Evoluutio on epätieteellinen uskomus

Evolutionistit on harhautettu uskomaan, että evoluutio olisi tiedettä, vaikka kyseessä on Jumalfobiasta johtuva uskonto. Se on uskonto siksi, että se käsittelee menneisyydessä tapahtuneita asioita, joita kukaan ei ole ollut havainnoimassa ja todistamassa, vaan kaikki on uskonvaraista.

Tiede toimii aivan toisin. Se perustuu havaintoihin, jotka voidaan testata. Siksi se voi toimia ainoastaan nykyajassa. Se voi saada menneisyydestä enemmän tai vähemmän luotettavaa tietoa vain siltä osin, kuin minkä entisajan ihmiset ovat havainnoineet ja jättäneet jälkipolville arkeologisina merkkeinä, historiallisina kirjoituksina tai perimätietoina. Menneisyydestä voidaan saada siten tietoa vain ihmisen olemassaolon ajalta. Kaikki muu on uskonvaraista tai arvailua.

Kaikki tieteelliset tutkimukset ja kokeet tapahtuvat aina nykyisyydessä. Ne kertovat, mikä on tilanne tutkimushetkellä, eikä sitä, mitä tapahtui menneisyydessä.
Siksi evoluutioteoria on uskonvarainen filosofia, joka on kokeellisen tieteen ulkopuolella, eikä sitä pidä tästä syystä koskaan rinnastaa tieteeseen.

8

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jessen iskä

      Montako tieteellistä havaintoa siitä jumalastasi on?

    • Älä valehtele

      Laita aina uskonto evoluution tilalle, kun kirjoitat. Menee huomattavasti lähemmäs totuutta sillä tavalla.

    • myötähäpeää

      Sinulla tuskin on kompetenssia määritellä, mikä on tiedettä ja mikä ei. Eikö sinulle kotikassa ollut samaa lajia kuin leijona?
      Älä viitsi valehdella.

      "Kaikki tieteelliset tutkimukset ja kokeet tapahtuvat aina nykyisyydessä. Ne kertovat, mikä on tilanne tutkimushetkellä, eikä sitä, mitä tapahtui menneisyydessä"

      Historia?
      Astronomia?
      Kosmologia?
      Laattatektoniikka?
      Jääkausitutkimus?
      Paleontologia?

      Mikään näistä ei siis ole kressun mielestä tiedettä.

    • Marraskuussa 2012 Kotkassa surmattiin asianajaja. Aihe on pyörinyt mediassa pitkään. Surmapaikalta löytyi monia todisteita, mm. epäillyn kengänjälki ja osittain juotu limupullo, josta saatiin epäillyn DNA. Epäilty tallentui myös huoltoaseman valvontakameran nauhalle ostamassa vastaavaa limupulloa hetki ennen murhaa.

      En tiedä missä juridinen prosessi tällä hetkellä etenee, lieneekö kaveri tuomittu jo, mutta joka tapauksessa Jaakob-logiikalla epäilty on USKONNON uhri. Kukaan ulkopuolinen ollut havainnoimassa tapahtumaa eikä kukaan ole kiivennyt vuorelle ja vastaanottanut jumalallista ilmoitusta siitä, miten kaikki todella meni. Siispä epäilty ei voi olla murhaaja. Häntä epäillään ihan vain poliisin, tutkijoiden ja oikeuslaitoksen uskonnollisen näkemyksen vuoksi. Voi raukkaa.

    • +++++++++++++

      "Evolutionistit on harhautettu uskomaan, että evoluutio olisi tiedettä, vaikka kyseessä on Jumalfobiasta johtuva uskonto. "

      Tämä on aika uskomatonta kun on olemassa paljon kristittyjä, jotka myöntävät evoluutioteorian selittävän evoluutiota parhaiten.

      Voisi melkein luulla, että puhut täyttä potaskaa ja olet todellisuuden kieltäjä ja viestisi vuodesta 2006 asti ellei jopa aiemmin tukevat tätä väitettä.

    • Pakko tuolle jaakobille on hattua nostaa, sitkee elukka, ja kirjoittaa es omalla nimimerkillä.

      • uyfgluyfg

        Pakkomielteistä sitkeyttä sanotaan henkiseksi sairaudeksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3478
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3231
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      50
      2756
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      54
      2588
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      89
      2397
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      30
      1308
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1207
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      96
      1178
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      337
      1063
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      14
      956
    Aihe