Sinkkunaisella

on ollut tapana jo vuosia käydä ainakin kesäaikaan, miksei muulloinkin torilla tiettyinä päivinä. Sitten sinkkumies hoksasi sen ja yritti viettää aikaa torilla jotta tapaisi tämän sinkkunaisen. Odotti joskus jopa auton vieressä jotta kun nainen tulee asioilta voisi haastella niitä näitä. Jostain syystä mies aisti sen ja vältteli kohtaamisia. Ei halunnut seuraa. Oli mielessä joku muu mielenkiintoisempi tapaus.
Muualla kaupungilla sitten kohtasivat toisinaan ilman kummempaa jutustelua. Ehkä kohtaamiset olivat pelokkaita sekä vaivaantuneita? Nainen yritti näyttää miehelle ettei kiinnosta mutta silti mies antoi kuulua itsestään.
Miten tarina päättyi?
156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En tajunnut stooria. Oli niin epäselvä.

Siis mies ensin stalkkasi. Mutta sitten mies aisti sen? Vai tarkoititko sittenkin, että nainen aisti sen?

Jatketaan tarinaa.

Eräänä päivänä torille ilmestyi lukutaidoton pakolainen Afrikasta. Hänellä oli soskun ostama kiiltävä uusi auto ja soskun kustantama ajokortti. Auto oli hienompi kuin sinkkumiehen.

Kun nainen näki pakolaisen auton meni hän heti juttelemaan tälle, ettei vaikuttaisi rasistilta. Mukaan lyöttäytyi 10 muutakin pakolaispoikaa. Sitten he menivät harrastamaan ryhmäseksiä naisen asunnolle.

Sinkkumies ei enää koskaan häirinnyt naista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kelohonkakello kirjoitti:

on ollut tapana jo vuosia käydä ainakin kesäaikaan, miksei muulloinkin torilla tiettyinä päivinä. Sitten sinkkumies hoksasi sen ja yritti viettää aikaa torilla jotta tapaisi tämän sinkkunaisen. Odotti joskus jopa auton vieressä jotta kun nainen tulee asioilta voisi haastella niitä näitä. Jostain syystä mies aisti sen ja vältteli kohtaamisia. Ei halunnut seuraa. Oli mielessä joku muu mielenkiintoisempi tapaus.
Muualla kaupungilla sitten kohtasivat toisinaan ilman kummempaa jutustelua. Ehkä kohtaamiset olivat pelokkaita sekä vaivaantuneita? Nainen yritti näyttää miehelle ettei kiinnosta mutta silti mies antoi kuulua itsestään.
Miten tarina päättyi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu