Eduskunta on ollut niin kovilla, että sen on aika kohta päästä 1,5 kuukauden jouluvapaalle. Eihän se lomaa ole. Kansanedustajat tekevät vapaillaankin kaiken aikaa työtä, vaikka sitä ei kukaan huomaa.
Viime kesänä eduskunta oli istuntovapaalla 3 kuukautta, mutta ei sekään lomaa ollut, vaikka kansanedustajat vapailivat juhannuksesta aina syksyyn asti kesämökeillään tai ulkomailla perheidensä ja tuttaviensa kanssa.
Kun kansanedustajat palaavat helmikuussa rankalta jouluvapaaltaan, he päättävät ensimmäiseksi siitä, miten vanhukset ja lapset vapautetaan vaipoistaan ja rikkaat veroistaan.
Viime kesänä eduskunta oli istuntovapaalla 3 kuukautta, mutta ei sekään lomaa ollut, vaikka kansanedustajat vapailivat juhannuksesta aina syksyyn asti kesämökeillään tai ulkomailla perheidensä ja tuttaviensa kanssa.
Kun kansanedustajat palaavat helmikuussa rankalta jouluvapaaltaan, he päättävät ensimmäiseksi siitä, miten vanhukset ja lapset vapautetaan vaipoistaan ja rikkaat veroistaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Se on valinta kysymys. 100% äänisaalis persuille niin hyvä tulee.
Nykyajan rälssi lomailee puolet vuodesta.
Taas loisivat siat makaavat toisten rahoilla kuusi viikkoa.
Kysykää ihmeessä Kokoomuksen Ministereiltä ja Kansanedustajilta onko suomessa Työläisillä liian pitkät lomat ?
Tai pitäisikö Rakennusmiehille saada sopeutumiseläke.
Jos tietäisit minkälaisia kansanedustajien kalenterit ovat noiden ns. lomien aikana, voisi mielipiteesi muuttua. Kyseessähän on vain tauko eduskunnan täysistunnoissa, esim. valiokunnat voivat kokoontua, ei aktiivinen poliitikko voi oikeasti olla lomalla kuin harvoin mutta se riippuu tietysti henkilöstä vähän itsestäänkin, mutta jos on oikeasti aktiivinen poliitikko, ei hän halua paljon lomailla, koska on niin paljon erilaisia sidosryhmiä ja ihmisiä joiden kanssa pitää olla yhteydessä. Ja ministereillähän mitään lomaa ei ole muuta kuin keskikesällä ja ehkä viikko talvella.
Ei poliitkon työtä voi verrata mihinkään tavalliseen työsuhteeseen, aktiivinen poliitikko on periaatteessa melkein aina esim. oman vaalipiirinsä käytettävissä.
Samoin viikonloput ovat usein poliitikoilla buukattuja ainakin osittain, toisin kuin tavallisilla työntekijöillä.
Mutta jos on kade, niin ei muuta kuin vaaleihin ehdoille!
Jep käyvät avaamassa kauppakeskuksia sun muita markkinahumupaikkoja,samalla tekevät vaalityötä siinä sivussa seuraavia vaaleja varten,nytkin on tulossa nuo eu vaalit,siitä varmaan mainitsevat joka glögi tilaisuuksissa hartaasti.
On se kumma, kun kansanedustajat ovat nimimerkin asdlfsdjö mukaan aina töissä. Miksi niitä vapaita sitten on ollenkaan sisällytetty kansanedustajille, jos ja kun he ovat aina töissä? Eihän silloin tarvita kolmen kuukauden istuntovapaata eikä 1,5 kuukauden jouluvapaata.
Kansanedustajat ottavat nuo edellä mainitut vapaat kuitenkin mielellään vastaan. Miksi?
Yleensäkin kansanedustajien työmäärää liioitellaan. Se, joka haluaa tehdä paljon, saa tehdä paljon. Joka haluaa päästä vähällä, pääseee vähällä. Ei eduskunnan pääsihteeri Tiitinenkään pysty kansanedustajia töihin patistamaan, vaikka entinen Supon päällikkö onkin. Edustajat valitsevat itse paljonko töitä tekevät. Duunari ei voi valita.
No olihan ne jo muutaman viikon töissä syysloman jälkeen. Joululoman jälkeen jo pukkaakin kesälomat päälle. Kannattaisi varmaan jo hakeutua naiskansanedustajien äitiyslomalle ja kaikkien vuorotteluvapaalle, etteivät polta itseänsä loppuun ja tule työuupumusta. Tässä tapauksessa uupuu se työ...