EROSURU

Rakastamani ihminen on jättänyt aivan yllättäen. Rakastin tätä naista niin kuin ihmistä voi vain rakastaa. Ilmoitus suhteen päättämisestä tuli ihan puun takaa. En voi ymmärtää. Oikeastaan hän leikki tunteillani koko tämän 1,5 vuoden suhteemme aikana. Hän ei ollut varma tunteistaan ja jätti minut useaan kertaan. Aina hän kummiskin halusi takaisin. Otin, koska rakastin. Nyt hän ilmoitti miettineensä päätöstään pitkän aikaa.
Nyt ero on hänen ilmoituksensa mukaan lopullinen. Erosta on kuukausi aikaa. Olen lamaantunut. Mikään ei kiinnosta. Kotona ei saa tehtyä mitään. Suihkussa käyminen, syöminen, siivoaminen, auton pesu yms. asiat vaativat suuria ponnisteluja. Syön mielialalääkkeitä. Itsemurha-ajatukset pyörivät mielessäni. Muistelen hänen kanssaan koettuja kivoja, yhteisiä hetkiä. Välillä puhkean itkuun ja itken, itken ja itken. Tuijotan televisiota tajuamatta edes mitä ohjelmaa katson. Ahdistaa ja sielua kaivertaa. Miten selviän tästä. Miten saan elämänilon takaisin ?
10695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Saman tilanteen kokemana voin sanoa, että tässä alkuvaiheessa tuntuu, ettei pääse eteenpäin. On otettava päivä kerrallaan. Älä jää kotiin istumaan. Lähde ulos, vaikka ensin väkisin. Käy kaupungilla, katsele ihmisiä. Meitä on täällä miljoonia, varmasti siellä on satoja, joiden kanssa voisit seurustella, kun aika ja paikka on oikea. Listaa suhteesi hyvät ja huonot puolet ja kysy itseltäsi miksi et voi saada niitä hyviä puoli jonkun muun kanssa. Niissä ei ole mitään sellaista ainutlaatuista, olen varma siitä. Kysy myös itseltäsi miksi haluisit suhteessa ottaa nämä listamasi huonot puolet.
Elämän ilo tulee takasin, pikkuhiljaa.

Äänestä

Juuri tämän takia päätin jo nuorena käyttää vain ja ainoastaan maksullisia naisia. Minä olen oma herrani ja päätän milloin ja mitä haluan.

Äänestä

Juuri tämän takia päätin jo nuorena käyttää vain ja ainoastaan maksullisia naisia. Minä olen oma herrani ja päätän milloin ja mitä haluan.

Äänestä

Tiedän tunteen se sattuu yhtä paljon oli sitten 1,5 vuotta tai 10 vuotta
tai olkoon nyt sitten vaikka viikko. Tuo kaikki kuuluu siihen prosessointiin mitä venhempi olet sen enemmän olet oppinut näistä asioista.

Viimeksi tämä kaikki kesti minulla 1,4 vuotta siis asioitten läpikäyminen ja
uuden aloittaminen ja sama aika siihen menee kun viimeksi ,
että saa taas finassi asiat ja muut juoksemaan niin, että voi nainen talouteen tulla. Mutta viimeksi tuo itku/parku zombi kausi kesti kolme kuukautta ja laimeni 12 kuukaudessa nyt se kestää noin kuukauden maksimissaan kaksi
enää kun osaa vähän suhteuttaa ja ymmärtää mikä tulevaisuus oli
ja ,että pääsi ulos suhteesta kun vielä seisoo ja on kunnossa likipitäen.
Tuota vaihetta kesti minulla nyt liki kaksiviikkoa tuota täyszombi vaihetta.

Kyllä se siitä taas joudut vaan ostaan uudet vaatteet ,talon,tavarat ja mikä rasittavinta vaihtamaan sen perhe farkun 2 paikkaiseen sporttiin.
Itselleni määräsin ja sinullekkin suosittelen liikuntaa silloin kun ei nuku. Piiitkiä
lenkkejä ja punttia samana päivänä, olin sisällä vain sen ajan kun
heräsin ja nukuin. Painokin on tippunut mukavasti ja tippuu vielä lisää.
Viime erossa lähti -35 kg.

Miten selviät? lusit sen aikaa mitä lusitatvaa on, ei tässä ole oikotietä.
Siitä ne aivokemiat pikkuhiljaa paranee, käyt mielessäsi ja prosessoit
eron läpi kohta kohdalta ja yhteiselon muutenkin.

Äänestä

On jo monta vuotta erosta. Tuo yllä oleva liikuntaehdotus on ehkä kaikkein paras tuskan hoitokeino. Kumppani kävi vieraissa ja minä luulin että kestän, kyttäsin ja surin. Sitten vihelsin pelin poikki ja kaikkein vaikeita oli kestää rakkaus. Nyt näiden vuosien jälkeen näin hänet saman ihmisen kanssa kaupungilla päät yhdessä kuhertelemassa. On toisen kanssa naimisissa. Voi että olin iloinen erostamme, ajatelkaan näin monta vuotta olisin epäillyt, kytännyt, olisin jo kuihtunut pois. Niin että usko tai älä, jonain päivänä helpottaa ja huomaat että näin sen kuului mennä.

Äänestä

Ero koskee. Minulla se kesti 8 vuotta. Paras lääke siihen on löytää uusi ja sitten huomaa että se edellinen ei ollut tarkoituksena kestää ja parempi niin, kun että olisi mennyt naimisiin, lapsia.

Rakkaus on hirveä tauti. Itsemurhaa ei nyt kannata harkita. Mitä siitä hyötyy. Maailmaan mukaan. Olen kokenut senkin. Nyt ajattelen, miksi itkin sitä luuseria kaksivuosikymmentä.

Aloittajalle myös, sinua varten on joku tässä maailmassa, jonka kanssa löydät onnen. Minä löysin tai hän minut.

Äänestä
  • Hei!

    Minun mies ystävä jätti kans ihan yhtä äkkiä. Seurusteltiin viisi ja puoli vuotta ja hän vannoi ja kertoi kaikille miten paljon rakastaa minua. Sanoi aina ettei koskaan jättäisi eikä eroaisi minusta. Kunnes eräänä viikon loppuna hän päättikin ettei olla enää yhdessä. Hän muuttui siitä rakastavasta ja ihanasta miehestä heti tosi kylmäksi ihmiseksi. Ei vastannut puheluihin eikä viesteihin. Käydessäni hänen luonaan en koskaan voinut uskoa että sama rakastava ihana mies oli kylmä ja tunteeton ihminen. Se koski niin paljon ja koskee vieläkin.. En tiedä miten voisin omat tunteeni kuolettaa häntä kohtaan, koska yrityksistäni huolimatta hän ei ole valmis jatkamaan kanssani. Miten oikea rakkaus voi loppua yhtä akkiä. Olemme molemmat yli viisikymppisiä eron käyneitä ihmisiä. Hänet oli ex-vaimo jättänyt sanomalla että hänen tunteet loppui sua kohtaan. Onko hänen käytöksensä jotenkin kosto omasta kokemuksestaan.Se tuska jonka hän mulle tuotti tuntuu ylitse pääsemättömältä. En toivoisi kenellekkään tätä tuskaa.. Mulla ei ole ketään niin läheistä ystävää jolle voisi kertoa asian. Siksi puran tänne tuskani jos joku voisi jakaa tämän saman kokemuksen. Tai rohkaista miten voisin unohtaa tämän miehen ja jatkaa elämääni ilman tätä ikävää ja hylätyksi tulemisen tunnetta.

    Äänestä

  • särkynyt sydän kirjoitti:

    Hei!

    Pääset kyllä yli, mutta siihen ei auta kuin aika. Olen kokenut aivan saman kuin sinä, aikaa siitä on nyt kulunut vuosi ja vasta nyt alan olla elävien kirjoissa.

    Kävin läpi pitkän terapian, etsin syitä erollemme, miesystäväni ei halunnut puhua asioista ja hän löysi heti eromme jälkeen itselleen uuden naisen. Satutti silloin ja satuttaa vieläkin. Ero olisi ollut niin paljon helpompi hyväksyä ja ainakin päästä yli nopeammin jos olisin saanut kunnon selityksen. En saanut. Miesystäväni muuttui tunteettomaksi ja kylmäksi, paiskoi luuria korvaan ja jätti vastaamatta viesteihini. Ei auttanut mikään muu kuin jättää hänet rauhaan ja yrittää sopeutua tilanteeseen.

    Töissä kävin, kun koin että siellä saan ajatukset muualle. Terapeutin luona kävin kerran viikossa keskustelemassa. Lääkäri määräsi mulle masennuslääkkeitä, mutta niitä en koskaan hakenut apteekista, vaan halusin sinnitellä ilman. Tuskainen oli taival, mutta nyt pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä että kyllä kaikesta selviää.

    Yksinäinen olo on viikonloppuisin ja juhlapäivisin muistuu mieleen kaikki hyvät hetkemme. Meillä oli hyvät hetkemme ja huonot hetkemme, mutta näin jälkikäteen mielestäni kuitenkin enemmän hyviä kuin huonoja. Minä olisin halunnut elää loppuelämäni tuon ihmisen kanssa, mutta hän päätti toisin. Seurustelimme 4 vuotta ja olemme vähän vajaat viisikymppisiä, molemmat tahoillamme eronneita ihmisiä. Myös tämän miesystäväni oli hänen exänsä jättänyt ja kyllä koin hyvinkin usein, että hän kostaa minulle kaiken sen mitä avioliitossaan joutui kokemaan.

    Sinä myös pääset yli asiasta, lupaan ja vannon. Anna tapahtuneelle aikaa ja tee asioita joista nautit. Kunhan aikaa kuluu, huomaat miettiväsi harvemmin ja harvemmin tuota miestä. Minulla saattaa nyt mennä jopa viikko ettei hän käy enää mielessä.. En tiedä olenko toipunut hitaasti vai nopeasti, mutta joka tapauksessa edistymistä on tapahtunut. Ja siitä olen ylpeä. Joillekin erosta ylipääseminen kestää kauemmin ja veikkaan että asia riippuu ihan omien tunteiden voimakkuudesta. Minä rakastin täysillä ja siksi erokin satutti hurjan paljon. Jos ei ole kovin voimakkaita tunteita, on asiasta nopeampi ja helpompi päästä yli.

    Voimia sinulle!!

    Äänestä

En pysty edes kirjoittaa tänne mitään. Ahdistaa niin paljon

Äänestä
  • Minun erosta kuus vuotta. Mies lähti ulos mutta aikoi tulla syömään mutta täysin ilman mitään selitystä ei palannutkaan syömään vaan katosi. Ensimmäiset päivät ja viikot olivat kuin painajaista.
    Huoli miehen terveydestä ja mahdollisesta onnettomuudesta kalvoivat myös mieltä.
    En enää edes muista kaikkea mitä läpikävin. Olin kuin sumussa.
    Onneksi minulla on ystäviä joiden kanssa pystyin puhumaan, Kävin terapiassakin.
    Sitten hakeuduin tanssikursseille. Se oli kai minun pelastus.
    Sain uusia mahtavia ystäviä, terveellistä liikuntaa ja mielenrauha.
    Kaksi vuotta eron jälkeen tapasin uuden ystävän.
    Nyt on kaikki hyvin vaikkakin toisinaan hiipii epäilys, että kestääkö tämäkään.
    Työnnän sen heti pois mielestäni ja yritän elää päivän kerrallaan.
    Kerran pahasti särkynyt osaa arvostaa suhdetta vaikka itsensä arvostaminen ei aina olekaan parasta mahdollista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Surun murtama kirjoitti:

Rakastamani ihminen on jättänyt aivan yllättäen. Rakastin tätä naista niin kuin ihmistä voi vain rakastaa. Ilmoitus suhteen päättämisestä tuli ihan puun takaa. En voi ymmärtää. Oikeastaan hän leikki tunteillani koko tämän 1,5 vuoden suhteemme aikana. Hän ei ollut varma tunteistaan ja jätti minut useaan kertaan. Aina hän kummiskin halusi takaisin. Otin, koska rakastin. Nyt hän ilmoitti miettineensä päätöstään pitkän aikaa.
Nyt ero on hänen ilmoituksensa mukaan lopullinen. Erosta on kuukausi aikaa. Olen lamaantunut. Mikään ei kiinnosta. Kotona ei saa tehtyä mitään. Suihkussa käyminen, syöminen, siivoaminen, auton pesu yms. asiat vaativat suuria ponnisteluja. Syön mielialalääkkeitä. Itsemurha-ajatukset pyörivät mielessäni. Muistelen hänen kanssaan koettuja kivoja, yhteisiä hetkiä. Välillä puhkean itkuun ja itken, itken ja itken. Tuijotan televisiota tajuamatta edes mitä ohjelmaa katson. Ahdistaa ja sielua kaivertaa. Miten selviän tästä. Miten saan elämänilon takaisin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu