut tuntemaan kaikesta syyllisyyttä... Minä olin kaiken pahan alku ja juuri.
No sitten tuli ryyppyreissujen lisäksi kuvioihin mukaan pelaaminen. Raha- asiat olivat todella huonolla tolalla. Tili tuli ja meni, saman tien. En enää ikinä ikinä ota käyttöön kenenkään kanssa yhteistä pankkitiliä.
Eikä mennyt enää pitkä aika, kun kuvioihin astui mukaan toinen nainen. Hän ei varmasti ymmärtänyt koko totuutta miehestä. Olihan meillä uusi omakotitalo ja auto sekä mies yrityksen osakkaana.
Väkivalta oli tavallaan alusta asti kuulunut miehen tapaan "järjestää" asioita. Ei mitenkään sairaasti, mutta säännöllisesti. Itse en siihen alistunut. Laitoin aina vastaan, mutta häpesin sitä suunnattomasti.
Näin kävi meillä. En enää halunnut jäädä katsomaan mitä seuraavaksi tapahtuisi, vaan keräsin kaiken rohkeuteni, lähdin lapsemme kanssa.
Ja se kannatti. Vaikka mies solvasi ja epäili minun vielä palaavan polvillani rukoillen takaisin, minä pärjäsin.
Ei se helppoa ollut. Aluksi se oli tosi vaikeaa. Etenkin, kun miehellä meni koko elämä aivan penkin alle eromme jälkeen.
Tajusin olevani itse jollakin asteella läheisriippuvainen, ja että jos nyt en tekisi selvää pesäeroa mieheeni, olisi koko ero ollut aivan turhaa.
Siinä meni noin kaksi vuotta, kunnes valoa alkoi näkyä kuilun toisessa päässä. En enää välittänyt, miten mieheni pärjäisi.
Lapsellemme ero teki hyvää. Sen huomasi monessakin asiassa. Tuhriminen loppui ja lapsi alkoi nukkua hyvin yönsä. Kyllä se rauhaton ja kireä ilmapiiri kotona heijastuu välittömästi lapseenkin.
Nyt erostani on kulunut 10 vuotta. Elän onnellisena jo uudessa liitossa. Lapseni tapaa isäänsä säännöllisesti, ja heillä on läheiset välit. Itselläni on entiseen mieheen hyvät ja selkeät välit. En halua tietää hänestä, muuta mitä lapsen vuoksi minun kuuluu hänen elämästään tietää. Tunnen hänen uuden puolisonsa, ja tiedän, että hän hyväksyy lapseni.
Niin, että kaikki hyvin loppu hyvin. Ja oppia ikä kaikki.
Nykyisin tuo avioliittoni tuntuu etäiseltä, kuin olisin joskus nähnyt sellaista unta. Onko se voinut tapahtua minulle?
En kuitenkaan koskaan ole katunut. En eroani enkä avioliittoani tuon miehen kanssa. Sain ihanan lapsen, jota en toiseen vaihtaisi. Ja paljon paljon opein elämästä ja itsestäni.
Muista, että sinulla on vain yksi elämä. Päädyit sitten millaiseen ratkaisuun tahansa.
Tää on tuttua. Mulla on isommat lapset, käyvät ala-astetta ja heidän isänsä on vankilassa, mutta ennen sinne joutumistaan hän oli samanlainen. Ryyppäs vaan ja tuli kännissä yöllä syömään ja nukkumaan krapulansa pois. Hän vapautuu kahden kuukauden kuluttua. Olen muuttanut eri kaupunkiin enkä haluaisi jatkaa hänen kanssaan enää, koska ei hän tule ikinä muuttumaan!