ja lapsellisia. Jos joku ihminen on ollut esim. 10 vuotta sinkkuna, ihmettelen kovasti missä vika. Olen itse naimisissa oleva nainen. En ole koskaan odottanut sitä herra täydellistä prinssiä joka osaa lukea suunnilleen ajatukseni. En ole koskaan kiinnittänyt pikkutarkasti miehen luonteeseen ja ulkonäköön huomiota. En ole koskaan ole ollut epätoivoisen tyrkky ja hairahtanut yhdenillan suhteisiin. Mitä vastaavasti olen ollut, olen hyväksynyt toisen vikoineen päivineen enkä ehdottanut heti eroa, kun joku pieni vastoinkäyminen on tullut. Olen sitoutunut suhteeseen rakastamani miehen kanssa ja olen kestänyt vaikeatkin ajat. Sinkut harvemmin ovat kestäviä ja sitoutuvia.
Esim. Cheek ei ole koskaan asunut naisen kanssa saman katon alla? Tulee mieleen, että onko herra jotenkin ylimielinen ja sellainen joka ei kestä tavallista parisuhteen arkea vaan aina pitää olla jotain uutta ja jännää... lennetään kukasta kukkaan. Ei siinä sen puoleen, on elämä ainakin monipuolista, mutta varmaan toisaalta ollaan ihan pirun yksinäisiä.
Esim. Cheek ei ole koskaan asunut naisen kanssa saman katon alla? Tulee mieleen, että onko herra jotenkin ylimielinen ja sellainen joka ei kestä tavallista parisuhteen arkea vaan aina pitää olla jotain uutta ja jännää... lennetään kukasta kukkaan. Ei siinä sen puoleen, on elämä ainakin monipuolista, mutta varmaan toisaalta ollaan ihan pirun yksinäisiä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sinähän olet juuri sellainen, minkälainen naisen kuuluu ollakin.
"Cheek ei ole koskaan asunut naisen kanssa saman katon alla?"
Hyvä Luoja, mieshän täyttää yhden oleellisen ATM-komponentin! Voiko joku varmistaa, ten-four??
Itse voisin viestisi perusteella sanoa, että parisuhteessa olevatkin ovat naiiveja ja heillä on virheellisiä kuvitelmia sinkkujen elämästä tai ainakin sinulla on. Joskus sinkkuus on oma valinta ja joskus ei. Vaikeita aikoja on sinkuillakin ja heidän on silloin selvittävä yksin, toisin kuin parillisilla. Sinkut ovat vahvempia kuin ne, jotka ovat aina eläneet parisuhteessa, he kantavat vastuun koko elämästään yksin, ilman jatkuvaa tuen hakemista toiselta.
Eiköhän Cheekin asumiset ole ihan hänen oma asiansa.
Aloittaja ei tajua sitä että kaikki eivät halua suhdetta. Sinkkuus ei ole kaikille tila, jossa ollaan vaan sen aikaan ku löydetään taas edes joku. Minä viihdyn sinkkuna ja jos alkaisin seurustelemaan pitäisi naisen olla poikkeuksellisen kiinnostava ja hyvännäköinen.
Tietysti jos haluaa olla suhteessa mutta on sinkkuna niin joutuu pohtimaan omia vaatimuksiaan. Sinkut kyllä pääsääntöiesti ovat "kestävämpiä" kun parisuhteessa olevat. Se on itse maksettava laskut, hoidettava asiat yms. Parisuhteessa aina vaaditaan tukea kun ei itse selviä. Eikä sitoutuminen ainakaan itselle ole ongelma. Mutta jos en juuri sitä saa kenet sillä hetkellä haluan miksi alkaa seurustella ? Sehän on epäreilua toista kohtaan. Lapsiakaan en halua koska haluan käyttää rahat siihen mihin huvittaa. Aika monelle 33 v naiselle ei oikein sovi että ilmottaa alkuun että en halua ikinä lapsia elätettäväksi.
Enkä minä ainakaan mitään kukasta kukkaan elämää vietä. Viihdyn yksinkertaisesti yksin. Joka päivä haluan viettää omaa aikaa omassa kodissa ilman muita ihmisiä. En halua asua kenenkään kanssa.
Itse enemmän halveksin perheellisiä koska heistä on vain haittaa töissä. Lomat koska perhe pitää viedä sinne ja tänne, sairauspoissaolot lapsien takia yms. En nyt tarkota että kaikkien pitäisi sinkkuja olla, mutta ei noita lapsia tarviis tohon tahtiin maailmaan synnyttää. Sitäpaitsi en siedä lapsia muutenkaan. Toki jos haluaa suhteen ja ei sitä millään saa niin saattaa naivi olla ainakin vaatimuksien suhteen.
Onko suhteessa eläminen, hinnalla millä hyvänsä SE ainoa oikea vaihtoehto?
Mitäs jos jätettäisiin ne sivistyssanat käyttämättä, jos niiden merkitystä ei ymmärrä?
"Sinkut ovat lapsellisia ja lapsellisia" ei kuulosta kovin älykkäältä aloitukselta.
Enemmän minä arvostan 10v yksin ollutta kuin jotain tapaseukkaajaa, jonka vaan täytyy päästä suhteeseen, vaikkei tunnu natsaavan sen paremmin luonteen kuin ulkonäönkään osalta. Eli otetaan vaan JOKU. Minä en tahdo olla joku puolisolleni, enkä tahdo seurustella jonkun kanssa.
Kuinkas pitkään sinä ehdit olla lapsellinen ja ylimielinen ennen tuota parisuhdettasi? Ja muutuitko sitten yhdessä yössä vai tarvittiinko siihen peräti avioliiton solmiminen?
Jotkut parisuhteessa olevat on niitä, jotka hyppäävät lapsuudenkodista suoraan parisuhteeseen ja sitten laukovat totuuksiaan sinkkuudesta, vaikkei heillä ole päivääkään kokemusta siitä, että millaista on olla yksin.
Parisuhteeseen pitää sitoutua. Totta. Joskus on vain niin, että se puoliso ei halua sitoutua. Jos puoliso pettää, hakkaa, halveksii, pelaa sinunkin rahat tai ei tee ikinä mitään parisuhteen eteen, niin siinä ei kauheasti auta keskustelut ja myötätunto, jos vain toinen osapuoli tekee parisuhteen eteen töitä. Minulla on valitettavasti kokemusta tästä, että suhde menee hyvin alkuhuuman ajan, mutta sitten miestä lakkaa kiinnostamasta parisuhde ja koti. Ero mistä tahansa suhteesta on aina kova paikka ja siitä toipuminen vie aikaa.
Olen sinkkuna, koska en jaksa sitä onnenhuumaa seuraavaa valtavaa pettymystä. Ehkä teen jotain väärin. Ehkä olen liian koti-, perhe- ja parisuhdekeskeinen. Tässä on tullut opeteltua parisuhdeasioita jo niin kauan, että ehkäpä pysyn suosiolla sinkkuna, niin ei tarvitse pettyä näissä asioissa kerta toisensa jälkeen.
Täh? Vika? Siis mitä vikaa? Mukava itsenäinen elämäntapani onkin siis viallinen (ja lapsellinen, buuaahhh, aloittaja voisi hiukan miettiä sanavalintojaan :D ). Kiitos tästä tiedosta. En kuitenkaan taida ryhtyä "eheyttämään" viallista elämääni, vaan jatkan näin.