Aihe varmasti moneen kertaan puitu, mutta apua kaipaan silti !
Elikkä olen 24 ja tapaillut samanikäistä miestä 2,5kk verran, jonka kanssa meillä on mukavaa yhdessä. Meillä on samanlainen huumorintaju, mitä pidän tärkeänä asiana suhteessa. Pidän miehen ulkonäöstä ja luonteesta muutenkin, muutamia ärsyttäviä piirteitä lukuunottamatta (niitä on kaikilla). Olen ihastunut häneen, mutta en suuresti. En tunne niitä "kipinöitä ja perhosia vatsassa" niinkuin ensimmäisessä suhteessani miehen kanssa, jonka kanssa seurustelimme monta vuotta.
Lisään tähän vielä, että edellinen lyhyempi muutaman kuukauden suhde kaatui siihen, ettei kipinöitä tullut ja mies ei tuntunut "sille oikealle" minusta. Mies kyllä oli minuun todella ihastunut ja suuttui toiminnastani, kun sitten lopulta erosimme. Halusin vain nähdä tuleeko suhteesta mitään ja tuleeko kipinät myöhemmin. En haluaisi loukata nykyisen tapailemani miehen tunteita samalla lailla. Mitä teen?
Kiitos valmiiksi vastauksista.
Elikkä olen 24 ja tapaillut samanikäistä miestä 2,5kk verran, jonka kanssa meillä on mukavaa yhdessä. Meillä on samanlainen huumorintaju, mitä pidän tärkeänä asiana suhteessa. Pidän miehen ulkonäöstä ja luonteesta muutenkin, muutamia ärsyttäviä piirteitä lukuunottamatta (niitä on kaikilla). Olen ihastunut häneen, mutta en suuresti. En tunne niitä "kipinöitä ja perhosia vatsassa" niinkuin ensimmäisessä suhteessani miehen kanssa, jonka kanssa seurustelimme monta vuotta.
Lisään tähän vielä, että edellinen lyhyempi muutaman kuukauden suhde kaatui siihen, ettei kipinöitä tullut ja mies ei tuntunut "sille oikealle" minusta. Mies kyllä oli minuun todella ihastunut ja suuttui toiminnastani, kun sitten lopulta erosimme. Halusin vain nähdä tuleeko suhteesta mitään ja tuleeko kipinät myöhemmin. En haluaisi loukata nykyisen tapailemani miehen tunteita samalla lailla. Mitä teen?
Kiitos valmiiksi vastauksista.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Varmaan on vaikea kenenkään ruveta toiselle varmoja neuvoja antamaan, mutta vastaan nyt kuitenkin.
Olen ollut naimisissa noin 34 vuotta ja jos silloin aikoinaan olisin ymmärtänyt miten tärkeitä ne kipinät ovat, en olisi jäänyt tähän suhteeseen. Olen elänyt lähes selibaatissa koko tämän ajan ja menettänyt lähes järkeni ollessani yksin, vaikka kaksin olinkin.
Omassa parisuhteessa olin aluksi tosi sitoutunut ja panostin koko tarmollani, että liitosta tulisi se maailman onnellisin liitto, mutta mieheni oli kuin vapaamatkustaja mm. seksin suhteen ja muutoinkin.
Mieheni sanoikin myöhemmin, ettei meidän välillä suju kaikki lutvikkaasti ja myönsi senkin, ettei rakasta minua, ei ole koskaan rakastanut.
Elämä heitti eteeni myös sen toisen miehen ja vasta silloin tajusin, miten paljon voi haluta toista ja miten syvä voi miehen ja naisen välinen suhde olla henkisellä tasolla. Valitettavasi olimme kumpikin naimisissa, enkä halunnut painostaa avioeroon, koska hän kuitenkin rakasti vaimoaan.
Kyllä se kipinä on tärkeä ja kohdallasi voi roihahtaakin ajallan.
Oletko kaskustellut asiasta kumppanisi kanssa?
En ole vielä asiasta keskustellut hänen kanssaan. Miten voisin aloittaa keskustelun asiasta? Hän tuntuu olevan minuun todella ihastunut ja haluaisin ehkä vielä muutaman kuukauden odottaa, jos ihastumiseni syventyisi. Toisaalta silloin on taas suurempi kynnys erota, mitä pidemmälle tämä menee. En haluaisi kuitenkaan häntä jättää muutaman kuukauden tapailun jälkeen, kun en ole varma voiko tästä tulla mitään.
Kumpi sinulle on tärkeämpi?
Se suhde itse vai ne kipinät ja perhoset vatsassa?
Itse miehenä jätän mokamat kipinät ja perhoset sikseen JOS tunteita on kuitenkin jonkinlaisia koska lopulta ne kipinät jne. häviävät.
Huumorintaju taas on jäädäkseen.
Mutta nykyään varsinkin naiset etsivät lähinnä tunteita eivätkä miestä ja suhdetta. Toisin sanottuina ovat tunnehuo-ria.
Ehkä sinäkin olet sellainen.
En osaa sanoa olenko "tunnehuora". Ehkä olenkin. Jollain tapaa haluan myös niitä tunteita, koska ne aikaisemmin kokeneena ovat olleet se asia mikä alunperin on saanut hullaantumaan kyseiseen ihmiseen. Ja edellisessä pidemmässä suhteessa ne kipinät tulivat uudelleen kyllä ainakin minun tapauksessa, jos oltiin oltu hetki erossa(esim. olin lomamatkalla ystävien kanssa 2viikkoa). Eli ikävästä ja uudelleen näkemisestä. Ehkä tarvitsen vastauksen kysymykseen, että onko jollain kokemuksia siitä, voivatko ne kipinät tulla myöhemmin tämän nykyisen miehen kanssa ?
Ei kukaan voi sanoa voiko sinulla tulla ne kipinät myöhemmin, mutta itsestäni voin kertoa että tuollaisessa vastaavanlaisessa tilanteessa niitä ei koskaan tullut. Mies oli ok ja ihan kiva mutta en koskaan ikävöinyt häntä (pikemmin päinvastoin, ajan myötä aloin yhä enemmän keksiä syitä miksi emme voisikaan tavata silloin kun oli sovittu), en missään vaiheessa ollut "hulluna häneen" seksuaalisesti mutta ajan myötä koko seksuaalinen kanssakäyminen alkoi tuntua vastenmieliseltä (kuin olisi yrittänyt haluta omaa veljeään) ja ahdistus siitä, kun toinen oli niin kamalan rakastunut ja itse olisi halunnut vain työntää loitolle purkautui siten, että olin jatkuvasti kiukkuinen ja tein riitaa pienimmästäkin asiasta.
Omassa suhteessani olisi ehdottomasti pitänyt viheltää peli poikki jo siinä kohtaa kun parin-kolmen kuukauden kohdalla sisimmässäni tiesin, etten koskaan tulisi tuntemaan kyseistä miestä kohtaan intohimoa ja halua ja ihastumista ja rakastumista. Tuhlasin hänen aikaansa pitkittäessäni asiaa; ehkä hän olisi laikaisemmin öytänyt jonkun, joka olisi oikeasti häneen rakastunut, jos en olisi roikottanut häntä löysässä hirressä pitkälti toista vuotta.
Parisuhde ilman kipinää on tuhoon tuomittu.
Tuota minä juuri pelkään. Ehkä tämä mies on tarkoitettu vain ystäväksi. Ystäviltä myös kysellyt asiasta ja ovat samaa mieltä. Jos epäröi, niin ei siitä mitään tule.
Voi olla, että nää miehet eivät ole sua vaan sytyttäneet tai sitten et ole vielä kokonaan päässyt yli ensirakkaudestasi tai käsitellyt eroa hänestä loppuun, tai sitten jotain näiden kahden välillä. Kipinöitä ja mahan sekaisin menoa tuskin ilmaantuu suhteen kehittyessä, jos et ole ihastunut suhteen alussa. Mielestäni olet kuitenkin vastuullinen, kun ajattelet myös miehen tunteita, kaikki eivät tähän pysty.
Minun neuvoni on, että annappa ajan kulua, mieti minkälaista miestä ja parisuhdetta haluat, oletko tosiaan yli ensirakkaudestasi ja/tai odottele rauhassa, että tapaat sen miehen joka tuntuu oikealta. Tosiaan aika tylyä odotella, että jos tästä nyt tulisi jotain, jos huomaat selvästi, että toinen on sinuun rakastunut, voit tälläisellä käytöksellä aiheuttaa toiselle isoa tuskaa ja pysyviä traumoja. Eri asia on sitten, jos avoimesti kerrot tuntemuksistasi ja toinen silti haluaa kanssasi jatkaa tunnustelua.
Olen eronnut jo 4v sitten ja ero tapahtui siitäisissa merkeissä, koska entinen mieheni petti minua. Ei omasta mielestä ole enää tunteita tätä entistä kohtaan. Vain vastenmielisyys siitä, miten hän kohteli minua. Taidan jutella asiasta hänen kanssaan ja kysyä, kuten neuvoit, että haluaako hän jatkaa kanssani suhteen tunnustelemista vai jatkaa eteenpäin.
Okei, kuulostaa reilulta. Jos erosta on jo noin pitkäaika, voisi myös ehkä ajatella, että sulle on jäänyt lieviä traumoja pettämisestä. Voisko olla, että et oikein uskalla luottaa miehiin ja siksi et oikein tiedä kuinka tunnet heitä kohtaa? Et oikein uskalla rakastua. Alatko tuntea ahdistusta, kun seurustelu alkaa käydä vakavammaksi?
Kipinän suhteen se voi todellakin syttyä myöhemmin. Itse pitkään naisen kanssa ollut pelkkänä kaverina ja siitä sekstailua, mutta sekin kaverina. Jossain kohtaa siitä ihmisestä alkoi tulla vain järjettömän tärkeä ja rakastuin siihen. Noh tilanne ei ole paljoa muuttunut, mutta se on kuitenkin mahdollista mitä enemmän opit sen tunteen niin se voi syttyä. Sitä on vaikea kenenkään täällä sanoa tuleeko se koskaan syttymään.
2,5kk ei ole pitkä aika. Toki kertoisin silti hänelle, että miltä sinusta tuntuu ihan sillä, että jos hän ei halua odotella sitä, että halaut tutustua paremmin ja miettiä elämältäsi, että mitä haluat. Silloin kumppanisi voisi joko odotella tai sitten lähteä etsimään uutta elämää jonkun toisen kanssa. Kumppanisi kannalta sen olisi se kuitenkin reilu saada tietää.
Kerro rehellisesti miehelle, ettei sinulla nyt ole tunteita miestä kohtaan. Voittehan te tapailla. On reilua kertoa.
Itse loukkaannuin, kun mies kertoi vasta vuosien päästä ettei ollutkaan koskaan rakastunut. Tuli huijattu ja loukattu olo. Hän luuli olevansa korvaamaton, eikä halunnut "satuttaa". Epärehellisyys satuttaa. Ei totuus.
Ei saa pitää toista varattuna omia tunteita odotellessa. Se on julmaa.
"Kerro rehellisesti miehelle, ettei sinulla nyt ole tunteita miestä kohtaan. Voittehan te tapailla. On reilua kertoa."
Mikä on tunteita, jos on ihastunut ja tykkää miehestä, eikö se riitä? Eihän se rakkaus välttämättä heti synny.
Aloittaja, minulla täsmälleen sama tilanne. Ikää 26 ja samanikäistä miestä tapaillut alkusyksystä asti harvakseltaan. Mies on oikein kultainen, ihana ja seksi on mahtavaa (tosin sitä on suhteellisen harvoin kun näemme ehkä 3-4 kertaa viikossa ja vain parin viikon välein yövymme yhdessä), mutta jotenkin silti ahdistaa. Olen introvertti ja arvostan omaa aikaa, mutta tuntuu että mies haluaisi paljon enemmän, nähdä useammin, itselle tuntuisi riittävän pari-kolme kertaa viikossa kun harrastuksia on paljon ja kaipaan myös omaa aikaa. Itse olen pitänyt tätä vain "hitaana etenemisenä", mutta alkanut epäillä voiko kyse olla kuitenkin jostain etten sisimmässäni näe tulevaisuutta miehen kanssa. Rakkaudentunnustuksia ei ole vaihdettu ja ahdistuisin jos hän jotain sen suuntaista sanoisi.
Itselläni takana 1 vakava suhde, kesti 4 vuotta, olimme kihloissa ja rakastin intohimoisesti. Erosta kohta 4 vuotta. Epäilen, että näin pitkä? aika sinkkuna on aiheuttanut että tykkään olla itsekseni ja vaikea heittäytyä uuteen suhteeseen. Aiemmassa suhteessa elimme täysin symbioosissa ja ero ei ollut kiva, joten voiko olla että jotenkin yritän torjua tätä ja elää itsenäisenä myös ilman miestä enkä anna hänelle mahdollisuutta tulla elämääni? Ehkä olen sitoutumiskammoinen.
Oman keskustelun kaverien kanssa lopputulema on ollut päinvastainen kuin sinulla, eli tällaisesta kaveruudesta syventyneet suhteet on monilla ollut niitä parhaimpia. Ja että ei sitä kuitenkaan enää "tässä iässä"?? tule samanlaisia kipinöitä kuin joskus "teininä". Sanottakoon myös, että mies ei ole kova puhumaan tunteistaan ja syvälliset keskustelumme ovat jääneet hyvin vähäisiksi ja lähinnä minä puhun ja hän myötäilee. Epäilen kuitenkin että syy on enemmän se, ettei hän ehkä ylipäänsä pohdi niitä asioita niinkuin minä, mutta puhuisi kyllä jos jotain olisi puhuttavaa.
Mikä on liian hidasta etenemistä sitten? Tuntuu, että joudun ajoittain keksimään tekosyitä olla yksin, ladata omia akkuja kun en halua sanoa miehelle, että olen mielummin yksin kuin hänen kanssaan etten loukkaan häntä. Mutta parin tällaisen päivän jälkeen taas ikävöin miestä ja haluan nähdä häntä.
Tai ehkä tämä on sitten vain jotain kaamosmasennusta.. Minulla on siihen taipumusta (kaikki ei ole aina pääkopassa ihan kunnossa). En tiedä miten auttaa sinua, mutta samoissa vesissä majaillaan. Miten teillä nyt menee? Haluaisitko vaihtaa ajatuksia esim. sähköpostilla?
Joo, voihan sitä tapailla, mutta mielestäni sinulla on jonkinasteinen velvollisuus antaa toiselle ainakin reilu mahdollisuus. Se on vaan aika kova paikka, jos on rakastunut toiseen ja toinen ilmoittaa tylysti, että tää on nyt tässä, epäilin jo alusta lähtien, että eihän tästä mitään tuu, ahdistaa läheisyys jne.. Kannattaako jatkaa suhdetta, jos ei selvästikään ole valmis sitoutumaan, eikö toisen tunteita tarvitse ottaa huomioon ollenkaan. Toisen tunteiden hyväksikäyttä ei tietty mikään rikos ole, mutta kertoo jotain vielä kovin kehittymättömästä empatiankyvystä.
Jos siis ei ole varma tunteistaan, on mielestäni reilua kertoa siitä toiselle ja antaa toisen päätää, haluaako tämä ottaa riskin suhteen äkillisestä päättymisestä, millä hetkellä tahansa. Toimivaa suhdetta ei yleensä katkaista ilman mitään painaava syytä tai yritystä parantaa asioiden tilaa. Näin ainakin uskoisin useimpien ajattelevan ja asennoituvan.
Tokihan se varmaan sinusta on ihan kiva, kun toinen panostaa ja välittää, eikä sinun tarvitse samalla ottaa vastaavaa riskiä tunteidesi kanssa.