Iranin ydinasevarustelu saa jatkua

Iranin presidentti Hassan Rouhani julisti kansalle sunnuntaina, että Iran oli saanut suuren voiton länsimaista, että sillä on nyt kansainvälinen lupa rikastaa uraania ilman kansainvälisiä esteitä. USA:n presidentti Obama ja ulkoministeri Kerry kiirehtivät korjaamaan hänen lausuntoaan väittäen, ettei me siten sovittu.

Parchin tukikohdan tarkastaminen ei kuulu sopimukseen; Iran voi rikastaa uraania 5 %:n tasoon rajoituksetta, vaikka Kerry kieltää sen; IAEA on huolissaan Iranin salaisista rikastuslaitoksista, joista ei mainita; Iran voi lisätä rikastettua uraania ja plutoniumia tavanomaisiin pommeihin ja ohjusten kärkiin muuttaen ne likaisiksi pommeiksi; sopimukseen ei sisälly määritelmää, miten Iranin ydinohjelmaa tulisi asteittain pienentää; Iran ei saa lisätä sentrifugien määrää, mutta se saa korvata rikkoontuneet uusilla ja ne saavat jatkaa rikastustoimiaan lisäten rikastetun uraanin määrää.

USA:n entinen lähettiläs ja "United against Nuclear-Iran" järjestön toimitusjohtaja Mark D Wallace sanoi pitkähkössä lausunnossaan lauantaina, että Iranin kieltäytyminen poistamasta yhtään sentrifugiaan se ole suinkaan menettänyt kapasiteettiaan, vaan jatkamalla uraanin rikastustoimia se pystyy saamaan tarpeeksi rikastettua uraania ydinpommin rakentamiseksi kahden kuukauden aikana.
1053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Näyttää tulevan uusi "Munchenin sopimus v. 1938", Obamaa vedettiin kölin alta samoin kuin Syyruian tapauksessa , kun Assad osasi ovelasti pelata Obaman ohjuksineen ulos ja sai pitää yliotteensa oppositiota vastaan.

Puoli vuotta nyt solmittu sopimus voimassa - HAH! Iran voitti kaikki,.

Äänestä
  • Kuten varmaan tiedättekin että Iran on kuitenkin määrätietoisesti jo pidemmän aikaa kehitellyt ydinohjus arsenaalia.

    http://www.youtube.com/watch?v=JglHksaHpLQ

    Mielestäni on aivan naurettavaa että länsimaat kuvittelevat voivansa solmia sitovia uraanin rikastamista rajoittavia sopimuksia Iranin kaltaisen valtion kanssa.

    Äänestä

Kukaan ei moiti Israelin, Pakistanin tai Intian pommia. Miksi pitäisi mellastaa Iranin pommista?

Äänestä
  • niimpä ja huvittavaa höpinää uraanin rikastamisesta mihin on kaikilla oikeus voimalaitoskäyttöön, jopa Suomella mikäli halutaan. 5% riittä ydinvoimalan polttoaineeksi, pommiin tarvitaan 90% väkevöinti.
    Suomessa ydinvoimaloihin/voimala vaihdetaan noin 100 tonnia polttoainetta joka toinen vuosi, Iranilla on toiminnassa nyt yksi laitos ja saavat ilmeisesti juuri ja juuri itse rikastettua tarvittavan polttoainemäärän.
    Iran tietenkin rakensi omat rikastamonsa (centrifugit) kun länsi aikoinaan kieltäytyi toimittamasta polttoainetta rakenteilla olevaan busherin voimalaan.

    pommin valmistamisesta ei ole mitään näyttöä, miksi ne sitä tekisivät kun voisivat milloin tahansa ostaa Kiinalta valmiina.

    Äänestä

  • Niin tai miksi ei edes puhuta SAUDI-ARABIAN pommeista. Saudi-Arabia on defacto ydinase valta.

    Siionistien ydinase pelote on näin jo mitätöity ja muilla lähi-idän valtiolla ei ole mannerten välistä iskukykyä. Pieni kolmen välinen ydinsota lähi-idässä olisi ihan paikallaan

    Äänestä

  • Miksi pitäisi moittia! Israel ei uhkaa ketään, ei sinuakaan, mutta Iranilla on systemaattinen suunnitelma tuhota Israel ja myös kristityt ja yleensäkin "kristilliset" länsimaalaiset, olit sitten oikea kristitty tai et!

    Hyväksyisitkö itsesi ja läheistesi tuhoamisen ja tappamisen, siis jos et ole sattumoisin itse muslimi?

    Äänestä

  • niin, miten on? kirjoitti:

    Miksi pitäisi moittia! Israel ei uhkaa ketään, ei sinuakaan, mutta Iranilla on systemaattinen suunnitelma tuhota Israel ja myös kristityt ja yleensäkin "kristilliset" länsimaalaiset, olit sitten oikea kristitty tai et!

    Hyväksyisitkö itsesi ja läheistesi tuhoamisen ja tappamisen, siis jos et ole sattumoisin itse muslimi?

    Montako sotaa Iran on aloittanut ?
    Montako sotaa Israel on aloittanut ?

    Palataan keskusteluun sitten kun olet selvittänyt tuon mysteerin.

    Äänestä

Saudi-Arabia on se todellinen paha taho, jos kehtaa tutkia asioita. Mutta Usrael ostaa öljyä Saudeilta, ja siksi katsotaan läpi sormien kun maailman pahin terroristien vientimaa riehuu planeetallamme.

Ei kannata uskoa sokeasti valtamedian aivpesua. Iran ei ole aloittanut yhtään sotaa viimeisen 50 vuoden aikana.

USA yhdessä Israelin kanssa on aloittanut valtaosan maailman sodista viimeisten 50 vuoden aikana.

Vissi ero?

Äänestä

IRANIN, Syyrian, Libanonin (Hizbullah) ja shia-muslimien hallitseman Irakin muodostama liittoutuma, josta lännessä käytettiin nimitystä "pahan akseli", tai "pahan kuunsirppi", katsoo saaneensa mahtavan voiton eikä peittele voitonriemuaan. "Se, mitä saavutettiin tämän sopimuksen kautta, on suuri voitto Iranille ja alueen kaikille kansoille, ja se on tappio näiden kansojen vihollisille", sanotaan Hizbullahin julkistamassa lausunnossa jatkaen: "Se on malliesimerkki voitosta ja maailmanluokan saavutus, jonka islamilaiset valtiot lisäävät saavutuksiinsa, täynnä loistavia voittoja ja suorituksia".

Äänestä
  • Kohta varmaan tapahtuu jokin "pahan akselin" suorittamaksi väitetty iso isku jossain ja sitten menee taas Iran ydinsopparit uusiksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Iranin presidentti Hassan Rouhani julisti kansalle sunnuntaina, että Iran oli saanut suuren voiton länsimaista, että sillä on nyt kansainvälinen lupa rikastaa uraania ilman kansainvälisiä esteitä. USA:n presidentti Obama ja ulkoministeri Kerry kiirehtivät korjaamaan hänen lausuntoaan väittäen, ettei me siten sovittu.

Parchin tukikohdan tarkastaminen ei kuulu sopimukseen; Iran voi rikastaa uraania 5 %:n tasoon rajoituksetta, vaikka Kerry kieltää sen; IAEA on huolissaan Iranin salaisista rikastuslaitoksista, joista ei mainita; Iran voi lisätä rikastettua uraania ja plutoniumia tavanomaisiin pommeihin ja ohjusten kärkiin muuttaen ne likaisiksi pommeiksi; sopimukseen ei sisälly määritelmää, miten Iranin ydinohjelmaa tulisi asteittain pienentää; Iran ei saa lisätä sentrifugien määrää, mutta se saa korvata rikkoontuneet uusilla ja ne saavat jatkaa rikastustoimiaan lisäten rikastetun uraanin määrää.

USA:n entinen lähettiläs ja "United against Nuclear-Iran" järjestön toimitusjohtaja Mark D Wallace sanoi pitkähkössä lausunnossaan lauantaina, että Iranin kieltäytyminen poistamasta yhtään sentrifugiaan se ole suinkaan menettänyt kapasiteettiaan, vaan jatkamalla uraanin rikastustoimia se pystyy saamaan tarpeeksi rikastettua uraania ydinpommin rakentamiseksi kahden kuukauden aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu