Laitoin otsikon perään kysymysmerkin, koska ainakin tämän palstan kirjoituksia lukiessa tulee se kuva, että kirjoittajista iso osa on sitä mieltä, että onnellisessakin parisuhteessa voidaan pettää toista. Se ei ole minulle koskaan avautunut, miksi näin on..?
Minua petettiin vuosia sitten, exällä oli pitkään jatkunut salasuhde työkaverinsa kanssa. Pidin meitä ihan perusonnellisena parina / perheenä, arki sujui mukavasti, elämä rytmittyi paljolti lasten tarpeiden ja harrastusten mukaan. Seksiä oli, no ei toki niin usein kuin alun kiihkeinä aikoina. Kahdenkeskinen aika rajoittui lähinnä siihen, kun lapset menivät nukkumaan... Jos molemmat pysyivät vielä siihen aikaan hereillä. Ajattelin kuitenkin, että tätä se elämä on, kun yksiköstä nimeltä Parisuhde tulee isompi yhtiö nimeltä Perhe.
Mies oli hyvä puoliso ja isä, niin sen ajattelin. Ei puhunut useinkaan tunteistaan, mutta muuten oli suht ulospäinsuuntautunut. Salasuhteen paljastuttua sanoi, että tämä toinen nainen oli saanut hänet heräämään huomaamaan, ettei hän ollut kuitenkaan tyytyväinen/onnellinen minun kanssani. Oli kuitenkin ajatellut, ettei se ole riittävän hyvä syy hajoittaa koko perhettä, vaan jatkoi salasuhdetta. Alkuun kuulemma poti morkkista, mutta tunteiden siirtyessä yhä enemmän toiseen naiseen, morkkis loppui vähitellen ja muuttui välinpitämättömyydeksi.
Kun juttu paljastui sattumalta, olin ällikällä lyöty... Mietin, olinko huomannut mitään "merkkejä" miehessä... No en. Ehkä hän oli toisinaan enemmän ajatuksissaan kuin ennen, ehkä hänen minulle ostamansa merkkipäivälahjat ym olivat prameita ja "kliseisempiä" aiempiin verrattuna... Muuten elämä oli jatkunut ennallaan.
Monesti kuulee pettämisen tulleen puskan takaa ja niinhän se itsellenikin tuli. Mutta en mene sanomaan, että parisuhteemme oli MOLEMPIEN mielestä onnellinen. En voi sanoa toisen osapuolen puolesta muuta kuin että meillä oli asiat kunnossa, ei taloudellisia huolia, kaikki terveitä ja touhukkaita... Mutta eiväthän nuo seikat kerro kumppanin fiiliksistä lopultakaan mitään.
Seksin perässä juoksevat tapapettäjät ovat tietysti luku eriksen, heitä en enempää kommentoi omakohtaisen kokemuksen puutuessa. Ystäväpiirissäni on yksi tällaisen "sankarin" vaimo - itseasiassa mies vaihtoi exänsä lennossa ystävääni ja ystäväni sattui olemaan tämän exän kavereita... Itsekseni vain ihmettelen, miten tällaisen tapapettäjän vaimo voi uskaltaa uskoa ja luottaa siihen, ettei joudu kokemaan samaa kohtaloa...
En syytä lasteni isää, nyt jo exää itsekkääksi siaksi. Tai no, olihan hän itsekäs, kun ei edes yrittänyt selvittää asioita kanssani, mutta osani oli minullakin, koska pidin häntä suht itsestään selvyytenä. Se, että ihmiset eivät riitele keskenään ei automaattisesti tarkoita, että kaikki on kunnossa. Eihän rakkaudenkaan vastakohta ole viha, vaan välinpitämättömyys. Jos yhteys katkeaa ja toisesta tulee "tottumus", ei se ole onnellista elämää. Keskustelua pitää olla, välillä isoillakin kirjaimilla ja toisen olemassaolo pitää noteerata ilman, että siitä pitää laittaa merkintä kalenteriin - nämä kaksi asia opin liittoni savuavilla raunioilla.
Minua petettiin vuosia sitten, exällä oli pitkään jatkunut salasuhde työkaverinsa kanssa. Pidin meitä ihan perusonnellisena parina / perheenä, arki sujui mukavasti, elämä rytmittyi paljolti lasten tarpeiden ja harrastusten mukaan. Seksiä oli, no ei toki niin usein kuin alun kiihkeinä aikoina. Kahdenkeskinen aika rajoittui lähinnä siihen, kun lapset menivät nukkumaan... Jos molemmat pysyivät vielä siihen aikaan hereillä. Ajattelin kuitenkin, että tätä se elämä on, kun yksiköstä nimeltä Parisuhde tulee isompi yhtiö nimeltä Perhe.
Mies oli hyvä puoliso ja isä, niin sen ajattelin. Ei puhunut useinkaan tunteistaan, mutta muuten oli suht ulospäinsuuntautunut. Salasuhteen paljastuttua sanoi, että tämä toinen nainen oli saanut hänet heräämään huomaamaan, ettei hän ollut kuitenkaan tyytyväinen/onnellinen minun kanssani. Oli kuitenkin ajatellut, ettei se ole riittävän hyvä syy hajoittaa koko perhettä, vaan jatkoi salasuhdetta. Alkuun kuulemma poti morkkista, mutta tunteiden siirtyessä yhä enemmän toiseen naiseen, morkkis loppui vähitellen ja muuttui välinpitämättömyydeksi.
Kun juttu paljastui sattumalta, olin ällikällä lyöty... Mietin, olinko huomannut mitään "merkkejä" miehessä... No en. Ehkä hän oli toisinaan enemmän ajatuksissaan kuin ennen, ehkä hänen minulle ostamansa merkkipäivälahjat ym olivat prameita ja "kliseisempiä" aiempiin verrattuna... Muuten elämä oli jatkunut ennallaan.
Monesti kuulee pettämisen tulleen puskan takaa ja niinhän se itsellenikin tuli. Mutta en mene sanomaan, että parisuhteemme oli MOLEMPIEN mielestä onnellinen. En voi sanoa toisen osapuolen puolesta muuta kuin että meillä oli asiat kunnossa, ei taloudellisia huolia, kaikki terveitä ja touhukkaita... Mutta eiväthän nuo seikat kerro kumppanin fiiliksistä lopultakaan mitään.
Seksin perässä juoksevat tapapettäjät ovat tietysti luku eriksen, heitä en enempää kommentoi omakohtaisen kokemuksen puutuessa. Ystäväpiirissäni on yksi tällaisen "sankarin" vaimo - itseasiassa mies vaihtoi exänsä lennossa ystävääni ja ystäväni sattui olemaan tämän exän kavereita... Itsekseni vain ihmettelen, miten tällaisen tapapettäjän vaimo voi uskaltaa uskoa ja luottaa siihen, ettei joudu kokemaan samaa kohtaloa...
En syytä lasteni isää, nyt jo exää itsekkääksi siaksi. Tai no, olihan hän itsekäs, kun ei edes yrittänyt selvittää asioita kanssani, mutta osani oli minullakin, koska pidin häntä suht itsestään selvyytenä. Se, että ihmiset eivät riitele keskenään ei automaattisesti tarkoita, että kaikki on kunnossa. Eihän rakkaudenkaan vastakohta ole viha, vaan välinpitämättömyys. Jos yhteys katkeaa ja toisesta tulee "tottumus", ei se ole onnellista elämää. Keskustelua pitää olla, välillä isoillakin kirjaimilla ja toisen olemassaolo pitää noteerata ilman, että siitä pitää laittaa merkintä kalenteriin - nämä kaksi asia opin liittoni savuavilla raunioilla.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Kirjoituksesi oli ihan hyvä, mutta unohdit yhden asian. Vaikka omassa parisuhteessa ei kaikki menisikään kuten Strömsössä, NIIN SE EI OIKEUTA PETTÄMÄÄN JA VALEHTELAAN KUMPPANILLE. Se on silti väärin. Jos parisuhteessa on ongelmia, ne pitää hoitaa jollain muulla tavalla kuin pettämällä. Pettäminen ja salasuhteilu ei poista ongelmia, vaan pahentaa tilannetta entisestään ja on usein se viimeinen naula arkkuun.
Ex-miehesi siis lähti, koska ei tuntenut itseään tyytyväiseksi? Mutta hei, onko sellaista pitkää parisuhdetta olemassakaan, jossa menisi aina hyvin ja oltaisiin aina tyytyväisiä? Arkielämä ei ole mikään tv:n saippuasarja. Normaalissa parisuhteessa on aina hyviä kausia ja kuivia kausia. Se on elämää. Ex-miehesi luultavasti tulee vielä huomaamaan, ettei vaihtamalla parane kuin vähäksi aikaa. Kyllä niitä vastoinkäymisiä ja huonoja päiviä tulee siihen seuraavaankin parisuhteeseen ja alkuaikojen huuma hiipuu. Ex-miehesi pitää varmaan sitten taas paeta ongelmia seuraavaan suhteeseen ja taas seuraavaan...
On hyvä, että olet pohtinut asioita monelta kannalta ja huomannut, ettet itsekään ole ollut täydellinen kumppani. Kukapa olisi tässä äärimmäisen vaativassa nykymaailmassa, jossa oma onnellisuus laitetaan kaiken muun edelle. Olisi ex-miehesikin ollut syytä katsoa peiliin ja miettiä, oliko hänkään täydellinen aviomies sinulle.
Voi itku kuinka lapsellisia aikuiset ihmiset osaavat olla!!!
Ap:n ex-mies on kuitenkin voinut ottaa opikseen. Ja uskaltaa ja osaa uudessa suhteessa sanoa, kun tuntuu, että nyt ei hyvin mene. Ehkä osaa elää paremmin sitä arkea toisen kanssa. Välttämättä ei pakenekaan enää ongelmia pettämisen kautta. Ihminenhän on oppivainen olento niin halutessaan.
Mun mielestä on väärää ajattelua, että pieleenhän se pettäjän uusi suhdekin menee ja pettää se sitä uuttakin. Ja ettei vaihtamalla parane. Miksei paranisi? Ap:n aviomies ei ehkä ole ollut täydellinen aviomies hänelle, mutta uudelle voi ollakin. Mistä sitä kukaan tietää.
Ap:n ex-mies on kuitenkin voinut ottaa opikseen. Ja uskaltaa ja osaa uudessa suhteessa sanoa, kun tuntuu, että nyt ei hyvin mene. Ehkä osaa elää paremmin sitä arkea toisen kanssa. Välttämättä ei pakenekaan enää ongelmia pettämisen kautta. Ihminenhän on oppivainen olento niin halutessaan.
Ehkä. Voi olla. Kenties. Mutta yhtä lailla voi käydä niin, ettei ota opikseen yhtään mistään vaan sama kuvio toistuu seuraavassa suhteessa. Se on valitettavasti paljon yleisempää kuin se, että ihminen oikeasti ottaisi opikseen. Ehkä jotkut sitten oppivat siinä kolmannessa tai neljännessä avioliitossaan.
Mun mielestä on väärää ajattelua, että pieleenhän se pettäjän uusi suhdekin menee ja pettää se sitä uuttakin. Ja ettei vaihtamalla parane. Miksei paranisi? Ap:n aviomies ei ehkä ole ollut täydellinen aviomies hänelle, mutta uudelle voi ollakin. Mistä sitä kukaan tietää.
Se ei ole väärää ajattelua, vaan karu totuus. Mennyt käytös lähes aina ennustaa tulevaakin käytöstä. On sitten kyse uskottomuudesta tai parisuhdeväkivallasta. Seuraava suhde voi toki onnistua edellistä paremmin, jos on hoitanut avioeronsa siististi, miettinyt ja pohtinut asioita kunnolla ja vasta eron ollessa selvä etsinyt uuden kumppanin ja aloittanut hänen kanssaan puhtaalta päydältä. Silloin uudella suhteella voi olla hyvät lähtökohdat. Mutta ne, jotka hetken hurmiossa vaihtavat lennossa uuteen, tulevat useinmiten putoamaan korkealta.
Tällä tavalla haluaa uskoa petetty ihminen. Kai se jotenkin lohduttaa, kun ajattelee, ettei se exä voi uutta onnea ja parempaa suhdetta löytää, varmaan ihan luonnollista itsesuojelua kamalassa tilanteessa.
Koukeroinen selitys sulla. Kysyn, miksei sitten tee juuri noin siinä ns. vanhassa suhteessa? Mikä estää kokeilemasta? Ehkä olisi jopa toivottavaa kokeillakin oppia uusia juuri siinä vanhassa tutussa suhteessa, jossa tuntee toisen ja tietää reaktiot. Jos pakeni ongelmiaan pettämisen kautta kakkosen helmoihin, niin aivan samoin tekee jatkossa, turha kuvitella muuta. Perustuisiko juuri tuohon se, että kun kakkonen huutaa palstalla sitä, kuinka juuri hän kun jättää, niin sitten mies palaa rakastamaan vaimoaan, mutta muuten ei olisi missään tapauksessa rakastanut? Että ihan säälistä rakastaa? Niinkö se menee?
Kuka elää vielä harhoissaan, että on täydellisiä aviomiehiä? Joku ikuinen teinikö?
"Mutta ne, jotka hetken hurmiossa vaihtavat lennossa uuteen, tulevat useinmiten putoamaan korkealta."
Tässä on mun mielestä yksi selitys siihen, miksi sivusuhteet jatkuvat monesti melko pitkään ennen kuine erotaan. Ei haluta luottaa hetken huumaan, vaan varmistaa, että suhde todellakin kestää ja perustuu vahvemmalle kuin ihastumiselle.
Joo, väärinhän se on, mutta ei elämässä pelkällä tunteella voi elää, ja jos käy niin, että perheellinen huomaa niin monen palasen muuttuneen matkan varrella, ettei oma liitto vaan enää ole tyydyttävä, niin ei sitäkään hetkessä roskiin heitetä.
Jossain oli just tutkimustulos siitä, että kun erotaan kolmannen tekijän (ihminen tai asia) vuoksi, eroa työstetään keskimäärin kaksi vuotta.
Tällä palstalla niin herkästi sanotaan, että jos oikeasti rakastaa sitä toista naista tai miestä, eroaa kyllä puolessa vuodessa. Jotkut ehkä, mutta isolta osalta siihen menee paljon kauemmin.
Höpisis ne mitään pari vuotta salasuhteessa harkitsevat eroaan! Älä usko itsekään, vaikka voihan noinkin omaa mieltään rauhoittaa.
Salasuhteet peitellään yleensä viimeiseen asti ja kun kärähdetään niin pettäjä useimmiten ratkaisee liiton loppumisen. Miten sellaisessa salasuhteessa muka rakennetaan sitä eroa? Kyllä se tulee pettäjällekin yllätyksenä aika usein..
Kun petetty heittää ulos, niin luuseripettäjä yrittää ensimmäiseksi kakkosensa hoteisiin. Luonnollisesti, siellähän häntä on hyysätty tähänkin asti. Meillä kaikilla on kuitenkin suvun ja ystävien piirissä näitä tapauksia, joista olemme nähneet kuinka kauan kestää tuo "pakkosuhde". Eipä kovinkaan pitkään sillä arki on karu jokaiselle..
Korj. edelliseen! Siis petetty ratkaisee liiton loppumisen!,
Sanon kokemuksest että kun puoliso hyppää toisen matkaan selvittämättä edellisen suhteen kipupisteitä niin siitä ei hyvää seuraa.
Jossakin vaiheessa tulee arki vastaan ja mielleen hiipii ajatus että kuinkas se kävikään edellisen kerran.
Kannatan selvittämistä "kuolettamista" suhteen vaikeuksia ennen kuin aloittaa uuden suhteen.
Kokemusta on ja kahden vuoden kuluttua oli ero edessä taas.
Aivan niin. Uusi suhde voi alussa tuntua onnellisemmalta ja paremmalta kuin ex-suhde, mutta uutuudenviehätys laimenee vuosien varrella ja arki ja sen myötä ongelmat astuvat pikkuhiljaa kuvioihin uudessakin parisuhteessa. Niin moni huomaa sitten kymmenen vuoden kuluttua, ettei se vaihtamalla parantunut. Ja se tietysti johtuu siitä, että otat itsesi mukaan seuraavaankin suhteeseen eli kumppanin vaihto ei auta, ellet ole itse valmis kasvamaan ihmisenä.
Ei se läheskään aina uudessa suhteessa uutuudenviehätys ole mikä viehättää. Vaan se, että kyse on toisesta, erilaisesta ihmisestä.
Eli pelkkää ihastumis kiimaa..........?
Minua ainakin viehättää nykyisessä miehessäni eniten se mitä hän osaa, tekee ja sanoo. Ennen kaikkea vuorovaikutteinen keskustelutaito. En kutsuisi sitä ihastumiskiimaksi...
Ihan samaa mieltä. Ihmiset kasvavat iän ja kokemusten myötä. Usein eri tahtiin. Siksi usein parisuhteessa on se tilanne, että toinen kokee liiton onnettomaksi tai tyydyttämättömäksi ja toisen mielestä tilanne on ihan ok ja riittävä. Kaikki eivät kestä puolisonsa kasvua, koska pelkäävät muutosta. Jne...
Mutta siis eri ihmiset saavat sinussa esiin eri puolia.
Juuri niinkö sinä itse menit naimisiin, pelkästä ihastumiskiimasta??!!
Minusta AP.n teksti oli rohkaisevasti kirjoitettu. Olet löytänyt syyt tapahtuneeseen ja kasvanut ihmisenä. Kuitenkin ymmärtänyt, että jokin ei vain suhteessanne toiminut. Tuo kommunikointi ja toisen huomioiminen oli teillä juuri se juttu. Itse en kyennyt aikanaan yhtä rakentavaan katsantaan, mutta nykyisin voisin yhtyä tekstiisi!
Kaikkea hyvää elämääsi!
Ap onkin kasvanut ihmisenä ja funtsinut asioita. Toivottavasti hänen ex-ukkonsa tekee joku päivä samoin. Muuten loppuelämä on pelkkää naisen vaihtamista.
Kuinka kauan erostanne on ja vaikuttaako exäsi nyt kaikin puolin onnellisemmalta ja tasapainoisemmalta kuin ennen?
Ap.n kirjoitus oli hyvä. Siinä oli perusteellisesti mietitty, että mikä suhteessa oli sittenkin pielessä. Eikä lähdetty syyttämään vain ja ainoastaan miestä vaikka salasuhteen myötä sitten ero tulikin.
Valehtelu ja pettäminen on tietenkin väärä tapa ratkaista suhteen ongelmat. Mutta inhimillistä sekin, että mennään sieltä missä aita on matalin.
Kaikki eivät vaan pysty tarttumaan härkää sarvista ja puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Ja jos toinen ei huomaa mitään ongelmia olevankaan, niin miten sitä tilannetta sitten avataan.
Joskus se vaihtamallakin paranee.
Valehtelu ja pettäminen on tietenkin väärä tapa ratkaista suhteen ongelmat. Mutta inhimillistä sekin, että mennään sieltä missä aita on matalin.
Kaikki eivät vaan pysty tarttumaan härkää sarvista ja puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä.
Jos kyse olisi vain aikuisista, niin voidaan mennäkin sieltä mistä aita on matalin. Mutta jos perheeseen kuuluu alaikäisiä lapsia, niin ei koskaan pitäisi mennä sieltä mistä aita on matalin.
Ei se ole koskaan inhimillistä, että mennään sieltä missä aita on matalin vaan se on itsekkään ja vain itseään ajattelevan ihmisen helpoin tie.
Kyllä petetään onnellisessa parisuhteessa, ihan vain vaihtelun vuoksi. Lähipiirissäni on kaksi naispuolista esimerkkiä siitä. Yksi on työkaveri, toinen kuuluu tuttavapiiriini. Nuoria onnellisia naisia, molemmilla kivat nuoret aviomiehet. Viihteellä näillä on aina haku päällä. Minua se tympii ja meille tulee siitä usein riitaa. Minä tiukkapipo ja ilon pilaaja siinä kuulemma kadehdin kaulaan asti napitettuna sitä, että valloittavilla ja flirttailevilla ystävättärilläni on vientiä.
Eiköhän onnellinen parisuhde tarkoita, että molemmat on suhteeseen tyytyväisiä, onnellisia ja siihen luonnostaan sitoutuneita. Ei silloin kukaan toista petä, ei vaihtelun, ei itsetunnon, ei ikäkriisin eikä tasan minkään muunkaan syyn vuoksi. Jos parisuhteessa alkaa kriiseilemään, niin puolisonhan kuuluisi olla tästä tietoinen, sehän on siinä sinua varten eikö?
Pettämisellä haetaan epätyydyttävässä tilanteessa aina jotain; tyypillisimmin uutta ihastusta, itsetunnon buustausta, korvaavaa seksielämää ja niin edespäin. Jos noita tarvitsee lähteä hakemaan, niin ei ole onnellisessa parisuhteessa. Ei se, että on nuori ja naimisissa nuoren typeryksen kanssa jota voi pettää aina kun on baanalla tarkoita sitä, että on onnellisessa parisuhteessa vaan sitä, ettei ole valmis sitoutumaan ja että oman parisuhteen motiivit on täysin päälaellaan. "Haku päällä" tarkoittaa mieleltään sinkkua ihmistä jonka kuuluisi elää sinkkuna. Hakekoon uutta ihan yksikseen eläen, toista luokkaamatta. Jos ei ole onnellinen parisuhteessaan ja kun me olemme itse vastuussa onnellisuudestamme, niin silloin se on omalla vastuullasi hoitaa asiasi parisuhteessa kuntoon ennen mitään pettämispelleilyitä. Ei se ole vaikeaa, vaatii vain pikkuisen rohkeutta ja avoimuutta.
Parisuhde ja pettäminen on vähän sama asia kuin tappaminen; sinä joko voit tappaa tai olla tappamatta. Sellaista kuin "tappaa ihan pikkuisen" ei ole olemassa.
AP hipoi parisuhteiden perusongelmaa eli kuinka kommunikoida avoimesti ja syvällisesti toisen kanssa niin, että molemmat on kärryillä siitä missä mennään. Joka päivä. Ja ilman, että se tuntuu työltä vaan se "vaan tapahtuu kuin itsekseen".
Kun aina hoetaan ja todetaan, että olemme itse vastuussa omasta onnellisuudestamme, niin mielestäni parisuhteessa se vastuu menee vähän ristiin myös puolison onnellisuuden huolehtimisesta. En tarkoita tuolla konkreettista toisen babysittaamista vaan sitä, että kun ollaan yhdessä niin onhan se toinen otettava osaksi omia tunteita, omia salaisuuksia ja omia toiveita. Millä ihmeellä puoliso muutoin kykenee eläytymään niihin viikkojen, kuukausien ja vuosien pikku muutoksiin sinussa, ellet sinä kerro hänelle mitään??
Hiljainen ja olettamiin perustuva mukava ja näennäisonnellinen elo toisen kanssa sisältään katastrofin ainekset; yksi kaunis päivä eron tai uskottomuuden pommi räjähtää toisen silmille ja täysin varoittamatta.
Niin. Jos kaikki ihmiset olisivat fiksuja, empaattisia ja vastuuntuntoisia, niin asiat voisivatkin mennä tuon kaavan mukaan. Tosielämässä osa naimisissa olevista ihmisistä on tylsiä epäkypsiä taviksia, jotka etsivät salasuhteista vipinää elämään. Tai vaihtelunhaluisia, jotka vain haluavat itsekkäästi uutta ja jännää. Parisuhde voi olla vaikka kuinka onnellinen, mutta toiselle vain ei mikään riitä.
Kuuntelin pitkään sivusta, kun tapailemani mies kipuili onnettomassa liitossaan ja pyrki suremaan eroaan etukäteen. Ei hänen vaimonsakaan varmasti ollut tyytyväinen liittoon, kun mies eli täysin omaa elämäänsä (oli todella paljon minun kanssani), ja silloin kun oli kotona, oli joko lasten kanssa tai omissa oloissaan. Mutta minkäs teet, jos toinen ei kuitenkaan myönnä toista suhdetta tai sano suoraan haluavansa erota?!
Mies kipuili eroa lapsistaan ja sitä, miten paljon elämänsä tulee muuttumaan, vaikka halusi siis muutosta ja tunteet vaimoaan kohtaan olivat lähinnä tottumusta ja välinpitämättömyyttä, mutta arjen pyörittäminen oli tuttua ja turvallista. Puhuimme miehen kanssa palon siitä, että eroa on vaikea työstää etukäteen, osaltaan ehkä muttei kokonaan, ja koskaan ei voi tietää, miten asiat menevät sitten, kun sanoo haluavansa erota. Mies kuitenkin pitkään uskoi siihen, että hän voisi valmistautua siihen jossain määrin etukäteen. (ja teki siinä siis juuri niin, että valmistautui itse eroon jo pitkään, mutta loppupeleissä se tuli vaimolle ainakin jossain määrin yllätyksenä).
Kolmen vuoden jälkeen mies lopulta sanoi vaimolleen haluavansa erota ja lopulta vaimokin oli sanonut, että oli jo vuoden ajan odotellut miehen sanovan niin, koska oli ollut todella pitkään täysin poissa heidän parisuhteestaan.
Koskaan ei voi tietää, miten kenenkin liitossa asiat menevät, mutta itse liputan kuitenkin rehellisyyden nimeen. Silti pystyn myös ymmärtämään, miksi mieheni silloin toimi noin. Loppupeleissä asiat järjestyivät parhain päin.
Ei voi tietää- olet kyllä erikoinen liputtaja rehellisyyden nimiin! Heh. Vuosia kakkosnaisena on kaukana rehellisyydestä ihan normaalin katsantokannan ja mittakaavan mukaan.
Pidän sitä raukkamaisena tekona, joka ei ole ansainnut kiitosta minkään vertaa. Uskon, että sinäkin kohtaat joskus todellisuuden ja ehkä pystyt samaistumaan petettyjen lähteisiin.
Tulet sen näkemään tuon luuseriin lasten silmistä, sillä kyllä nämä vuosien salasuhteijat tuomitaan, siitä et pääse mihinkään vaikka hyvää työtä oletkin omasta mielestäsi tehnyt jaksaessasi tukea tuota lapatossua.
Ajattelinkin lapsia, sekä hänen että minun. Siksi en missään vaiheessa itse puhunut hänelle aloitteellisesti erosta tms., ja annoin hänen elää vaiheen läpi omalla tavallaan. Hän halusi ajatella asioita rauhassa, miettiä miten puhua asiasta vaimonsa kanssa ja miten huomioida lapset tässä kaikessa. Hän tuntee oman tilanteensa ja omat lapsensa parhaiten, joten hän teki myös omat ratkaisunsa.
En tiedä, miten asiat olisivat menneet toisella tavalla toimiessa, eikä sillä sinänsä ole väliäkään, mutta nyt ainakin asiat ovat hyvin. Ilman muuta vanhempien ero oli lapsille surullista, mutta myös helpottavaa, kuten lapset ovat myöhemmin sanoneet sekä meille että äidilleen.
Se, mitä yritin kirjoituksellani välittää on se, että vaikka itse toimisikin toisin, voi kuitenkin edes yrittää ymmärtää, että joku toinen toimii toisella tavalla. Minusta toista ei pidä mennä tuomitsemaan, koska jokainen tuntee oman elämänsä parhaiten.
En tajunnut, että tällä palstalla ei ilmeisesti saa tuoda esiin "eriäviä" näkemyksiä tai herättää keskustelua useammasta näkökannasta. Itse kuitenkin uskon siihen, että on parempi olla avarakatseinen ja yrittää ymmärtää muita, kuin katkeroitua ja kyynistyä, kun ei halua nähdä omaa napaansa pidemmälle.
Ne ymmärtävät, jotka ymmärtävät, ja ne jotka eivät halua, se on heidän asiansa.
Eipä muuta.
Valitettavasti täällä ei voi kertoa omia näkemyksiään - eikä edes tutkijoiden näkemyksiä, sillä sivistynyt keskustelu on täällä täysin tuntematon käsite.
Ymmärrettävää toki on, että anonyyminä voi purkaa vihaansa, katkeruuttansa ym. negatiivisia tunteitaan, mutta apua näistä purkauksista ei ole kenellekään lukijalle - eikä varsinkaan kirjoittajalle itselleen.
Itse elän jo 25 vuotta kestäneessä liitossa ja aidosti onnellisia olemme edelleen molemmat.
Kolmekymppisinä ollessamme meitä vikittelivät mm. pari juuri eronnutta ystäväämme, joilla molemmilla oli tarve kaataa meidänkin liittomme, koska itsellään oli niin paskafiilis.
Eivät onnistuneet, koska me kaksi puhuimme siitäkin piiritystilanteesta keskenämme kuin tiimikaverit, mutta sitä ne ulkopuoliset eivät tienneet.
Teimme lopulta yhteisen trategian, jolla pääsimme niistä "ystvistämme" lopullisesti eroon ja saatoimme taas jatkaa elämäämme rauhassa ilman ulkopuolisten häirintää.
Ne ihmiset kantavat meille kaunaa yhä vieläkin, mutta se on heidän valintansa.
Me tukeudumme edelleenkin toisiimme aina kun ongelmat uhkaavat hyppiä silmille syystä ja toisesta.
Viimeksi menneenä viikonloppuna keskustelimme kumppanini firman pikkujouluissa saamasta huomiosta, ihmettelimme yhdessä sitä, miksi eräs hänen työporukassaan oli yllättäen ollut niin avoimen viettelevä ja selkeän onnistumishaluinen.
Se oli hyvä keskustelu ja senkin vuoksi kumppanini lähti tänä aamuna töihin ihan seesteisessä mielentilassa, kohtaamaan sen työkaverinsa nyt maanantain arjessa. Illalla luultavasti jutellaan hänen aloitteestaan taas siitä, miten se "kohtaaminen" sujui.
Meille parisuhde on ennenkaikkea ystävyyssuhde ja tiimipelaamista, jota värittää seksuaalinen intohimo ja rakkaudentunne. Se tunne pysyy ohjaksissa sillä, että se osoitetaan joka päivä arjen valinnoissa.
Ihanaa saada lukea et joillain on mennyt hyvin jo noin kauan! Tosi hieno asenne teillä, kun pidätte aina yhtä ja keskustelette ongelman eteen tullessa. Siihen ei moni pari kykene vaikk teoriassa niin kuvittelevatkin. Aina salaillaan jotain ja ainaki muilta saatua imartelevaa huomiota.Sikspä parisuhteen rikkojia on maailma väärällään. Saa todellakin olla vakaa liitto ja vahva tiimihenki et se kestää kaikki kiusauksetkin.
Kiitos kirjoituksesta ja onnea teille jatkossakin! :)
"Aina salaillaan jotain ja ainaki muilta saatua imartelevaa huomiota.Sikspä parisuhteen rikkojia on maailma väärällään. "
Miten niin "aina"?!
Puhu vaan omasta puolestasi. Pettäjät salalevat, mutta kaikki eivätr ole aina pettäjiä. Pettäjiä on pieni vähemmistö.
Kirjoitat todellakin asiaa - puhuminen, arjen jakaminen! Uskoisin, että monet niistä suhteista, joissa toinen pettää, jakaminen on jäänyt. Ei puhuta, ei kysytä, ei kerrota - oletetaan, että toinen tietää, tai pidetään muuten vain sitä puolisoa itsestään selvyytenä. ja loppujen lopuksi tunne muuttuu välinpitämättömyydeksi. Vaikka arki siinä pyörii, ei se ole onnellinen tai tasapainoinen liitto, jos toinen kokee tarvetta tai halua pettää.
Minusta se on toisarvoista, kuka tai mikä on muna tai kana, olennaista on se, että puhuminen ja arjen valinnoilla sitoutumisen osoittaminen on jäänyt taakse!
Kirjoitat tiimihengestä ja puhumisesta, puolisoon turvaamisesta ja siitä, että jaetaan asiat. Olen täysin samaa mieltä, avoimuus ja tiiminä toimiminen ovat parisuhteen perusedellytys. Luottamus rakentuu sen pohjalle.
Sitä vain ihmettelen, että miksi aina asia nähdään vain "alkuperäisen liiton" näkökulmasta, että se on yksikkö, joka puolustautuu ulkopuolisia "viettelijöitä" vastaan?! Voisiko olla myös niin, että jotkut liitot vain "kulkevat loppuun", ja tulee vastaan se ihminen, joka on loppuelämäksesi sinulle sopivampi kumppani kuin se ensimmäinen puolisosi. Voi olla niin, että tämän ensimmäisen kanssa arjen jakaminen puhumalla ei ole koskaan oikein sujunut, mutta uuden puolison kanssa sujuu. Joko johtuen siitä, että hän on eri ihminen tai sitten siksi, että olet oppinut, että pitää puhua, jotta liitto toimii ja kasvaa.
Ilmeisesti tänään on jokin "peukuta vain negatiivisesti" -päivä. Avasin juuri aiheen siitä, että tänne ei näemmä pysty mihinkään keskusteluun yrittää synnyttää rakentavaa keskustelua.
Meillä oli yli 10 vuotta ihan samaa kuin "syyt ja seuraukset":lla... ja sitten vaimo petti viime vuonna, itse asiassa koko vuoden. Kun toisen hissukseen sulkeekin omien asioidensa ulkopuolelle ja alkaa touhuamaan omiaan työpaikkansa suojissa, niin siinä on kumppanilla keinot aika vähissä kun on seinä vastassa joka suunnalla ja joka suhteessa.
Asiallisesta keskustelusta täällä... ei sitä tarvitse anonyyminä esiintyä ja kannattaa muistaa, että noilla peukuilla on ihan oma elämänsä.
Varmaan se aika usein on niin, että onnellisessa parisuhteessa ei petetä, koska miksi kukaan a) kokisi tarvetta seksiin toisen kanssa, jos on onnellinen puolisonsa kanssa, ja b) haluaisi/pystyisi satuttamaan puolisoaan, jota rakastaa ja jonka kanssa on onnellinen?!
Ex-miehelläni oli pitkä sivusuhde. Jäi siitä kiinni aika alkuvaiheessa, ehkä muutaman kuukauden jälkeen. Ei kuitenkaan vielä halunnut lähteä vaikka sanoikin, ettei ole onnellinen liitossamme. Minusta meidän liittomme oli ollut ihan tyydyttävä: arki sujui, kävimme lomamatkoilla yhdessä ja ainakaan minä en kaivannut kauhesti muuta. Toki olin huomannut, että mies oli poissaolevampi ja välinpitämättömämpi minua kohtaan.
Suhde toiseen naiseen jatkui, kunnes jossain vaiheessa mies sanoi minulle päättäneensä suhteen. Ajattelin, että nyt voimme alkaa korjata suhdettamme. Sain miehen jopa pariterapiaan. Siellä kuitenkin selvisi, että suhde jatkui yhä. Vaadin häntä lopettamaan suhteen heti, mutta kai tein itselleni hallaa, kun samalla sanoin, että minä en halua erota. Vaikka mies väitti suhteen loppuneen, aavistin koko ajan muuta. Mies muuttui koko ajan poissaolevammaksi ja eli ihan omaa elämäänsä. Lasten kanssa hän kyllä oli läsnä, muttei minulle.
Yli kaksi vuotta sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran jäi kiinni, mies vihdoin sai sanottua, että hän haluaa erota. Että ei ole ollut enää pitkään aikaan onnellinen meidän avioliitossa ja rakastaa toista naista, jonka kanssa haluaa elää.
Hän ei siis ainakaan ollut onnellinen. En kai minäkään, mutta minulle olisi riittänyt tyydyttäväkin liitto. Nyt en jaksa edes ajatella että koskaan enää parisuhteeseen ryhtyisin.
Miksi et ajattelisi voivasi saada vielä enemmän ja parempaa? Itse ajattelin aikanaan pettävän mieheni rinnalla, että pettäköön, en kuitenkaan eroa (koska pelkäsin, etten koskaan voisi löytää ketään muuta). Sitten kuitenkin tajusin, että parempi yksinkin kuin pettävän miehen vaimona. Hän ei selvästikään minua tai liittoamme arvostanut eikä minua rakastanut, kun vuosi eli rinnakkaiselämää toisen naisen kanssa.
Sittemmin löysin uuden miehen, ja olen onnellinen, etten jäänyt kynnysmatoksi.
mikä on onnellinen? suhde se että mlempien mielestä seksiä riittävästi? jos miehestä 3x viikos riittävästi ja naisesta liikaa onko onnellinen. ei oo onnellinen jos miehen on kerjättävä addiktionsa vuoksi esim 4-5x viikossa. toinen voi sairastuu eri syistä. no tässähän on jo lähdöt
Jos parisuhteessa saa mitä tarvii ja kaipaa, ei ole mitään syytä lähteä etsimään muualta. Toisin sanottuna tasapainoisessa ja onnellisessa suhteessa ei tarvi pettää.