Perustelut sivarisuhteen purkamiseen

Tuttavani sivaripaikka purki sopimuksen ja kaveri joutuu palaamaan siviipalvelukeskukseen. Ainakaan toistaiseksi perusteluja ei ole esitetty kuin suullisesti. Tässä yhteydessä on vedottu "historiaan", johon kuuluu muun muassa pari päivää pukukoodin rikkomista ja joitakin työajan alituksia jotka on aikaa sitten korjattu. Henkilöstökokouksissa kyseistä henkilöä ei ole kuunneltu, kun hän on esittänyt kehittämisehdotuksia. Päinvastoin, tällaisessa tilanteessa esimies on kääntynyt kannoillaan ja osoittanut, ettei sivarin puheilla ole mitään merkitystä. Kollegat eivät tunnista palvelurikettä, toistaiseksi suhteen purkua ei myöskään palvelurikkeellä ole voitu perustella. Sivusta seuranneena kyse näyttäisi olevan lähinnä henkilökemioista ja jopa työpaikkakiusaamisesta.Miten tässä tilanteessa yleensä menetellään, miten kannattaisi toimia...
7222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Menee kiltisti sinne armeijaan niin ei tarvitse miettiä tuollaista.

Äänestä

Koulussa, armeijassa ja työpaikoilla tapahtuu oikeusmurhien yrityksiä ja taitaa ne joskus onnistuakin? Ehkä ja varsinkin sitten myös sivaripaikoilla, jos ja kun asenteet ovat kuten em vastaajalla. On sitten kyse armeija- tai sivarisimputuksesta, se tapahtuu ns. aikuisten ihmisten toimesta ja kohdistuu vielä varsin nuoriin henkilöihin. Sympatia on kyllä nuoren idealismin puolella, vaikka on kummallista että pitää erikseen nousta puolustamaan ihmisiä, jotka eivät halua opetella tappamista.

Äänestä
  • kieltäytyykö sivari esim menemästä leikkaukseen, koska aatteet kieltävät syöpäkudoksen tappamisen? Eli mieluummin kuolee kun puolustaa omaa henkeään.

    Äänestä

  • ¢ kirjoitti:

    kieltäytyykö sivari esim menemästä leikkaukseen, koska aatteet kieltävät syöpäkudoksen tappamisen? Eli mieluummin kuolee kun puolustaa omaa henkeään.

    Päättäköön kukin itse, haluaako tappaa muita oman elämänsä takia. Samanlaisia sotaan pakotettuja ne on hyökkääjät kuin puolustautujatkin. Aika ontuva ja tyhmähkö vertaus tuo syöpäsoluihin vertaaminen.

    Äänestä

"Perustelut sivarisuhteen purkamiseen"

Eihän sivarisuhde mikään oikea liitto olekaan. Lähinnä semmoinen rekisteröity parisuhde. Siitähän lähdetään kiitämään heti kun tuuli kääntyy.

Äänestä

Jänksää, että sivari kyselee muilta lojaalisuutta.

Äänestä
  • Mitä on jänksää? Olen siis tuo aloittaja, enkä ole sivari...Luulin että tällä palstalla saattaisi liikkua jokunen ns. intellektuellikin, he he. Siksi ihan asiallisesti kysyin että onko kokemuksia muilla sivareilla siitä, miten paljon dissaamista on siviilipalvelutuyöpaikoilla. Työpaikkakiusaamista on tässä upeassa maassamme paljonkin, ehkei sitten niin kummallista, että myös ns. aikuiset, ellei suorastaan varsin kypsät henkilöt vihaa maanpuolustushengessä sivarinuorukaisia...
    Täällä onkin sitten enemmän maanpuolustushenkistä väkeä liikkeellä, eli tässäpä lisää vettä myllyynne, s'il vous plais.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sivusta seurannut kirjoitti:

Tuttavani sivaripaikka purki sopimuksen ja kaveri joutuu palaamaan siviipalvelukeskukseen. Ainakaan toistaiseksi perusteluja ei ole esitetty kuin suullisesti. Tässä yhteydessä on vedottu "historiaan", johon kuuluu muun muassa pari päivää pukukoodin rikkomista ja joitakin työajan alituksia jotka on aikaa sitten korjattu. Henkilöstökokouksissa kyseistä henkilöä ei ole kuunneltu, kun hän on esittänyt kehittämisehdotuksia. Päinvastoin, tällaisessa tilanteessa esimies on kääntynyt kannoillaan ja osoittanut, ettei sivarin puheilla ole mitään merkitystä. Kollegat eivät tunnista palvelurikettä, toistaiseksi suhteen purkua ei myöskään palvelurikkeellä ole voitu perustella. Sivusta seuranneena kyse näyttäisi olevan lähinnä henkilökemioista ja jopa työpaikkakiusaamisesta.Miten tässä tilanteessa yleensä menetellään, miten kannattaisi toimia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu