venäläiset ovat uskomattoman yksinkertaisia

hei
alla oleva teksti oli tänään Udessa Suomessa:
Ria Novostin Facebook-seinällä viimeisimmästä huostaanottotapauksesta kertovassa uutisessa useampi keskustelija varoittaa venäläisnaisia menemästä naimisiin ulkomaisten miesten kanssa. Erityisesti varoitetaan suomalaisista.

– Lapset kärsivät siinä aina, toteaa eräs keskustelija.

Muutama kehottaa boikotoimaan kaikkia suomalaisia tuotteita, ja jopa sulkemaan suomalaiset tuotteet jo rajalla.

Parin keskustelijan mukaan suomalaiset tarvitsevat kaikkien Pohjoismaiden pienten kansakuntien tavoin ”uutta verta”, minkä vuoksi he ovat valmiita käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja, kuten varastamaan venäläisiä lapsia.

-venäläiset tosiaan uskoo, että haluamme lisää mongoleja tänne, jopa niin , että varastaisimme heidän lapsia.

Ehdotan lakimuutosta, että suomalaiset eivät saa avioitua venakkojen kanssa.
Syy tietenkin on , että suomalaiset miehet niin usein avioituvat venäläisten kanssa, on se että muita yhtä inokkaita ulkomaalaisia naisia ei löydy, joka haluaisia jonkun juntin kanssa naimisiin.
163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

da

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


suomettumisen kunnia kirjoitti:

hei
alla oleva teksti oli tänään Udessa Suomessa:
Ria Novostin Facebook-seinällä viimeisimmästä huostaanottotapauksesta kertovassa uutisessa useampi keskustelija varoittaa venäläisnaisia menemästä naimisiin ulkomaisten miesten kanssa. Erityisesti varoitetaan suomalaisista.

– Lapset kärsivät siinä aina, toteaa eräs keskustelija.

Muutama kehottaa boikotoimaan kaikkia suomalaisia tuotteita, ja jopa sulkemaan suomalaiset tuotteet jo rajalla.

Parin keskustelijan mukaan suomalaiset tarvitsevat kaikkien Pohjoismaiden pienten kansakuntien tavoin ”uutta verta”, minkä vuoksi he ovat valmiita käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja, kuten varastamaan venäläisiä lapsia.

-venäläiset tosiaan uskoo, että haluamme lisää mongoleja tänne, jopa niin , että varastaisimme heidän lapsia.

Ehdotan lakimuutosta, että suomalaiset eivät saa avioitua venakkojen kanssa.
Syy tietenkin on , että suomalaiset miehet niin usein avioituvat venäläisten kanssa, on se että muita yhtä inokkaita ulkomaalaisia naisia ei löydy, joka haluaisia jonkun juntin kanssa naimisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu