Elin nuoruuteni jehovan todistaja perheessä

Koulun uskontotunnit kävelin ulkona, koska joinakin vuosina tunnit oli keskellä koulupäivää. Toisinaan ne olivat koulupäivän viimeisinä tunteita, jolloin pääsin livahtamaan väärän opin turmeluksesta kotiin.

Jäänyt mieleeni yksi Joulun lähestyessä oleva koulun juhja, eli juhlasalissa laulettava Hoosianna laulu. Pienessä päässäni ajattelin, että se ei ole sopivaa jehovan todistajalle ja lähdin kotiin. Ajattelin vanhempieni kittävän minua, koska tein itse päätöksen, olla osallistumatta juhlaan. Kuinkas ollakaan isäni sanoi kotiin päästyäni, että olisin voinut osallistua Hoosianna laulutilaisuuteen. Pettymykseni oli itkun arvoinen. Myöhemmin tämänkalataiset tilaisuudet olivat maailmallisia.
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kurja lapsuus kirjoitti:

Koulun uskontotunnit kävelin ulkona, koska joinakin vuosina tunnit oli keskellä koulupäivää. Toisinaan ne olivat koulupäivän viimeisinä tunteita, jolloin pääsin livahtamaan väärän opin turmeluksesta kotiin.

Jäänyt mieleeni yksi Joulun lähestyessä oleva koulun juhja, eli juhlasalissa laulettava Hoosianna laulu. Pienessä päässäni ajattelin, että se ei ole sopivaa jehovan todistajalle ja lähdin kotiin. Ajattelin vanhempieni kittävän minua, koska tein itse päätöksen, olla osallistumatta juhlaan. Kuinkas ollakaan isäni sanoi kotiin päästyäni, että olisin voinut osallistua Hoosianna laulutilaisuuteen. Pettymykseni oli itkun arvoinen. Myöhemmin tämänkalataiset tilaisuudet olivat maailmallisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu