Meller: Tuomiosunnuntain teksti ei koske seurakuntaa

Taivaan ja maan väliltä 24.11.2013

Soittaja joutui hämmennyksiin Tuomiosunnuntain tekstistä. Paradoksina teot ratkaisevat. Miten ristiriitaisuus on selitettävissä?

Meller: Annammeko Raamatun selittää itse itseään. Paavali Timoteukselle, täytyy oppia oikein jakamaan totuuden Sanaa. Kun Jumala puhuu Raamatussa, niin Hän puhuu Israelille, pakanoille ja seurakunnalle erikseen. Jeesus vastaa kolmeen kysymykseen Matteus 24 luvussa. Jeesus puhuu Israelille. Seurakunta on tuossa vaiheessa vielä salaisuus. Matteus 25:31 eteenpäin. Ihmisen Pojan tuleminen kirkkaudessa ei ole mitään tekemistä sen salaisen tulemisen kanssa joka tapahtuu samanlaisen tapahtuman kanssa kun Hänet otettiin taivaaseen. Kun Jeesus otettiin Taivaaseen niin ainoat todistajat olivat Jeesukseen uskovat. Palaaminen on salattu Israelilta ja pakanoilta. Seitsemän vuotta myöhemmin tulee takaisin Daavidin valtaistuimelle.

Kaikki kansat ovat pakanakansoja eivät sisällä yhtään kristittyä eikä israelilaista. Erottamisen motiivi jae 34. Nämä vähimmät veljet ovat Hänen juutalaiset veljensä. Muistakaamme puhe öljyvuorella. Siinä ajassa jossa Jaakobin ahdistus ympäröi Israelia. Silloin tulee samanlainen päivä kuin toisen maailmansodan aikana. Ranskalaiset olivat innokkaita luovuttamaan juutalaisia, sitten oli Corri Ten Boom. Tämä kaikki tulee toistumaan ja silloin kun Kristus tulee takaisin. Jotakin samanlaista kun tapahtuu YK:ssa, tapahtuu Jerusalemissa kansojen kokoontuessa. Tämän mukaisesti jotkut tullaan julistamaan syyttömiksi, kun tuhatvuotinen valtakunta alkaa. Ei mitään tekemistä niitten ihmisten kanssa jotka ovat seurakunnassa. Meller pettynyt yleiseen tulkintaa, kun Sanaa ei osata jakaa oikein.

Soittaja ihmettelee, että miksi pitää olla näin vaikeata? Meller siihen, että kirjallisuutta löytyy. Urho Muroma kävi Amerikassa ja sai käsiinsä tohtori Scofieldin http://en.wikipedia.org/wiki/C._I._Scofield Totuuden oikea jakaminen -vihkosen. Muroma koki suuren oivalluksen, tuli Suomeen ja antoi määräyksen levittää jokaiseen seurakuntaan. Meller selittää, että on tapahtunut kaaos Raamatun selittämisessä, johon Scofield teki oikaisun.

-----
BEWARE Of The SCOFIELD BIBLE’S Scripture Interpretations
http://soulrefuge.org/2009/10/27/scofield-bible-hoax-his-bogus-teaching-regarding-the-jewish-brethren/
488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvä saarna löytyi antamasi linkin alta. Satan's Masterpiece: The Roman Catcholic Church. Suosittelen.

Äänestä

Scofield oli ehkä uuden ajan pahin Raamatun väärentäjä.
Jesuiitat olivat häneen verrattuna pulmusia.

" Scofieldin raamattuteoksen pohjana on King James Version eli kuningas Jaakon käännös. Scofield lisäsi siihen runsaasti johdantoja ja alaviitteitä, jotka muuttivat alkuperäisen sanoman toisenlaiseksi. Merkittävin muutos aitoon Raamattuun nähden on tuhatvuotisen valtakunnan korostaminen ohi Jeesuksen verellä vihityn Uuden liiton. Samalla hän lisäsi tarinoita Kristuksen toisen tulemuksen tavoitteista, joita alkuperäisessä Raamatussa ei ole.

Näyttää siltä, että Scofieldin työtä ohjasi ainakin kaksi erilaista suuntausta. Toista suuntausta edustivat työn rahoittajat, sionistiset juutalaiset, ja toista tohtorit Westcott ja Hort. Scofieldin raamatulle asetettiin ilmeisesti ainakin seuraavat vaatimukset:

Sitoa kristityt tukemaan sionismia ja tuhatvuotisen valtakunnan rakentamista.
Sitoa kristityt eroon yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kääntämällä heidän kiinnostuksensa kaukaisiin lopun ajan asioihin."

J. Lehtonen

http://lehtonenjukka.wix.com/koti/apps/blog/harhaopeista-ja-eksytyksistä

Äänestä

Siirtäkääpä tuomiosunnuntain tekstinne omalle palstallenne, kiitos!

Äänestä
  • Ajattelin sanoa samaa, mutta sinä ehdit ensin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vesa Y. kirjoitti:

Taivaan ja maan väliltä 24.11.2013

Soittaja joutui hämmennyksiin Tuomiosunnuntain tekstistä. Paradoksina teot ratkaisevat. Miten ristiriitaisuus on selitettävissä?

Meller: Annammeko Raamatun selittää itse itseään. Paavali Timoteukselle, täytyy oppia oikein jakamaan totuuden Sanaa. Kun Jumala puhuu Raamatussa, niin Hän puhuu Israelille, pakanoille ja seurakunnalle erikseen. Jeesus vastaa kolmeen kysymykseen Matteus 24 luvussa. Jeesus puhuu Israelille. Seurakunta on tuossa vaiheessa vielä salaisuus. Matteus 25:31 eteenpäin. Ihmisen Pojan tuleminen kirkkaudessa ei ole mitään tekemistä sen salaisen tulemisen kanssa joka tapahtuu samanlaisen tapahtuman kanssa kun Hänet otettiin taivaaseen. Kun Jeesus otettiin Taivaaseen niin ainoat todistajat olivat Jeesukseen uskovat. Palaaminen on salattu Israelilta ja pakanoilta. Seitsemän vuotta myöhemmin tulee takaisin Daavidin valtaistuimelle.

Kaikki kansat ovat pakanakansoja eivät sisällä yhtään kristittyä eikä israelilaista. Erottamisen motiivi jae 34. Nämä vähimmät veljet ovat Hänen juutalaiset veljensä. Muistakaamme puhe öljyvuorella. Siinä ajassa jossa Jaakobin ahdistus ympäröi Israelia. Silloin tulee samanlainen päivä kuin toisen maailmansodan aikana. Ranskalaiset olivat innokkaita luovuttamaan juutalaisia, sitten oli Corri Ten Boom. Tämä kaikki tulee toistumaan ja silloin kun Kristus tulee takaisin. Jotakin samanlaista kun tapahtuu YK:ssa, tapahtuu Jerusalemissa kansojen kokoontuessa. Tämän mukaisesti jotkut tullaan julistamaan syyttömiksi, kun tuhatvuotinen valtakunta alkaa. Ei mitään tekemistä niitten ihmisten kanssa jotka ovat seurakunnassa. Meller pettynyt yleiseen tulkintaa, kun Sanaa ei osata jakaa oikein.

Soittaja ihmettelee, että miksi pitää olla näin vaikeata? Meller siihen, että kirjallisuutta löytyy. Urho Muroma kävi Amerikassa ja sai käsiinsä tohtori Scofieldin http://en.wikipedia.org/wiki/C._I._Scofield Totuuden oikea jakaminen -vihkosen. Muroma koki suuren oivalluksen, tuli Suomeen ja antoi määräyksen levittää jokaiseen seurakuntaan. Meller selittää, että on tapahtunut kaaos Raamatun selittämisessä, johon Scofield teki oikaisun.

-----
BEWARE Of The SCOFIELD BIBLE’S Scripture Interpretations
http://soulrefuge.org/2009/10/27/scofield-bible-hoax-his-bogus-teaching-regarding-the-jewish-brethren/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu