Olipa

kerran sinkku joka tunsi olonsa halutuksi ja seksikkääksi. Sitten tulivat haahkat kuorossa laulamaan luulot pois sinkulta. Tavallaan joku yritti pitää sinkun puolia, näin hän kertoi ymmärtävänsä ja innostui siitä lisää ajatellen kaikkien pitävän.
Tilanne jatkui ja jatkui kunnes sinkku alkoi kuunnella avoimin mielin haahkojen huutoa. Alkoi katsella itseensä uusin silmin ja huomasi ettei ole kummoinen eikä ulkoisestikaan mikään häävi. No tilanne oli ristiriitainen koska uskoi ehkä kuitenkin omaan hyvyyteen. Kuitenkin tapahtui niinä päivinä että heräsi uskomattomaan uuteen elämään jossa ei uskonut enää kehenkään saatikka itseensä. Taitoihinsa. Ulkonäköönsä. Jatkoi elämää kovettaen sydämmensä ja päätti ettei päästä k e t ä ä n lähellensä. Niin on turvassa.
Useat deja vu-tilanteet ja pelko olivat tunteissa kasvaneet liian suuriksi päästäkseen eteenpäin. MUTTA. Elämä voi muuttua hetkessä. Jäimme odottamaan mitä tapahtuu.
786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aikansa odoteltuaan sinkun kammarin ikkunassa kuului rapsutusta eräänä synkkänä myrskyisänä talvi-iltana. Sinkku ihmetteli ja epäili, että rotat ne vain seiniin tehdyissä tunneleissaan mellastavat ja pitävät pitojaan. Eikä sinkku mennyt ikkunalle kurkistamaan, kun prinssihän se siellä oli tullut hakemaan sinkkua kammaristaan, mutta niin jäi sinkku kammarissaan kutomaan loputtoman pitkää villasukkaansa ja prinssin meni naapurikammarin tytön ikkunan alle rapsuttelemaan ja saikin toivomansa vastauksen ja elivät he onnellisna elämänsä loppuun asti prinssin ja naapurikammarin neito. Sen pituinen se.

Äänestä
  • Ei odotusta. Ei toiveita. Ei haaveita. Ei kuule eikä näe mitään. Asiasta kukkaruukkuun.
    Aika monesti se lähtijä/pettäjä lähtee yhteisestä kodista ja jätetty/petetty jää asumaan siihen.

    Äänestä

  • Ruma ankanpoikanen kirjoitti:

    Ei odotusta. Ei toiveita. Ei haaveita. Ei kuule eikä näe mitään. Asiasta kukkaruukkuun.
    Aika monesti se lähtijä/pettäjä lähtee yhteisestä kodista ja jätetty/petetty jää asumaan siihen.

    Miehen on sikoja.

    Äänestä

  • Ruma kurpanpoikanen kirjoitti:

    Miehen on sikoja.

    Ei voi yleistää.

    Äänestä

Naps naps. Niinhän se naisilla. Asioita vaan tapahtuu ihan itsestään.

Äänestä

Ja niin kävi, että eräänä päivänä viehkeä neitonen kiinnostui yksinäisestä ankanpoikasesta. Neitonen ei tiennyt miten pääsisi ankanpojan juttusille, ja jäi odottamaan tämän oven taakse, koska ankanpoikanen tulisi opistolta.

Sattui naapurin punainen lehmä kulkemaan siitä ohitse ja huomasi neitosen odottavan ankanpojan oven takana. "Mitä sinä siinä sen yksinäisen runkkarin oven takana odottelet?", kysyi kanttura: "Eihän sillä runkkarilla ole koskaan ollut tyttöystävää."

"Ihan kivalta ja komealta mieheltä se vaikuttaa", vastasi neitonen:"Kyllä minä hänestä varmasti saisin hyvän miehen."

Lehmän kanttura vihasi ankanpoikaa ja valehteli neitoselle: "Se yksinäinen runkkari varasti pesutuvasta minun punaiset alushousuni. Antoi housut varmaan äidilleen tai runkkaa niihin." Lehmä oli nimittäin kuivatellut alushousujaan pesutuvassa, mistä narkkarinäätä oli ne haisteltavakseen varastanut. Mutta eihän lehmä näätää sitä olisi uskaltanut syyttää. Ankanpoika oli hiljainen ja vaarattoman oloinen kaveri, että hänestä oli lehmän helppo leipoa syntipukki.

"No, jos ankanpoika on tuollainen pervo, niin minä sitten ole hänestä kiinnostunut.", sanoi neitonen ja lähti surullisena pois: "Onhan vielä jyystäjäbuldoggi vapaana. Taidan sitten lähteä hänen matkaansa."

Lehmän kanttura nauroi tyytyväisenä onnistuneesta valheestaan ja päätti levittää sitä varmuuden vuoksi vielä kaikille kylän eläimille, että ankanpoika jäisi yksinäiseksi. Ja missä vain ankanpoikanen kulki, siellä kanat ja lehmät supisivat: "Siinä menee se runkkaripervo."

Ja kuten aina, onnellisia loppuja on vain sadussa. Tämä satu on kuitenkin siitä erilainen, että se perustuu tositapahtumiin.

Äänestä
  • Joku on sentään totta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruma ankanpoikanen kirjoitti:

kerran sinkku joka tunsi olonsa halutuksi ja seksikkääksi. Sitten tulivat haahkat kuorossa laulamaan luulot pois sinkulta. Tavallaan joku yritti pitää sinkun puolia, näin hän kertoi ymmärtävänsä ja innostui siitä lisää ajatellen kaikkien pitävän.
Tilanne jatkui ja jatkui kunnes sinkku alkoi kuunnella avoimin mielin haahkojen huutoa. Alkoi katsella itseensä uusin silmin ja huomasi ettei ole kummoinen eikä ulkoisestikaan mikään häävi. No tilanne oli ristiriitainen koska uskoi ehkä kuitenkin omaan hyvyyteen. Kuitenkin tapahtui niinä päivinä että heräsi uskomattomaan uuteen elämään jossa ei uskonut enää kehenkään saatikka itseensä. Taitoihinsa. Ulkonäköönsä. Jatkoi elämää kovettaen sydämmensä ja päätti ettei päästä k e t ä ä n lähellensä. Niin on turvassa.
Useat deja vu-tilanteet ja pelko olivat tunteissa kasvaneet liian suuriksi päästäkseen eteenpäin. MUTTA. Elämä voi muuttua hetkessä. Jäimme odottamaan mitä tapahtuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu