vaadinko liikaa

Olen ollut yhdessä avokkini kanssa nyt 5ja1/2 vuotta, joista pari viimeistä ovat olleet todella raskaita. (Johtuen kokemistani suurista menetyksistä).

Olen alkanut epäilemään, että minä olen suhteessa se henkisesti "vahvempi" osapuoli. Tarkoitan tällä sitä,että asioista joita olen joutunut käymään läpi,olen oppinut selviämään kaikennäköisistä kriiseistä ilman suurempaa paniikkia. Enkä myöskään enää pelkää jokaikistä asiaa elämässä. Olen oppinut luottamaan siihen ,että elämä kantaa,taphtui mitä tapahtui. Tosin tämän opin kyllä alitajuisesti jo lapsuudessa.

Ongelmana on se,että joudun kokoajan sparraamaan miestäni hänen elämänsä valinnoissa,ilman että hän itse jaksaa erityisemmin kuunnella pahaa oloani tai ongelmiani.(Ja voin ihan objektiivisesti sanoa,että kokemani asiat ovat raskaudellaan aivan eri luokkaa kuin hänen ongelmansa). Epäilenkin,että mieheni jotenkin masentui vierestä seuratessaan, ja ei kyennyt sitten olemaan riittävästi tukena. Joten jouduin itse auttamaan häntäkin,vaikka olisin itse ollut enemmän "avun tarpeessa". Tottakai parisuhteeseen kuuluu toisen auttaminen, mutta tämä kaikki on alkanut kovasti nakertamaan luottamustani siihen,että mieheni kykenee tiukan paikan tullen elämässä ottamaan ohjat käsiinsä ja olemaan se tuki ja turva, minkä ensisijaisesti katson olevan miehen tehtävän.

Onko se yleisesti ottaen elämässä niin,että miehet aina olevinaan olevat vahvoja, mutta tosipaikan tullen naiset kuitenkin saavat siivota jäljet ja pitää talon pystyssä. Anteeksi yleistys, mutta näitä esimerkkejä vaan riittää... vai onko minulla itselläni vaan aivan harhaiset kuvitelmat "vahvasta" miehestä.

Ainiin,mieheni on minua muutaman vuoden vanhempi.
3670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

itse olen sitä mieltä, että jos nainen näyttää vahvuutensa miehen edessä ja todellakin siis on vahvempi, toinen puolis eli mies ottaa heikomman sijan parisuhteessa.
yleinen oletus ja kasvatus on se että mies on vahva ja nainen heikko.
jos tämä menee kääntäen, on luolakaudelta asti ollut menetelmä epätasapainossa.
miehesi varmaan ajattelee että olet fiksu ja pystyvä nainen (sen kuvan minä kirjoituksestasi sain) etkä tarvitse häntä auttajaksi.
tai sitten olet aikaisemmin torjunut hänen auttamis yritykset, kuten yleensä miehet eivät osaa empaattisesti kuunnella huolia, vaan he tarjoavat ratkaisua jos kuulevat ongelman, kenties olet torjunut näitä ja hän on päätellyt ettei voi ratkoa ongelmiasi. Se mikä hänen pitäisi ymmärtää on, että meidän auttamisemme on paljolti kuuntelua ja ystävyyttä, ei ongelman ratkontaa.
en tiedä, mutta näin minä asian näen.

Äänestä

"...tämä kaikki on alkanut kovasti nakertamaan luottamustani siihen,että mieheni kykenee tiukan paikan tullen elämässä ottamaan ohjat käsiinsä ja olemaan se tuki ja turva, minkä ensisijaisesti katson olevan miehen tehtävän."

Mitenkään muuten tapaustasi kommentoimatta sanoisin, että parisuhteessa on turha ajatella toisen olevan jotenkin luonnostaan se vahvempi. Jotkut naiset tuntuvat täältä lukemani perusteella ajattelevan, että he voivat kaikessa rauhassa jättäytyä miehensä huomaan ja tuudittautua itse jonkinlaisen "lapsen" asemaan - ilman, että tarvitsee itse kantaa vastuuta mistään tai tarvitsematta tukea toista. Kyllä parisuhde on ainakin minun mielestäni toisen tukemista aina silloin, kun toinen on heikommilla vesillä. Välillä vaan vaihdetaan sitä vetovuoroa. Ok, että olet itse ollut vahva - ei siinä mitään. Mutta miksi olettaa, että mies on vain sukupuolensa puolesta se, jonka aina on oltava se vahvempi ja huolehtia kaikesta? Miksi hän ei saa olla välillä hukassa tai voida pahoin?

Puhun kokemuksesta. Itselläni on ollut välillä huonoja jaksoja, jolloin en olisi tullut toimeen ilman oman mieheni ja muiden läheisteni tukea. Vastaavasti, kun itse tunnen olevani vahvemmilla vesillä, voin sysätä omat pienet ongelmani syrjään ja kuunnella ja olla kaikin mahdollisin tavoin tukena silloin, kun joku läheiseni voi huonosti ja itse löydän itsestäni voimaa auttaa.

Sitä on mielestäni parisuhde. Ei ennalta sovittua rooleja tai toisen asettamista 'vahvemmaksi' tai 'kyvykkäämmäksi' vaan sitä, että se, kummalla sillä hetkellä on enemmän voimavaroja, tukee sitä, jolla sillä hetkellä ovat kaikki voimat lopussa. Kaksi aikuista ihmistä, jotka tukevat toinen toistaan silloin, kun siihen on todellinen tarve.

Äänestä

minä tiedän mistä puhut"ystäväin"..oma suhteeni on samaa rataa. Olen huomannut,että avopuolisoni n heikompi kuin minä. Tuntuu tosi pahalta se, että en saa tarvitsemaani tukea kun sitä itse tarvitsisin, mutta hän saa aina tukeni pienissäkin murheissa.Tasavertaisuutta kaipaan suhteeseen.Miehen pitäisi olla mielestäni joskus niin mies että tunnen suhteessa turvallisuutta, näkisin miehekkään miehen joka "vahvana"pystyy ottamaan ohjat ja toimimaan.Olen huomannut,että miehet on heikkoja ja todella herkkiä.Aikuinen mies voi olla kuinpikkulapsi,jota pitää paijata ja helliä..
Naisen osa nykypäivän parisuhteessa ja varmaan aina on ollut se suhteen voima ja siemen.Nainen jaksaa kaiken ja kantaa kaiken taakan ja ottaa järjen käteen ja pitää asiat kunnossa.Näin mä mietin.ja onhan asia niinkin että ihan faktaa on se että naisen ja miehen aivothan ovat erilaiset..olen lukenut luotettavia tutkimuksia, joissa kerrottu miksi naiset pystyvät tekemään monaa asiaa yhtäaikaa ja miehet eivät:)..aivojen erilaisuus syynä..ja ehkäpä sitä johtuen voi monet muutkin asiat johtua..no meni asia vähän sivuraiteille nyt mutta..
Olen sitä mieltä nyt loppuyhteenvetona että miehen tulisi olla mies ja ottaa vastuuta ja pystyä keskustelemaan ongelmista sekäolla naisen tuki ja turva.Molemmnpuoleista tämän systeemin tulee tietenkin oltava.Miehestä pitää löytyä potkua.Miten uskallat muuten ottaa koskaan suurta taakkaa vaikka velkaa niskaan tms.jos miehestä ei löydy"potkua"..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1978 kirjoitti:

Olen ollut yhdessä avokkini kanssa nyt 5ja1/2 vuotta, joista pari viimeistä ovat olleet todella raskaita. (Johtuen kokemistani suurista menetyksistä).

Olen alkanut epäilemään, että minä olen suhteessa se henkisesti "vahvempi" osapuoli. Tarkoitan tällä sitä,että asioista joita olen joutunut käymään läpi,olen oppinut selviämään kaikennäköisistä kriiseistä ilman suurempaa paniikkia. Enkä myöskään enää pelkää jokaikistä asiaa elämässä. Olen oppinut luottamaan siihen ,että elämä kantaa,taphtui mitä tapahtui. Tosin tämän opin kyllä alitajuisesti jo lapsuudessa.

Ongelmana on se,että joudun kokoajan sparraamaan miestäni hänen elämänsä valinnoissa,ilman että hän itse jaksaa erityisemmin kuunnella pahaa oloani tai ongelmiani.(Ja voin ihan objektiivisesti sanoa,että kokemani asiat ovat raskaudellaan aivan eri luokkaa kuin hänen ongelmansa). Epäilenkin,että mieheni jotenkin masentui vierestä seuratessaan, ja ei kyennyt sitten olemaan riittävästi tukena. Joten jouduin itse auttamaan häntäkin,vaikka olisin itse ollut enemmän "avun tarpeessa". Tottakai parisuhteeseen kuuluu toisen auttaminen, mutta tämä kaikki on alkanut kovasti nakertamaan luottamustani siihen,että mieheni kykenee tiukan paikan tullen elämässä ottamaan ohjat käsiinsä ja olemaan se tuki ja turva, minkä ensisijaisesti katson olevan miehen tehtävän.

Onko se yleisesti ottaen elämässä niin,että miehet aina olevinaan olevat vahvoja, mutta tosipaikan tullen naiset kuitenkin saavat siivota jäljet ja pitää talon pystyssä. Anteeksi yleistys, mutta näitä esimerkkejä vaan riittää... vai onko minulla itselläni vaan aivan harhaiset kuvitelmat "vahvasta" miehestä.

Ainiin,mieheni on minua muutaman vuoden vanhempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu