Työsopimusten määrä

Voiko työnantaja irtisanoa työntekijän sillä perusteella, että työsopimuksia on kertynyt jo useita?
Entä voiko työnantaja vaihtaa nykyisen työntekijän uuteen työntekijään sillä perusteella, että uudella on tuntipalkka alempi, kuin nykyisellä. Uusi työntekijä tulisi näinollen yritykselle halvemmaksi.
11315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jäi vähän epäselväksi mitä tarkoittaa 11 aiempaa työsopimusta? Siis saman työnantajan kanssa määräaikaisten sopimusten ketjutusta vai?

Kannattaa olla yhteydessä ammattiliittoon, aiheeton määräaikaisuuksien ketjuttaminen saatetaan katsoa perusteeksi tulkita työsuhde toistaiseksi voimassaolevaksi.

Tällä hetkellä voimassaolevaa työsuhdetta ei voi keskeyttää sillä perusteella että joku muu tekisi halvemmalla, jos taas kyseessä on määräaikaisuuden päättyminen ja myöhemmin uuden määräaikaisen ottaminen töihin niin asia on hieman monimutkaisempi.

Äänestä
  • Nämä 11 sopimusta on siis tehty samassa yrityksessä hieman vajaan neljän vuoden aikana. Sopimuksia on välillä katkaistu viikosta muutamaan viikkoon.

    Nyt on määräaikainen sopimus taas piakkoin päättymässä, mutta tilanne on kuitenkin se, että uusi sopimus on tehtävä heti perään, koska työntekijää tarvitaan.

    On ollut vaan jotenkin sellainen tunne, että tilalle pitäisi saada halvempaa työvoimaa.

    Äänestä

  • 11 työsopimusta kirjoitti:

    Nämä 11 sopimusta on siis tehty samassa yrityksessä hieman vajaan neljän vuoden aikana. Sopimuksia on välillä katkaistu viikosta muutamaan viikkoon.

    Nyt on määräaikainen sopimus taas piakkoin päättymässä, mutta tilanne on kuitenkin se, että uusi sopimus on tehtävä heti perään, koska työntekijää tarvitaan.

    On ollut vaan jotenkin sellainen tunne, että tilalle pitäisi saada halvempaa työvoimaa.

    Ilmeisestikin sulle syötetään vihjailemalla tuota "tunnetta" siksi, että seuraava soppari halutaan tehdä pienemmällä liksalla ja jos sulle on vihjattu, että tulossa olis halvempaakin työvoimaa, niin ne pitää sua sen verran fiksuna, että älyät itse laskea hintaasi samalle tasolle, niin niiden ei tarvi ottaa sitä uutta kokematonta...

    Äänestä

Yksitoista työsopimusta neljän vuoden aikana? Kylläpähän tuo alkaa vaikuttamaan ns. vakituiselta työpaikalta.

Äänestä

Ilman muuta katsotaan jo vakituiseksi työsuhteeksi. Yleensä jo 3 peräkkäistä määräaikaista työsopimusta tulkitaan vakituiseksi työsuhteeksi.

Äänestä
  • Kuten jo aiemmin mainitsin, niin työsopimuksia on katkaistu välillä viikosta muutamiin viikkoihin.

    Esim. 7 sopimuksen joukkoon mahtui 4 pätkäsopimusta ja 3 peräkkäistä sopimusta.Mainitsin tuolloin työnantajalle, että eikö työsuhteeni pitäisi olla ja ns.vakituinen?

    No, ilmeisesti hän otti herneen nenäänsä kommentistani ja laittoi " jäähylle " muutamaksi viikoksi. Ottipa sitten tilalleni toisen työntekijän joksikin aikaa.

    Viikkojen päästä sitten soitteli minua takaisin töihin ja minähän suostuin, kun pyydettiin. Nyt on sitten menossa jo neljäs sopimus noiden aikaisempien lisäksi.

    En tiedä sitten, että tekeekö työnantaja tarkoituksella noita pätkäsopimuksia ja pienin katkeamin, jos sillä keinoin ei sitten minua tarvitsekkaan vakinaistaa.

    Äänestä

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010055#L1P3
"3 § (21.12.2010/1224)
Työsopimuksen muoto ja kesto
Työsopimus voidaan tehdä suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti.

Työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana.

Toistuvien määräaikaisten työsopimusten käyttö ei ole sallittua silloin, kun määräaikaisten työsopimusten lukumäärä tai niiden yhteenlaskettu kesto taikka niistä muodostuva kokonaisuus osoittaa työnantajan työvoimatarpeen pysyväksi."

Noin sanoo työsopimuslaki.
Määräaikaiselle työsopimukselle pitää olla aina perusteltu syy joka on mainittava työsopimuksessa. Onko noissa sopimuksissa ollut määräaikaisuuden peruste?

"No, ilmeisesti hän otti herneen nenäänsä kommentistani ja laittoi " jäähylle " muutamaksi viikoksi. Ottipa sitten tilalleni toisen työntekijän joksikin aikaa."

Tuo temppu vaikuttaa laittomalta, ja koska otti toisen (ilmeisesti huonomman) tilalle siksi aikaa on todiste työvoimatarpeen pysyvyydestä.

Äänestä
  • Näin on, nyt vaan kannattaa viedä asia pidemmälle ja puliveivari porvarille jauhot suuhun!

    Äänestä

Ei välttämättä tarvitse tehdä ITSE mitään niin kauan kun sopimus uusitaan ja palkkaa ei alenneta. Liitto ja työsuojelu yhdessä voivat järjestää tarkastuksen työpaikalla joka on yllätys kaikille muille paitsi sinulle. Jos työnantaja saa pienintäkään vihjettä siitä että olet järjestänyt tuon tarkastuksen niin voi tulla yllätyskenkää yllättävästä syystä.
Jos sopimusta ei jatketa niin sitten vasta kannattaa riitauttaa asia ja hankkia tarvittaessa vaikka oikeuden päätös siitä että työsuhde on ollut toistaiseksi voimassaoleva ja määräaikaisten sopimusten ketjuttaminen on ollut laitonta. Työttömäksihän tuosta silti joutuu mutta korvauksia saat laittomasta irtisanomisesta. Nuo asiat ovat todella hankalia ja niitä pitää välttää viimeiseen saakka.

Äänestä

Onhan niihin sopimuksiin joka kerta määräaikaisuuden peruste laitettu, kaikissa sama lukee.
Palkan alenemisesta ei kuitenkaan ole pelkoa, maksetaan TES:n mukaan.
Täytyy vaan nyt odotella, että jatketaanko taas sopimusta pienellä pätkällä.
Työntekijän tarvetta on ainakin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Kieltämättä se toisen työntekijän palkkaaminen silloin tilalleni vähäksi aikaa, sai minut näkemään punaista. Lähellä oli, että otanko liittoon yhteyttä, mutta maltoin mieleni enkä ruvennut asiaa riitauttamaan.

Äänestä

Minulla päättyy (keskeytymättä oikeasti), kolmas määräaikainen sopimus nyt vuoden loppuun. Lomat on kertyneet normaalisti, liksa sama kuin toisella samaa tekevällä, tunnille,luvannut töitä ensi vuoteenkin.
Minun soppareissa on se outo puoli, ettei ta tartte antaa työtä milloin ei keikkaa ole- ja omalla kustannuksella kuumetaudit, kun harvemmin on.
En tiedä onko minullakin kyseessä sit normi työsuhde, sopparin ja palkkalaskelmien määre sanallisesti on hyvin erilainen. 0-jotain... ja toisalla pvm jotain----alusta asti siis.
Ei ole kertonut mikä lopulta on kyseessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


11 työsopimusta kirjoitti:

Voiko työnantaja irtisanoa työntekijän sillä perusteella, että työsopimuksia on kertynyt jo useita?
Entä voiko työnantaja vaihtaa nykyisen työntekijän uuteen työntekijään sillä perusteella, että uudella on tuntipalkka alempi, kuin nykyisellä. Uusi työntekijä tulisi näinollen yritykselle halvemmaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu