Sinä, Jaffaverhon takana. Minä... Autossa rautatieaseman pihalla. Vatsanpohjassa liikkuu. Valot näkyvät, sinua ei. Jaffaverhojen takana olin kerran minäkin. Ja sinä. Me. Sormi on hetken puhelimella, sinun numerosi valittuna. Hetki menee pois. Käännän auton. Juna. Tytär tulee, kysyy miksi itken. En itke! En vain ehtinyt pyyhkiä yhtä kyyneltä pois. Eikä niitä Jaffaverhojakaan enää ollut. Silti näin ne. Ja näen aina.
Muistoja.
En mie ny pöljä ole
1179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oikeastaan kirjoitin väärälle palstalle. Ei sydämeni enää ole rikki. Siinä on vain pieni ja erittäin kaunis sinun muotoinen painauma. Ja se saa sinne jäädäkin. Se on hyvä painauma. En ikinä halua sitä pois. Se teki minusta hiukan paremman miehen. Opetit elämää. Näkemään sen eri tavalla.
Rakastan sinua aina, ehkä eri tavalla kuin silloin aikanaan, mutta silti rakastan. Sinunkaltaisiasi ihmisiä on hyvin, hyvin vähän. Sanot itseäsi tavalliseksi, mutta sitä et ole. Ehkä voisin vielä olla noiden verhojen hyvällä puolella jos osaisin pitää sinua tavallisempana... Liika arvostus muuttui liiaksi varovaisuudeksi. Pikkuisen se vieläkin kaduttaa, mutta jään henkiin. Jää sinäkin. Sinua tarvitaan. Olet tärkeä.