Olen nyt niin ulapalla kuin ihminen voi vain olla.
Kesän lopussa tutustuin mieheen kaveriporukan kautta ja elokuun alussa aloitimme tapailun. Olimme todella tiiviisti yhdessä ja välittäminen oli täysin molemminpuoleista. Kuitenkin noin kuukausi sitten tämä sama mies toivoi että ottaisimme vähän etäisyyttä toisistamme niin, ettemme olisi ihan kokoaikaa yhdessä. Hän selitti ettei ikäänkuin pysty nyt tällä hetkellä antamaan itseään ja sitoutuminen ahdistaa häntä, mutta ei silti halua menettää minua. Hän painotti että olen hänelle todella tärkeä ja että välittää minusta todella paljon, mutta tuntuu että hän pelkää jotain.
Ymmärrän kyllä miestä ihan täysin, hänen edellinen parisuhde päättyi ilmeisesti kevään lopussa ja ex muija lähtenyt parhaan kaverin matkaan, joten ymmärrän että häntä pelottaa.
Yhteisiä kavereita olen pistänyt vähän puhumaan miehen kanssa, että mitä siellä päässä liikkuu ja mies on todennut ettei oikein tiedä mitä tällä hetkellä haluaa ja ettei tahtoisi suinpäin rynnättä suhteeseen että jos se ei toimisikaan niin ei tahdo satuttaa minua.
Mies itse on sanonut että edetään nyt hitaasti ja katsotaan miltä tulevaisuus näyttää ja olen tentannut häneltä, ettei kyse ole siitä että hän tahtoisi alkaa tapaileen muita naisia, kun ei häntä kuulemma muut kiinnosta.
Itseeni sattuu kovasti, koska tiedän itse varmaksi että en mitään muuta tahtoisi niin kovasti kuin olla tämän miehen kanssa, koska hänessä on kaikki mitä aina olen miehissä etsinyt. Tiedän että nyt on se tilanne, kun pitäisi itse lyödä kortit pöytään ja kertoa suoraan mitä itse haluaa, mutta pelottaa ihan valtavasti jos tämä suhde nyt kaatuu tähän..
Tätä epätietoista tilannetta on jatkunut se kuukausi, joten mitä mieltä ootte onko nyt hyvä aika koittaa hienovaraisesti keskustella tilanteesta miehen kanssa, vai annanko vielä aikaa, ettei hänelle tule sellaista oloa että vaatisin tässä nyt ja heti päätä vadille. Otan myös mielelläni muitten kokemuksia vastaan yms yms :)
Kesän lopussa tutustuin mieheen kaveriporukan kautta ja elokuun alussa aloitimme tapailun. Olimme todella tiiviisti yhdessä ja välittäminen oli täysin molemminpuoleista. Kuitenkin noin kuukausi sitten tämä sama mies toivoi että ottaisimme vähän etäisyyttä toisistamme niin, ettemme olisi ihan kokoaikaa yhdessä. Hän selitti ettei ikäänkuin pysty nyt tällä hetkellä antamaan itseään ja sitoutuminen ahdistaa häntä, mutta ei silti halua menettää minua. Hän painotti että olen hänelle todella tärkeä ja että välittää minusta todella paljon, mutta tuntuu että hän pelkää jotain.
Ymmärrän kyllä miestä ihan täysin, hänen edellinen parisuhde päättyi ilmeisesti kevään lopussa ja ex muija lähtenyt parhaan kaverin matkaan, joten ymmärrän että häntä pelottaa.
Yhteisiä kavereita olen pistänyt vähän puhumaan miehen kanssa, että mitä siellä päässä liikkuu ja mies on todennut ettei oikein tiedä mitä tällä hetkellä haluaa ja ettei tahtoisi suinpäin rynnättä suhteeseen että jos se ei toimisikaan niin ei tahdo satuttaa minua.
Mies itse on sanonut että edetään nyt hitaasti ja katsotaan miltä tulevaisuus näyttää ja olen tentannut häneltä, ettei kyse ole siitä että hän tahtoisi alkaa tapaileen muita naisia, kun ei häntä kuulemma muut kiinnosta.
Itseeni sattuu kovasti, koska tiedän itse varmaksi että en mitään muuta tahtoisi niin kovasti kuin olla tämän miehen kanssa, koska hänessä on kaikki mitä aina olen miehissä etsinyt. Tiedän että nyt on se tilanne, kun pitäisi itse lyödä kortit pöytään ja kertoa suoraan mitä itse haluaa, mutta pelottaa ihan valtavasti jos tämä suhde nyt kaatuu tähän..
Tätä epätietoista tilannetta on jatkunut se kuukausi, joten mitä mieltä ootte onko nyt hyvä aika koittaa hienovaraisesti keskustella tilanteesta miehen kanssa, vai annanko vielä aikaa, ettei hänelle tule sellaista oloa että vaatisin tässä nyt ja heti päätä vadille. Otan myös mielelläni muitten kokemuksia vastaan yms yms :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuulostaapa tutulta. Mies vaikutti aluksi täydelliseltä, oli komea, erinomainen rakastaja, huomaavainen, sosiaalinen, osasi puhua, hyvässä ammatissa jne. Antoi ymmärtää, että oli todella ihastunut, mutta toisaalta eronsa jälkeen kertoi olevansa vielä rikki eikä pystynyt antamaan itsestään. Siksi hän halusi pitää tapailun kevyenä vaikkei kuulemma ollut tarvetta etsiä muita.
Melko pian huomasin, että en kuitenkaan ollut hänelle riittävän hyvä, joten päätin lopettaa tapailun. En halunnut rikkoa itseäni yhtään pidempään toivomalla jotain, mistä ei kuitenkaan tulisi totta eikä mies ollutkaan lopulta sellainen, mitä ensin antoi ymmärtää. Opin ainakin sen, että jos toinen tuntuu aivan kaikessa täydelliseltä, jossain on jotain vikaa.
Kuinka paljon olette olleet yhdessä? Voi olla, että miehestä vain tuntuu, että ripustaudut häneen liikaa, jos aivan kaikki vapaa-aika kuluu yhdessä. Ehkä on hyvä, että hän haluaa miettiä asioita jotta on jatkossa valmis uuteen suhteeseen. Kehoittaisin kuitenkin ihastuksesta huolimatta katsomaan tilannetta ulkopuolisen silmin ja hieman kriittisesti.
Jos suhteella on tarkoitus johtaa johonkin, miksi olisi paha, että toinen kertoo haluavansa olla yhdessä?
Taas kerran se klassinen iso virhe, eli on alettu seurustella liian pian eron jälkeen... Hänellä on selvästi yhä eron käsittely kesken pahasti, vielä kun ollut noin raju tälli että kaverin matkaan lähti... Olit varmasti hyvä laastari lievittämään pahinta alkutuskaa, mutta nyt on aika käsitellä asia ja parhaiten auttaa kun toipuu yksin...
Oliko heillä miten pitkä suhde? Ihmisestä (ja suhteesta) riippuen voi mennä pitkäkin aika ennenkuin on päässyt yli ja elämä jatkuu täyspainoisesti ilman että entiset pyörisi mielessä.
Ikävä tilanne kannaltasi
Joo, suosittelen suosiolla jättämään tämän suhteen nyt taakse. Vain se on ainoa mahdollisuus ehkä saada hänet vielä joskus. Jos jatkat väkisin, niin sitten se johtaa lopulta siihen, että hän ahdistuu lopullisesti, eikä ikinä toivu siitä ahdistuksesta olemaan kanssasi. Lisäksi saatat loukata itsesi pahasti, jos nyt painostat olemaan. Joskus se on parempi luovuttaa suosiolla, kuin ottaa ne veret nenästä. Sanot hänelle avoimesti mitä aiot ja se siitä. Hän vaan ei ole valmis. Ei ehkä pitkään aikaan.
Mulla kävi aika samalla tavalla... Asiaa vatkattiin ja vatkattiin, ja mä olin ihan tosissaa liikkeellä, mutta mies ei oikein tehnyt selväksi että mitä haluaa. Lopuksi hän ehdotti aivan tyynenä, että entä jos olisimme vain ystäviä! Olin kauhean järkyttynyt. Ystäviä!!! Olisi nyt helkkari sanonut sen aikaisemmin, ennen kuin minä tyhmä menin rakastumaan.
Kannattaa siis mun mielestä kysyä toiselta suoraan, että ollaanko me nyt sitten yhdessä vai ei, eikä odotella viikkotolkulla, että mihin homma mahtaa edetä - siis etenkin jos omat tunteet ovat todella pelissä.
Tilannepäivitystä, eilen tosiaan puhuttiin. Mitkään kunnon ratkaisua suuntaan tai toiseen ei tunnepuolelta tullut. Se on selvää että molemmat välitämme toisistamme aivan hirveästi ja olemme tärkeitä toisillemme, itse olen vain valmiimpi parisuhteeseen kuin mies.
Kovasti hän toivoo että tulevaisuudessa kun hän saa omat asiansa kuntoon voisimme olla yhdessä vielä jos vaan huolin hänet takaisin. Itse päätin nyt kuitenkin että parempi tällä hetkellä ottaa vaan välimatkaa entisestään mieheen, eikä kiduttaa itseään liiaksi. Mies itsekin sanoi että hänestä tuntuu pahalta pitää minua tämmöisessä tilanteessa ja tuntuu juuri siltä että hän kiduttaa vaan minua tässä tilanteessa kun toivoo miun olevan onnellinen. Kuitenkin hän tahtoisi pitää minut itsellään, mutta tää tilanne nyt on vaan niin sekava että huhhuh.
Ainoa oikeastaan mitä tällä hetkellä voin tehdä on ottaa välimatkaa ja etäisyyttä ja olla olematta yhteyksissä tähän mieheen. Kyllä erossa olo sitten aikanaan näyttää tahtooko olla minun kanssani vai ei. Jos meistä ei ikinä paria tule, toivon että saan pitää hänet ystävänä, vaikka siihen kuluu itselläni varmasti todella kauan.
Olen silti ylpeä itsestäni, etten jäänyt väkisin kiduttamaan itse itseäni hengiltä noin sekavaan tilanteeseen. Ikävä on silti suunnaton, kiitos kaikille vastauksista.
Hyvä! Teit varmasti oikean ratkaisun! Tsemppiä tulevaan, vaikka elämä ei nyt mene, niin kuin haluaisi. Harvemmin menee ja sit olis liian helppoa :)
Niin tai sitten soutaminen ja huopaaminen,
juurikin vaiheilu, kun pitäisi painaa kaasua
ja antaa palaa kuin harrikka maantiellä.
Onko niin että naiset enempi vaiheilee,
vetkuttelee päätöksenteon kanssa, ollakko
vaiko ei, kas siinäpä pulma. Miksi heittää
hukkaan parhaat vuodet, ikäkaudet 18-30v. kun ihminen on kukkeimmillaan, vastako 60-100 -vuotiaanako olisi päätöksenteon aika, haluaako sitä parisuhdetta vaiko ei.
Come on, ihmiset, yksi elämä elettävänä, älkää olko tietoisesti naurettavia ja hankalia, ihan aikuisten oikeasti!
Aloitus on vanha mutta ongelma ajankohtainen monen kohdalla tänäkin päivänä.
Aloituksen tekijän ihastus tekee täysin oikein kun haluaa edetä hitaasti tai pitäytyä kaveripohjalla. Tyhmintä mitä voi itselleen (ja toiselle) tehdä on rynnätä päätä pahkaa uuteen suhteeseen kun vanhan suhteen haava on vielä liian tuore!
Siinä vain satuttaa itseään vielä lisää, ja vielä sitten sitä toistakin joka luulee jotain mikä ei ole mahdollista. Paras pitäytyä yksin ja hoitaa haavansa. Parantua rauhassa ja kunnolla ja sitten miettiä sitä mahdollista parisuhdettakin jos niin haluaa.
Aloittajan ihastus on sanonut rehellisesti haluavansa pysyä kavereina, ei enempää. Se, että toinen sitten loukkaantuu ja pahoittaa mielensä kun ei saa tunteilleen vastakaikua ei ole hänen vastuullaan. Elämässä joutuu paljon suurempienkin pettymysten ja ihan oikeitten suurienkin menetysten eteen. Se kuuluu elämään, ja niistä on päästävä yli jos elää aikoo. Tällaiset ihastumis-surut on niitä kaikkein pienimpiä!
Jälleen kerra kirjotus, jossa jonkun tunteita mitätellään ja vähätellään ja tuommoiset asiat ei muuten oo niitä kaikkein pienimpiä ongelmia suhteissa. On hyvä edetä rauhallisesti (tai kukin tavallaan) jos niin katsoo parhaaksi, mutta erityisesti tällöin tulee kummankin olla avoin tuntemuksistaan, tosin jos kaksi ihmistä tosissaan toisiata tykkää, rakastaa toisiaan niin harva pystyy tai haluaa kovasti olla kaukana toisista. Tottakai on etäsuhteita, suhteita ulkomaille ym.mutta ne on yleensä pakon sanelemia ei sitä mitä ne ihmiset haluaa. Lisäksi alotuksesta tuli mieleen, ettei ko.ihmiset ole enää alun tapailuvaiheessa eli tuollainen tapahtuessaan tuossa vaiheessa kuulostaa oudolta