Kirjahylly, lukeminen ja parinmuodostus.

Onko kirjallisuus sinkkupiireissä täysin out vai voiko ihmisistä päätellä todella jotain kirjojen avulla?

Harvassa nuorten kodissa on nykyään enää kirjahyllyä, eikä lukemista internetiä lukuunottamatta pahemmin harrasteta. Voiko paljon lukevalla ja viimeksi ala-asteella kirjan avanneella olla yhteistä tulevaisuutta? Kertooko mielestä lukeminen/lukemattomuus mitään ihmisestä? Onko se minkäänlainen parinmuodostamiskriteeri?

Itse olen aina hieman ihmetellyt ihmisiä, jotka eivät kirjoihin koske. Himolukijat toki asia erikseen, mutta hieman epäilyttäisi keskusteluyhteyden ja yhteisen sävelen löytäminen epälukijan kanssa. Mietin kannattaako lukuharrastustansa mainostaa ja miten suuren joukon rajaan muuten potentiaalisista naisista pois olemalla liian tiukka asian suhteen.

Pitäisikö vain sopeutua ja uskoa että kirjallisuuden harrastus on niin pieni asia, että sen perusteella ei vielä kannata ihmisestä muodostaa mielipidettä tai ainakaan sulkea pois mahdollista seurustelusuhdetta.
112707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 112

Vanhimmat

Minä en huolisi ihmistä, joka ei kirjoihin koske. Kirjallisuus -ja siitä nauttiminen - on niin tärkeä osa elämääni, että mahdottomalta tuntuisi elää sellaisen kanssa, joka ei sitä ollenkaan harrasta. Nykyään tuntuu,että ihmiset ovat jakautuneet meihin, jotka luemme tosi paljon ja niihin ,jotka eivät lue yhtään. Ennen suurin piirtein kaikki lukivat jonkin verran.

Itse keskustelen mielelläni kirjallisuudesta ja en halua kumppania, jonka kanssa sitä en voisi tehdä. Ihmiset, jotka eivät lue, loukkaantuvat helposti siitä, että lukeminen on minulle kynnyskysymys, mutta kai meillä kaikilla jotain kynnyskysymyksiä on. Vai onko joku, jolla ei ole mitään väliä, millainen mahdollinen kumppani on?

Äänestä
  • Taas näitä ehdottomia kriteereitä joita kehittelee pienessä mielessään ihmiset, joilla ei ole kokemusta ihmissuhteista.

    Minä vetäisin rajan siihen, että en huolisi kumppania, joka ei hyväksy lukemistani.

    Äänestä

Ihminen voi olla syvällinen tyyppi vaikkei kirjoja lukisikaan.

Äänestä
  • HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHA!

    Meinaatko että WT:ltä löytyy sitä sydämmmmmmmmmen sivistystä ja tunne älyä, kun on tullut elämän koulu käytyä?

    Äänestä

  • Salli mun nauraa kirjoitti:

    HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHA!

    Meinaatko että WT:ltä löytyy sitä sydämmmmmmmmmen sivistystä ja tunne älyä, kun on tullut elämän koulu käytyä?

    Et sinäkään kovin sivistyneeltä vaikuta.

    Äänestä

  • Salli mun nauraa kirjoitti:

    HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHA!

    Meinaatko että WT:ltä löytyy sitä sydämmmmmmmmmen sivistystä ja tunne älyä, kun on tullut elämän koulu käytyä?

    Minä olin ehtinyt tutustumaan itseäni kiinnostaviin länsimaisen kaanonin osiin jo rutkasti ennen graduun tarttumista. Kirjastojen palveluihin ja sukulaisiin turvautumalla pääsee melko pitkälle, joten omasta hyllystäni löytyy vain muutama oppikirja referenssiksi sekä näytiksi uteliaammille sukulaistenaville.

    Äänestä

Naisia sarjatuotantona kaatavat jännä-ähkijät eivät osaa lukea edes omia tatuointejaan, joten lukeminen ei ole miehelle tarpeellinen ominaisuus. Lukemalla ei neitsyyttä takaisin saa, joten ei lukemisesta ole naisillekaan mitään hyötyä.

Äänestä
  • Miehen ei kannata mainita missään nimessä lukuharrastustaan. Se on naisista nössöä, tylsää ja vanhanaikaista.

    Äänestä

  • er5t678ui9op kirjoitti:

    Miehen ei kannata mainita missään nimessä lukuharrastustaan. Se on naisista nössöä, tylsää ja vanhanaikaista.

    Tätähän minä vähän hypoteesissäni ajattelinkin.

    Jos rajaa potentiaaliset kumppanit lukemista harrastaviin, rajaa ulos liian suuren joukon. Jos ilmoittaa lukuharrastuksensa potentiaalisille kumppaneille, rajaa taas ulos liian suuren joukon muuten sopivia ehdokkaita.

    Kysymys kuuluukin: olisivatko nämä 'epälukevat' sitten todella potentiaalisia ehdokkaita pitempään parisuhteeseen?

    Äänestä

  • er5t678ui9op kirjoitti:

    Miehen ei kannata mainita missään nimessä lukuharrastustaan. Se on naisista nössöä, tylsää ja vanhanaikaista.

    Ei muuten ole kaikkien naisten mielestä nössöä, tylsää tai vanhanaikaista. Ja pakko mainita tähän, että kirjahyllyallergia näyttää vaivaavan nykyään myös joitakin miehiä.

    Äänestä

  • [t] kirjoitti:

    Tätähän minä vähän hypoteesissäni ajattelinkin.

    Jos rajaa potentiaaliset kumppanit lukemista harrastaviin, rajaa ulos liian suuren joukon. Jos ilmoittaa lukuharrastuksensa potentiaalisille kumppaneille, rajaa taas ulos liian suuren joukon muuten sopivia ehdokkaita.

    Kysymys kuuluukin: olisivatko nämä 'epälukevat' sitten todella potentiaalisia ehdokkaita pitempään parisuhteeseen?

    Niin. Haluatko vain naisen, vai haluatko lukeneen naisen, jonka kanssa voit myös keskustella kirjallisuudesta?

    Minä naisena katson mielummin suppeampaa otosta potentiaalisista miehistä, kuin tavoittelen ns. suurta massaa.

    Äänestä

  • 6+8 kirjoitti:

    Minä miehenä en huolisi naista, joka ei tunne 1800-luvun ranskalaista kertomakirjallisuutta. Balzacia ja Flaubertia.

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    Ei muuten ole kaikkien naisten mielestä nössöä, tylsää tai vanhanaikaista. Ja pakko mainita tähän, että kirjahyllyallergia näyttää vaivaavan nykyään myös joitakin miehiä.

    voi helposti leimautua naisen silmissä ei-kiinnostavaksi homoksi

    Äänestä

  • Kyllä mies joka lukee kirjoitti:

    voi helposti leimautua naisen silmissä ei-kiinnostavaksi homoksi

    Naisen? Ai jonkun yksittäisen naisen? No, jos nainen leimaa miehen homoksi lukemisen takia, niin on aika tyhmä nainen kyseessä. Tämä siis ihan henkilökohtaisena mielipiteenä.

    Tietty jos lukee jotain kovin homoeroottista kirjallisuutta, niin voisi ehkä ihmetyttää...

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    Naisen? Ai jonkun yksittäisen naisen? No, jos nainen leimaa miehen homoksi lukemisen takia, niin on aika tyhmä nainen kyseessä. Tämä siis ihan henkilökohtaisena mielipiteenä.

    Tietty jos lukee jotain kovin homoeroottista kirjallisuutta, niin voisi ehkä ihmetyttää...

    homoleimoja ovat jakamassa toiset miehet kuin naiset. Näin ajattelisin minä naisena.

    Äänestä

Yleensä ajattelen, että mistään yksittäisestä tekijästä ei kannata tehdä kynnyskysymystä, tai sen pohjalta tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Mutta heti samaan hengenvetoon on todettava, että minun on vaikea kuvitella että pystyisin elämään henkilön kanssa joka ei lukemisesta yhtään välittäisi. Minä luen tosi paljon, kaikenlaista, ja minusta kirjallisuus on suunnaton rikkaus - se avaa uusia maailmoja pääni sisällä. Ja niistä maailmoista on kiva keskustella. Näin ollen olisi vaikea kuvitella rakasta, jonka kanssa en niistä voisi keskustella.

Mutten tiedä kannattaako asiaa mainostaa taikka sen paremmin salatakaan. Yleensä ne henkilöt joiden kanssa olen ollut muutoinkin eniten samalla aaltopituudella paljastuvat lukijoiksi myös, ennemmin tai myöhemmin.

Äänestä
  • Minusta kyllä tuntuu että se paljastuminen tapahtuu ennemmin, oikeastaan heti siinä vaiheessa kun toisen kodin näkee, kirjoja lukevalla aina jossain lojuu luvun alla oleva kirja. Lukemattomallakin saattaa kirjoja kyllä olla hyllyssä mutta senkin huomaa aika pian jos ne ovat vain rekvisiittaa.

    Äänestä

  • Ikisinkku M kirjoitti:

    Minusta kyllä tuntuu että se paljastuminen tapahtuu ennemmin, oikeastaan heti siinä vaiheessa kun toisen kodin näkee, kirjoja lukevalla aina jossain lojuu luvun alla oleva kirja. Lukemattomallakin saattaa kirjoja kyllä olla hyllyssä mutta senkin huomaa aika pian jos ne ovat vain rekvisiittaa.

    Totta tuokin, mutta tarkoitin tuossa että monesti se paljastuminen tapahtuu jo ennen kuin toisen kotona edes käy. Usein siis jo puheista tai siitä, että on kirja mukana lähes joka paikassa.

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    Totta tuokin, mutta tarkoitin tuossa että monesti se paljastuminen tapahtuu jo ennen kuin toisen kotona edes käy. Usein siis jo puheista tai siitä, että on kirja mukana lähes joka paikassa.

    lukevat paljon myös e-kijoja ja silloin mukana on lukulaite. Itse olen lataillut kirjoja myös kännykkään ja luen niitä sieltä esim. bussissa työmatkoilla. Osaa kännykkäänsä tuijoittajista saattaa siis olla lukijoita myös. Minä kyllä tykkään ihan perinteisistä paperikirjoista myös. Kirjahylly luo kotiin kodikasta tunnelmaa.

    Niinhän se on, yleensä jo jutellessa tulee esille jollain tavoin mutta viimeistään sitten kodin nähdessä tietää onko luku- vai salkkari-ihmisiä, no jotkuthan on toki molempia.

    Äänestä

  • Tosin nykyään lihmiset kirjoitti:

    lukevat paljon myös e-kijoja ja silloin mukana on lukulaite. Itse olen lataillut kirjoja myös kännykkään ja luen niitä sieltä esim. bussissa työmatkoilla. Osaa kännykkäänsä tuijoittajista saattaa siis olla lukijoita myös. Minä kyllä tykkään ihan perinteisistä paperikirjoista myös. Kirjahylly luo kotiin kodikasta tunnelmaa.

    Joo, totta nuo e-kirjat. Olen itse vaan työn puolesta (ja välillä näin vapaallakin) joskus turhankin tiiviisti tekniikassa kiinni, niin luen kirjat ja osan lehdistäkin mieluummin vanhanaikaisesti paperisina.

    Äänestä

Tuo kirjahylly ei ihan kaikkea vielä kerro kuitenkaan,. itsellänikään ei lukemiskirjoja tuossa hyllyssä ole paljoa, ehkä yksi hyllyllinen mutta harvoinpa on niin ettei olisi joku kirja luvun alla, kirjastot kun on keksitty niin minusta paljon kätevämpää sieltä hakea luettavat kuin itselle ostaa, lukea kerran ja jemmata sitten hyllyyn.

Äänestä
  • Totta tämä. Itse luen paljon e-kirjoja, itse asiassa lähes pelkästään nykyään ja nehän eivät hyllyä täytä.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Totta tämä. Itse luen paljon e-kirjoja, itse asiassa lähes pelkästään nykyään ja nehän eivät hyllyä täytä.

    E-kirjat klieltämättä käteviä kun sopii vaikka kuinka iso kirjasto pienelle muistikortille. Itse en ole e-kirjoihin vielä oikein päässyt sisälle, pitäisi varmaan hommata laadukas lukulaite, kännykällä kun joskus kokeilin en oikein tykännyt kun ei ollut kovin hyvä lukea siitä.

    Äänestä

  • Ikisinkku M kirjoitti:

    E-kirjat klieltämättä käteviä kun sopii vaikka kuinka iso kirjasto pienelle muistikortille. Itse en ole e-kirjoihin vielä oikein päässyt sisälle, pitäisi varmaan hommata laadukas lukulaite, kännykällä kun joskus kokeilin en oikein tykännyt kun ei ollut kovin hyvä lukea siitä.

    IPad on oikein hyvä. Sen kautta on hyvä lukea sekä e-kirjoja että lehtiä. Lopetin paperihesarin tilauksen ja olen oikein tyytyväinen iPad-versiion joka on vielä puolta halvempikin.

    Äänestä

  • elukija. kirjoitti:

    IPad on oikein hyvä. Sen kautta on hyvä lukea sekä e-kirjoja että lehtiä. Lopetin paperihesarin tilauksen ja olen oikein tyytyväinen iPad-versiion joka on vielä puolta halvempikin.

    Kindleä olen harkinnut, mutta vielä hinta - varsinkin uusien e-kirjojen - on estänyt painamasta tilaa-nappia. Sormituntuma paperikirjassa on jotain mistä en haluaisi luopua ja hieman vanhempia kirjoja saa paperiversioina ulkomailta jatkuvasti lähes ulosmyyntihintaan.

    Ekologiset seikat toki puoltaisivat sähköisen lukijan hankintaa.

    Paperikirjahan on kylläkin kierrätettävä. Lukulaite ei käsittääkseni maadu? Eikös niiden lukulaitteiden valmistukseenkin käytetä aika paljon uusiutumattomia luonnonvaroja ja kaivosteollisuus tuhoaa luontoa pahemmin kuin metsänhakkuu ja paperiteollisuus?

    Sitä paitsi paperiteollisuus työllistää paremmin Suomessa.

    Äänestä

  • ekologinen? kirjoitti:

    No ainakin montasataa vuotta vanha kirja toimii vieläkin siinä tarkoituksessa ja samalla tavalla kuin aikoinaan, kun se tehtiin. Lukulaitteesta en kolmensadan vuoden kuluttua olisi yhtä varma.

    Äänestä

  • iiics kirjoitti:

    No ainakin montasataa vuotta vanha kirja toimii vieläkin siinä tarkoituksessa ja samalla tavalla kuin aikoinaan, kun se tehtiin. Lukulaitteesta en kolmensadan vuoden kuluttua olisi yhtä varma.

    Aika harva kirja kestää satoja vuosia ja myös niiden kieli muuttuu lähes käsittämättömäksi. Jo 100v vanha suomalainen teksti tuntuu lähinnä vitsiltä. Fonttikin usein kryptinen, joten jostain kirkonseinien kaiverruksistakaan saa mitään selvää.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Todella vanhat kirjat ovat tietysti asia erikseen, mutta minulla on kyllä joitakin useita kymmeniä vuosia vanhoja kirjoja, vanhin muistaakseni 50-luvulta. Ne ovat kaikki edelleen lukukuntoisia. Kaikki elektroniikka puolestaan vanhenee/hajoaa nykyään todella nopeasti (ja ovat usein vielä ongelmajätettä).

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Aika harva kirja kestää satoja vuosia ja myös niiden kieli muuttuu lähes käsittämättömäksi. Jo 100v vanha suomalainen teksti tuntuu lähinnä vitsiltä. Fonttikin usein kryptinen, joten jostain kirkonseinien kaiverruksistakaan saa mitään selvää.

    Mitä hauraammaksi vanhuuttaan kirja muuttuu ja mitä käsittämättömämmäksi sen teksti, sitä arvokkaampi se on keräilijöille ja harrastajille.

    Tosin kai myös 80-luvun commodoreillakin on keräilijänsä.

    Äänestä

Lukevat miehet paljastuvat usein homoiksi. Jos eivät seksuaalisesti, niin ainakin henkisesti.

Äänestä
  • Tällaisiin kommentteihin ei yleensä pitäisi vaivautua vastaamaankaan (kiitos teille muille, ettette ole niin tehneet), mutta kai minun on pakko, kun asia jäi mieltäni vaivaamaan:

    Väitteesi on: "Lukevat miehet paljastuvat usein henkisiksi homoiksi." Ihmettelen kuitenkin, mikä tämän salaperäisen "henkisen homouden" määritelmä mahtaa olla. Erityisen yllättynyt olen, jos pystyt esittämään tälle käsitteelliselle luomuksellesi määritelmän, joka ei ole kehämäinen eli muotoa: "Henkisesti homot miehet ovat semmoisia, jotka lukevat jotain ***** kirjoja!" Näin vulgaari tautologisuus olisi anteeksiantamatonta jopa kaltaistesi laholatvojen Suomi24-länkytykselle.

    Jään odottamaan vaadittavia tarkennuksia käsitteistöön.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Tällaisiin kommentteihin ei yleensä pitäisi vaivautua vastaamaankaan (kiitos teille muille, ettette ole niin tehneet), mutta kai minun on pakko, kun asia jäi mieltäni vaivaamaan:

    Väitteesi on: "Lukevat miehet paljastuvat usein henkisiksi homoiksi." Ihmettelen kuitenkin, mikä tämän salaperäisen "henkisen homouden" määritelmä mahtaa olla. Erityisen yllättynyt olen, jos pystyt esittämään tälle käsitteelliselle luomuksellesi määritelmän, joka ei ole kehämäinen eli muotoa: "Henkisesti homot miehet ovat semmoisia, jotka lukevat jotain ***** kirjoja!" Näin vulgaari tautologisuus olisi anteeksiantamatonta jopa kaltaistesi laholatvojen Suomi24-länkytykselle.

    Jään odottamaan vaadittavia tarkennuksia käsitteistöön.

    Henkisellä homolla on usein poikuus tallella. Osuiko?

    Äänestä

No täällä olisi kyllä yksi kirjallisuutta harrastava/opiskeleva humanisti, joka on jotakuinkin viittä valmis gradunsa kanssa. Kyllä mielestäni keskiverrolla aikuisella ihmisellä (riippuen tietenkin siitä aikuisen haluaa määritellä) tulisi olla edes jonkinnäköinen kiinnostus kirjallisuutta kohtaan ja sen kautta saavutettu yleissivistys. Mielestäni on hyvä vaan, jos pystyy toisinaan pakenemaan arjen hektisyyttä ja nyky-yhteiskunnan turhamaisuutta kirjojen pariin eikä siinä ole mitään hävettävää, päinvastoin.

Äänestä

Olen käsittänyt että suositut ei lue. Niillä ei ole siihen aikaa. On harrastuksia, kavereiden kanssa hengailua, netissä kavereiden kanssa juttelua ja muitten seurailua.
Lukeminen on erakkojen puuhaa.
Itse olen kyseinen erakko.

Äänestä
  • Suositut nuoret ja nuoret aikuiset hengaavat facebookissa, ottavat kuvia itsestään ja muista, katsovat joitain kaikkien puhumia sarjoja, käyvät bilettämässä, shoppailevat. Tähän elämäntapaan ei mahdu lukeminen. Oikeastaan elokuvien katsominenkin on vähän mennyt muodista. Suositut ihmiset seuraavat paria puhutuintaa tv-sarjaa, joko telkkarista tai tietokoneelta.

    Suosittujen ihmisten elämä pyörii enemmän heidän oman napansa ympärillä kuin ikinä aikaisemmin. Suosittujen ihmisten elämäntapaan kuuluu tietynlainen sivistymättömyys ainakin nykyään.

    Äänestä

  • epäsuosittu kirjoitti:

    Suositut nuoret ja nuoret aikuiset hengaavat facebookissa, ottavat kuvia itsestään ja muista, katsovat joitain kaikkien puhumia sarjoja, käyvät bilettämässä, shoppailevat. Tähän elämäntapaan ei mahdu lukeminen. Oikeastaan elokuvien katsominenkin on vähän mennyt muodista. Suositut ihmiset seuraavat paria puhutuintaa tv-sarjaa, joko telkkarista tai tietokoneelta.

    Suosittujen ihmisten elämä pyörii enemmän heidän oman napansa ympärillä kuin ikinä aikaisemmin. Suosittujen ihmisten elämäntapaan kuuluu tietynlainen sivistymättömyys ainakin nykyään.

    Juurikin näin, sanasta sanaan kanssasi samaa mieltä, joskin varmaan joitakin valittuja merkkiteoksia tulee nykynuorisollakin turhautumisen hetkinä luettua. Tässä muuten hyvä dokkari aiheeseen liittyen.

    http://www.youtube.com/watch?v=_95AoBkphQY&app=desktop

    Äänestä

  • UPDATE_10008136 kirjoitti:

    Hetki sitten kaupungilta palanneena en jaksa enää vakavissani vastata tähän ketjuun - ehkä aamulla sitten - mutta huomautan, että tosi kovat jätkät, eli ylempitasoiset, eivät missään kirjastoissa käy!

    http://www.feissarimokat.com/2012/09/profiilisi-kertoo-kaiken/

    Jumaliste toi nauratti :D
    toivon kyllä että tuo oli joku huumoriprofiilikyhäelmä...

    Äänestä

  • naurattaa kirjoitti:

    Jumaliste toi nauratti :D
    toivon kyllä että tuo oli joku huumoriprofiilikyhäelmä...

    Laitetaanko paita kaupan päälle?

    http://www.riemurasia.net/kuva/Elämäm-koulu-asenne-paita/132796

    Äänestä

  • Kyllä se lukeminen on hyvinkin trendikäs valtavirtaharrastus. Älkää yrittäkö glorifioida omaa pikku lukuharrastustanne joksikin syvällisen eliitin jutuksi.

    Äänestä

Itse olen 37 v ja minulla on kotona iso henk koht kirjasto josta olen ylpeä. Ihan eri asia lukea kirjaa kun sähköistä kirjoitusta. Kertoo jotain ihmisestä jos ei omista ja lue kirjoja, vaadin naiselta myös kiinnostusta kirjoihin

Äänestä
  • Tuosta samaa mieltä että paperikirja on parempi, ei oikein e-kirjat tunnu ihan samalta mutta tuo henk.koht. kirjasto., eikö se ole aika paljon tilaa vievä? Itse koskaan ole tuntenut halua haalia hirvittävää määrää omia kirjoja vaan lainaan mieluummin.

    Äänestä

  • Ikisinkku M kirjoitti:

    Tuosta samaa mieltä että paperikirja on parempi, ei oikein e-kirjat tunnu ihan samalta mutta tuo henk.koht. kirjasto., eikö se ole aika paljon tilaa vievä? Itse koskaan ole tuntenut halua haalia hirvittävää määrää omia kirjoja vaan lainaan mieluummin.

    Sanotaan, että kirjat on oppineen taakka. Joko ne valtaa kodistasi lopulta kaikki paikat, ja niiden ehdoilla joudut ostamaan uuden asunnon ja sinne mittatilaushyllyt, tai sitten raahaat niitä edestakaisin kodin ja kirjaston väliä. Muutenhan niistä olisi silkkaa iloa.

    Äänestä

  • Rakastan kirjoja ja varsinkin tietokirjoja yli kaiken, mutten sellaisia tiiliskiviä kotiini halua. Lainaan kaiken mielummin ja pidän kotona vain välttämättömimmät tavarat.

    Äänestä

  • Kirjasto Kindle. Kirjojen hamstraaminen on hyvin epäkäytännöllistä ja Kindlestä on myös miellyttävämpi lukea kuin kirjasta, koska se on kevyempi ja "sivu" on aina vaakatasossa.

    Äänestä

  • iiics kirjoitti:

    Sanotaan, että kirjat on oppineen taakka. Joko ne valtaa kodistasi lopulta kaikki paikat, ja niiden ehdoilla joudut ostamaan uuden asunnon ja sinne mittatilaushyllyt, tai sitten raahaat niitä edestakaisin kodin ja kirjaston väliä. Muutenhan niistä olisi silkkaa iloa.

    Tuo on totta että itsekin näen suuren kirjamäärän omistamisen taakkana, raahausta kirjastoon ja takaisin en niinkään koska samalla reissulla yleensä tulee lueskeltua myös lehtiä. Hieno laitos on kirjasto minusta ja nyt kun ne kaikenlaisia leikkauksia tekee niin toivottavasti ei vaan niihin iske kovin pahasti, jos työttömyys lisääntyy niin entistä useammalle on vaan hyötyä noista ilmaispalveluista.

    Äänestä

Trendipissiskaunokaiset eivät välttämättä harrasta lukemista eikä lukevia kundeja, mutta jos ihan tavistylleröitä haet niin lukeminen on ihan ok harrastus josta voi löytyä paljon jutunaiheita tavistyttiksen kanssa.
Kyllähän lukeminen ihmisestä kertoo, paljonkin. Itse luen eniten tiedettä sekä mytologiaa. Kaikenlainen kaunokirjallisuus näihin liittyen käy myös. Historialliset romaanit on aika ajoin myös kiinnostuksen kohteina.

Äänestä

itse pidän lukemisesta erityisesti minua kiinnostavat Historialliset kirjat ja erillaiset romaanit. Mielestäni se on hyvä irtiotto arjesta kun sulkee puhelimen ja tietokoneen ja lukee omassa hiljaiisudessa mielenkiintoista kirjaa.
Tiedän monia tapauksia jotka eivät lue kirjoja eikä heitä kiinnosta lukeminen.

Äänestä

Itselläni löytyy kyllä kirjahylly, ja paljon kirjoja, mutta nämä ovat lähinnä oppikirjoja eri aloilta, ja sitten sotakirjallisuutta ja tietokirjallisuutta, jota luen mielelläni. Tätä ei varmaan tässä haettu, vaan jotain romaaneja? Nämä ovat suurilta osin ajantuhlausta, joskus 10-15 vuotiaana luin niitä, ja enää ei ole kiinnostanut pitkään aikaan. Tietysti aikoinaan on tullut luettua lähes koko Tolkienin tuotanto, Jules Vernet, sun muut.

Äänestä
  • ole ajantuhlausta vaan kehittävät ihmisen ymmärtämistä. Usein parempia avaimia ihmismieleen kuin filosofian tai psykologian kirjat. Ihan täyshömppä pois lukien tietysi.

    Äänestä

  • En näe romaaneja ajantuhlauksena. Tvn tuijotus on ajantuhlausta, tietysti tiede&luonto&eläindokkarit sun muu historia poissuljettuna.

    Äänestä

  • Romaanit eivät kirjoitti:

    ole ajantuhlausta vaan kehittävät ihmisen ymmärtämistä. Usein parempia avaimia ihmismieleen kuin filosofian tai psykologian kirjat. Ihan täyshömppä pois lukien tietysi.

    Totta, tuli mieleen Viktor Hugon "Kurjat" tuosta kommentistasi.

    Äänestä

Itse huomasin joskus että lukuharrastus oli esteenä parinmuodostukselle. Nainen tuli kotiini, huomasi kirjahyllyni ja päätti että tuota miestä en ainakaan ota, siinähän menisi aivan omat sisustussuunnitelmat pilalle jos mies raahaisi kirjakokoelmansa mukanaan yhteen muuttaessa.

Äänestä
  • Sisustussuunnitelmasta viis, mutta voi veljet mikä muuttokuorma XD

    Äänestä

  • oksanenutriosinisalo kirjoitti:

    Sisustussuunnitelmasta viis, mutta voi veljet mikä muuttokuorma XD

    Plussa kirjojen huimasta määrästä :)

    Äänestä

  • oksanenutriosinisalo kirjoitti:

    Sisustussuunnitelmasta viis, mutta voi veljet mikä muuttokuorma XD

    ja silti muutto onnistui ihan kivuttomasti

    Äänestä

  • oksanenutriosinisalo kirjoitti:

    Sisustussuunnitelmasta viis, mutta voi veljet mikä muuttokuorma XD

    kirjaa, mutta silti muutto onnistui ihan kivuttomasti.

    Äänestä

Kirjallisuus ei todellakaan ole out. Ihmetytti joskus kovasti, kun tuonne treffipalstalle tein profiilin, että miksi siellä ei kysytä lukemisesta mitään. Itsellä lukemistiheys vaihtelee suurestikin, joskus menee pitkiä aikoja ettei tule luettua muuta kuin sanomalehteä ja sitäkin joskus heikosti. Joskus taas tulee oikein ahmittua lukemista ja jää yöunetkin vähiin, kun ei voi lopettaa kesken.

Lukeminen kertoo ihmisestä paljon, on vaikea kuvitella löytävänsä sellaista Oikeaa, jota se ei ainakin jossain määrin kiinnosta. Miksi ihmeessä lukemista pitäisi piilotella? Jos se on potentiaaliselle seurustelukumppanille ratkaiseva turn off, eikö se ihminen jo oletusarvoisesti ole muutenkin väärä? Miksi surra menetettyä tilaisuutta, kun se ei johtaisi lopulta kuitenkaan mihinkään vakavampaan? Vai onkohan ennemminkin niin, että miehille naisen lukeminen on vaikeampaa hyväksyä kuin toisin päin?

Äänestä
  • Jos lukemisen piilottelulla altistaa itsensä suuremmalle kohdejoukolle kuin pitämällä lukemisen seuranhakukriteerinä, niin ehkä se kannattaa?

    Onko lukemisharrastus sellainen harrastus, jonka perusteella kannattaa parinmuodostuspotentiaaliaan rajoittaa? Ehkä tässä joustamalla odotettavissa on onnellinen tulevaisuus?

    En tiedä, mutta itse en ehkä haluaisi asiassa hirveästi joustaa. Ei ole pakko lukea, mutta jonkinlainen älyllinen kiinnostus tuntematonta kohtaan olisi hyvä omata.

    Äänestä

  • [t] kirjoitti:

    Jos lukemisen piilottelulla altistaa itsensä suuremmalle kohdejoukolle kuin pitämällä lukemisen seuranhakukriteerinä, niin ehkä se kannattaa?

    Onko lukemisharrastus sellainen harrastus, jonka perusteella kannattaa parinmuodostuspotentiaaliaan rajoittaa? Ehkä tässä joustamalla odotettavissa on onnellinen tulevaisuus?

    En tiedä, mutta itse en ehkä haluaisi asiassa hirveästi joustaa. Ei ole pakko lukea, mutta jonkinlainen älyllinen kiinnostus tuntematonta kohtaan olisi hyvä omata.

    Lukeminen ei ole harrastus, se on tapa olla olemassa. Ei sitä voi piilottaa siksi aikaa kun etsii kumppania.

    Äänestä

  • iiics kirjoitti:

    Lukeminen ei ole harrastus, se on tapa olla olemassa. Ei sitä voi piilottaa siksi aikaa kun etsii kumppania.

    Itsellenikin se on keskeinen osa persoonallisuutta. Tätä eivät tietenkään ymmärrä ne, jotka eivät lue. No, heille joku muu asia, kuten esim urheilu, on vastaavassa roolissa.

    Äänestä

Miksi noin mustavalkoinen jako sivistyneisiin aktiivilukijoihin ja lukemattomaan white trash-porukkaan, jonka suurin lukusuoritus on lukea kaljahyllystä tuotteiden hinnat?

Itsekään en aktiivisesti lue romaaneja, mutta silloin tällöin tulee selattua arkkitehtuurikirjoja, luen usein lehtiä ja pyrin ainakin pitämään itseni suhteellisen sivistyneenä. Voinhan tietysti joidenkin mielestä kuulua white trashiin.

Äänestä

Olipas fiksu sinkku-palstan ketju. :)

Itse harrastan kulttuuria monipuolisesti, mikä on naisille tyypillistä. En pistäisi pahakseni, jos kumppaniehdokkaani kulttuurimieltymykset painottuisivat toisin kuin omani, kunhan on yleisesti ottaen kiinnostunut maailmasta ja pystyy katsomaan asioita muultakin kuin omalta kantiltaan. Sitähän kulttuuri, varsinkin romaanit, kehittävät.

Mitä taas kirjahyllyyn tulee, oma mielipiteeni on, että kohtuus kaikessa. Eli kun Suomessa on hyvä kirjastolaitos, niin sitä on parempi käyttää kuin ostaa kaikkea omaksi. Omaksi voi sitten ostaa harvinaisempia, mitä ei kirjastoista saa. Eli kirjahyllyn koko ei kerro lukeneisuudesta, vaan tapa katsoa maailmaa, mikä tulee esiin kaikessa kommunikaatiossa, kertoo enemmän.

Äänestä
  • Samaa mieltä että erittäin fiksu ketju :)

    En itsekään juurikaan osta kirjoja, koska tahdon elää elämäni ilman turhaa materiaa ja olla vapaa muuttamaan paikasta toiseen ilman tavaroiden taakkaa. Kirjastossa tulee käytyä viikoittain ja olen himolukija.
    En myöskään tilaa lehtiä koska käyn kirjastossa lueskelemassa kiinnostavimmat& uusimmat lehdet.

    Äänestä

Pidän kirjoista ja kirjoja täynnä olevien lasiovisten hyllystöjen olemuksesta, joten vuosien varrella olen kerännyt itselleni pari seinällistä lukemista.

Tulin ajatelleeksi kirjoja luonteenpiirteiden paljastajana tarkemmin vasta jokin aika sitten, kun kylässä kävi ihan kiinnostava uusi tuttavuus. Kyläilijää kirjastoni ei kiinnostanut vähääkään, ei sitten yhtään, mutta hän kyllä kävi hyvin tarkasti läpi muutaman kymmenen DVD:n "kokoelmani".

Viihdyimme keskenämme kivasti, mutta vasta jälkeenpäin aloin miettiä sitä, kuinka erilaisia taidamme olla. Minä suhtaudun luullakseni aika alentuvasti ihmisiin, joita kirjat eivät kiinnosta (aivan, tiedän sen itsekin, joten ei tarvitse ruveta siitä riitelemään), ja voin vain kuvitella, kuinka raivostuttavaa lukemattoman ihmisen on kuulla esimerkiksi "älä hoppuile siinä, minä luen tämän luvun ensin loppuun". Kyläilijä taisi ajatella ihan samaa, koska lähempää tuttavuutta emme sitten ole enää hieroneet.

Äänestä
  • MINKÄ TAKIA LUKEMISESTA PITÄVÄ NAINEN YLEENSÄKÄÄN ALOITTAA TREFFAILUN JONKUN ELÄMÄM KOULU MIEHEN KANSSA?

    EN.
    KÄSITÄ.

    Äänestä

  • Omat DVD:ni ovat piilossa kaapissa. Kirjat sen sijaan avoimesti näkyvillä lasivitriineissä. On varmasti paljon ihmisiä joilla on toisin päin, vaikka kieltämättä itsessäni herättää kummastusta, jos huushollissa on esillä paljon DVD-levyjä, muttei yhtään kirjoja.

    Se on kyllä totta, että intohimoisen elokuvaharrastajan kanssa juttu luistaa kyllä yhtä hyvin kuin kirjaihmisenkin kanssa. Myös heillä on usein samaa psykologista ymmärrystä kuin paljon kirjoja lukevilla. Kokemukseni mukaan hyviä elokuvia harrastavat lukevat kuitenkin paljon kirjojakin ( pari poikkeusta olen tavannut).

    Btw. Yksi parikymppinen nuori sukulaismies oli kerran käymässä. Hän ihmetteli kirjojani ja sanoi, ettei koskaan lue mitää sillä se ei paranna markkina-arvoa. Hän oli kovasti huolissaan markkina-arvostaan ( tätä sanaa hän käytti) ja oli kiinnostunut vain ulkonäköasioista. Ainoat kirjat mitä hän sanoi lukevansa olivat pelimiesoppaita. Oli kuulemma saanut seksiä niiden neuvoilla. Näytteli kännykästään kuvia tytöistä, joita oli "hoidellut". Lieneekö poika onnellinen? Voi olla. Omaan elämääni kirjat ovat tuoneet niin paljon sisältöä ( ja myös ihmissuhteita), että minun on hirveän vaikea ymmärtää puhetta lukemisen hyödyttömyyttä. Lisäksi en jaksa olla huolissani omasta viehättävyydestäni ts. siitä "markkina-arvosta".

    Äänestä

  • Sinkkumies. kirjoitti:

    Omat DVD:ni ovat piilossa kaapissa. Kirjat sen sijaan avoimesti näkyvillä lasivitriineissä. On varmasti paljon ihmisiä joilla on toisin päin, vaikka kieltämättä itsessäni herättää kummastusta, jos huushollissa on esillä paljon DVD-levyjä, muttei yhtään kirjoja.

    Millä tavalla kirjat ovat tuoneet elämääsi ihmissuhteita?

    Ainakaan minulle kirjat, elokuvat, tietokonepelit ynnä muu sellainen ei ole tuonut kuin pari miespuolista tuttua koko elämän aikana. Saldosta voisi oikeastaan vetää johtopäätöksen, että todellisuudessa nuo ovat minulta vieneet naisia (ihmissuhteita).

    Ihan totta hän puhui markkina-arvosta livessä? huh huh sentään..

    Minullekin on aivan sama vaikka lukeminen sun muu nörtteily huonontaa jo entisestään huonoa markkina-arvoani :D kirjat tuo sentään sivistystä ja uusia ajatuksia kun suhteesta suhteen hyppiminen tuo tauteja, itkua ja murheita ;)

    Äänestä

  • nörä nörttinen kirjoitti:

    Itse olen tavannut useimmat naisystäväni, jotenkin kirjallisuuteen liittyvissä tapahtumissa ja juttu on lähtenyt liikkeelle juuri kirjoista.

    Äänestä

  • oksanenutsiosinisalo kirjoitti:

    Ihan totta hän puhui markkina-arvosta livessä? huh huh sentään..

    Minullekin on aivan sama vaikka lukeminen sun muu nörtteily huonontaa jo entisestään huonoa markkina-arvoani :D kirjat tuo sentään sivistystä ja uusia ajatuksia kun suhteesta suhteen hyppiminen tuo tauteja, itkua ja murheita ;)

    Näin teki. Kyllä minäkin sitä ihmettelin. Oli myös tiukasti veroja vastaan, sillä hänen mielestään hänellä pitäisi olla oikeus käyttää kaikki kesätöistään ansaitsemat rahat markkina-arvonsa kohottamiseen. Kaveri opiskelee tekniikkaa AMK:ssa, joten ihan palikka hän ei kai kuitenkaan ole : (

    Äänestä

  • EN YMMÄRRÄ. kirjoitti:

    MINKÄ TAKIA LUKEMISESTA PITÄVÄ NAINEN YLEENSÄKÄÄN ALOITTAA TREFFAILUN JONKUN ELÄMÄM KOULU MIEHEN KANSSA?

    EN.
    KÄSITÄ.

    Meillä kummallakin on akateeminen loppututkinto, joten kouluja on käyty reilusti sen elämän koulun lisäksi. Toinen meistä vain ei lukemisesta piittaa.

    Äänestä

  • Sinkkumies. kirjoitti:

    Näin teki. Kyllä minäkin sitä ihmettelin. Oli myös tiukasti veroja vastaan, sillä hänen mielestään hänellä pitäisi olla oikeus käyttää kaikki kesätöistään ansaitsemat rahat markkina-arvonsa kohottamiseen. Kaveri opiskelee tekniikkaa AMK:ssa, joten ihan palikka hän ei kai kuitenkaan ole : (

    Ei jumal mitä meininkiä :O
    Eihän se koulutus henkilöstä vielä mitään yksistään kerro. Kyllä se on pitkälti elämänkatsomus&-tyyli&harrastukset kiinnostuksen kohteet mitkä määrittelee ihmisen. EIhän kaikki edes pääse opiskelemaan mitä haluavat saati että näinä päivänä pääsisi siihen työhön mihin haluaa tai mihin on alunperin kouluttautunut.

    Äänestä

  • Sinkkumies. kirjoitti:

    Itse olen tavannut useimmat naisystäväni, jotenkin kirjallisuuteen liittyvissä tapahtumissa ja juttu on lähtenyt liikkeelle juuri kirjoista.

    Täytyykin ryhdistäytyä tämän tyyppisessä toiminnassa :) Hyvä vinkki näin semierakolle.

    Äänestä

  • oksanenutriosinisalo kirjoitti:

    Ei jumal mitä meininkiä :O
    Eihän se koulutus henkilöstä vielä mitään yksistään kerro. Kyllä se on pitkälti elämänkatsomus&-tyyli&harrastukset kiinnostuksen kohteet mitkä määrittelee ihmisen. EIhän kaikki edes pääse opiskelemaan mitä haluavat saati että näinä päivänä pääsisi siihen työhön mihin haluaa tai mihin on alunperin kouluttautunut.

    Tuo serkkupoikani oli "hurahtanut" markkina-arvoteoriaan. Mietin, mikä osuus asiaan mahtaa olla sillä, että hän ei lue mitään, ellei ole pakko. Tuolaisilla ihmisillä on ehkä taipumusta kritiikittömästi lähteä seuraamaan yhtä "totuutta", koska eivät ole ymmärtäneet, että asiat ja maailma ovat monimutkaisia.

    Äänestä

  • Kai kuitenkin ehdit levittää sille haarasi?

    Äänestä

Inhoan perinteisiä, tilaavieviä kirjahyllyjä. Niinpä minulla kirjahyllyt korvaavat vanhat, 50-luvun laatikot, joita en tässä tarkemmin nimeä. Sen verran harvinaisia ja tavoiteltuja lienevät. Niiden paikkaa on helppo vaihtaa ja niitä voi muunnella moneen eri asentoon.

Äänestä
  • Itse ennemmin suosin 30-luvun laatikoita ja liimailen niitä kattoon. Siihen kattoon naulatun silakan viereen.

    Äänestä

  • PohPuhPih kirjoitti:

    Itse ennemmin suosin 30-luvun laatikoita ja liimailen niitä kattoon. Siihen kattoon naulatun silakan viereen.

    Varo etteivät putoa päähäsi. :)

    Äänestä

Vaikka luen kirjoja, niin harvemmin niitä ostan, ellei kirpputorilta löydy aarteita. Kuten ketjussa jo aiemmin mainittiin: miksi pitää kirjoja pölyttymässä olohuoneessa (tai peräkammarin nurkassa), kun kirjastokin on olemassa?

Jos kuitenkin joskus muutan omaan asuntoon, niin sinne pitäisi toki laittaa edustava kirjahylly. Naisiin vaikutuksen tehdäkseni sijoittelisin siihen "klassikoita laidasta laitaan" (eli Pääoman, Mein Kampfin, Jumalharhan ja Ajatollahin ajatuksia). Ja sitten varmaankin joutuisin tilaamaan tämän revisionistisen teoksen niinkin pinnallisesta syystä, että selkämys nimineen näyttäisi hyvältä hyllyn fiktio-osassa jossakin Anna Kareninan ja Sadan vuoden yksinäisyyden välissä:

http://ecx.images-amazon.com/images/I/51 DZAKR1PL.jpg

Äänestä

Kirjakauppaan en uskalla mennä, ellei ole ylimääräistä rahaa, sillä sieltä tarttuu joka kerta jokin kirja mukaan. Minä pidän kirjojen omistamisesta. Kirjastosta joskus lainattu kirja, josta pidin, täytyy saada omaksi jossain vaiheessa jotta voin lukea sen uudelleen silloin kun haluan. Viime kesänä ostin toisen kirjahyllyn, kun vanhasta loppui tila. Kohta pitäisi ostaa uusi dvd-hyllykkö, siitäkin loppuu tila ihan pian. Jatkuvasti on jokin kirja kesken. Monesti viittaan johonkin lempikirjoistani puheessani, niin olisihan se hyvä, jos mahdollinen poikaystävä ymmärtäisi mistä puhun. Mielestäni lukeminen tai lukemattomuus kertoo jotain ihmisen sivistyksen tasosta.

Äänestä

ongelma, jos nainen mieluumin lukee kuin lähtee salille. Itse en halua naista, joka ei pidä kroppaana timminä. Itse käyn salilla 5 kertaa viikossa ja odotan naiselta myös useampaa salikäyntiä viikossa. Seksi ei ole hyvää, jos kroppaa ei pidä timminä.

Äänestä

Minut kaunokirjallisuutta harrastava - ja minun lukeneisuuttani myös arvostava - mies ihan jo lähtökohtaisesti lumoaisi. - Mikäli siis hänestä heijastuisi myäs humanistisuus, sivistys ja avarakatseisuus. :)

Äänestä

Rakastan kirjallisuutta niin paljon, etten koskaan hakisi seuraa Suomi24:ta. Ihminen joka ei tiedä, että mihin Dostojeski liittyy, ei toivottavasti koskaan puhu kanssani.

Äänestä
  • Idioottiin.

    Äänestä

  • Mihin tämä Dostojeski sitten liittyy?

    Äänestä

  • Muuan Kuprin kirjoitti:

    Mihin tämä Dostojeski sitten liittyy?

    Dostojetski taitaa liittyä jotenkin veneilyyn?

    Äänestä

  • asia selvä kirjoitti:

    Idioottiin.

    Olet idolini!

    Äänestä

Riippuu varmaankin siitä mitä lukee, jos nainen lukee pelkkiä harlekiineja ja mies pokkareita niin tuskin se vaikutusta tekee. Myöskin pelkkien klassikoiden tms. mainostus antaa äkkiä snobin kuvan.

Äänestä

Lukuharrastuksessa on se hyvä puoli että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Tosin proosa muodostaa vain yhden taidemuodon, eli tähänkään ei kannata kovin suppeasti lukittautua.

Äänestä

ja naisille

Äänestä

Tykkään lukea kirjoja ihan siis fiktiotakin, mutta en mielelläni osta kirjoja, koska ne vievät tilaa niin paljon. Harvemmin tulee luettua samaa kirjaa uudestaan ainakaan kovin pian.

Äänestä

Tässä naisten olettamassa lukuinnostuksessa ja vapaa-ajan lukuharrastuksessa on se mielenkiintoinen sivuseikka, että samaan aikaan samat naiset olettavat miehen olevan myös lihaksikkaassa kunnossa ja tuovan rutkasti rahaa pöytään (jos ei muuten, niin tulevaisuudessa sitten).

Tästähän jää jäljelle ainoastaan vaihtoehto, että mies on synnynnäiseltä ruumiinrakenteeltaan erittäin lihaksikas ja vähärasvainen, ja omaa joitain synnynnäisiä ihmelahjoja, joiden avulla pärjää työelämässä/ opiskeluissa ilman minkäänlaista työntekoa. Siksi mies voikin lukea päivät pitkät Paulo Coelhoa naisen kanssa, ja nainen voi ostaa kirjahyllyn täyteen kirjoja, lompakko paukkuen ja visa vinkuen, sekä lukea noita arvokkaita kirjoja sitten oman lihaksikkaan könsikkään sylissä.

Itsekin pidin fantasiakirjallisuudesta teininä...

Äänestä
  • Öööö... Naiset. Jaa, ehkä joku haluaa sen bodatun Coelho-lukijan, mutta minä katson enemmän sitä miehen sisusta kuin lihaksia. Ääripäät on aina oma lukunsa - en syty heiveryyttä enkä myöskään stereoideja puhkuvista. Muuten se isoin vaikutus tulee kyllä miehen sisältä eikä ulkokuoresta.

    Äänestä

  • No miksi nyt piti tämä(kin) asia viedä äärimmäisyyksiin? Töiden jälkeen urheillaan ja illalla voi käpertyä yhdessä sohvan nurkkaan lukemaan? Hyvin riittää aika kaikkeen tähän ja muuhunkin.

    Äänestä

Harva paljon lukeva nainen kaipaa rahan tuomaa statusta. He kaipaavat enemmänkin sitä sisältörikasta elämää. :-)

Äänestä

Samoin kuin muissakin taiteen ja viihteen kulutuksessa, ihmisestä kertoo enemmän se, että mitä hän lukee kuin se, että lukeeko hän vai ei. Taiteellisesti ansioituneita elokuvia ja dokumentteja katseleva ihminen, joka ei lue mitään on kiinnostavampi kuin ihminen, jonka mielestä Da Vinci -koodi on maailman paras kirja. Toki kevyttä kamaakin saa kuluttaa, mutta kyllä normaalin aikuisen tulisi olla enemmän kiinnostunut siitä oikeasti merkittävästä sisällöstä.

Äänestä
  • Mainitse muutama taiteellisesti ansioitunut elokuva, alkoi kiinnostaa. Jos Citizen Kane on kyseessä, tarjoudun heti taidetta ymmärtämättömien laajaan joukkoon.

    Äänestä

  • Lukijatoukka kirjoitti:

    Mainitse muutama taiteellisesti ansioitunut elokuva, alkoi kiinnostaa. Jos Citizen Kane on kyseessä, tarjoudun heti taidetta ymmärtämättömien laajaan joukkoon.

    Citizen Kane on järkyttävän tylsä veto minustakin. Tutustu esim. Tarkovskiin, Kaurismäkeen, Kurosawaan, Ozuun, Bergmaniin, Tatiin jne jne. Internetistä löytyy elokuvista erittäin paljon tietoa. Monestihan nuo syvällisemmät elokuvat ovat raskasta ja hidasta seurattavaa, mutta erittäin palkitsevaa. Muistaakseni Citizen Kane oli pelkästään raskasta. Pitäisi varmaan katsoa uudelleen, jotta voisi olla oikeasti varma sen keskinkertaisuudesta...

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    En ymmärrä tuota Citizen Kanen dumausta, jos kuitenkin katselet Bergmania ja Tarkovskia. Kanehan on varsin vetävä stoori, Hollywood-elokuvaa parhaimmillaan.

    Siis raskaana dumausta. Kyllähän joku Bergman on paljon raskaampaa tavaraa. Vaikka joku Talven valoa tai Hiljaisuus. Tekee aina mieli tehdä itsari niiden jälkeen. Hyviä elokuvia silti. Mutta kyllä niitä taiteellisesti täysipainoisia täysjyväelokuvia on nykypäivän ohjelmistossakin jonkin verran, ettei ole mikään pakko katsella mustavalkoisia klassikoita. Esim. kohta teattereihin tuleva Adelen elämä, jota en ole vielä tosin nähnyt, pitäisi olla aika hyvää kamaa ja siinä on kuulemma todella kiihottava lesboilukohtaus. Ah, eurooppalainen taide-elokuva, mikä ihana tekosyy kiihottua alastomista vartaloista!

    Äänestä

  • Rosebud kirjoitti:

    En ymmärrä tuota Citizen Kanen dumausta, jos kuitenkin katselet Bergmania ja Tarkovskia. Kanehan on varsin vetävä stoori, Hollywood-elokuvaa parhaimmillaan.

    Niin, muistikuvani onkin siitä aika hämärä. Varmaankin yli 10 vuotta sitten, juuri teiniydestä vapautuneena katsoin sen. Siksi se olisikin minulla aika tsekata uudestaan, näin henkisesti kypsyneenä, tai ainakin kuvitellusti kypsyneenä.

    Äänestä

on vanhojen ihmisten juttu. En tunne ketään ikäistäni (23) joka harrastaisi lukemista.

Äänestä

Se että ei tunne lukevia ei kerro niinkään iästä kuin seurasta. Nämä ovat juuri sellaisia yleistyksiä ("vain vanhat lukevat") jotka kertovat kokijansa yleisestä sivistystasosta. On niin helppo kuvitella sen oman kokemusmaailman olevan yleispätevä...

Äänestä

Kyllä kuulemma kirjahylly on se, jonka naiset skannaa läpi aika usein uuteen kotiin tullessaan... näin olen ainakin kuullut, aika harvoin saan ketään kotiini sitä katsomaan koska sillähän on joka tapauksessa vain väliä mitä mielenkiintoiset miehet lukevat.

Ja itsekin käyn kirjahyllyt yleensä läpi jos käyn uudessa kämpässä, kyllähän ne jotain mielenkiintoista ihmisestä kertoo että onko Aku Ankkaa, Sven Hasselia, Paul Austeria, Jane Austenia, Lonely Planetia vai Thomas Pynchonia... siitä on kiva arvailla yhtä sun toista.

Äänestä
  • Eräs nainen tässä joskus poltti aivan täysin hihansa, kun erehdyin katsomaan hänen kirjahyllyään. Olisi kuulemma pitänyt omata edes sen verran sosiaalista silmää ettei katso toisten kirjahyllyjen sisältöä ja että anteeksikin pitäisi pyytää moista törkeyttä.

    Välillä ihmettelen onko vika minussa vai maailmassa.

    Äänestä

  • asvasdvannölksv kirjoitti:

    Eräs nainen tässä joskus poltti aivan täysin hihansa, kun erehdyin katsomaan hänen kirjahyllyään. Olisi kuulemma pitänyt omata edes sen verran sosiaalista silmää ettei katso toisten kirjahyllyjen sisältöä ja että anteeksikin pitäisi pyytää moista törkeyttä.

    Välillä ihmettelen onko vika minussa vai maailmassa.

    Kyllä sitä kirjahyllyä voi katsella, kunhan ei tuijota liian kauaa... ;)

    Äänestä

  • asvasdvannölksv kirjoitti:

    Eräs nainen tässä joskus poltti aivan täysin hihansa, kun erehdyin katsomaan hänen kirjahyllyään. Olisi kuulemma pitänyt omata edes sen verran sosiaalista silmää ettei katso toisten kirjahyllyjen sisältöä ja että anteeksikin pitäisi pyytää moista törkeyttä.

    Välillä ihmettelen onko vika minussa vai maailmassa.

    Olipa tympeä ja tiukkapipoinen muija. Tuollaisilla on varmaan kaikkia muitakin sääntöjä, jotka vain hän itse tietää. Tuollaisen kanssa elämä on jatkuvaa heikoilla jäillä kävelyä, kun ei voi tietää mitä kirjoittamatonta sääntöä milläkin teollaan rikkoo.

    Äänestä

Tähn ketsjuun voisi vielä sen verran kommentoida että oletteko muuten huomanneet sukulaisissa, kavereissa tms. saman ilmiön kuin minä että hirveän paljoin niissä on sellaisia jotka ei oma-aloitteisesti hanki lukemista ja siksi varmaan niille joka isänpäivänä, jouluna tms. on helppo hankkia tuore Ilkka Remes tms. kirjahyllyyn, ehkä jotkut niistä jopa lukee sen.

Äänestä

Voi kun olisi ihanaa tavata mies, joka ymmärtäisi lukemisen ilot! Minulle on aina sattunut leffafriikkejä miehiä ja ei siinä mitään, onhan elokuvatkin kivoja, muuuutta..yritä nyt sitten joskus lukea kirjaa. "Mitä siinä sun kirjassa tapahtuu?" ..10 min myöhemmin.. "No mitä siinä NYT tapahtuu?", "Ei se nyt noin jännä oo..", "Vähänkö oot tylsä, kun et puhu mitään" jne.. Onko muilla käynnyt näin? Lukemiseni aina vähentyi seurustellessa radikaalisti.

Tosiaan lukeminen ja urheilu eivät sulje toisiaan pois. Liikun lähes päivittäin ja ehdin silti lukea arkisten askareiden lisäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

[t] kirjoitti:

Onko kirjallisuus sinkkupiireissä täysin out vai voiko ihmisistä päätellä todella jotain kirjojen avulla?

Harvassa nuorten kodissa on nykyään enää kirjahyllyä, eikä lukemista internetiä lukuunottamatta pahemmin harrasteta. Voiko paljon lukevalla ja viimeksi ala-asteella kirjan avanneella olla yhteistä tulevaisuutta? Kertooko mielestä lukeminen/lukemattomuus mitään ihmisestä? Onko se minkäänlainen parinmuodostamiskriteeri?

Itse olen aina hieman ihmetellyt ihmisiä, jotka eivät kirjoihin koske. Himolukijat toki asia erikseen, mutta hieman epäilyttäisi keskusteluyhteyden ja yhteisen sävelen löytäminen epälukijan kanssa. Mietin kannattaako lukuharrastustansa mainostaa ja miten suuren joukon rajaan muuten potentiaalisista naisista pois olemalla liian tiukka asian suhteen.

Pitäisikö vain sopeutua ja uskoa että kirjallisuuden harrastus on niin pieni asia, että sen perusteella ei vielä kannata ihmisestä muodostaa mielipidettä tai ainakaan sulkea pois mahdollista seurustelusuhdetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu