Ahdistaa

niinkuin varmaan monta muutankin työtöntä.

Nyt tää on mennyt tosi pitkälle. Olen yrittänyt ja yrittänyt. Ollut välillä työssä välillä työttömänä, työllisyyskursseja kolme takana ym. En jaksa enää kelata koko menneisyyttäni tänne. Kuljen nyt nimimerkillä työtönminä.

Alkaa ahistaan kun ettii työtä. Käy haastatteluissa. Tyrkyttää itteensä henkilöstövuokrausfirmoihin. En jaksa enää hakea parempaa. Työhakeminen on kovaa työtä, sellaisena se täytyy ottaa että jaksaa, hakee sitten sen kahdeksan tuntia päivässä. Se on nyt mun työni. Välillä lannistuu kun on vain eijoota.

En jaksa enää. Kun ois rahaa niin vois tehä edes jotain, ostaa vaikka ruokaa.
382082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Mä tiedän tasan miltä susta tuntuu!
Mä oon ollu puoltoista vuotta tekemättä yhtään mitään, elänyt puolison kukkarolla ja isän sillontällösellä avustuksella. Vaatteet ovat niin kulahtaneen näkösiä ja kengät rikki, mutta varaa ei ole ostaa uusiakaan.

Jos pääsen työhaastatteluun, en anna kovin hyvää kuvaa, kun on 15 cm juurikasvu hiuksissa -ei oo varaa värjätä, housut ylipienet ja kulahtaneet -ei oo varaa ostaa uusia, kengät rispaantuneet ja kuluneet -sama juttu.

Vietän kaiken aikani netissä työpaikkasivuilla työhakemuksia tehden, siivoan ja teen ruuan, pesen pyykin ja silitän, tiskaan ja pyyhin pölyt. Ja kun puoliso tulee töistä kotiin, en saa mitään arvostusta, vaan paskaa päälleni kun en ole taaskaan saanut töitä.

Nimikkeeni on tällä hetkellä: kokoaikainen työnhakija. Työnkuvaus: vähintään 8h päivässä työnhakua, atk-taidot tarpeen. Kaikki kodin työt. Puolison valitusten kuuleminen ilman omia kommentteja. Paskan vastaanottaminen.
Palkkaus:ei palkkausta.
Ei vapaa-aikaa, ei rientoja. Luvan kysyminen, jos ostaa omia hygienitarvikkeita. Nekin pidetään minimissä.
Oravanpyörässä kiertäminen: ei ole työtä, ei saa työtä kun ei ole työkokemusta. Saa kiertää niin monta vuotta kun haluaa. Ei poispääsyä.

Äänestä
  • Minä oon ollu melkein 10v työn hakia eli työtön.
    Tosiasiassa en ole hakenu enää vuosikausiin mitään ei se hyödytä mitään.
    Lopeta sinäkin se joutava työn hakeminen ja ala oleen työtön.
    Työttömänä on oikein mukavaa kun sen vaan oivaltaa eikä rimpuile sen työn haun kanssa.
    Jokapaikassa on jo joku työntekijä ei ne enää tarvii ketään töihin,tehköön ne.

    Äänestä

  • jo. kirjoitti:

    Minä oon ollu melkein 10v työn hakia eli työtön.

    Tää on ihan totta.

    Äänestä

  • Mikä on koulutuksesi?

    Äänestä

  • järkimies kirjoitti:

    Mikä on koulutuksesi?

    Olen tradenomi. Tai siis, en vielä. Opinnot on loppu, mut opinnäytetyö uupuu. Ennen joulua valmistun.

    Äänestä

  • jo. kirjoitti:

    Minä oon ollu melkein 10v työn hakia eli työtön.
    Tosiasiassa en ole hakenu enää vuosikausiin mitään ei se hyödytä mitään.
    Lopeta sinäkin se joutava työn hakeminen ja ala oleen työtön.
    Työttömänä on oikein mukavaa kun sen vaan oivaltaa eikä rimpuile sen työn haun kanssa.
    Jokapaikassa on jo joku työntekijä ei ne enää tarvii ketään töihin,tehköön ne.

    Ei onnistu!!!!!
    pakkotyötä,pakko työelämävalmennusta,pakko sosiaalipsyko valvontatarkkailu kursseja ym arviointi päivähoitokursseja ja pakkoharjoittelua pukkaa jos jää vaan olemaan työtön.

    Eli kannattaa EHDOTTOMASTI! hakee vaikka johonkin koulutukseen ennen sitä.

    Äänestä

  • Joo.. eli pika opastus siitä miten pääset johonkin tehtaaseen tuotantotyöntekijäksi.

    0. mee henkilöstövuokraus firmoihin
    1. ajokortti oltava (töihin kulkemist varten, joten pelkkä A kelpaa mikäli kuljet moottoripyöräl :)
    2. rasti hakemuksessa kohtaan vuorotyö valmius
    3. oma auto oltava (puolison yms. jota voit lainata)
    4. lupaudu töihin niin pitkäks aikaa kun tarvii (koeaika pelastaa mikäli tarvis)
    5. lupaudu käymään töissä 50km säteellä (eli kaikissa naapurikunnissa mikäli tarvis)

    Ulkonäöllä ei väliä, mutta on toki plussaa jos vaikutat reippaalta liikkeissäsi ja näytät siistiltä (kaunis ei tarvi olla =)).

    Äänestä

  • Heidi kirjoitti:

    Joo.. eli pika opastus siitä miten pääset johonkin tehtaaseen tuotantotyöntekijäksi.

    Ja tämä neuvo ei sitten koske paperi- tai sellutehtaita. Niille tehtaille ei näillä "hienoilla neuvoilla" kannata haaveilla pääsevänsä töihin. Tarvitaan paljon paljon muuta "hyvää". Tämä on tietoa.

    Äänestä

  • Kalanteri kirjoitti:

    Ja tämä neuvo ei sitten koske paperi- tai sellutehtaita. Niille tehtaille ei näillä "hienoilla neuvoilla" kannata haaveilla pääsevänsä töihin. Tarvitaan paljon paljon muuta "hyvää". Tämä on tietoa.

    Noi mun neuvot koski lähinnä muovin ja joitakin metallin tuotantotöitä. Niissä löytyy myös hommia joissa ei vaadita ammattitutkintoa alalta.

    Eikös paperilla/sellulla pidä olla joko prosessityöntekijä taikka paperi-insinööri (ja mielellään vielä dippa inssi)? Eli koneita saa käyttää vaan prosessityöntekijän koulutuksella ja vaativammat tehtävät on valmistuneille insinööreille?

    Itse aloitan tammikuussa sairaanhoitajan opinnot, enkä siksi näe järkeväksi hankkia mitään koulutusta nykyiseen tehdas-"uraani". Mutta toki hankkisin jos olisin sinne jäämässä. Ilman mitään ammattia ei kannata kenenkään kauaa olla, vaikka nyt jotain töitä saiskin.

    "Eikös paperilla/sellulla pidä olla joko prosessityöntekijä taikka paperi-insinööri (ja mielellään vielä dippa inssi)? Eli koneita saa käyttää vaan prosessityöntekijän koulutuksella ja vaativammat tehtävät on valmistuneille insinööreille?"

    Viittaan tuohon kohtaan, että näin se on. Pätevyys pitää olla ennen kuin pääsee lähellekään paperikonetta. Mutta sekään kun ei riitä siihen, että paperi- tai sellutehtaalle töihin pääsee. Pitää olla suhteet kunnossa ja ne suhteet on oltava todella hyvät. Tavallisen duunarin taustalla ilman suhteita tehtaalle on turha yrittää. DI:t pääsee varmasti paremmin töihin tehtaalle kyllä, mutta prosessityöntekijäksi vaaditaan muutakin kuin hyvät koulupaperit ja ammattitutkinto.

    Äänestä

  • jo. kirjoitti:

    Minä oon ollu melkein 10v työn hakia eli työtön.
    Tosiasiassa en ole hakenu enää vuosikausiin mitään ei se hyödytä mitään.
    Lopeta sinäkin se joutava työn hakeminen ja ala oleen työtön.
    Työttömänä on oikein mukavaa kun sen vaan oivaltaa eikä rimpuile sen työn haun kanssa.
    Jokapaikassa on jo joku työntekijä ei ne enää tarvii ketään töihin,tehköön ne.

    tekisin juuri noin jos ei olisi suota leipää odottamassa. Minähän tulen toimeen kaurapuurolla ja puolukoilla, sienillä kaikillä luonnonantimilla. Tulisin kyllä toimeen tällä vajaalla viidelläsadalla ihan hyvin. Jos tonnin sais kuussa työkkäristä niin kyllä vois saada lapsetkin ruokittua ja vaatetettua. Ei tässä yhteiskunnassa muuten mua tarvita.

    Äänestä

  • Heidi kirjoitti:

    Joo.. eli pika opastus siitä miten pääset johonkin tehtaaseen tuotantotyöntekijäksi.

    0. mee henkilöstövuokraus firmoihin
    1. ajokortti oltava (töihin kulkemist varten, joten pelkkä A kelpaa mikäli kuljet moottoripyöräl :)
    2. rasti hakemuksessa kohtaan vuorotyö valmius
    3. oma auto oltava (puolison yms. jota voit lainata)
    4. lupaudu töihin niin pitkäks aikaa kun tarvii (koeaika pelastaa mikäli tarvis)
    5. lupaudu käymään töissä 50km säteellä (eli kaikissa naapurikunnissa mikäli tarvis)

    Ulkonäöllä ei väliä, mutta on toki plussaa jos vaikutat reippaalta liikkeissäsi ja näytät siistiltä (kaunis ei tarvi olla =)).

    Tuon kaiken olen tehnyt, ei ole tärpännyt. Kysynkin ikä, sukupuoli.
    Täällä nainen, 41

    Äänestä

  • Työtönminä kirjoitti:

    Sukupuoleni lienee ilmeinen (paitsi ehkä suomalaisia nimiä taitamattomille ulkomaalaisille), ikä 20 vuotta.
    Mutta myös useita 35-50-vuotiaita naisia on firmaamme palkattu tänä syksynä samoihin tehtäviin kuin minut, joten nuoruus ei ole ehdoton vaatimus vaikkakin varmasti etu. Miehiä ja naisia on suunnilleen 50-50
    Pärstäkertoimella ei havaittavasti myöskään ole ollut vaikutusta duunari hommiin päässeillä. Sen sijaan naispuolisten esimiesten suoranainen missi-lookki on alkanut mietityttämään.

    En tiedä voin tietysti olla väärässä mutta luulen että iäkkäämmältä vaaditaan erilla tavalla työkokemusta ja osaamista kuin nuoremmalta. Ja tietysti sitä voisi ollakin jos ei olisi kymmentä vuotta tuhlannut kotona kotiäitinä.
    Mikä helvetin missi-look, kyllähän se jossain vaiheessa nousee hattuu jos esim on koulutuksen nähden liijan korkeassa asemassa. Ja pitäähän sitä yrittää naisten, silläkin pääsee suosioon ja ettenpäin tai ainakin suosioon. Elämä on kovaa. Ja kun sitäkään ei ole

    Äänestä

  • Oravanpyörä kirjoitti:

    Olen tradenomi. Tai siis, en vielä. Opinnot on loppu, mut opinnäytetyö uupuu. Ennen joulua valmistun.

    No eiköhän Suomesta jostain tradenomin töitä löydy. Ei muuta kuin kyselemään ja hakemuksia postiin!

    Äänestä

  • jo. kirjoitti:

    Minä oon ollu melkein 10v työn hakia eli työtön.
    Tosiasiassa en ole hakenu enää vuosikausiin mitään ei se hyödytä mitään.
    Lopeta sinäkin se joutava työn hakeminen ja ala oleen työtön.
    Työttömänä on oikein mukavaa kun sen vaan oivaltaa eikä rimpuile sen työn haun kanssa.
    Jokapaikassa on jo joku työntekijä ei ne enää tarvii ketään töihin,tehköön ne.

    Voi v***u mikä luuseri!

    Äänestä

  • järkimies kirjoitti:

    Voi v***u mikä luuseri!

    Ehkä vähän liioteltu reaktio? ("lopeta ittes" ;))

    Mutta se on totta, että itse olet puolisosi valinnut. Jos ei paska maistu, lopeta ruikutus ja muuta yksin asumaan.. elä tuilla. Varmasti riittää rahat hiusväripurkkiin (vaikkei kampaajalle) ja pariin halpaan vaatekappaleeseen, ellet muuta yksiöön jonka vuokra on 600e/kk .. mikä taas on jo tyhmyyttä pienituloiselta.

    Itse näkisin punaista, jos opiskelija mieheni olettaisi minun työssäkäyvänä ilman muuta kustantavan kaiken. Koska, jokaisen aikuisen on pystyttävä elättämään edes itsensä.. tuilla jos ei muuten. Pääasia että näkee vaivaa ja yrittää tienata, vaikka sitten työkkärin harjotteluissa (puolison tuloja ei huomioida) tai mainoksia jakamalla.
    Tietenkin ostelen hänelle kaiken näköistä mitä katson tarpeelliseksi tai muuten vaan. Mutta euroakaan hän ei pyydä, mikä on minusta hienoa ja kunnioitettavaa --> koittaa tulla toimeen niillä omilla pienillä rahoillaan, eikä heti ruikuta muilta lisää.

    Sinuna kyllä tosiaan jättäsin sen miehen. Kuka jaksaa kuunnella aiheetonta valitusta joka päivä? (No, okei.. ehkä asiakaspalvelu töissä, kun siitä maksetaan - mutta ilmasiks?) Ja jos kaipaat kiitosta ruuanlaitosta, hanki kissa tai koira.. ne arvostaa ruokaansa aina =)

    Äänestä

  • järkimies kirjoitti:

    No eiköhän Suomesta jostain tradenomin töitä löydy. Ei muuta kuin kyselemään ja hakemuksia postiin!

    Ai!
    Ensin olin v**un luuseri ja käskit lopettaa itseni ja nyt annat tsemiä kun kerroin olevani tradenomi!!!

    Luulitko, että kaikki työttömät ovat juoppouden partaalla olevia 30v koulunsa kesken jättäneitä roskiksissa eläviä LUUSEREITA?!

    Minä olen 23v, en hassumman -näköinen nuori nainen.

    V**un luuseri kommentti oli tarkoitettu nimimerkille Työtönminä.

    Äänestä

  • järkimies kirjoitti:

    V**un luuseri kommentti oli tarkoitettu nimimerkille Työtönminä.

    Siis nimimerkille "jo."

    Muut voi ottaa herneet pois nenästä:)

    Äänestä

  • järkimies kirjoitti:

    Siis nimimerkille "jo."

    Muut voi ottaa herneet pois nenästä:)

    Sinäkö täällä olet pätevä henkilö määrittelemään omasta mielestäsi, pelkän kirjoituksen perusteella kuka on vitun luuseri ja kuka vähemmän vitun luuseri?

    Äänestä

  • Oravanpyörä kirjoitti:

    Ai!
    Ensin olin v**un luuseri ja käskit lopettaa itseni ja nyt annat tsemiä kun kerroin olevani tradenomi!!!

    Luulitko, että kaikki työttömät ovat juoppouden partaalla olevia 30v koulunsa kesken jättäneitä roskiksissa eläviä LUUSEREITA?!

    Minä olen 23v, en hassumman -näköinen nuori nainen.

    ...sinulle lienee vielä aika tuntematon, tradenomiksi valmistuva, 23-vee ja ei-hassummannäköinen. Tie auki taivasta myöten, mitä aihetta siis valittamiseen työttömyys-palstalla sinulla? Oravanpyörästä et tiedä vielä tuon taivaallista. Tosin päälihat ei kelpaa syötäväksi, mutta onhan niistä hyötyä monessakin suhteessa työnhaussa ja ikäkin vielä puoltaa kaikin tavoin. Voi voi ja lämmin leipä.

    Äänestä

  • Kokemuksen syvä rintaääni kirjoitti:

    Itse kullakin tässä on meneillään oravanpyörä jos toinenkin. Toisilla kierto on pidempi. Myönnän, oma pyöräni pyörii melko pienellä säteellä, mutta kasvaa koko ajan, päivä päivältä.

    Kerro minulle, miten saan työpaikan ilman työkokemusta, kun ei ole työkokemusta ilman työpaikkaa, johon tarvitaan työkokemusta?!

    Mäkkärin myyjänä oleminen ei varmasti auta, jos haen AD-assistentin paikkaa! Nyt puhutaan ALAN työkokemuksesta, jota ei saa ilman ALAN työpaikkaa.

    Tuurilla voi saada alan työpaikan, siis tuurilla, hakijoita on paljon ja kilpailu paikoista kovaa. Mutta onhan sinulla ulkonäkö ja ikä puolellasi, syrjäytät hakukriteereissä varmaan monen muun vanhemman ja rumemman vaikkei työkokemusta niin kovasti olisikaan. Suomikin kuuluu näihin maihin jossa vain kauniit, nuoret ja rohkeat pärjäävät ja saavat työtä. Suomessa syrjitään jo ikääntyneempää ja rumaa työnhakijaväestöä. Harvempi varmaan saa nykyään alan työtä, ilman työkokemusta ja vaikka olisi vielä työkokemustakin, ei välttämättä enää saa yhtään mitään koulutustaan vastaavaa työtä. Mutta nykyään kun se on semmonen systeemi tässä maassa, että sinun on otettava vastaan ainakin työvoimatoimiston kautta sellaistakin työtä, vaikkei se sinun koulutustasi mitenkään vastaisikaan, jos meinaat saada työttömyyskorvauksia.

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    Sinäkö täällä olet pätevä henkilö määrittelemään omasta mielestäsi, pelkän kirjoituksen perusteella kuka on vitun luuseri ja kuka vähemmän vitun luuseri?

    No jos ihminen on ollut 10 vuotta työttömänä kun ei viitsi hakea töitä, niin voiko häntä sen paremmin luonnehtia?

    Äänestä

  • järkimies kirjoitti:

    No jos ihminen on ollut 10 vuotta työttömänä kun ei viitsi hakea töitä, niin voiko häntä sen paremmin luonnehtia?

    Todella ontuva vastaus. Mistä sinä sen pystyt täältä käsin arvioimaan mitä asiassa on taustalla ja miksi näin on tapahtunut tälle henkilölle? Tämän vastauksen perusteella minäkin voin luonnehtia sinusta sen, että uskot iltapäivälehtien juttuihin kuin Raamatun sanaan. Aivan vastaava luonnehdinta.

    Äänestä

  • ???????? kirjoitti:

    Itsehän tämä kyseinen nimimerkki näin kirjoitti ja siihen täytyy tieto perustaa.

    Jos joku kirjoittaa, että hän on ollut 10 vuotta työttömänä kun ei työtä huvita hakea, niin voin muodostaa sen perusteella mielipiteen, että ko. henkilö on luuseri. Mutta miten ihmeessä mielessäsi assosioituu luonnehdintasi minusta ("uskot iltapäivälehtien juttuihin kuin Raamatun sanaan") mielipiteeni johdosta?

    Ai meni vaikeaksi? No, kysy sitä hiljaa ihan iteltäsi. Siinä pähkinä purtavaksi.

    Äänestä

Joskus tulee päiviä, kun ketuttaa ihan helvetisti. Kuten tänään. Luin äsken vitsejä, ja kun rupean nauramaan, tuleekin naurun sijasta itku. Tästä tilasta ei ole pitkä matka enää totaaliseen turtumiseen, jolloin mikään ei tunnu miltään. Sitten ollaankin jo lääkityksessä. Enpä olisi itsestäni uskonut tälläistä saamattomuutta vielä 3 vuotta sitten.

Äänestä
  • Tunnen tuon olotilan. Minä olen jo aivan turta. Kyynisyys on vienyt ilon koko elämästä. Olen tehnyt lähes 20 vuotta pätkätöitä, ollut työtön välillä taas pitkätkin tovit, koko historiaa en jaksa tässä kertoa. Olen jo hyvin väsynyt ja täysin vailla minkäänlaista työmotivaatiota. Ei kiinnosta kouluttautua enää uudestaan ja työtä ei saa mistään siltikään, vain edelleen pätkätyötä ja pätkätyötä, samaa paskaa vuodesta toiseen. Ei kiinnosta enää jatkuva kuvioiden vaihtaminen ja uuteen totuttelu ja luopuminen, ei mitään vakituista, ei mitään pysyvää koskaan.

    Minulle on työvoimavirkailija jo kaksi kertaa viimeisen vuoden aikana sanonut, että minulla on vakava asennesairaus ja minun pitäisi hakeutua kiireesti ammattiauttajan hoitoon. Minut halutaan siis leimata sairaaksi tai hulluksi tms. ja heidän mielestään tarvitsen apua asenteiden pikaiseen muuttamiseen, siksi kun olen väsynyt pätkätyöhön ja motivaationi on täysin kadonnut.

    Äänestä

  • Gambiitti kirjoitti:

    Tunnen tuon olotilan. Minä olen jo aivan turta. Kyynisyys on vienyt ilon koko elämästä. Olen tehnyt lähes 20 vuotta pätkätöitä, ollut työtön välillä taas pitkätkin tovit, koko historiaa en jaksa tässä kertoa. Olen jo hyvin väsynyt ja täysin vailla minkäänlaista työmotivaatiota. Ei kiinnosta kouluttautua enää uudestaan ja työtä ei saa mistään siltikään, vain edelleen pätkätyötä ja pätkätyötä, samaa paskaa vuodesta toiseen. Ei kiinnosta enää jatkuva kuvioiden vaihtaminen ja uuteen totuttelu ja luopuminen, ei mitään vakituista, ei mitään pysyvää koskaan.

    Minulle on työvoimavirkailija jo kaksi kertaa viimeisen vuoden aikana sanonut, että minulla on vakava asennesairaus ja minun pitäisi hakeutua kiireesti ammattiauttajan hoitoon. Minut halutaan siis leimata sairaaksi tai hulluksi tms. ja heidän mielestään tarvitsen apua asenteiden pikaiseen muuttamiseen, siksi kun olen väsynyt pätkätyöhön ja motivaationi on täysin kadonnut.

    Ano sille työvoimavirkailijalle että lähtee vuorotteluvapaalle ja sinä menet sen tilalle vuodeksi siihen niin sun sairautes parantuu. On se niin helvettiä.
    Ymmärrän sinua helvetin hyvin. Pätkätyö on henkisesti niin raskasta niin monella tavalla. Eikä se ole mikään hyvä perusta suunnitella omaa elämää.

    Äänestä

  • Sain sähköpostia yhdenltä Spring- hankkeen työntekijältä (perseestä sekin hanke). Ei sinnekään oteta kun tosi syrjäytyneitä. Täytyy olla päihdeongelmaa, maahanmuuttaja, lääkärinlausunnolla todettuja psyykkisiä ongelmia ym. Siis "normaalina" ei mitään.
    Tämä henkilö siis kysäisi noin vuoden päästä kun olin hänet tavannut mitä kuuluu.
    Muistojen vyöry työhaku- urastani tulvahti mieleeni ja itkin niin katkeran itkun. SE tuli tosi syvältä sisimmästäni. Eli paransi.

    Äänestä

  • Työtönminä kirjoitti:

    Ano sille työvoimavirkailijalle että lähtee vuorotteluvapaalle ja sinä menet sen tilalle vuodeksi siihen niin sun sairautes parantuu. On se niin helvettiä.
    Ymmärrän sinua helvetin hyvin. Pätkätyö on henkisesti niin raskasta niin monella tavalla. Eikä se ole mikään hyvä perusta suunnitella omaa elämää.

    Sanoin kerran tälle työvoimavirkailijalleni, että vaihdetaan paikkaa, kokeile huviksesi tehdä seuraavat 20 vuotta pätkätöitä ja olla pitkät ajat välillä työttömänä. Kokeile, miltä tuntuu kun loppuu 500 pv ansiosidonnainen ja sen jälkeen vielä loppuu KELA:n päivärahat ja olet muiden elätettävänä täysin. Työvoimavirkailija vain väänteli naamaansa kummallisesti ja jatkoi kuitenkin, että jos alkaa hankalaksi ja kieltäytyy pätkätöistä, niin sanktioita seuraa.
    Johon minä kysyin, että millä sinä sitten minua rankaiset, kun ei ole mitään poisotettavaakaan enää? Piiskaat julkisesti tuossa työvoimatoimiston pihalla vai? En saanut enää tähän vastausta virkailijalta.

    Sain viimeksi jälleen tämän työnhakusuunnitelma-lapun, joka pitäisi täyttää taas. Minulla ei ole mitään uutta kirjoitettavaa siihen, ei yhtään mitään. Koska tilanne ja mielipiteeni eivät tästä muuksi enää muutu. Ainoastaan kohtaan "Mahdolliset terveydelliset rajoitteet tai muut esteet, jotka toivon otettavan huomioon työnhaussani" - kohtaan aion kirjoittaa, että alan täysipäiväiseksi sairaaksi, niin kuin työvoimatoimiston virkailija on niin minua kehoittanut tekemään ja hakemaan apua asennesairauteeni. Selvä, onhan minulla aikaa alkaa sairastamaan. Ja se voi olla parempi vaihtoehto kuin jatkaa hermot riekaileina vielä seuraavatkin 20 vuotta pätkätöiden tekemistä.

    Paljokohan sinä saisit sairaspäivärahaa tai jotain ja ehkä pääsisit vaikka sairaseläkkeelle. Tai kun olet niin sairas niin sinut täytyis varaan uudelleen kouluttaa ja tukityöllistää johonkin että saisit elämänlangasta otteen.
    Teis vaikka tätä kautta työtä löytyisi.
    Ja mielestäni tää on aivan totta.
    Sinun täytyy olla riittävän syrjäytynyt että sinua autetaan. Oikeen surkee niin sitten kun sinut on työllistetty ja elämään saatu takas niin taas saa joku sosiaaliviranomainen kukan hattuunsa ja sydämen lämpimäski kun taas on pelastettu yksi onneton vaikkapa alkoholisti takaisin elämään.
    Mutta annappa olla kun olen ihan tavallinen "ongelmaton" työtön. Ei heru apua.

    Niinpä juuri. Ongelman ydin kun ei kuitenkaan ole siinä, että tuntisin itseni mitenkään syrjäytyneeksi, on minulla ihan "oikea oma elämä" ilman työtäkin, tässä iässä ehditty hankkia ja olen kaikkea muuta kuin syrjäytynyt, siis omasta mielestäni - en työvoimatoimiston virkailijan mielestä. Ja alkoholiongelmaa tms. minulla ei ole, koska olen raivoraitis, hyvät elämäntavat omaava ns. kunnon kansalainen muuten, paitsi sitten pitkäaikaistyötön. Mutta ei minulla ote elämänlangasta muuten tässä elämässä ole mihinkään kadonnut, ihan hyppysissä langat ovat - systeemi vaan ei enää satu minulle. Minun säkin pohja on tullut nyt vastaan, ei vedä eikä mahdu enempää. Rajansa pitää tietää ja tiedostaa, ennen kuin on liian myöhäistä.

    Minun ongelmani on vakava asennesairaus, 20 vuotta olleen pitkäaikaistyöttömän/pätkätyöttömän "ammattitauti", näin se on määritelty paikkakuntani työvoimatoimistossa ja minua on kehoitettu hakemaan sairauteeni apua, koska en heidän mielestään ole enää terve, kun en jaksa pyöriä enää tässä työttömyys-pätkätyö-systeemissä ja motivaatiota ei enää kertakaikkiaan tähän ole. Mutta en koe itseäni syrjäytyneeksi, jos ei enää kiinnosta tässä oravanpyörässä pyöriä seuraavaa 20 vuotta - eihän minua silloin kukaan auta, kun en ole ns. syrjäytynyt - minulla on vaan mitta täynnä ja se on todella täynnä. No, ehkäpä tähän on sitten haettava ammattiauttajien apua, ties minkälaiset "Taika-Jimi lääkkeet" sieltä löytyy että asennesairaus parantuu ja motivaatio yks kaks yllättäin takaisin palaa vielä tässä iässä ja kaiken kokeneena.

    Mutta otan kyllä neuvosta vaarin ja vaikka mummonkin vielä ja teen niin kuin työvoimatoimistosta on kehoitettu tekemään. Sittenpä nähdään mihin tämä johtaa, kokeilematta se ei selviä.

    Kyllähän työvoimatoimistossa on nyt päätetty ettei sinulle työtä tosissaan haeta. Ei työvoimavirkailija voi olla väärässä arvioidessaan sinut asennevammaiseksi. Mielestäni sitä et ole jos otat työtä vastaan jos sitä tarjotaan.
    Kyllä täällä on ihan samat fiilikset. En edes enää tosissani hae työtä, teen tietysti sen minkä pystyn, mutta tuossa sivussa vaan. No ajat ovat ohi että hakemusta käänneltiin ja väänneltiin, mietittiin sanamuotoja ym.
    Haastatteluun tälläydyttiin siniseen ym.
    Minut tämä paska on lamaannuttanut. Jos työtä on niin kyllä sille tekijä löytyy jos se olisin minä niin hyvin olisi käynyt. Totuus vaan on että mitä pidempään tämän jatkuu sitä epätodennäköisempää työllistyminen on. Mitä useamman työllisyyskurssin olet käynyt sitä enemmän työnantajakin miettii että miksi. Helvetti että tää on nöyryyttävää. Ei se ole ihme jos vähän psyykkeeseen vastaakin eikä välttämättä jaksa kokee kaikkee heti uudestaan. Kyllä mulle näköjään tää vuosien työttömyys on jonkin vamman psyykeeseen tehnyt mutta tuskin se asennevamma on. Itsetunnolle tää ottaa ja lujaa. Mun sisällä on kuitenkin ajatus että en näköjään kelpaa mihinkään. Ukkokin haukkui taas eilen. Se kyllä löi lyötyä ja vetäs jalat alta.
    Annatko mielipiteesi lauseesta

    "Kaikessa työttäni pyrin ainakin yhtä hyvään ja huolelliseen työhön kuin edeltäjäni"

    tää on lainaus yhdestä kirjeestä

    Ei varmaan tarjota työtä tosissaan työvoimatoimistosta tai sitten tarjotaan jotain aivan älyttömiä vetoja, kuten näitä tvp-kursseja jne, joista aivan varmasti kieltäydyn. Ei ne voi millään minua pakottaakaan (karenssi jne.), kun ei ole mitään poisotettavaa. Kuten aiemmin totesin, on vain se julkinen piiskaaminen työvoimatoimiston pihalla ainoa nöyryytys, millä minua rankaisevat enää.

    On totta minunkin kohdallani, että systeemi vituttaa nyt jo niin rankasti, ettei ole mitään haluja hakea kokopäiväisesti enää töitä. Hakemusten sorvaaminen ja lähettely ei enää tässä iässä kiinnosta ja siitä ei ole enää konkreettisesta hyötyä. On niitä tullut tämän parinkymmenen vuoden aikana läheteltyä ja yrittänyt kaikin tavoin aina "myydä itseään" paikkaan jos toiseenkin. Mutta mitta tulee ajan myötä täyteen, kun se ei vastaa enää tarkoitustaan. Pahinta itseni tapauksessa on se, että jos pakotan itseni nykyään johonkin vastenmieliseen asiaan (vaikkapa vain velvollisuuden vuoksi) , siitä voi olla ikävät seuraukset. Siksipä en enää pakota itseäni sellaiseen, mistä tiedän aiheutuvan itselleni ja ehkä muillekin ikävyyksiä. Tämä paska tosiaan lamauttaa.

    Minä pyrin taas enemmänkin nöyryytettävänä olosta eroon minkä suinkin voin. En halua olla jatkuvasti enää pätkätyöpaikkojen/työttömyyden "nöyryytettävänä" tässä systeemissä vuodesta toiseen. Turha nöyristely tekee minut nykyään todella vihaiseksi, siksi en alistu siihen enää. Nuorempana vielä jaksoi nöyristellä ja yrittää kaikkensa työn saannin eteen, vaikka tiesi ettei se tunnu itsetunnossa hyvältä, mutta silloin vielä jaksoi ja oli draivi päällä. Ei näitä samoja tuntemuksia kuitenkaan ikuisesti kukaan jaksa satojen kokemusten jälkeen, tai sitten täytyy olla todella erikoinen luonne. Minäkin olen kokenut työhistoriassani miltei jo kaiken mitä voi kokea.

    Pahinta lukea sinun viestistä on se, että kotona haukutaan. Se on erittäin huono asia, jos puoliso ei tue sinua. Alistunut olo seuraa tuosta ennen pitkää ja se ei ole terveellistä kenellekään. Et ole varmasti tahallasi työtön ja ukkosi pitäisi se ymmärtää. Työpaikkoja ei kasva puussa. Yhteiselo ja yhteisymmärrys on kovilla varmasti, kannattaisi ehkä keskustella yhdessä ammattilaisten kanssa, miten selviätte tilanteesta, jos ukkosi suostuu puhumaan muidenkin kanssa asiasta.

    Itselläni on hyvin taas onnellinen tilanne tätä verratakseni, minua ei kukaan kotona hauku, vaikka olen ollut aina vailla vakituista työpaikkaa, koko elämäni. Puolisoni päinvastoin kehotti minua tarttumaan itseäni niskasta kiinni ja lopettamaan tämän typerän systeemin edessä nöyristelyn, koska hän näki, kuinka paha olo minulla on ollut tämän takia. Hän oli huolissaan jo psyykkisestä hyvinvoinnistani ja pitää tärkeänä sitä, että on tukenani aina. Hän arvostaa minua ihmisenä ja tietää, etten ole mikään "turha tyyppi" muutenkaan, vaikka ikuinen pätkätyöläinen/työtön olenkin. Puolisoni ymmärtää sen, ettei työttömyyteni ole minun vikani ja hän on nähnyt kaikki työhistoriani värikkäät vaiheet. Puolisollani itsellään on vakituinen työpaikka ollut jo parikymmentä vuotta, mutta on täysin sitä mieltä, että Suomen työllistämispolitiikka on niin syvältä kuin olla ja voi ja sitä ei pitäisi kenenkään sietää. Hän tukee minua ja muita työttömiä 100 %.

    Ja sitten tuo suoraan kirjeestä lainattu lause, johon pyysit kommenttiani: "Kaikessa työttäni pyrin ainakin yhtä hyvään ja huolelliseen työhön kuin edeltäjäni". Ei tämä nyt kovin huolelliselta ainakaan vaikuta, kun sieltä paistaa heti kirjoitusvirhe "työttäni" sanassa (pitäisi kai olla: työssäni), vai oliko tässä kohtaa vaan ihan tahaton virhe kirjoittaessa käynyt tänne palstalle. Mutta lauseena luonnehtisin tuota ihan jonkun poliitikon sanomaksi, joka on juuri saanut jonkun valtion huippuviran ns. "manttelinperimyksessä". Lauseessa halutaan vakuuttaa kovasti omaa pätevyyttä työntekijänä, mutta samalla se hieman kielii huonosta itsetunnostakin, koska tälle vakuuttelulinjalle on kirjoittajan pitänyt lähteä. Toisaalta lauseet kirjeissä ovat vain lauseita - minusta tuntuu, että käytännössähän se jää nähtäväksi miten tuo lause sitten aikanaan toteutuu.

    Mistä kirjeestä tämmönen lause tulee?

    Äänestä

Ja kaikki tämä paska toistuu, kun käyn työhaastattelussa (joita ei ole kohdalleni sattunut kuin 2) ja paikka näyttää niin varmalta ja toiveet on korkealla. Sitten tulee sähköposti; "valintamme ei tällä kertaa osunut sinuun"! Tämä tapahtui tällä viikolla.

"Tällä kerralla", millä helvetin kerralla sitten??
En vaan jaksaisi enää itkeä näitä epäonnistumisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Työtönminä kirjoitti:

niinkuin varmaan monta muutankin työtöntä.

Nyt tää on mennyt tosi pitkälle. Olen yrittänyt ja yrittänyt. Ollut välillä työssä välillä työttömänä, työllisyyskursseja kolme takana ym. En jaksa enää kelata koko menneisyyttäni tänne. Kuljen nyt nimimerkillä työtönminä.

Alkaa ahistaan kun ettii työtä. Käy haastatteluissa. Tyrkyttää itteensä henkilöstövuokrausfirmoihin. En jaksa enää hakea parempaa. Työhakeminen on kovaa työtä, sellaisena se täytyy ottaa että jaksaa, hakee sitten sen kahdeksan tuntia päivässä. Se on nyt mun työni. Välillä lannistuu kun on vain eijoota.

En jaksa enää. Kun ois rahaa niin vois tehä edes jotain, ostaa vaikka ruokaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu