Alainen-esimies suhde

jojo17

Hei

Kertokaapa te kaikki kellä on ollut tai on tällä hetkellä suhde esimiehenne kanssa, kumpi teistä on suhteen aloittanut? Esimies vai alainen? ja millä tavalla.

Hieman voin kertoa omasta tilanteestani, eli olen se alainen ja aivan tolkuttoman ihastunut omaan esimieheeni. Molemmat ollaan vapaita, aikuisia, elämää kokeneita, hän tosin minua hieman yli 10 vuotta vanhempi. Tulemme hyvin juttuun keskenämme ja pientä flirttiä on ollut jo pidemmän aikaan. Oletan, että myös esimieheni olisi kiinnostunut hieman ”syvempäänkin” suhteeseen, mutta esimiesasemansa takia ei uskalla tai ei voi tehdä sitä aloitetta. Näin minä ainakin itse olen asian itselleni selittänyt.

Eli haluaisin kuulla teidän muiden samassa tilanteessa olleiden tai olevien kokemuksia. Voiko esimies tehdä aloitteen alaistaan kohtaan, vai pitäisiköhän minun rohkaista ja tehdä se aloite?

16

8078

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ''''''''''''''''''''

      Eikö teillä ole aloitelaatikkoa?

      • Pomo

        Esimiehen ja alaisen suhde on ihan maailman huonoin juttu, siihen ei pidä kenenkään ryhtyä. Toisen kannattaa vaihtaa työpaikkaa jos suhdetta haluaa.....


      • vaihdoin
        Pomo kirjoitti:

        Esimiehen ja alaisen suhde on ihan maailman huonoin juttu, siihen ei pidä kenenkään ryhtyä. Toisen kannattaa vaihtaa työpaikkaa jos suhdetta haluaa.....

        Ja kun vaihtaa työpaikkaa huomaa kuinka älytön se suhde olisi ollut/oli!


      • Epäilen...
        vaihdoin kirjoitti:

        Ja kun vaihtaa työpaikkaa huomaa kuinka älytön se suhde olisi ollut/oli!

        Tuollaisessa tilanteessa juuri se, että suhde on "kielletty" tekee siitä niin houkuttelevan. Onhan niitäkin suhteita jotka johtavat avioliittoon, mutta niitä on tosi vähän.

        Jos olet tosi kovapintainen, ja valmis kestämään maineesi menetyksen, mahdollisen työpaikkakiusaamisen jopa tämän esimiehenkin taholta, tai olet valmis vaihtamaan työpaikkaa; siitä vaan.

        Mutta suhteilla on tapana päättyä ennemmin tai myöhemmin, ja viimeistään silloin voi h*lvetti päästä irti.


      • HYVÄ SUHDE!

        IHAN HYVÄ SUHDE JOS RAKASTAA! JATKAKAA VAAN?


      • PYSY SIINÄ!
        vaihdoin kirjoitti:

        Ja kun vaihtaa työpaikkaa huomaa kuinka älytön se suhde olisi ollut/oli!

        EI TARVITSE TYÖPAIKKAA VAIHTAA, KUOLEE RAKKAUS JA SE ON MURHA. EI RAKKAUKSIA SAA MURHATA!


      • yhdessä hyvä!
        vaihdoin kirjoitti:

        Ja kun vaihtaa työpaikkaa huomaa kuinka älytön se suhde olisi ollut/oli!

        Sopu sijaa antaa ja rakentaa! Viha ja kateus hajottaa ja tuhoaa! Tarvitseeko sinun olla oman suhteesi tuomitsija, sen tekevät toiset ja aivan tahallaan kun, itsellä puuttuu1 Rakasta sinä ja rakenna rauhassa suhteesi alaiseen ja syventäkää sitä. Jumala tuomitsee suhteen rikkojia yms. Ennen teloitettiin joka tunteitaan tukahdutti ja näin ollen tuhosi vastakkaisen sukupuolen. Molemminpuolinen on sallittua!


    • Ihastusta ilmassa

      Se voi olla piinallista jo silloin kun suhdetta ei varsinaisesti ole, mutta työpaikan työntekijöillä on omat mielikuvat naisen ja miehen väleistä että heillä olisi jotakin enemmän. Olen joutunut tilanteeseen jossa naiset sipisi ja supisi takanapäin. Minulla ajateltiin olevan suhde henkilöön joka neuvoi ja opetti töitä. Ihastuin häneen, se on aika tavallista. Sen pitemmälle ei ole kuitenkaan tarvis mennä. Työkaverit voivat olla hyvinkin ilkeitä ja uskoa enemmän omia mielikuviaan kuin totuutta.

      • no life

        Sama täällä, paitsi, että en ollut edes ihastunut. Pidin kyllä noin muuten ihmisestä ja hänen persoonastaan sekä huumorista, mutta ihastunut en ollut. Ihmisten mielikuvitukset lähtivät lentoon melko nopeasti ja he kehittelivät mielellään vaikka minkälaista suhdetta ja romanssia meidän ympärille. Sitä ei vaan oikeasti ollut koskaan.


    • kunnontyöntekijä

      Saman koken ukuin "ihastusta ilmassa"....Naiset osaa olla mielikuvituksellisia ku kattovat saippuasarjoa vapaa-ajallaan ja kuvittelevat niissä näkemiään tapahtumia oikeaan elämään=/.

      • Raha/Rakkaus

        Työpaikkoja on kyllä monenlaisia ja kaikki on mahdollista oikeassa elämässä. Se mahdottominkin on mahdollista. Aidoille asioille löytyy aina omanlaisensa tie. Elämä on laiffii, ei aina bisnestä.


    • yksin rakkaudesta

      Minulla on kokemusta. Varoitan, älä missään nimessä ala suhteeseen. Siinä nimittäin käy näin:

      - Sinulla ei ole enää suojaa. Jos joku ottaa sinut silmätikukseen, luottamusmies ei auta, esimies ei auta, kukaan ei auta.
      - Sinun kanssa ei enää puhuta niinkuin muiden kanssa. Et ole enää niinkuin muut.
      - Sinulla oletetaan olevan enemmän valtaa kuin sinulla on. Et voi enää viljellä huumoria, kun ihmiset alkavat ottamaan kaiken kirjaimellisen tosissaan.
      - Olet todellisuudessa yksin.
      - Joudut sulkemaan korvasi monelta asialta, mutta muut olettavat että sinä tiedät kaiken, jopa sellaista mitä esimiehet eivät todellisuudessa edes tietää.
      - Jos tulee ero, niin se on moro sille työpaikalle.

      Tiivistettynä: luovut oikeuksistasi, suojasta, porukkaan kuulumisesta ... eli tulet olemaan täydellisen yksin. Ei ole sen arvoista, ikinä, koskaan.

      • ihan ilmankin on

        "- Sinulla ei ole enää suojaa. Jos joku ottaa sinut silmätikukseen, luottamusmies ei auta, esimies ei auta, kukaan ei auta.
        - Sinun kanssa ei enää puhuta niinkuin muiden kanssa. Et ole enää niinkuin muut.
        - Sinulla oletetaan olevan enemmän valtaa kuin sinulla on. Et voi enää viljellä huumoria, kun ihmiset alkavat ottamaan kaiken kirjaimellisen tosissaan.
        - Olet todellisuudessa yksin.
        - Joudut sulkemaan korvasi monelta asialta, mutta muut olettavat että sinä tiedät kaiken, jopa sellaista mitä esimiehet eivät todellisuudessa edes tietää.
        - Jos tulee ero, niin se on moro sille työpaikalle. "

        Kuule, ei näihin tarvitse mitään suhdetta tai työpaikkaromanssia, riittää kun löytyy yksikin kateellinen tai ennakkoluuloinen henkilö työpaikalta tai sen ulkopuolelta.

        On myös työpaikkoja, joissa on äärettömän huono ilmapiiri noin muutenkin, tähänkään ei tarvitse mitään suhdetta tai romanssia. Jos on huono ilmapiiri, niin kukaan ei puhu sinulle mitään ja olet täysin ilmaa sekä olet yksin. Näin voi myös käydä kun tulet uutena henkilö työpaikkaan ja et tunne sieltä ketään ja kaikki muut ovat sinne päässeet suhteilla tai ovat jotain yhteistä kalakerhoa, Lions-clubia tai vastaavaa. Näin myös käy jos sinulla ei ole suhteita, mutta olet päässyt pätevyydelläsi töihin, muut eivät.

        Olen ollut useassa eri työpaikassa, työpaikkoja ja työilmapiirejä on laidasta laitaan. Tämä ei todellakaan johdu romansseista tai suhteista. Itselleni nämä kaikki sinun mainitsemasi asiat ovat tapahtuneet useammassa työpaikassa, eikä minulla ole ollut mitään suhdetta tai työpaikkaromanssia, että revipä siitä. Enemmänkin se johtuu niistä suhteiden puuttumisesta, kun suhteita ei ole, niin kukaan ei puhu ja aina on täysin yksin. Moro on tullut useampaan kertaan, vaikka ei ole suhteen suhdetta koskaan ollut. Ehkä juuri siksi on tullutkin se moro niihin työpaikkoihin kun ei ole suhteita eikä suhdetta.

        Jos pelkää aina jotain, niin kannattaa olla mahdollisimman yksin neljän seinän sisällä eikä koskaan seurustele eikä harrasta seksiä. Parempi mennä luostariin nunnaksi tai munkiksi. Jos pelkää oikein elämää kovin, niin itsemurha taitaa olla paras ratkaisu...(?)


    • Anonyymi

      Seurattiin likkojen kanssa 60pomon ja 50rouvan romanssia.
      Tai ei oikein romanssi ollut kumpikin varattuja.
      Oli enemmän seksi suhde.
      Myötähäpeä melkoinen kun eräs kiinteistönhoitaja oli sattumoisin nähnyt valot toimistosta mennyt sammuttaa siellä olikin pomo ja rouva hommissa työpöydällä.
      Oli lähtenyt hiipimällä pois.
      Sit seurattiin oli niin läpinäkyvää
      Kerran viikossa surisi. Joskus naisen työhuoneessa pimpinhaju yksin ollessa niin kiimassa.
      Hävetti kun pieni paikkakunta ja miehenkin kaikki tunsi hyvänä perheen isänä kun heillä aika monta lasta.
      Ilmihän se tuli miehen vaimo antoi ukon jatkaa kotona mut nainen tais saada lähtöpassit.

    • Anonyymi

      Potkut persiille kutka pyllyystä läks

    • Anonyymi

      Moni ihmetteli kun Pomokin oli niin ruman näköinen ja vielä nynny

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      2576
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      985
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      54
      822
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      761
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      744
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      664
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      605
    9. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      68
      596
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      594
    Aihe