Minulla on eräs naispuolinen ystävä (olen itse mies). Viihdymme hyvin toistemme kanssa. Meillä on kahdestaan aina todella hauskaa ja olemme selvästi samalla aaltopituudella. Kaikki kuitenkin muuttuu aina heti kun porukkaan liittyy yksikin henkilö lisää. Minusta tulee välittömästi kolmas pyörä (tälle naiselle). Hän antaa kaiken huomionsa tälle toiselle/toisille ja jos vaikka yritän keskustella hänen kanssaan niin hän vain tokaisee jotakin vastaukseksi tai välillä jopa tiuskaisee jotain. Tuntuu siltä kuin hän haluaisi minun lähtevän, jotta saisi olla rauhassa näiden muiden kanssa. Mistä tällainen käytös ja muutos voisi johtua? Arvostan häntä ihmisenä, mutta tällainen käytös tuntuu sairaalta ja saa minut kyseenalaistamaan koko ystävyytemme.
Kolmas pyörä
Kummajuttu
1110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ilmeisesti hän pelkää, että teidän ystävyytenne tulkitaan väärin muiden ihmisten toimiesta, jos he sen näkevät. Hylkiminen viittaisi siihen pelkoon aika selkeästi.
Ehkä hän ei halua, että muut alkavat naljailla tai kuittailla tai kysellä teidän kahden "suhteesta", koska sitähän ihmiset niin mielellään tekevät: tunkevat nokkansa muiden asioihin – iästäkin riippumatta.
Anna hänelle tilaa silloin kun muita tulee teidän seuraanne, äläkä vaadi häneltä samanlaista omistautumista vain yhdelle kun ympärillä on porukka. Luultavasti hän arvostaa juuri sellaista, ilmavaa ystävyyttä: se ei rajaa muita ihmisiä ulkopuolelle.