Äiti jättää perheensä 4

Älä haikaile tuollaisen naisen ja lasten äidin perään. Keskity nyt vain pelastamaan lapsesi ja itsesi. Voimia sinulle.

Ero tuskin koskaan on helppoa! Siitä huolimatta vain on erottava. Olen aivan vakuuttunut siitä, että teillekin isä ja lapset (ja myös äiti) ero on ehdottoman oikea ratkaisu. Kyllä se siitä elämä lutviutuu pikkuhiljaa.

sfhsd kirjoitti:

Ero tuskin koskaan on helppoa! Siitä huolimatta vain on erottava. Olen aivan vakuuttunut siitä, että teillekin isä ja lapset (ja myös äiti) ero on ehdottoman oikea ratkaisu. Kyllä se siitä elämä lutviutuu pikkuhiljaa.

Lapsiperheessä ero ei ole KOSKAAN oikea ratkaisu.

sssna. kirjoitti:

Lapsiperheessä ero ei ole KOSKAAN oikea ratkaisu.

ai vaikka puoliso mätkisi turpaan, harrastaisi henkistä alistamista, myös lasten, olisi saamaton pikkuhitleri, jonka vuoksi kaikkien pitäisi kulkea varpaillaan, ja joka omisi kaikki perheen rahavarat ja käyttäisi ne itseensä yksin? just joo. kyllä on parempi, erityisesti lapsille, jos fiksumpi osapuoli hylkää toivottoman ja ottaa muksut mukaansa. ero on lapsille AINA parempi vaihtoehto kuin lapsuuden viettäminen hullujen, seonneiden, syyttä räjähtelevien aikuisten armoilla, ahdistavassa ja pelonsekaisessa ilmapiirissä.

sssna:lle kirjoitti:

ai vaikka puoliso mätkisi turpaan, harrastaisi henkistä alistamista, myös lasten, olisi saamaton pikkuhitleri, jonka vuoksi kaikkien pitäisi kulkea varpaillaan, ja joka omisi kaikki perheen rahavarat ja käyttäisi ne itseensä yksin? just joo. kyllä on parempi, erityisesti lapsille, jos fiksumpi osapuoli hylkää toivottoman ja ottaa muksut mukaansa. ero on lapsille AINA parempi vaihtoehto kuin lapsuuden viettäminen hullujen, seonneiden, syyttä räjähtelevien aikuisten armoilla, ahdistavassa ja pelonsekaisessa ilmapiirissä.

Ei ole, fiksut ihmiset osaavat käyttäytyä.

sssna. kirjoitti:

Ei ole, fiksut ihmiset osaavat käyttäytyä.

Erittäin hyvin todettu. Ero on siis surkeiden ihmisten surkea ratkaisu - heidän joilla ei ole kykyä hoitaa asioita kuntoon fiksusti.

8+2 kirjoitti:

Erittäin hyvin todettu. Ero on siis surkeiden ihmisten surkea ratkaisu - heidän joilla ei ole kykyä hoitaa asioita kuntoon fiksusti.

Mutta jos oikeesti parisuhde ei toimi niin miksi roikkua sellaisessa suhteessa. En väitä että pitkää yhdessä olleet ja yhteisä lapsia omaavat olisivat missään erityis asemassa, lasten vuoksi tai takia ei kannata olla huonossa parisuhteessa. Olen kaksi avioliittoa kokenut ja todennut lopulta että molemmissa oli huono olla. Eka oli kenen kanssa saatiin lapset, tehtiin talo ym.toinen oli uusioperhe jossa" minun lapset on paremepia kuin sinun lapset". Valitettavasti täytyy sanoa kiitos ei, mielummin olen itekseni ja lasten kanssa kun kuuntelen kuinka en ole sen toisen aviopuolison mieliksi.

sssna. kirjoitti:

Ei ole, fiksut ihmiset osaavat käyttäytyä.

Mitä jos toinen osapuoli on täysi narsisti? Hänessä olevat sairaat ja väkivaltaiset piirteet tulevat esiin VASTA kun parilla on lapsia? Juuri näinhän narsistit usein menettelevät, ajattelevat että nyt on turvallista alkaa kyykyttämään toista kun se ei uskalla lasten takia lähteä. Mitäpä jos raottaisit tynnyrin kantta ja huomaisit että elämässä on hurjasti muunkinlaisia kokemuksia kuin vain sinun.

Giantdouche kirjoitti:

Mitä jos toinen osapuoli on täysi narsisti? Hänessä olevat sairaat ja väkivaltaiset piirteet tulevat esiin VASTA kun parilla on lapsia? Juuri näinhän narsistit usein menettelevät, ajattelevat että nyt on turvallista alkaa kyykyttämään toista kun se ei uskalla lasten takia lähteä. Mitäpä jos raottaisit tynnyrin kantta ja huomaisit että elämässä on hurjasti muunkinlaisia kokemuksia kuin vain sinun.

Narsismikortti pöydässä.

Mahdoton mies kirjoitti:

Narsismikortti pöydässä.

Tässä maassa amatöörit diagnosoivat narsisteja aivan liikaa!! Ei jokainen ole narsisti.... Haloo.

Höpö höpö! Älä jauha paskaa sinä! Olet tapaillut ihania MIEHIÄ korkeintaan! KOlmenkimppaisä!

miten oma onni ja hyvinvointi voi olla noin pitkälle jostakusta toisesta ihmisestä kiinni?! o.O

Ymmärrän. Minulla sama tilanne, mutta olen äiti.

iKÄVÄ ETTÄ laitoit tässä vaikeassa asiassa vastuun naisen harteille, pakotit hänen tekemään jonkin sortin ratkaisun. Hmm, ja nyt vetäydyt itsesääliin? No jokainen elää omalla tavallaan. Mun mies halusi erota, ja teki sen. ja mä olin tavallaan helpottunutkin: Mun ei tarvinnut kantaa päätöksestä vastuuta. Meillä oli erittäin mahdotoan suhde hermoherkän ja väkivaltaisuauteen tämiehen kanssa. olis siis helpotus että erosimme. surullista että jouduin hyvästelemään haaveet onnellisesta a tulevaisuudesta hänen kanssaan....mutta koeta suunnata huomiosi nyt lapsiisi. ole heille läsnä. koeta jaksaa lasten tähden.

Kukaan ei ole väittänytkään, että tässä tapauksessa äiti jättää lapsensa.

Äiti jättää perheensä - se on totta!

Joskus jättävätkin. Tunnen miehen jonka vaimo jätti hänelle 10 kk vanhan lapsen ja lähti.

Kyllä ne äidit jättävät lapsiaan. Tiedän kaksi tapausta, joissa äiti on jättänyt lapsensa.

tsup kirjoitti:

Kukaan ei ole väittänytkään, että tässä tapauksessa äiti jättää lapsensa.

Äiti jättää perheensä - se on totta!

Äiti jättää miehensä ja se nostattaa myrskyn vesilasissa.

Haista sinä pitkäpaska sen huorasi kanssa!!!! Väärin olet tehnyt! Sut pitäis viedä saunan taakse ja LOPETTAA! Tee kaikille palvelus ja ammu itsesi ja uudet huorasi sinä uusi alku

sz<gvdfxc kirjoitti:

Haista sinä pitkäpaska sen huorasi kanssa!!!! Väärin olet tehnyt! Sut pitäis viedä saunan taakse ja LOPETTAA! Tee kaikille palvelus ja ammu itsesi ja uudet huorasi sinä uusi alku

ai miten niin katkera pentu? .. XD harmittaako, kun muilla menee hyvin? :)

sz

22555 kirjoitti:

ai miten niin katkera pentu? .. XD harmittaako, kun muilla menee hyvin? :)

sz

En ole pentu, mutta tuo on huoripukki

En ymmärrä naisten ajatusmaailmaa ollenkaan, mutta olisiko tässä niin, että vaimosi ei ole vielä valmis lähtemään pois hän haluaa elää onnellisia hetkiä yhdessä sinun kanssasi vielä vähän aikaa kunnes tulee valmiiksi. Puolen vuoden kulutta hän on valmis, eikä halua sitä sitten enään.

Kerro vaimollesi, että "normaali" joulu ei ole mahdollinen. Laulussakin sanotaan "Me ei olla enää me - ostetaan joululahjat jollekin toiselle"

Miten lapsenne ottivat eroilmoituksen vastaan? Heidän kannaltaan olisi hyvä, että pystyisitte molemmat eriksenne viettämään mahdollisimman paljon aikaa heidän kanssaan. Koska perheenä se ei enää ole mahdollista, niin joulusta tulee väkisinkin erilainen.

Siis harkinta-aika on juuri tuon puoli vuotta siitä, kun olet saanut erohakemuksen tiedoksi. Sen jälkeen haetaan vielä lopullista eroa, eli 2. vaiheen hakemuksella.

Itse hain yksin avioeroa syksyllä. Joulun vietimme "normaalisti". Tiedänpä muutamia eroperheitä, joissa joulu vietetään edelleen yhdessä, vaikka on jo asuttu muutama vuosi erillään. Hurjimpina tapauksina pari, joissa joulu vietetään ex-puolisoiden ja näiden uusien kumppanien ex-kumppanien lasten kanssa. Olisiko tämä laajennettu nykyaikainen uusperhe?

Hauskoja ajatuksia, ja ihan hölmöjä.

Miehethän ne on niitä jotka säntäävät toiseen suhteeseen heti ja oitis.

Naiset hankkivat oman asunnon, miettivät asioita itsekseen ja sitten perustavat uuden suhteen, jos perustavat.

Ihastus, se on yleensä oire, ei syy, kun nainen ottaa eron.

tutkittu juttu kirjoitti:

Hauskoja ajatuksia, ja ihan hölmöjä.

Miehethän ne on niitä jotka säntäävät toiseen suhteeseen heti ja oitis.

Naiset hankkivat oman asunnon, miettivät asioita itsekseen ja sitten perustavat uuden suhteen, jos perustavat.

Ihastus, se on yleensä oire, ei syy, kun nainen ottaa eron.

Vai tutkittu juttu, kenen tutkima? Mä kyllä olin aikanani just noin tyhmä. Jätin perheeni ja säntäsin toisen miehen luo. Eroo hain kans. Arvatkaa oonko katunu? Vuosii jo menny eikä päivääkään etten olis entistä aviomiestäni ajatellu ja kaivannu. Näin tyhmä siis voi vaimo ja perheenäiti joskus olla. Uusi suhde ei kestäny, lopetin sen ite ja siirryin seuraavaan, ja taas lopetin ja sama vielä kerran. En juonu onneks. Asetuin aloilleni asumaan yksin ja miettimää asioita. Itkin ja ihmettelin kuin oon voinu olla exmiehelleni niin kylmä ja tunteeton. Ja huono äiti lapsille. Tapasin heit mut silti tein väärin heille kaikille, perheelle siis. Inhosin itteeni nii et oksetti. Sain siis mitä ansaitsin. Tajusin rakastaneeni exääni koko ajan. Olin vaa ollu ku jonkun pakkomielteen ajama. Psykiatri totes kakssuuntasen mielialahäiriön. Ei pal lohduta.

Saa sitä syystä huutaakin, ei vain toinen vaan kumpikin. Minun ukko huutaa aika ajoin vaikka ei olisi syytäkään. No se on liikaa se, joku päivä olen kurkkuani myöten täynnä. Hän ei näe itseään pitemmälle ja hermot rassaa, ne hermot olisi hoidettava mutta kun ei niissä syytä näe. Näkeekö vasta sitten kun on kaiken menettänyt kun nyt niin turhista mesoaa. Narsistin piirteiltä ne näyttää. Ikinä ei ole anteeksi pyytänyt.

Lopeta lopultakin se vaimolle huutaminen. Se ei enää auta yhtään. Eihän se ole auttanut koko teidän avioliittonne aikanakaan, päinvastoin. Vaimo on pelännyt sua ja sun raivoa. Arvaan, ettet ole asiallisesti pystynyt keskustelemaan hänen kanssaan mistään muusta kuin lasten asioista. Jos hän on eri mieltä jostain ollut, sä olet huutamalla ja äyskimällä puhunut hänen päänsä ympäri. Menikö niin? Oletko ajatellut, miltä vaimostasi on oikeasti tuntunut? Onko hän tuntenut olonsa rakastetuksi vai piditkö häntä pelkkänä piikana?
Mä olen ollut naimisissa ihmisen kanssa, josta löytyy hyvin paljon samoja piirteitä kuin sinusta. Kirjoitustesi perusteella olet ihminen, jonka yli ei kävellä missään asiassa. Sä puhut ja huudat vaikka mustan valkoiseksi. Onko näin? En yhtään ihmettele, ettei vaimosi enää jaksa.
Anna hänelle vapaus. Anna hänen tavata lapsiaan. Ei hän heitä hylkää. Sun kanssa vaan meni sukset lopullisesti ristiin. Toivottavasti itse tapaat vielä ihmisen, joka on yhtä jääräpäinen kuin sä. Ihmisen, joka ei alistu. Ja toivottavasti vaimosi tapaa vielä miehen, joka kulkee tasavertaisena hänen rinnallaan, ei alista, ei huuda vaan keskustelee ja kunnoittaa häntä. Rakastaa. Ja näyttää sen teoilla. Niin mulle kävi.

En minäkään kestäisi huutavaa miestä. Enkä varsinkaan niin kauaa kuin vaimosi.

Vesiputkirikko ja Niin tuskallista, osuitte molemmat niin ytimeen. Voimia teillekin, tuskin tekään olette täällä vain ja ainoastaan lohtua antamassa!

voi ei!
Missä vaiheessa tämä kaikki tapahtuikaan.
En enää jaksannut seurata ketjujasi kun tuntui edell ketjun viimeisiä viestejäsi lukiessään,että nyt on todella Happy End päällä- jäätte yhteen ja olette sopinneet.
Sitten yhtäkki uusi ketju ja jotain aivan muuta!!! Toivottavasti vaimosi palaa luoksesi!!!

Olethan kuitenkin reilu tavaroiden jaossa.

muistutan kirjoitti:

Olethan kuitenkin reilu tavaroiden jaossa.

Ihan näin sivullisena olen sitä mieltä, että tavarat kuuluu jäädä enempi sinne, minne lapsetkin jäävät.. Lähtijä tuskin haluaakaan sisustaa uutta kotiansa vanhasta kodista muistuttavista asioista kun ainaskin yrittää olla niin huumaantunut uudesta vapaudesta.
Epäilen kyllä, että tyhjyys koittaa aikanaan sinne, mihin muuttaakaan, mutta täytyy hänelle antaa mahdollisuus irtiottoon, kun ei kerran kykene aikuiseen vastuunottoon itse hankkimistaan lapsista ehjässä kodissa.
Virheitä on varmasti jokaisessa ihmisessä, mutta jos kummallakin olisi halu korjata käytöstään toista kunnioittavaksi niin avioliiton jatkumisen ei luulisi olevan ylivoimaista ja lapsille turvallisen kodin tarjoaminen. Omat ongelmat seuraavat kuitenkin mukana sinne uuteenkin osoitteeseen.

muistutan kirjoitti:

Olethan kuitenkin reilu tavaroiden jaossa.

Nimimerkki "muistutan" viitannee tulevaan ositustapahtumaan, josta asiantuntijat sanovat että kannattaa hoitaa alta pois mahdollisimman pian ositusperusteen (eli kun erohakemus on jätetty) tultua voimaan. Meillä ositus jätettiin puolen vuoden päähän eropäivästä eli kun pakolliset harkinnat oli lusittu. Tämä vain jätti lähtijälle oven avoimeksi rampata entisessä kodissaan mielensä mukaan ja kahmia mukaansa investoimatonta irtainta kunnes ositus oli tehty. Eli ositukset kuntoon ja lukot vaihtoon mahdollisimman pian. Harkinta-aika on kirosana näin jälkikäteen ajateltuna.

Ole reilu, mutta pidä puolesi. Elatusmaksut ja lasten tapaamiset ovat asioita, joita ei kannata sopia pelkästään siltä pohjalta että tuleva ex-vaimo on onnellinen. Lastenvalvojille saattaa olla pitkät jonot, joten järjestä aika sinne äläkä odota että vaimosi hoitaa avioliiton loppuun kuuluvat pakolliset järjestelyt. Ainakin meillä kykeni juurikin hoitamaan vain uuden asuntonsa vuokraamisen, muuton ja eropapereiden kiikuttamisen. Lasten tapaamissopimusta ei lopulta koskaan saatu laadittua ja nytpä niitä äitiviikonloppuja on satunnaisesti jos ja kun eksälle joskus sopii olla yö tai kaksi lastensa kanssa... Eihän äiti hylkää lapsiaan, sanotaan. Aika usein se vaan on äiti, joka tekee lasten tapaamisista vaikeaa.

Ymmärrän TÄYSIN. En tunne myötätuntoa lähtijöitä kohtaan, jos ovat olleet kykenemättömiä puhumaan asioista ajoissa.

lähtijä epäreilu kirjoitti:

Ihan näin sivullisena olen sitä mieltä, että tavarat kuuluu jäädä enempi sinne, minne lapsetkin jäävät.. Lähtijä tuskin haluaakaan sisustaa uutta kotiansa vanhasta kodista muistuttavista asioista kun ainaskin yrittää olla niin huumaantunut uudesta vapaudesta.
Epäilen kyllä, että tyhjyys koittaa aikanaan sinne, mihin muuttaakaan, mutta täytyy hänelle antaa mahdollisuus irtiottoon, kun ei kerran kykene aikuiseen vastuunottoon itse hankkimistaan lapsista ehjässä kodissa.
Virheitä on varmasti jokaisessa ihmisessä, mutta jos kummallakin olisi halu korjata käytöstään toista kunnioittavaksi niin avioliiton jatkumisen ei luulisi olevan ylivoimaista ja lapsille turvallisen kodin tarjoaminen. Omat ongelmat seuraavat kuitenkin mukana sinne uuteenkin osoitteeseen.

Ai jaaha. Minä muutin lasten kanssa muualle, ex jäi entiseen asuntoon eikä antanut mitään tavaroita mukaan. Näin se hänen mielestään kuului. No, eipä hän kovin reilu liittomme aikanakaan ollut, joten mitäpä tuosta.

Älä katkeroidu, vaan Ajattele, että tämä avioliitto oli yksi osa elämääsi.
Anna uuden ihmissuhteen tulla elämääsi sitten, kun se on tullakseen.
Niin paljon mahtuu elämään, eikä elämäsi saa olla yhden ihmisen varassa.

Syyllisten etsiminen ei edelleenkään auta mitään. Ratkaisut auttavat.

Noista joistain jutuistasi olen kyllä ymmärtänyt, että hermostut melko nopeasti, ja vieläpä huudat. Oletko koskaan ajatellut millainen itse olet vaimosi näkökulmasta katsottuna. Sanoit, ettei ole "halua yrittää korjata" "ei keskustelua". Minusta teillä on keskusteltu, mutta hikeennyt, kun vaimosi ei halua jatkaa. Eikä se keskustelu edes sinällään mitään ratkaise. Ei korjaamisen yrittäminenkään. Parisuhteessa ei tarvita mitään muuta kuin molemmilta tahtoa jatkaa. Jos tahto puuttuu toiselta, on ihan turha edes miettiä korjaamista ja keskustelua.

Etkö vieläkään ymmärrä naisen olevan täysin tunteiden mukaan ohjautuva olento? ei siinä ole järje hiventä vaikka ois mikä

.mvn kirjoitti:

Syyllisten etsiminen ei edelleenkään auta mitään. Ratkaisut auttavat.

Noista joistain jutuistasi olen kyllä ymmärtänyt, että hermostut melko nopeasti, ja vieläpä huudat. Oletko koskaan ajatellut millainen itse olet vaimosi näkökulmasta katsottuna. Sanoit, ettei ole "halua yrittää korjata" "ei keskustelua". Minusta teillä on keskusteltu, mutta hikeennyt, kun vaimosi ei halua jatkaa. Eikä se keskustelu edes sinällään mitään ratkaise. Ei korjaamisen yrittäminenkään. Parisuhteessa ei tarvita mitään muuta kuin molemmilta tahtoa jatkaa. Jos tahto puuttuu toiselta, on ihan turha edes miettiä korjaamista ja keskustelua.

Totta turiset. Ap kertoo yrittäneensä hillitä itseään. Mutta vain sen takia, ettei vaimo lähtisi. Mikä on jo lähtökohtaisesti väärä asenne. Muutoksenhalun pitää lähteä omasta päätöksestä, itsensä takia, ei kenenkään muun mieliksi.

Hän ei varmasti pysty asettumaan vaimon asemaan. Luulee, että vaimo haluaa erota vain siksi, että on ihastunut toiseen mieheen. Naisia aina syytetään siitä, että tekevät asioita sydämellään eikä järjen kanssa. Olen melko varma, että ap:n vaimo on miettinyt eroa vuosia. Ei se äkillinen päätös ole ollut. Ihastuminen toiseen on ehkä vähän saanut vaimoon uutta puhtia. Uskalsi nostaa kissan lopullisesti pöydälle.
En usko, ettei hän tuntemuksistaan ole aikaisemmin puhunut. Sen uskon, että keskustelun yrittäminen on päättynyt siihen, että ap on vetänyt herneet nenään ja huutamalla hiljentänyt vaimon.
Vaimo tuntuu kuitenkin kiltiltä ihmiseltä. Tavalliselta naiselta, jonka ämpäri vaan täyttyi vuosien myötä. Kun hän ei tahdo jatkaa, niin parempi antaa periksi. Ei eroon kuole vaan siitä pitää ottaa opikseen.

Joku päivä ap huomaa eron olleen oikea ratkaisu molemmille. Toivottavasti eivät käy riitelemään lasten asioista. Luulen, että vaimo ainakaan ei sitä tee. Ap saattaa kapuloita rattaisiin jossain vaiheessa yrittää lyödä, koska viha vaimoa kohtaan astuu mukaan kuvioon ennen pitkää. Toivottavasti ei vielä silloin, kun lastenvalvojalla tehdään sopimusta lasten elatuksesta. Muutoin käy niin, että vaimo suostuu ihan mihin tahansa vain siksi, että on väsynyt ja haluaa selvittää asiat nopeasti loppuun ja päästä elämään rauhallista elämää.

Mistäkö tiedän? Olen ollut ap:n vaimon pöksyissä. Ja niin tyhmä, että otin mukaani vain omat tavarani, luovuin yhteisestä asunnosta, suostuin etävanhemmaksi ym. Ihan sen takia, kun olin aivan loppu henkisesti. Jälkeenpäin on joskus vähän kaduttanut, etten omaa osuuttani asunnosta vaatinut. Mutta materiaahan se vain on. Nyt on hyvä elää. Ilman ahdistusta.

vaimona joskus kirjoitti:

Totta turiset. Ap kertoo yrittäneensä hillitä itseään. Mutta vain sen takia, ettei vaimo lähtisi. Mikä on jo lähtökohtaisesti väärä asenne. Muutoksenhalun pitää lähteä omasta päätöksestä, itsensä takia, ei kenenkään muun mieliksi.

Hän ei varmasti pysty asettumaan vaimon asemaan. Luulee, että vaimo haluaa erota vain siksi, että on ihastunut toiseen mieheen. Naisia aina syytetään siitä, että tekevät asioita sydämellään eikä järjen kanssa. Olen melko varma, että ap:n vaimo on miettinyt eroa vuosia. Ei se äkillinen päätös ole ollut. Ihastuminen toiseen on ehkä vähän saanut vaimoon uutta puhtia. Uskalsi nostaa kissan lopullisesti pöydälle.
En usko, ettei hän tuntemuksistaan ole aikaisemmin puhunut. Sen uskon, että keskustelun yrittäminen on päättynyt siihen, että ap on vetänyt herneet nenään ja huutamalla hiljentänyt vaimon.
Vaimo tuntuu kuitenkin kiltiltä ihmiseltä. Tavalliselta naiselta, jonka ämpäri vaan täyttyi vuosien myötä. Kun hän ei tahdo jatkaa, niin parempi antaa periksi. Ei eroon kuole vaan siitä pitää ottaa opikseen.

Joku päivä ap huomaa eron olleen oikea ratkaisu molemmille. Toivottavasti eivät käy riitelemään lasten asioista. Luulen, että vaimo ainakaan ei sitä tee. Ap saattaa kapuloita rattaisiin jossain vaiheessa yrittää lyödä, koska viha vaimoa kohtaan astuu mukaan kuvioon ennen pitkää. Toivottavasti ei vielä silloin, kun lastenvalvojalla tehdään sopimusta lasten elatuksesta. Muutoin käy niin, että vaimo suostuu ihan mihin tahansa vain siksi, että on väsynyt ja haluaa selvittää asiat nopeasti loppuun ja päästä elämään rauhallista elämää.

Mistäkö tiedän? Olen ollut ap:n vaimon pöksyissä. Ja niin tyhmä, että otin mukaani vain omat tavarani, luovuin yhteisestä asunnosta, suostuin etävanhemmaksi ym. Ihan sen takia, kun olin aivan loppu henkisesti. Jälkeenpäin on joskus vähän kaduttanut, etten omaa osuuttani asunnosta vaatinut. Mutta materiaahan se vain on. Nyt on hyvä elää. Ilman ahdistusta.

Ihan näin miehenä haluaisin tietää, että mikä sinua väsytti? Se, ettei mies aidosti kuunnellut sinua? Yrittikö hän taivutella sinut ajattelemaan asioista toisin, eikä kunnioittanut sinun mielipiteitä? Eikö hän ymmärtänyt mitä puhuit hänelle?

Miten täydellinen kumppani olisi vastaavassa tilanteessa toiminut?

ihmettelijä-xyz kirjoitti:

Ihan näin miehenä haluaisin tietää, että mikä sinua väsytti? Se, ettei mies aidosti kuunnellut sinua? Yrittikö hän taivutella sinut ajattelemaan asioista toisin, eikä kunnioittanut sinun mielipiteitä? Eikö hän ymmärtänyt mitä puhuit hänelle?

Miten täydellinen kumppani olisi vastaavassa tilanteessa toiminut?

Eihän täydellistä kumppania ole olemassakaan. En mäkään ollut hänelle se oikea. Olin nuorempi, tavallisessa työläisperheessä kasvanut, ilman akateemista koulutusta, ihan tavallinen tyttö, jolle ei raha ja materia merkitse edelleenkään mitään. Miehellä vahva luonne. Hän ei kuunnellut mua, ei kunnioittanut mielipiteitäni, puhui todellakin mustan valkoiseksi. Pahinta oli se, ettei hän koskaan pyytänyt anteeksi pahoja sanojaan ja haukkumisiaan. Eikä myöntänyt, että mäkin olisin voinut olla jossain asiassa oikeassa. Eniten suretti, ettei hänellä koskaan ollut oikeasti aikaa lapsille. Lupasi heille sitä ja tätä, mutta sitä päivää ei koskaan tullut, millon lupaukset olisi täytetty. Lasten pettymyksen näkeminen oli rankkaa.
Mulle sopiva kumppani seisoisi mun rinnalla, tuli mitä tuli. Antaisi mun olla oma itseni. Yrittäisi edes ymmärtää mun aivoituksiani, vaikkei niitä aina hyväksyisikään. Pitäisi mua tasavertaisena ihmisenä.
Olihan mussakin omat vikani. Suurin taisi olla liiallinen kiltteys. Mä tein mitä käskettiin välttääkseni riitoja. Ajattelin vain toisten hyvinvointia. Pidin itsekin yllä kulissia, että meillä menee hyvin. Avioero tuli kaikille yllätyksenä. Paitsi mun isälleni. Hän näki mun läpi, miten meillä oikeasti menee. Tunsi ilmeisesti tyttärensä.

Ei yhden varassa kirjoitti:

Älä katkeroidu, vaan Ajattele, että tämä avioliitto oli yksi osa elämääsi.
Anna uuden ihmissuhteen tulla elämääsi sitten, kun se on tullakseen.
Niin paljon mahtuu elämään, eikä elämäsi saa olla yhden ihmisen varassa.

Mikä saaatananvitun "uusi ihmissuhde"?? Yksin sitä jää eron jälkeen! Työnnä sinä vittuusi ne neuvosi. Todellakin ollaan yhdenvarassa.

Ap.lle...mieheni syytti minua juuri samasta asiasta... että en ole puhunut omasta pahasta olosta, eikä hän saanut mahdollisuutta muuttaa tapojaan (muutenkin tilanteemme tuntuu hyvin samanlaiselta)
Oletko tullut ajatelleeksi että ehkä vaimosi on yrittänyt puhua asioista ,mutta sinä et ole kuullut/kuunnellut?

Itselleni tuo "uuden mahdollisuuden"-hokeminen on ihan uskomaton lause...jos on vuosia toiselle kertonut että huutaminen tuntuu pahalta ja anteeksipyyntö kuuluu myös hyviin tapoihin...ja toinen on vaan kuitannut asiat joutavana lässytyksenä niin kyllä se kuppi vaan täyttyy ja joskus tulvii yli!

Hyvä iskäpiskäpapana.. Jaksat tän päivän, huomenna on yhtä karsee päivä tulossa, mutta kuhan jaksat tän päivän. Ensin on itku ja epätoivo, sitten olet kuin aivoton zombi joka laahustaa päivän askareet pois että pääsee peiton alle. Mikähän siinä on että vällyjen välissä(yksin) on parempi olla kuin missään muualla. Toisinaan tekisi mieli tunkee itsensä sängyn alle, niinkuin lapsena, pakoon jotain jota ei pääse pakoon.
Mitä on ikävä eniten? Mä ikävöin eniten sitä hajua mikä toisessa oli. Se tuoksu turvalta, se tuoksu kodilta, se tuoksu oli rakkaus, siihen olisi voinut hukkua, se oli kuin huumetta. Kaikki jaksoi, kaikki oli paremmin kun sai painaa päänsä siihen rintaan ja vetää syvään henkeä.

Hyvää itsepäisyyspäivää! Limp Bizkit- Boiler

Tulee sellainen olo, että olet aiemmin pitänyt eronneita jotenkin "epäonnistuneina". Vaikuttaisi siltä, että olet "katsonut alaspäin" eronneita eli olet pitänyt "itseäsi muita parempana", koska sinulla on ydinperhe.
Täten pudotus on kooooooova.

Kyllä, otan kiinni ja autan jaloillesi, jos kohdalleni putoaisit ja auttaisin sinua ymmärtämään, että ero ei ole epäonnistumista, vaan aviopuolisot voivat myös kasvaa erilleen.

Viestini on, että tämän prosessin myötä sinulle konkretisoituu, että eronneet ovat ihan tavallisia ihmisiä!

Elämän kova opetus kirjoitti:

Tulee sellainen olo, että olet aiemmin pitänyt eronneita jotenkin "epäonnistuneina". Vaikuttaisi siltä, että olet "katsonut alaspäin" eronneita eli olet pitänyt "itseäsi muita parempana", koska sinulla on ydinperhe.
Täten pudotus on kooooooova.

Kyllä, otan kiinni ja autan jaloillesi, jos kohdalleni putoaisit ja auttaisin sinua ymmärtämään, että ero ei ole epäonnistumista, vaan aviopuolisot voivat myös kasvaa erilleen.

Viestini on, että tämän prosessin myötä sinulle konkretisoituu, että eronneet ovat ihan tavallisia ihmisiä!

Pienet lapset! Ajatelkaa lapsia...

Vaimona joskus-uskoo, että ap:n vaimo olisi jo vuosia halunnut erota! Miten ihmeessä, kun nuorin kolmesta lapsesta on vasta 3-vuotias ja kaksi muutakin on alle 8vuoden?

Naisella varsinkin äitinä täytyy olla vastuu omista lapsistaan! Mutta eihän nykynainen ajattele muuta kuin itseään...surullista, mutta totta.

Muistakaa lapset kirjoitti:

Pienet lapset! Ajatelkaa lapsia...

Vaimona joskus-uskoo, että ap:n vaimo olisi jo vuosia halunnut erota! Miten ihmeessä, kun nuorin kolmesta lapsesta on vasta 3-vuotias ja kaksi muutakin on alle 8vuoden?

Naisella varsinkin äitinä täytyy olla vastuu omista lapsistaan! Mutta eihän nykynainen ajattele muuta kuin itseään...surullista, mutta totta.

Tottakai naiselle kuuluu vastuu omista lapsistaan. Samoin kuuluu myös miehelle. Kerroin vaan oman kokemukseni. Meillä avioliittoa kesti 19 v ja lapset oli toki vanhempia kuin ap:n lapset eron tullessa. Mietin kuitenkin jo lasten ollessa alle kouluikäisiä ensimmäisen kerran eroa. Lasten takia sitä vaan sinnitteli kunnes kamelin selkä katkesi.

Jos se tekee musta itsekkään ja huonon äidin, niin sitten olen sitä. Vastuuni lapsista olen omasta mielestäni mallikkaasti kantanut. Erosin lasten isästä, en lapsistani. Ja niinhän tekee myös ap:n vaimo.

En yhdy tuohon ajatukseen, että naisella varsinkin äitinä täytyy olla vastuu omista lapsistaan. Mihin miehen vastuun unohdit? En usko, ettei ap:n vaimo ajattele lapsia. Entäs jos hän ajatteleekin niin, että lapset on onnellisia silloin kun vanhemmat on onnellisia? Ahdistavassa suhteessa ei kumpikaan vanhemmista ole onnellinen ja se kyllä näkyy vanhempien käytöksessä toisiaan kohtaan. Siinäkö hyvä roolimalli lapsille parisuhteesta? Kohta sä sanot, ettei pienet lapset mitään tajua, pääasia että vanhemmat pysyy yhdessä. Kyllä ne kuule ymmärtää hyvinkin paljon asioita.

vaimona joskus kirjoitti:

Tottakai naiselle kuuluu vastuu omista lapsistaan. Samoin kuuluu myös miehelle. Kerroin vaan oman kokemukseni. Meillä avioliittoa kesti 19 v ja lapset oli toki vanhempia kuin ap:n lapset eron tullessa. Mietin kuitenkin jo lasten ollessa alle kouluikäisiä ensimmäisen kerran eroa. Lasten takia sitä vaan sinnitteli kunnes kamelin selkä katkesi.

Jos se tekee musta itsekkään ja huonon äidin, niin sitten olen sitä. Vastuuni lapsista olen omasta mielestäni mallikkaasti kantanut. Erosin lasten isästä, en lapsistani. Ja niinhän tekee myös ap:n vaimo.

En yhdy tuohon ajatukseen, että naisella varsinkin äitinä täytyy olla vastuu omista lapsistaan. Mihin miehen vastuun unohdit? En usko, ettei ap:n vaimo ajattele lapsia. Entäs jos hän ajatteleekin niin, että lapset on onnellisia silloin kun vanhemmat on onnellisia? Ahdistavassa suhteessa ei kumpikaan vanhemmista ole onnellinen ja se kyllä näkyy vanhempien käytöksessä toisiaan kohtaan. Siinäkö hyvä roolimalli lapsille parisuhteesta? Kohta sä sanot, ettei pienet lapset mitään tajua, pääasia että vanhemmat pysyy yhdessä. Kyllä ne kuule ymmärtää hyvinkin paljon asioita.

Teidän tapauksia ei voi edes verrata! Aloittajan vaimolla on sivusuhde ja hän on jättämässä pienet lapset isälle.
Jos tuo ei ole itsekkyyttä niin mikä sitten? Se on myös vastuuntunnotonta ja ajattelematonta aikuiselta perheelliseltä naiselta.

Jos ahdisti, niin siihen piti löytää apu jostain muusta kuin uudesta miehestä!

Vaihda pankkia.

Ne on isoja muutoksia lapselle. Juuri näiden vuoksi aikuisten itsekkyys tuntuu niin pahalta. Kallis hinta siitä, että puolisoa vaivaa jokin identiteettikriisi ja tarve saada muutosta omassa elämässään. Tilanne on tietysti eri, jos kyseessä perheväkivalta tms. Moni täällä pystyy samaistumaan tuntemuksiisi nyt. Jaksamista.

Älä hyvä mies maalaa Lapsille piruja seinille!!!
Pelottelet heitä hienon ison uuden asunnon menetyksellä ja harrastusten loppumisella ja toisen vanhemman puuttumisella.

Herää..., lasten onnellisuus ei ole asunnon koosta kiinni... Harrastuksista ei välttämättä jouduta luopumaan... ja äiti on edelleen äiti lapsilleen.

Kulissien kaatumista taidat eniten pelätäkin.

Älä pelottele lapsia kirjoitti:

Älä hyvä mies maalaa Lapsille piruja seinille!!!
Pelottelet heitä hienon ison uuden asunnon menetyksellä ja harrastusten loppumisella ja toisen vanhemman puuttumisella.

Herää..., lasten onnellisuus ei ole asunnon koosta kiinni... Harrastuksista ei välttämättä jouduta luopumaan... ja äiti on edelleen äiti lapsilleen.

Kulissien kaatumista taidat eniten pelätäkin.

Kyse ei ole pelkistä kulisseista vaan ihan oikeasta hyvinvoinnista. Niistä harrastuksista voi joutua luopumaan jos on taloudellisesti ahtaalla ja joutuu esimerkiksi ulosottoon.

Lapsen näkökulmasta on selvää, että he menettävät kodin, toinen vanhempi ei voi asua jatkuvasti heidän kanssaan.

Mitä lapsi sitten saa? Äidin joka pääsee etsimään omaa itseään, ei kuulosta kovinkaan hienolta lahjalta.

Ymmärrän ap:tä oikein hyvin. Kun rakennetaan talo, mennään naimisiin, hankitaan lapsia jne. niin molempien puolisoiden on oltava sitoutuneita.

ihmettelijä-xyz kirjoitti:

Kyse ei ole pelkistä kulisseista vaan ihan oikeasta hyvinvoinnista. Niistä harrastuksista voi joutua luopumaan jos on taloudellisesti ahtaalla ja joutuu esimerkiksi ulosottoon.

Lapsen näkökulmasta on selvää, että he menettävät kodin, toinen vanhempi ei voi asua jatkuvasti heidän kanssaan.

Mitä lapsi sitten saa? Äidin joka pääsee etsimään omaa itseään, ei kuulosta kovinkaan hienolta lahjalta.

Ymmärrän ap:tä oikein hyvin. Kun rakennetaan talo, mennään naimisiin, hankitaan lapsia jne. niin molempien puolisoiden on oltava sitoutuneita.

Hyvinvoinnista tässä on varmasti kaikkien mielestä kyse. Esiin on noussut se, että
pitääkö lapsille korostaa negatiivisia asioita? Kun vanhemmilla ei vuosien kuluessa sujukaan suunnitelmien mukaan loppu elämä.

Muutos suunnitelmiin kirjoitti:

Hyvinvoinnista tässä on varmasti kaikkien mielestä kyse. Esiin on noussut se, että
pitääkö lapsille korostaa negatiivisia asioita? Kun vanhemmilla ei vuosien kuluessa sujukaan suunnitelmien mukaan loppu elämä.

Onko tässä tullut esille, että ap korostaisi lapsilleen negatiivisia asioita? Ei hän niitä voi kieltääkään. Toivottavasti pois lähtevä puoliso ottaa vastuun myös tässä: miten kertoo lapsille syistä eroon tai muutoksiin ylipäätään. Joskus he vain lähtevät pois.

ihmettelijä-xyz kirjoitti:

Kyse ei ole pelkistä kulisseista vaan ihan oikeasta hyvinvoinnista. Niistä harrastuksista voi joutua luopumaan jos on taloudellisesti ahtaalla ja joutuu esimerkiksi ulosottoon.

Lapsen näkökulmasta on selvää, että he menettävät kodin, toinen vanhempi ei voi asua jatkuvasti heidän kanssaan.

Mitä lapsi sitten saa? Äidin joka pääsee etsimään omaa itseään, ei kuulosta kovinkaan hienolta lahjalta.

Ymmärrän ap:tä oikein hyvin. Kun rakennetaan talo, mennään naimisiin, hankitaan lapsia jne. niin molempien puolisoiden on oltava sitoutuneita.

"Mitä lapsi sitten saa? Äidin joka pääsee etsimään omaa itseään"

Erolapset saavat hyvin usein äidin, joka voi taas, hyvin pitkästä aikaa olla oma itsensä.

rikottu kirjoitti:

Ne on isoja muutoksia lapselle. Juuri näiden vuoksi aikuisten itsekkyys tuntuu niin pahalta. Kallis hinta siitä, että puolisoa vaivaa jokin identiteettikriisi ja tarve saada muutosta omassa elämässään. Tilanne on tietysti eri, jos kyseessä perheväkivalta tms. Moni täällä pystyy samaistumaan tuntemuksiisi nyt. Jaksamista.

Henkinen väkivalta on myös väkivaltaa, jopa pahempaa kuin fyysinen, koska sitä vain yrittää sietää liian kauan ja mieli hajoaa. Siitähän tässä erossa on kyse, ap on sen rehellisesti myöntänytkin. Olisi kannattanut kunnioittaa vaimoaan.

Olikohan se unelmatalo kaikkien unelma kaiken aikaa? Vai oliko se jotain ylimaallista joka vain piti saada?

Ihminen voi oikeasti olla onnellinen pienessä kerrostalokämpässä, vuokralla, jos ympärillä olevat ihmiset ovat onnellisia ja itse on sujut siinä missä on.

Kovasti vaikuttaa että aloittajalle on ollut talo ja torppa tärkeämpää kuin mikään muu?

Hatun nosto kaikille yksinhuoltajille, jotka ovat kannatelleet lapsensa yli karikoiden.

Lasten pahoinvointia, esiintyy myös ydinperheissä ja erityisesti näissä ollako vaiko eikö olla perheissä.

"huohkista"lle: Mies tulee olemaan itse se "lähivanhempi" ja vaihtaa tehtäviä selvitäkseen lähihuoltajuudestaan.

Ehkäpä raivaamiseksi täyttävät henkisen väkivallan merkit: kuten sanottua, olen suuttuessani aika paha suustani. Uskon myös, että neljänkympin kynnyksellä, lähes kaikki unelmansa toteuttaneella naisella, voi olla tässä kohtaa pysähtymisen, tai itsensä etsimisen paikka. Lisätäänpä soppaan vielä melko vaativat duunit, vuosien, vuosien lapsettomuus ja sitten, hoitojen jälkeen alle viiteen vuoteen kolme lasta ja talon (joka ei edelleenkään ollut minun unelmani, kyselijöille tiedoksi) rakennus, sekä mausteeksi raskauden jälkeistä masennusta ja huono itsetunto - niin saadaan perspektiiviä asiaan.

Kyse ei siis ole haasteiden vähäisyydestä saati kieltämisestä, ei alkuunkaan. Kyse (minun kohdallani) on siitä, miten ongelmiimme suhtaudumme. Olisimmeko pystyneet ratkaisemaan yhdessä ongelmamme? Vai onko eri teille lähteminen ainoa tapa, tai ainakin parempi, saada takaisin hyvään elämään tarvittavaa onnellisuutta ja elämänhallinta.

Isä ja lapset kirjoitti:

Ehkäpä raivaamiseksi täyttävät henkisen väkivallan merkit: kuten sanottua, olen suuttuessani aika paha suustani. Uskon myös, että neljänkympin kynnyksellä, lähes kaikki unelmansa toteuttaneella naisella, voi olla tässä kohtaa pysähtymisen, tai itsensä etsimisen paikka. Lisätäänpä soppaan vielä melko vaativat duunit, vuosien, vuosien lapsettomuus ja sitten, hoitojen jälkeen alle viiteen vuoteen kolme lasta ja talon (joka ei edelleenkään ollut minun unelmani, kyselijöille tiedoksi) rakennus, sekä mausteeksi raskauden jälkeistä masennusta ja huono itsetunto - niin saadaan perspektiiviä asiaan.

Kyse ei siis ole haasteiden vähäisyydestä saati kieltämisestä, ei alkuunkaan. Kyse (minun kohdallani) on siitä, miten ongelmiimme suhtaudumme. Olisimmeko pystyneet ratkaisemaan yhdessä ongelmamme? Vai onko eri teille lähteminen ainoa tapa, tai ainakin parempi, saada takaisin hyvään elämään tarvittavaa onnellisuutta ja elämänhallinta.

Tarkoitin edellä :"raivoamiseni täyttänee henkisen väkivallan merkit", oikolukuohjelma korjailee sanoja välillä miten sattuu, pahoittelut siitä.

Isä ja lapset kirjoitti:

Ehkäpä raivaamiseksi täyttävät henkisen väkivallan merkit: kuten sanottua, olen suuttuessani aika paha suustani. Uskon myös, että neljänkympin kynnyksellä, lähes kaikki unelmansa toteuttaneella naisella, voi olla tässä kohtaa pysähtymisen, tai itsensä etsimisen paikka. Lisätäänpä soppaan vielä melko vaativat duunit, vuosien, vuosien lapsettomuus ja sitten, hoitojen jälkeen alle viiteen vuoteen kolme lasta ja talon (joka ei edelleenkään ollut minun unelmani, kyselijöille tiedoksi) rakennus, sekä mausteeksi raskauden jälkeistä masennusta ja huono itsetunto - niin saadaan perspektiiviä asiaan.

Kyse ei siis ole haasteiden vähäisyydestä saati kieltämisestä, ei alkuunkaan. Kyse (minun kohdallani) on siitä, miten ongelmiimme suhtaudumme. Olisimmeko pystyneet ratkaisemaan yhdessä ongelmamme? Vai onko eri teille lähteminen ainoa tapa, tai ainakin parempi, saada takaisin hyvään elämään tarvittavaa onnellisuutta ja elämänhallinta.

"Olisimmeko pystyneet ratkaisemaan yhdessä ongelmamme? "

Jos olisit pitänyt suutasi pienemmällä, niin ehkä olisitte pystyneet ratkaisemaan ongelmanne. Mutta sehän on vain jossittelua.

Pidät vain huolen, ettet seuraavassa suhteessa raivoa.

aina tämä sama virsi

Sen viimeisen on kirjoittanut joku hyvin katkera eron kokenut henkilö...

Hän on nähnyt,mitä erosta koituu...
Huutaminen,joo,se voi tosiaan hävittää ympärillä paljonkin, mutta se ei muuta tosiasiaa,että vaimo viihtyy välillä kapakassa, suunnittelee innokkaasti uuden asunnon sisustamista, eli ulkopuolisen silmissä vaimo ei käyttäytyy vastuullisen ja tavallisen äidin tavoin.
Aloittelijalla,isällä on kypsyyttä,vastuuntuntoa ja huolta lapsista. Kertakaikkisesti ymmärrän sen isän ahdinkoa. Miten lasten äiti voi tällä tavalla käyttäytyä!!!

Aika rankkoja oletuksia tuntemattomien ihmisten suhteesta heität tänne.

jätetty myös kirjoitti:

Aika rankkoja oletuksia tuntemattomien ihmisten suhteesta heität tänne.

Mää luulen että tää on pitkänpuoleinen provo. Alkaa tarina vähän hajoomaan.

Turha syyttää itseäsi tällä asialla. Jos sinulla olisi ollut joku harrastus niin se olisi alkanut käymään vaimose hermoille. Hän olisi syyttänyt sinua yksinäisyydestä ja siitä, miten teillä ei ole aikaa toisillenne. Teit siis niin tai näin pieleen menee.

Tähän meidän terapeutti sanoi, että molemmilla pitäisi olla toisistaan riippumatontakin elämää. Muuten menee koko elämä, jos toinen lähtee. Voi elää yhdessä, mutta uhrautuva marttyyriasenne ei hyvää tiedä. Sitten käy niinkuin teille kävi.

Tässä tarinassa ei nyt kaikki palat ole kohdallaan,
vaikka kirjoitat, että Rakkaus elää.

Lapsia säälittää, vaikka avioliittosi onkin pysynyt kasassa. Kun vaimoosi tarraudut ja anelet häntä jäämään, alistumalla ja muuttumalla hänen mieleisekseen.

Mua ihmetyttää tässä ketjussa joittenkin mielipiteissä äidin vahva syyllistäminen siitä, että hän jättää lapsensa. Ei hän lapsiaan jätä, vain miehensä. Luultavasti pariskunta päätyy vuoroviikko systeemiin ja silloinhan molemmat huolehtivat lapsista tasapuolisesti.
Jos ajatellaan pelkkää rahaa, ei lapsia, niin huolimatta siitä, että joutuvat talon myymään, ei isä pulassa ole. Hänellä lähivanhempana on oikeus lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen. Samoin hänellä on lain mukaan oikeus saada lasten äidiltä elatustukea. Vaikka vaimon tulot olisivat pienemmät, on etävanhempi velvollinen sitä maksamaan lähivanhemman niin vaatiessa. Jos äiti ei pysty sitä maksamaan, niin Kela maksaa kyllä. Luulempa kovasti, että isä tulee pitämään huolta lain mukaisista oikeuksistaan.

Ap kertoo haluavansa oppia hillitsemään itseään ja omaa raivoaan. Mutta tekeekö hän sen aidosti oman itsensä takia? Haluaako hän oikeasti muuttaa itseään parempaan suuntaan? Vai yrittääkö muuttua pelkästään sen takia, ettei vaimo lähtisis? Siinä hän kyllä menee hakoteille, jos toisen hyväksi yrittää sen tehdä. Ei se onnistu. Vain oman itsensä takia se onnistuu.

Kaikkea ei ymmärrä kirjoitti:

Tässä tarinassa ei nyt kaikki palat ole kohdallaan,
vaikka kirjoitat, että Rakkaus elää.

Lapsia säälittää, vaikka avioliittosi onkin pysynyt kasassa. Kun vaimoosi tarraudut ja anelet häntä jäämään, alistumalla ja muuttumalla hänen mieleisekseen.

Onhan se inhimillistä, että pyytää jäämään. Siinä myllertää niin monenmoiset tunteet ettei järjellä pysty kaikkea ajattelemaan.
Varmaan siinä on rakkauttakin, mutta myös hätä kaikesta, että voisi kääntää kelloa taaksepäin. Että kaikki olisi niinkuin silloin kun asiat oli vielä hyvin.

Isä ja lapset-tsemppiä. Ei teidän tarinaanne vielä ole viimeistä sivua kirjoitettu.
Ehkä täytyy mennä vähän kauemmaksi, että näkee lähelle.

Kaikkea ei ymmärrä kirjoitti:

Tässä tarinassa ei nyt kaikki palat ole kohdallaan,
vaikka kirjoitat, että Rakkaus elää.

Lapsia säälittää, vaikka avioliittosi onkin pysynyt kasassa. Kun vaimoosi tarraudut ja anelet häntä jäämään, alistumalla ja muuttumalla hänen mieleisekseen.

Niin, kerran eräs nainen myös jätti perheensä, mies oli kuulemma liian kiltti.
Tämä sama nainen löysi uuden, olikohan hänkin liian kiltti, sillä tämänkin jätti. Lapsia on molemmista liitoista ja lapset jääneet isälle.

Nainen on ihan työelämässä ok ihminen, ei juoppo, mutta kovasti näyttää tuota elämää etsivän ihmissuhteissaan.
Hoitaa työnsä oikein hyvin, on kaunis , opiskelee aina uutta.

Tätä ihmettelee moni hänenkin lähellään, miksi tasapainoinen olosuhde ei riitä.

Joten sinä eroava isä, äläpä myötäilekään vaimosi tahtoja vaan ole mies ja ja kerro että nyt sinulla on meno ja jätät lapset äidille, kerro toki ajoissa menostasi, tee sitten joku kerta yllätys hänelle ja sano että nyt mennään yhdessä vie elokuviin ja vaikkapa syömään ja etsit lapsille hyvän hoitopaikan.
Sanallakaan et ota puhetta erosta, vaan yrität löytää puheenaiheita muilta alueilta.
Mutta et ole enää niin kiltti ja sitten muistat ottaa vaimon seksiin mukaan vähän yllättäen.

Eli muutapa täysin suunta.

älä anele kirjoitti:

Mua ihmetyttää tässä ketjussa joittenkin mielipiteissä äidin vahva syyllistäminen siitä, että hän jättää lapsensa. Ei hän lapsiaan jätä, vain miehensä. Luultavasti pariskunta päätyy vuoroviikko systeemiin ja silloinhan molemmat huolehtivat lapsista tasapuolisesti.
Jos ajatellaan pelkkää rahaa, ei lapsia, niin huolimatta siitä, että joutuvat talon myymään, ei isä pulassa ole. Hänellä lähivanhempana on oikeus lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen. Samoin hänellä on lain mukaan oikeus saada lasten äidiltä elatustukea. Vaikka vaimon tulot olisivat pienemmät, on etävanhempi velvollinen sitä maksamaan lähivanhemman niin vaatiessa. Jos äiti ei pysty sitä maksamaan, niin Kela maksaa kyllä. Luulempa kovasti, että isä tulee pitämään huolta lain mukaisista oikeuksistaan.

Ap kertoo haluavansa oppia hillitsemään itseään ja omaa raivoaan. Mutta tekeekö hän sen aidosti oman itsensä takia? Haluaako hän oikeasti muuttaa itseään parempaan suuntaan? Vai yrittääkö muuttua pelkästään sen takia, ettei vaimo lähtisis? Siinä hän kyllä menee hakoteille, jos toisen hyväksi yrittää sen tehdä. Ei se onnistu. Vain oman itsensä takia se onnistuu.

No jossain alkuvaiheen viestissä aloittajan tarina oli semmoinen, että nainen on tässä perheessä se joka tienaa enemmän. Että sillai. En sitten tiedä miten stoori nyt kerrotaan.

stalkkaaja kirjoitti:

No jossain alkuvaiheen viestissä aloittajan tarina oli semmoinen, että nainen on tässä perheessä se joka tienaa enemmän. Että sillai. En sitten tiedä miten stoori nyt kerrotaan.

Vaimo tienaa pari sataa euroa kuussa minua paremmin, edelleen.

Ja tuosta motivaatiosta sen verran, että vaikka kiukuttelijat kuinka rassaavat kanssaihmisiä, on heidän henkilökohtaisesti tuntemansa tuska suurempi. Näin kertoo kaikki terapeutit ja aiheesta kirjoitetut kirjat. Eli, vain masokisti ei halua korjata omaa ongelmakäyttäytymistään.

isä ja lapset kirjoitti:

Vaimo tienaa pari sataa euroa kuussa minua paremmin, edelleen.

Ja tuosta motivaatiosta sen verran, että vaikka kiukuttelijat kuinka rassaavat kanssaihmisiä, on heidän henkilökohtaisesti tuntemansa tuska suurempi. Näin kertoo kaikki terapeutit ja aiheesta kirjoitetut kirjat. Eli, vain masokisti ei halua korjata omaa ongelmakäyttäytymistään.

Siis nyt olet ilmeisesti tosiaan hajoamassa. "Vaikka kiukuttelijat kuinka rassaavat kanssaihmisiä, on heidän henkilökohtaisesti tuntemansa tuska suurempi." Et voi olla tosissasi!! Että nyt olet etsimässä oikeutusta siihen että kiukuttelet? Tietämässä toisten eri tavalla itseään ilmaisevien tunteet ja tuskat paremmin kuin nämä itse?

Yritäs nyt taas tsempata, kuivata kyyneleesi ja kerätä nessut sängyn vierestä. Ja olla aikuinen. Kaikella hyvällä.

Vuoroviikkoasumisesta tuolla ketjussa nyt aloittaja on puhunut, eli tähän ovat ilmeisesti pääsemässä. Lukiessa pitää nyt vain ottaa huomioon kuka kirjoittaa ja mitkä linssit hänellä on päässänsä. Toki jokaisella on oikeus nettiin kirjoittaa asioita omalta kannaltaan; muiden kannalta voi olla vaikeaa katsella asioita varsinkaan keskellä kriisiä (ja kaikille semmoinen ei ole mahdollista tietysti muutenkaan.)

ajattelennäin kirjoitti:

Vuoroviikkoasumisesta tuolla ketjussa nyt aloittaja on puhunut, eli tähän ovat ilmeisesti pääsemässä. Lukiessa pitää nyt vain ottaa huomioon kuka kirjoittaa ja mitkä linssit hänellä on päässänsä. Toki jokaisella on oikeus nettiin kirjoittaa asioita omalta kannaltaan; muiden kannalta voi olla vaikeaa katsella asioita varsinkaan keskellä kriisiä (ja kaikille semmoinen ei ole mahdollista tietysti muutenkaan.)

Kyllä, vuoroviikkoasuminen on tod. näköinen valinta. Ainakin aluksi yrittäisimme säilyttää talomme, jotta edellä toinen koti olisi lapsille tuttu, myös koulumatkat kavereineen säilyisivät samana. Aika kovaa, vasta koulutietään aloitteleville, opetella yhtä-äkkiä kaksi eri koulutietä. Matkat, kaverit ja turvallisuuden tunne on siis taustalla, ettemme haluaisi talosta luopua. Mutta tuskin tähän rahat pitkään riittävät.

Ajattelen näin -nimimerkki tekee hyvää työtä näköalojen vaihtamisen kannalta; ilman muuta tämä on minun, jätetyn aviomiehen, näkökulmasta kerrottua tarinaa. Toki tuntemattomuudesta on tässä se etu, ettei minulla ole mitään syytä valehdella, tai 'värittää totuutta', kuten sanotaan. Mutta tiedän omat ajatukseni ja tunteeni, en vaimoni. Yritän niitä arvuutelle, mutta, kuten olen jo aiemmin kertonut, huonolla menestyksellä.

En suinkaan puolustele omaa huonoa käyttäytymistäni, vaan yritän kertoa, että ongelmansa tunnistavalta ihmiseltä ei puutu motivaatiota käyttäytymisensä muuttamiseksi. Eli kun itsellä on huono olo itsensä kanssa, sitä alkaa haluta muutosta. Toki sekin auttaa, mutta tärkeämpää on (kuten alkoholisteilla), että motivaatio lähtee itsestä.

Isä ja lapset kirjoitti:

Kyllä, vuoroviikkoasuminen on tod. näköinen valinta. Ainakin aluksi yrittäisimme säilyttää talomme, jotta edellä toinen koti olisi lapsille tuttu, myös koulumatkat kavereineen säilyisivät samana. Aika kovaa, vasta koulutietään aloitteleville, opetella yhtä-äkkiä kaksi eri koulutietä. Matkat, kaverit ja turvallisuuden tunne on siis taustalla, ettemme haluaisi talosta luopua. Mutta tuskin tähän rahat pitkään riittävät.

Ajattelen näin -nimimerkki tekee hyvää työtä näköalojen vaihtamisen kannalta; ilman muuta tämä on minun, jätetyn aviomiehen, näkökulmasta kerrottua tarinaa. Toki tuntemattomuudesta on tässä se etu, ettei minulla ole mitään syytä valehdella, tai 'värittää totuutta', kuten sanotaan. Mutta tiedän omat ajatukseni ja tunteeni, en vaimoni. Yritän niitä arvuutelle, mutta, kuten olen jo aiemmin kertonut, huonolla menestyksellä.

En suinkaan puolustele omaa huonoa käyttäytymistäni, vaan yritän kertoa, että ongelmansa tunnistavalta ihmiseltä ei puutu motivaatiota käyttäytymisensä muuttamiseksi. Eli kun itsellä on huono olo itsensä kanssa, sitä alkaa haluta muutosta. Toki sekin auttaa, mutta tärkeämpää on (kuten alkoholisteilla), että motivaatio lähtee itsestä.

Edellä puuttuu pari sanaa viimeisestä lauseesta: "Toki sekin auttaa, että muut kärsivät ja kritisoivat, mutta tärkeämpää on (kuten alkoholisteilla), että motivaatio lähtee itsestä".

Isä ja lapset kirjoitti:

Edellä puuttuu pari sanaa viimeisestä lauseesta: "Toki sekin auttaa, että muut kärsivät ja kritisoivat, mutta tärkeämpää on (kuten alkoholisteilla), että motivaatio lähtee itsestä".

Kyllä näin juuri. Nimenomaan syvältä itsestä; ei vain jonkun ihmissuhderiippuvuuden vuoksi, vaan siksi että voi ajatella oman elämänsä olevan paremmin jos voisi nähdä toisin.

Isä ja lapset kirjoitti:

Kyllä, vuoroviikkoasuminen on tod. näköinen valinta. Ainakin aluksi yrittäisimme säilyttää talomme, jotta edellä toinen koti olisi lapsille tuttu, myös koulumatkat kavereineen säilyisivät samana. Aika kovaa, vasta koulutietään aloitteleville, opetella yhtä-äkkiä kaksi eri koulutietä. Matkat, kaverit ja turvallisuuden tunne on siis taustalla, ettemme haluaisi talosta luopua. Mutta tuskin tähän rahat pitkään riittävät.

Ajattelen näin -nimimerkki tekee hyvää työtä näköalojen vaihtamisen kannalta; ilman muuta tämä on minun, jätetyn aviomiehen, näkökulmasta kerrottua tarinaa. Toki tuntemattomuudesta on tässä se etu, ettei minulla ole mitään syytä valehdella, tai 'värittää totuutta', kuten sanotaan. Mutta tiedän omat ajatukseni ja tunteeni, en vaimoni. Yritän niitä arvuutelle, mutta, kuten olen jo aiemmin kertonut, huonolla menestyksellä.

En suinkaan puolustele omaa huonoa käyttäytymistäni, vaan yritän kertoa, että ongelmansa tunnistavalta ihmiseltä ei puutu motivaatiota käyttäytymisensä muuttamiseksi. Eli kun itsellä on huono olo itsensä kanssa, sitä alkaa haluta muutosta. Toki sekin auttaa, mutta tärkeämpää on (kuten alkoholisteilla), että motivaatio lähtee itsestä.

Mites menee? Mitä sille naispuoleiselle ystävälle kuuluu? Onko ollu tukena vai väistynyt sivuun että saat päätä selvitettyä? Ootko töissä pystyny olee ja kavereita tapaamaan vai mökötätkö kotona? (mä mökötän kotona, kun en halua tavata ketään)

Näkökulmien vaihtaminen on ihan hieno juttu, mutta liiaksi ei kannata empatiaa tuntea toisten takia tai ressaa ihtesä hengiltä. Ja sinuna heittäsin nuo ennustajaeukkojen lätinät toisesta korvasta sisää ja toisesta ulos.
Sitä vois, jos jaksaa, ottaa calculaattorin käyttöön ja laskea mihin rahat riittävät ja mihin eivät riitä, voiko jostain rahareijästä luopua jne jos taloudellinen tulevaisuus huolettaa.

Päivä kerrallaan, päivä kerrallaan...joskus pitää elää ihan tunti kerrallaan kun oikein ottaa koville (mä romahdin eilen koirien kusetuslenkillä yhen mummelin eteen. Nyt hävettää. Sen ratkasu tilanteeseen oli tyrkyttää 50e seteliä. Mä sanoin et mä en piittaa rahasta eikä se mun oloa paranna ja kieltäydyin.)

Tsemppii päivään, tääl on plussakeli

Isä ja lapset kirjoitti:

Kyllä, vuoroviikkoasuminen on tod. näköinen valinta. Ainakin aluksi yrittäisimme säilyttää talomme, jotta edellä toinen koti olisi lapsille tuttu, myös koulumatkat kavereineen säilyisivät samana. Aika kovaa, vasta koulutietään aloitteleville, opetella yhtä-äkkiä kaksi eri koulutietä. Matkat, kaverit ja turvallisuuden tunne on siis taustalla, ettemme haluaisi talosta luopua. Mutta tuskin tähän rahat pitkään riittävät.

Ajattelen näin -nimimerkki tekee hyvää työtä näköalojen vaihtamisen kannalta; ilman muuta tämä on minun, jätetyn aviomiehen, näkökulmasta kerrottua tarinaa. Toki tuntemattomuudesta on tässä se etu, ettei minulla ole mitään syytä valehdella, tai 'värittää totuutta', kuten sanotaan. Mutta tiedän omat ajatukseni ja tunteeni, en vaimoni. Yritän niitä arvuutelle, mutta, kuten olen jo aiemmin kertonut, huonolla menestyksellä.

En suinkaan puolustele omaa huonoa käyttäytymistäni, vaan yritän kertoa, että ongelmansa tunnistavalta ihmiseltä ei puutu motivaatiota käyttäytymisensä muuttamiseksi. Eli kun itsellä on huono olo itsensä kanssa, sitä alkaa haluta muutosta. Toki sekin auttaa, mutta tärkeämpää on (kuten alkoholisteilla), että motivaatio lähtee itsestä.

Miksi ette heti luovu talostanne, koska se on tuossa tilanteessa kuitenkin välttämätöntä, ennemmin tai hiukkasen myöhemmin ? Uudet asunnot molemmille mahdollisimman läheltä koulua. Pitäkää myös se mielessä, että kaksi pienempääkin kotia lapsille tulee paljon kalliimmaksi kuin yksi koti. Vuoroasuminen on taloudellisesti mahdoton vaihtoehto monelle. Eikä kaikki lapset sopeudu siihen.

Pata kattilaa soimaa. Isähän kävi myös mökkeilemässä vieraan naisen kanssa. Vaikka miten vannoo, että saunomiseksi meni, niin kuka sitä uskoo? Varmasti tuli tehtyä muutakin. Tunnustaahan sitä ei voi, koska silloin olisi samanlainen pettäjä kuin vaimokin. Ja vaimohan ei omien sanojensa mukaan ole sänkyyn ihastuksen kanssa päätynyt.

Vitut!!!! Jatkuuhan se "elämä" joo... aina vain huononpana kuin ennen.

On nämä hassuja, kommentoivat lukematta....

sivujuonne kirjoitti:

On nämä hassuja, kommentoivat lukematta....

Juu, mutta kävihän isäkin mökkeilemässä salaa jonkun tutun naisen kanssa...

joo joo kirjoitti:

Juu, mutta kävihän isäkin mökkeilemässä salaa jonkun tutun naisen kanssa...

Kävi, kävi, toki. Mutta tuo ylhäällä oleva kommentti on heitetty näköjään parin-kolmen edellisen viestin pohjalta. Isähän kävi naisystävän kanssa mökillä vasta vaimon ilmoitettua erohaluistaan ja paljastettuaan että kuvioissa on toinen mies. Eli ei kai tämä juttu nyt isän toilailuista naismaailmassa lähtenyt, vaan äitihän se oli vieraan kikkelin perään...

Tuo kommenttini oli vain heitto siihen, että jos näin pitkää ja moniosaista ketjua asiantuntevasti kommentoi, niin kannattaisi ehkä lukea muutakin kuin ketjun viimeisin kommentti...

ASO asunto on aina hyvä ratkaisu, etenkin pääkaupunkiseudulla. Edes keskituloisen rahat eivät riitä yhtään tilavamman asunnon ostoon. Itse ainakin arvostan tilaa enemmän kuin sanontaa "sopu sijaa antaa". Yksiössä, kaksiossa ja kolmen lapsen kanssa kolmiossakin ahdistaisi.

Eipä älykkäänpää kommenttia voi olla kuin tuo ylempi. Miksi miinuksia??

Miksi jatkatte noin? Tuossa edelläkin ehdotettiin, että myisitte talon ja etsisitte uudet kodit lähekkäin toisianne ja lasten koulun läheltä. Laittakaapa heti joulun jälkeen toimeksi.

jokunainen1 kirjoitti:

Miksi jatkatte noin? Tuossa edelläkin ehdotettiin, että myisitte talon ja etsisitte uudet kodit lähekkäin toisianne ja lasten koulun läheltä. Laittakaapa heti joulun jälkeen toimeksi.

Miksi kodit lähekkäin, kuka haluaisi asua lähellä vihaamaansa ihmistä?

Ihan hyvä että on joku rytmi tässä lasten kanssa olossakin. Ja että huomautat jos tuntuu että nyt kallistuu liikaa sinun päälle ja lapset jäävät ilman äitiä; jopa menet naapuriin pois tieltä että äiti ja lapset saavat myös aikaa olla keskenään.

Ei tuo joulun laittelu nyt niin ihan tavatonta ole, tuossakaan tilanteessa, naiselta. Monella naisella on tarve elämän epätoivoisissa muutostilanteissakin vain turvautua tuttuihin rutiineihin ja skeemoihin; se antaa puuhastelua ja pitää ajatuksia jossain kiinni. Ja ehkä hän myös ajattelee, että perinteinen joulunvietto lisää lasten tunnetta siitä että monet asiat säilyvät ennallaan, vaikka ero vanhempien välille onkin tulossa, muuttokin ehkä.

Mutta jos sinusta tuntuu tuo joulun perinteinen vietto vaimon suvun kanssa falskilta, voit toki varmasti olla viettämättä sitä perinteisesti. Lahjo lapset, hali ja sano että pitäkää mukava joulu ja nähdään joulun jälkeen, ota hotellihuone, käy lenkillä ja uimassa, lue hyvä kirja jonka olet itsellesi ostanut.

Life goes on.

ajattelennäin kirjoitti:

Ihan hyvä että on joku rytmi tässä lasten kanssa olossakin. Ja että huomautat jos tuntuu että nyt kallistuu liikaa sinun päälle ja lapset jäävät ilman äitiä; jopa menet naapuriin pois tieltä että äiti ja lapset saavat myös aikaa olla keskenään.

Ei tuo joulun laittelu nyt niin ihan tavatonta ole, tuossakaan tilanteessa, naiselta. Monella naisella on tarve elämän epätoivoisissa muutostilanteissakin vain turvautua tuttuihin rutiineihin ja skeemoihin; se antaa puuhastelua ja pitää ajatuksia jossain kiinni. Ja ehkä hän myös ajattelee, että perinteinen joulunvietto lisää lasten tunnetta siitä että monet asiat säilyvät ennallaan, vaikka ero vanhempien välille onkin tulossa, muuttokin ehkä.

Mutta jos sinusta tuntuu tuo joulun perinteinen vietto vaimon suvun kanssa falskilta, voit toki varmasti olla viettämättä sitä perinteisesti. Lahjo lapset, hali ja sano että pitäkää mukava joulu ja nähdään joulun jälkeen, ota hotellihuone, käy lenkillä ja uimassa, lue hyvä kirja jonka olet itsellesi ostanut.

Life goes on.

"Ja ehkä hän ajattelee, että perinteinen joulunvietto lisää lasten tunnetta siitä että monet asiat säilyvät ennallaan, vaikka ero vanhempien välille onkin tulossa, muuttokin ehkä."

Näin uskon itsekin, että äiti osoittaa lapsille, että monet asiat säilyvät ennallaan, vaikka avioero olisi lopputulema.

bhjdde kirjoitti:

Miksi kodit lähekkäin, kuka haluaisi asua lähellä vihaamaansa ihmistä?

Tuossa varmaan ajateltiin lapsia ja heidän arkea?

Näin on homma suunniteltu, vaimo muuttaa viereiselle, sille muodikkaammalle asuinalueelle, minä jäisin pyörimään näille kulmille. Jotka ovat onneksi ihan kelpo kulmia. Toisella alueella on koulu, toisella päiväkoti, joten matkat säilyisivät kaikilla kohtuullisina.

Oli taasen Perheneuvola. Luulin saapuvani paikalle tyhjin mielin, mutta huomasin olleeni vastahankaan ja puolustuskannalla. Tällä kertaa itseanalyysi ei johtanut mihinkään, olin itsekin vähän ymmällä asenteestani. Mutta istunto pidettiin, ja ammattiauttaja jaksoi olla positiivinen ja valaa meihin uskoa.

Minä pidän asioiden käsittelystä, uskon puheen voimaan ja parantavaan vaikutukseen. Mutta rehellisyyden nimissä, en ole yhtään varma, että kukaan meistä näistä yhtään hyötyy. Mutta kuten auttaja itsekin sanoi, jos tästä ei ole haittaakaan, niin jatketaan. Toistaiseksi. No jatketaan.

" Väärä tulkintä -> väärät johtopäätökset ", sanoi jo Niinistö venäl.kenraalille.

Huolihan tässä on, jos oksa jonne vaimoke ponnistaa, ei koko painoa
kannatakaan, eikä kyse ole fysiikasta. Painolastina on myös perhe ja sen
tuomat vaatimukset, huoltosopimuksineen.

Ei ole katkeruutta, ei pahansuopuutta vaan puhtaasta sydämestä onnittelut,
että " uusi elämä" ilman rasitteena olevaa aviomiestä avaisi ovet siihen
elämään jota lasten äiti halajaa. Eli ei kontrollia biletykseen eikä mies-
ystävään.

"Ajattelennäin " on samoilla linjoilla kanssani, pelkkää hyvää ja tosi onnea
toiselle, lähtevälle puolisolle, sitä tarvitaan !

Muuan Don huan kirjoitti:

" Väärä tulkintä -> väärät johtopäätökset ", sanoi jo Niinistö venäl.kenraalille.

Huolihan tässä on, jos oksa jonne vaimoke ponnistaa, ei koko painoa
kannatakaan, eikä kyse ole fysiikasta. Painolastina on myös perhe ja sen
tuomat vaatimukset, huoltosopimuksineen.

Ei ole katkeruutta, ei pahansuopuutta vaan puhtaasta sydämestä onnittelut,
että " uusi elämä" ilman rasitteena olevaa aviomiestä avaisi ovet siihen
elämään jota lasten äiti halajaa. Eli ei kontrollia biletykseen eikä mies-
ystävään.

"Ajattelennäin " on samoilla linjoilla kanssani, pelkkää hyvää ja tosi onnea
toiselle, lähtevälle puolisolle, sitä tarvitaan !

Näinpä. Olo on tässä kuukausien kurimuksessa asteittain parantunut, mutta tunnustan ja tunnustan silti edellä mainittuja tunteita. Vahvimpana nyt pettymys, suru ja huoli, suuttumustakaan kokonaan unohtamatta. Ymmärrän kuitenkin, että lasten kannalta eroperheen äidin ja isän hyvät välit ovat ensiarvoisen tärkeitä. Se, joka jää kieriskelemään omassa pahassa oloissaan, vahingoittaa itseään ja ennen kaikkea lapsiaan. Aika lyhyt näköistä.

Kävin työterveyspsykologin juttusilla. Hän tuntee minut ja tietää paljon vaikeuksistamme, mutta ei tunne vaimoani. Vaikka olen rehellisesti kertonut omista kiukunpuuskistani, hän ei - jostain kumman syystä - pidä minua kovinkaan epänormaalina. Eikä missään tapauksessa sairaana. On hän toki sitä mieltä, että pinnassani olisi rutkasti venyttämisen varaa ja reagointitapani lähentelee ongelmakäyttäytymistä, mutta syyt tietäen hän myös minua ymmärtää.

Pyrkimyksenä päästä jonkin aggressionhallintaryhmään ei siis toteutunut. Psykologin neuvo oli, että vain oikea parisuhdeterapia paljastaa sen, miten me toisiimme suhtaudumme, paljastavatko ajatuksemme, tunteemme tai käytöksemme jotakin sellaista, jonka perusteella tarvitsisi ryhtyä jatkotoimenpiteisiin. Perheneuvolassa pyritään hyvään, mutta siellä keskiössä on lasten hyvinvointi ja turvallisuus, emme me.

Parisuhdeterapiaa siksikin meille suositellaan ,että erosimme tai emme, nämä kaikki tunteet on käsiteltävä, kunnioitusta toista kohtaa jostain kaivettava ja anteeksikin annettava. Parisuhdeterapia? Tässä vaiheessa? Kai se on tätä vaimolle vielä ehdotettava.

Isä ja lapset kirjoitti:

Näinpä. Olo on tässä kuukausien kurimuksessa asteittain parantunut, mutta tunnustan ja tunnustan silti edellä mainittuja tunteita. Vahvimpana nyt pettymys, suru ja huoli, suuttumustakaan kokonaan unohtamatta. Ymmärrän kuitenkin, että lasten kannalta eroperheen äidin ja isän hyvät välit ovat ensiarvoisen tärkeitä. Se, joka jää kieriskelemään omassa pahassa oloissaan, vahingoittaa itseään ja ennen kaikkea lapsiaan. Aika lyhyt näköistä.

Kävin työterveyspsykologin juttusilla. Hän tuntee minut ja tietää paljon vaikeuksistamme, mutta ei tunne vaimoani. Vaikka olen rehellisesti kertonut omista kiukunpuuskistani, hän ei - jostain kumman syystä - pidä minua kovinkaan epänormaalina. Eikä missään tapauksessa sairaana. On hän toki sitä mieltä, että pinnassani olisi rutkasti venyttämisen varaa ja reagointitapani lähentelee ongelmakäyttäytymistä, mutta syyt tietäen hän myös minua ymmärtää.

Pyrkimyksenä päästä jonkin aggressionhallintaryhmään ei siis toteutunut. Psykologin neuvo oli, että vain oikea parisuhdeterapia paljastaa sen, miten me toisiimme suhtaudumme, paljastavatko ajatuksemme, tunteemme tai käytöksemme jotakin sellaista, jonka perusteella tarvitsisi ryhtyä jatkotoimenpiteisiin. Perheneuvolassa pyritään hyvään, mutta siellä keskiössä on lasten hyvinvointi ja turvallisuus, emme me.

Parisuhdeterapiaa siksikin meille suositellaan ,että erosimme tai emme, nämä kaikki tunteet on käsiteltävä, kunnioitusta toista kohtaa jostain kaivettava ja anteeksikin annettava. Parisuhdeterapia? Tässä vaiheessa? Kai se on tätä vaimolle vielä ehdotettava.

Itse käyn mieheni kanssa parisuhdeterapiassa. Pystytäänkö sillä pelastamaan meidän parisuhde -en tiedä. Kuitenkin tiedän sen, että jos eroamme jatkan ilman muuta siellä käyntiä.
Meidän istunnoissa on noussut esille paljon asioita siitä, miksi minä tai mieheni käyttäydymme tietyllä tavalla. Olen myös nöyrästi ottanut koppeja niistä asioista. On tärkeää, että terapeutin kanssa kemiat kohtaavat, muuten siitä tulee hyvin kiusallista.
Seurakunnalla tämä on ilmaista, muuten varsin kallista lystiä. Meidän istunnoissa ei ole ollut mitään Jumala hurmosta eli hyvin maallisella puolella ovat ne keskustelut olleet. Kehotan sinua lainaamaan kirjan "rakkauden kieli". Se toimi minulla hyvänä herättäjänä.
Voimia teille jouluun.

Isä ja lapset kirjoitti:

Näinpä. Olo on tässä kuukausien kurimuksessa asteittain parantunut, mutta tunnustan ja tunnustan silti edellä mainittuja tunteita. Vahvimpana nyt pettymys, suru ja huoli, suuttumustakaan kokonaan unohtamatta. Ymmärrän kuitenkin, että lasten kannalta eroperheen äidin ja isän hyvät välit ovat ensiarvoisen tärkeitä. Se, joka jää kieriskelemään omassa pahassa oloissaan, vahingoittaa itseään ja ennen kaikkea lapsiaan. Aika lyhyt näköistä.

Kävin työterveyspsykologin juttusilla. Hän tuntee minut ja tietää paljon vaikeuksistamme, mutta ei tunne vaimoani. Vaikka olen rehellisesti kertonut omista kiukunpuuskistani, hän ei - jostain kumman syystä - pidä minua kovinkaan epänormaalina. Eikä missään tapauksessa sairaana. On hän toki sitä mieltä, että pinnassani olisi rutkasti venyttämisen varaa ja reagointitapani lähentelee ongelmakäyttäytymistä, mutta syyt tietäen hän myös minua ymmärtää.

Pyrkimyksenä päästä jonkin aggressionhallintaryhmään ei siis toteutunut. Psykologin neuvo oli, että vain oikea parisuhdeterapia paljastaa sen, miten me toisiimme suhtaudumme, paljastavatko ajatuksemme, tunteemme tai käytöksemme jotakin sellaista, jonka perusteella tarvitsisi ryhtyä jatkotoimenpiteisiin. Perheneuvolassa pyritään hyvään, mutta siellä keskiössä on lasten hyvinvointi ja turvallisuus, emme me.

Parisuhdeterapiaa siksikin meille suositellaan ,että erosimme tai emme, nämä kaikki tunteet on käsiteltävä, kunnioitusta toista kohtaa jostain kaivettava ja anteeksikin annettava. Parisuhdeterapia? Tässä vaiheessa? Kai se on tätä vaimolle vielä ehdotettava.

Olen miettinyt samaa.
Vaikka olisitkin äkkipikainen,niin kaikkia ketjujasi luettuani,on jäänyt tunne,että vaimosi käytös aiheuttaa sinänsä vihaa ja raivoa,sen naisen- äidin käytöksessä on jotain keskeneräistä ja epäkypsää.
Jo se,että hän ei tajua,mitä ydinperheen hajoaminen todella tarkoittaa.
Katumus tulee hänellä jossain vaiheessa,paha katumus.
Otatko hänet sitten takaisin?
Mutta sullakaan ei ole tietysti hyvä jäädä yksin,tarvitset jossain vaih parisuhteen.
Ydinperhettä ei korvaa mikä.
Jos ei sen edestä vaimosi jaksaa taistella,niin on tyhmä nainen.
Mutta voi olla,että eri osoitteessa asuminen aiheuttaa ikävää,ja palaatte.
Siinä vaihessa on kuitenkin talo myyty jnp, eli ei hyvä.
Vaimolla pitää henkisesti saada kypsyä siellä omassa ylhäisessä kämpässä.
Voimia sulle isää,asiat saatta vielä joskus palata vanhaan kuosiin.
Tai sitten aloitat uuden elämän puhtaalta pöydältä.
Uusi elämä lapsiperheelle tuo eron jälkeen valitettavasti hirveästi jännitteitä.Tulette sen kokemaan( pyhät,syntymäp,isovanhemmat,rippijuhlat jnpjnp). Sen takia toivon,että vielä on jossain takaportti ja vaimosi palaa...

Ei se ole sinun valintasi, ei se ole sinun syysi. Niin on moni nainen joutunut maailman sivu itselleen sanomaan, kun usein se jättäjä ja tyhjän päälle pudottaja on se mies. Nyt se olet sinä.

Moni sanomani tässä (näissä) ketjuissa tuntuu varmasti karulta. Mutta been there, done that. Kuten kerroin, meillä mies valitsi pettämisen ja minä sitten sen (niiden, ja kaiken muun) jälkeen eron. En minä halunnut erota. Jos mieheni olisi kyennyt ja halunnut pariterapiaan, olisin mennyt, olisin halunnut meille sen ehjän perheen, ne piiloleikit, ne yövieraat ja ennen kaikkea yhteisen suvun, yhteisen isovanhemmuuden aikanaan, lapsille lapsuuskodin johon palata. Sitä ei tullut, ja ihme kyllä voin todeta että näköjään sitä eletään ilmankin noita, tai vähän sovitellen.

Viestini sinulle on, että näistä selviää. Että toisen puolesta ei kuitenkaan ikinä voi tuntea, elää eikä tehdä päätöksiä. Jos toinen ei enää tahdo rakastaa (vaikka lupasi), niin ei siinä enää mikään auta, Silloin terveintä on pelastaa mitä pelastettavissa on, ensin itsensä ja sitä kautta myös se vanhempi lapselleen. Toista vanhempaa et voi enää itse pelastaa, hänet täytyy päästää ajelehtimaan parisuhteesta jos hän on kerran siitä mennäkseen; voi vain toivoa parasta, jos siihen kykenee.

Elämä antaa yllätyksiä. Ei ole kiva muuttaa suunnitelmia. Ei ole kiva viedä lapsiaan ajelehtivaan ja monimuotoiseen lapsuuteen, kun on suunnitellut niille hienon ja vakaan ja turvallisen idyllin. Mutta jos niiden vanhemmilla on sydän paikallaan ne selviävät siitä. Ne tekevät piiloleikkinsä pienempiin asuntoihin tai kerrostalon pihalle. Palapelin saa improvisoitua vaikka lattialle. Siskonpetejä mahtuu pieneenkin kämppään jos on sydäntä. Elettiin ennenkin, pienemmin, ahtaammin ja köyhemmin, mutta ei nyt aina välttämättä surkeammin.

Toivon teille niin hyvää joulua kuin näissä olosuhteissa on mahdollista. Ja parempaa ja elävämpää seuraavaa vuotta.

ajattelennäin kirjoitti:

Ei se ole sinun valintasi, ei se ole sinun syysi. Niin on moni nainen joutunut maailman sivu itselleen sanomaan, kun usein se jättäjä ja tyhjän päälle pudottaja on se mies. Nyt se olet sinä.

Moni sanomani tässä (näissä) ketjuissa tuntuu varmasti karulta. Mutta been there, done that. Kuten kerroin, meillä mies valitsi pettämisen ja minä sitten sen (niiden, ja kaiken muun) jälkeen eron. En minä halunnut erota. Jos mieheni olisi kyennyt ja halunnut pariterapiaan, olisin mennyt, olisin halunnut meille sen ehjän perheen, ne piiloleikit, ne yövieraat ja ennen kaikkea yhteisen suvun, yhteisen isovanhemmuuden aikanaan, lapsille lapsuuskodin johon palata. Sitä ei tullut, ja ihme kyllä voin todeta että näköjään sitä eletään ilmankin noita, tai vähän sovitellen.

Viestini sinulle on, että näistä selviää. Että toisen puolesta ei kuitenkaan ikinä voi tuntea, elää eikä tehdä päätöksiä. Jos toinen ei enää tahdo rakastaa (vaikka lupasi), niin ei siinä enää mikään auta, Silloin terveintä on pelastaa mitä pelastettavissa on, ensin itsensä ja sitä kautta myös se vanhempi lapselleen. Toista vanhempaa et voi enää itse pelastaa, hänet täytyy päästää ajelehtimaan parisuhteesta jos hän on kerran siitä mennäkseen; voi vain toivoa parasta, jos siihen kykenee.

Elämä antaa yllätyksiä. Ei ole kiva muuttaa suunnitelmia. Ei ole kiva viedä lapsiaan ajelehtivaan ja monimuotoiseen lapsuuteen, kun on suunnitellut niille hienon ja vakaan ja turvallisen idyllin. Mutta jos niiden vanhemmilla on sydän paikallaan ne selviävät siitä. Ne tekevät piiloleikkinsä pienempiin asuntoihin tai kerrostalon pihalle. Palapelin saa improvisoitua vaikka lattialle. Siskonpetejä mahtuu pieneenkin kämppään jos on sydäntä. Elettiin ennenkin, pienemmin, ahtaammin ja köyhemmin, mutta ei nyt aina välttämättä surkeammin.

Toivon teille niin hyvää joulua kuin näissä olosuhteissa on mahdollista. Ja parempaa ja elävämpää seuraavaa vuotta.

Hups typo. Siis ensimmäisen kappaleen kuului mennä että se joka joutuu näin ajattelemaan olet sinä (joka et halua erota). Siis en tarkoittanut että jättäjä olisit sinä, kun sitähän ei nyt tässä perheessä siis mies ole.

Juuri näin. Itse lähdin kahden teinin kanssa myös rivitalosta kerrostaloon. Vaikka asunto ei ollut pieni, päinvastoin neliöitä oli enemmän per nenä kuin entisessä kodissa, niin juurikaan mitään en saanut mukaani. Kaikki piti ostaa, myös huonekalut lapsille aloittaen tärkeimmästä eli sängystä. Yllättävän pian kuitenkin sai nurkkiin tavaraa, joita oli alettava jo karsimaankin :D. Oikeastaan koin "puhdistumisen" erossani. Aivan mieletön tunne, kun osaa päästää irti tavaroista. Samalla pääsi irti menneestä.

Elämä on juuri niin synkkää kuin sen itse kukin haluaa nähdä.

"erokodissa, jossa enne oli astioita sentään ruokailuun, mutta kaikki oli poissa."

Minä en ainakaan astioiden vuoksi haluaisi olla naimisissa. Olisin todella iloinen päästessäni eroon vohkija puolisosta. Huutonetistä, kirpputoreilta ja kauppojen alennusmyynneistä saa halvalla tavaroita, jotka erossa menettää. Pienessä asunnossa on muutenkin tärkeää, ettei siellä ole turhia tavaroita. Näin jää tilaa ihmisille ;).

Mietipä mahdollisuutta että naispuolinen ystäväsi voisi muuttaa luoksesi jakamaan asumiskustasnnuksia.
Ihan järjellä, kun uuden talon tappiollinen myynti ei kuulosta järkikaupalta.

ovia moneen suuntaan kirjoitti:

Mietipä mahdollisuutta että naispuolinen ystäväsi voisi muuttaa luoksesi jakamaan asumiskustasnnuksia.
Ihan järjellä, kun uuden talon tappiollinen myynti ei kuulosta järkikaupalta.

Harkainta-aika kannattaisi hyödyntää niin, että molemmat eroavat puolisot menisitte rinnakkaisiin eroseminaareihin. Seminaarissa voi käsitellä parisuhteensa ja eron aiheuttamat tunteet riittävän perustellisesti siirtyäkseen eteenpäin. Seminaarissa saa myös hyvät työkalut toimivamman parisuhteen rakentamiseksi niin lasten äidin kuin mahdollisen tulevan kumppanin kanssa. Kun molemmat oppisivat ymmärtämään paremmin itseään/toisiaan, parisuhteensa toimivuutta/toimimattomuutta, voisi vanhemmuus sujua jatkossa hyvässä hengessä ja ymmärtäen ja tukien myös lasten eroahdistusta. Uusi suhde ei todellakaan ole hyvä lääke tässä tilanteessa. Ensin on hyvä käsitellä entinen suhteensa, irrottautua siitä ja eheytyä, ennenkuin sitoudut uuteen! Uudet suhteet tässä vaiheessa hämmantäisivät lapsia todella ja estäisivät sinua myös läpikäymästä omaa eroasi/entistä suhdettasi. Voimia sinulle, suosittelen Fisher seminaaria omasta kokemuksestani.

Eroseminaari auttaa kirjoitti:

Harkainta-aika kannattaisi hyödyntää niin, että molemmat eroavat puolisot menisitte rinnakkaisiin eroseminaareihin. Seminaarissa voi käsitellä parisuhteensa ja eron aiheuttamat tunteet riittävän perustellisesti siirtyäkseen eteenpäin. Seminaarissa saa myös hyvät työkalut toimivamman parisuhteen rakentamiseksi niin lasten äidin kuin mahdollisen tulevan kumppanin kanssa. Kun molemmat oppisivat ymmärtämään paremmin itseään/toisiaan, parisuhteensa toimivuutta/toimimattomuutta, voisi vanhemmuus sujua jatkossa hyvässä hengessä ja ymmärtäen ja tukien myös lasten eroahdistusta. Uusi suhde ei todellakaan ole hyvä lääke tässä tilanteessa. Ensin on hyvä käsitellä entinen suhteensa, irrottautua siitä ja eheytyä, ennenkuin sitoudut uuteen! Uudet suhteet tässä vaiheessa hämmantäisivät lapsia todella ja estäisivät sinua myös läpikäymästä omaa eroasi/entistä suhdettasi. Voimia sinulle, suosittelen Fisher seminaaria omasta kokemuksestani.

Vertaistuki auttaa, ja sitä varmasti öytää seminaaarista. Toivottavasti seminaarissa asiat esitetään fiksummin kuin tuossa Fisherin kirjassa. Kirjaa en voi suositella.

Vertaistuki auttaa kirjoitti:

Vertaistuki auttaa, ja sitä varmasti öytää seminaaarista. Toivottavasti seminaarissa asiat esitetään fiksummin kuin tuossa Fisherin kirjassa. Kirjaa en voi suositella.

"Epävertaistuki" auttaa mielestäni enemmän kuin vertaistuki. Eli esim. jätetyn olisi hyvä keskustella jättäjän kanssa (siis jonkun toisen kuin puolisonsa). Mitä objektiivisemmin pystyy käsittelemään asiaansa, sitä parempi.

Tollaseen ratkaisuun päädyttiin meillä. Tosin exä tienasi 150€ enemmän. No se sai lainan neuvoteltua ja päädyttiin sopuun että ei maksa ku minun velan pois. Näin säästyi lapsilta yksi murhe. Itselleni taloudellisesti ei ehkä paras ratkaisu, mutta taloja saa aina. Eron myötä vaan oppi arvostamaan paljon muitakin asioita. Samoin toi tila asia. Koitettiin hetki olla saman katon alla, mutta se osottautui mahdottomaks. Minä otin yksiön ja samantien sain mukaan kuukaudeksi kaksi lasta. Hyvin mahduttiin 25 neliössä ja saatiin olosuhteisiin nähden vietettyä mukava kesäloma. Äiti taas etsi itseään kesäheilan kanssa.... Onhan se materia tärkeetä, mutta elämässä on vaan paljon hienompiakin asioita. Näihin ainakin itse koittanut panostaa ja tulen panostamaan. Niinkuin täälläkin on monesti sanottu niin tulet selviämään ja huomaat että kaiken paskan jälkeen elämässä on paljon hyviä asiota.

Hankala juttu olisi, tässä on meikäläisen sukulaisia viereisissä taloissa. Eikä vaimo ole oikein käytännön ihmisiä, talo kun vaatii laittamista, huoltoa ja korjaamista, joten pieninkin juttu pitäisi teettää ulkopuolisella. Ja kylläpä sekin vaikuttaa, että kun on vuosia taloa tehnyt, niin kovin vaikeaa on rakentamaansa taloon uutta isäntää ajatella. Ei kyllä onnistu, eipä taida.

1. Meikäläisen lähisukulaiset asuttavat naapuritalot. 2. Vaimolta puuttuu tietotaito talon pidosta. 3. En pysty kuvittelemaan uutta isäntää juuri tekemääni taloon. Että aika vaikea yhtälö olisi ehdottamasi.

Isä ja lapset kirjoitti:

1. Meikäläisen lähisukulaiset asuttavat naapuritalot. 2. Vaimolta puuttuu tietotaito talon pidosta. 3. En pysty kuvittelemaan uutta isäntää juuri tekemääni taloon. Että aika vaikea yhtälö olisi ehdottamasi.

En pysty kuvittelemaan uutta isäntää juuri tekemääni taloon.

Sanot tässä hyvin painavan asian eli olet valmis tuhoamaan tuon uuden kodin lapsiltasi, ajattelet nyt tunnetasolla et järkitasolla.
Tässä se asian ydin eroissa taisikin tulla esiin, tuhotaan ja tuhotaan, ajattelematta kuinka paljon ja onko siihen syytä tai aihetta.
Ei myöskään se keneltä tuhotaan, sinultakin unohtuu nyt lapset kun tunnepuoli myllertää syvissä vesissä.

Jospa se uusi isäntä ei sinne nyt heti juoksekaan, jospa kaikki vähän järkiintyisivät.
Teitpä miten tahansa on suo siellä ja vetelä täällä, joten anna järjen äänen tulla esiin.

Isä ja lapset kirjoitti:

1. Meikäläisen lähisukulaiset asuttavat naapuritalot. 2. Vaimolta puuttuu tietotaito talon pidosta. 3. En pysty kuvittelemaan uutta isäntää juuri tekemääni taloon. Että aika vaikea yhtälö olisi ehdottamasi.

Eli jos totta puhutaan, sua pelottaa ja inhottaa ja ärsyttää eniten tuo vaihtoehto nro 3? Ajattelet vain omia loukattuja tunteitasi, et oikeasti lasten parasta. Ethän sä tiedä, toisiko vaimosi uuden isännän taloon. Mä luulen, että ei toisi. Mä kyllä luulen myös, ettei hän halua jäädä asumaan lasten kanssa taloon, jossa on ollut onneton.
Kaikista järkevin ratkaisuhan olisi, että sä muuttaisit pois ja vaimosi enemmän tienaavana jäisi taloon asumaan. Mitä sun lähisukulaisille ylipäätään kuuluu teidän perheen asiat? Ai niin, sulta menee maine kun ero tulee....

tunnemyrsky1 kirjoitti:

En pysty kuvittelemaan uutta isäntää juuri tekemääni taloon.

Sanot tässä hyvin painavan asian eli olet valmis tuhoamaan tuon uuden kodin lapsiltasi, ajattelet nyt tunnetasolla et järkitasolla.
Tässä se asian ydin eroissa taisikin tulla esiin, tuhotaan ja tuhotaan, ajattelematta kuinka paljon ja onko siihen syytä tai aihetta.
Ei myöskään se keneltä tuhotaan, sinultakin unohtuu nyt lapset kun tunnepuoli myllertää syvissä vesissä.

Jospa se uusi isäntä ei sinne nyt heti juoksekaan, jospa kaikki vähän järkiintyisivät.
Teitpä miten tahansa on suo siellä ja vetelä täällä, joten anna järjen äänen tulla esiin.

Ap on varmaan useamman vuoden raatanut ja rakentanut kotia perheelle. Tottakai se inhottaa jos joku siivellä eläjä pääsee nauttimaan ap:n raskaan työn tuloksista ja hänet potkaistaan ulos kurjuuteen.

Isä ja lapset kirjoitti:

1. Meikäläisen lähisukulaiset asuttavat naapuritalot. 2. Vaimolta puuttuu tietotaito talon pidosta. 3. En pysty kuvittelemaan uutta isäntää juuri tekemääni taloon. Että aika vaikea yhtälö olisi ehdottamasi.

olet minä-keskeisyydessäsi melko kuvottava kaikentietäjä ja -taitaja.

niinpä niin kirjoitti:

Ap on varmaan useamman vuoden raatanut ja rakentanut kotia perheelle. Tottakai se inhottaa jos joku siivellä eläjä pääsee nauttimaan ap:n raskaan työn tuloksista ja hänet potkaistaan ulos kurjuuteen.

mihin ihmeen "kurjuuteen"? itepä on luonnollaan asiansa "järjestänyt". mä ymmärrän muijansa reaktioita täysin.

Isä ja lapset kirjoitti:

Hankala juttu olisi, tässä on meikäläisen sukulaisia viereisissä taloissa. Eikä vaimo ole oikein käytännön ihmisiä, talo kun vaatii laittamista, huoltoa ja korjaamista, joten pieninkin juttu pitäisi teettää ulkopuolisella. Ja kylläpä sekin vaikuttaa, että kun on vuosia taloa tehnyt, niin kovin vaikeaa on rakentamaansa taloon uutta isäntää ajatella. Ei kyllä onnistu, eipä taida.

kuka se nyt on keississä tärkee? isukki ja isukin lapsekkaat tunteet ja jalanpolkemiset vaiko ne lapset, joiden tarpeiden tulis aina olla ykkösiä?!

Mielestäni on raakaa vääryttä,että aloittaja joutu itse rakentamastaan talostaan ulos ja jättämään sille ex vaimolle ja mahdolliselle uudelle heilalle.
Kyllä lapset isänsä kanssa pärjää tiet kaksiossa,mutta että uusi heila tulee asumaan toisen verellä ja hiellä rakentamaansa taloon,se ei käy.
Riittävästi hän täällä jo vääryttä on kokennut...

.... kirjoitti:

Mielestäni on raakaa vääryttä,että aloittaja joutu itse rakentamastaan talostaan ulos ja jättämään sille ex vaimolle ja mahdolliselle uudelle heilalle.
Kyllä lapset isänsä kanssa pärjää tiet kaksiossa,mutta että uusi heila tulee asumaan toisen verellä ja hiellä rakentamaansa taloon,se ei käy.
Riittävästi hän täällä jo vääryttä on kokennut...

Tuo on ihan miten sen ottaa. Nykyinen mieheni luopui aikoinaan talosta lapsiaan ajatellen. Lapset jäivät asumaan äitinsä kanssa. Äidin uusi mies muutti jonkin ajan kuluttua taloon.

Ihmeen paljon ihmiset antavat tunnelatausta taloonsa. Usein enemmän kuin ihmisiin.

Kun tässä nyt on puhuttu välillä rukouksistakin ja sen sellaisesta, niin tähän väliin minäkin haluaisin muistuttaa, että toi meidän Herramme sanoma ei varsinaisesti kannusta keskittymään semmoiseen rakkauteen, joka kohdistuu taloihin, materiaan, omaisuuteen ja atomeihin.

Parasta luopua talosta ja myydä se vieraalle. Hankala se on äidinkään jäädä sinne exänsä sukulaisten keskellä majailemaan. Saatika että olisi talonpidossaan riippuvainen ex-puolison avusta, hui kamala. Sosiaalinen itsemurha ja ikihirsi.

Niin miksei ap voisi leikata vaikkapa nurmikkoa kun vaimo ja uusi isäntä löhöävät makuutuoleilla pihalla vierekkäin? Ap pystyisi varmistamaan sen, että lasten äidin uusi parisuhde pysyisi onnellisena ja lapsilla olisi onnellinen äiti.

Sitten uusi isäntä voisi haukkua ap:n kun hän hoitaa taloa niin huonosti ja katsella. Näin ap voisi kantaa vastuuta ex-vaimon uudesta suhteesta.

niinpä niin kirjoitti:

Niin miksei ap voisi leikata vaikkapa nurmikkoa kun vaimo ja uusi isäntä löhöävät makuutuoleilla pihalla vierekkäin? Ap pystyisi varmistamaan sen, että lasten äidin uusi parisuhde pysyisi onnellisena ja lapsilla olisi onnellinen äiti.

Sitten uusi isäntä voisi haukkua ap:n kun hän hoitaa taloa niin huonosti ja katsella. Näin ap voisi kantaa vastuuta ex-vaimon uudesta suhteesta.

Heh, heh, ja minua syytetään ' tunteella' asioihin suhtautuvaksi.... Mutta kiitos jälleen kommenteista, ei teiltä asuinjärjestelytämme kohtaan ainakaan mielikuvitusta puutu. Pari täsmennystä. Talomme on valmis, mutta lopputarkastus on vasta ensi syksynä. Sitä ennen myyminen menee vaikeaksi, sitä paitsi hintakin pitäisi laittaa alle todellisen arvon. Ei hyvä, kun varsin tietää, että rahat tulevat muutenkin olemaan vähissä.

Vai ei uudessa talossa ole tekemistä? Aidan korjaamista, lämmityksen säätämistä, irronneiden lumiesteiden asentamista, sokkelin maalausta, terassin petsaamista, jäätyneen piipunhatun irroittamista katolla, takkapiuden pilkkomista, pinoamista ja noutamista....omakotitalossa on koko ajan töitä ja tekemistä - se on elämän tapa, jota ei voi ulkoistaa!! Tämä on talonmiehen työtä. Tai naisen, jos sattuu sellaisen luonnon ja taidot omaamaan.

Totta on, että minua sieppaa ajatus uudesta, mahdollisesta isännästä meikäläisen rakentamassa talossa, mutta ei siinä määrin kuin se fakta, että minä en ole lähdössä! Minä en ole jättämässä vaimoani, enkä eroamassa! Lasten hyvinvointia miettiköön myös äiti, joka on lähtemässä. Mikäli minä haluasin vaimoni jättää, ja tämän kaiken muun, minä lähtisin - en pyytäisi häntä lähtemään. Kuka voisi? Aika... Mielenkiintoinen ajatuskuvio.

Tässä väännetään koko ajan siitä, miten voisimme talomme lapsillamme kotina säilyttää. Ei vaimoni parisataa euroa isompi palkka tilannetta mitenkään ratkaisisi. Varsinkin, kun kaikki taloon liittyvä pitäisi hoitaa ostopalveluna.

Isä ja lapset kirjoitti:

Heh, heh, ja minua syytetään ' tunteella' asioihin suhtautuvaksi.... Mutta kiitos jälleen kommenteista, ei teiltä asuinjärjestelytämme kohtaan ainakaan mielikuvitusta puutu. Pari täsmennystä. Talomme on valmis, mutta lopputarkastus on vasta ensi syksynä. Sitä ennen myyminen menee vaikeaksi, sitä paitsi hintakin pitäisi laittaa alle todellisen arvon. Ei hyvä, kun varsin tietää, että rahat tulevat muutenkin olemaan vähissä.

Vai ei uudessa talossa ole tekemistä? Aidan korjaamista, lämmityksen säätämistä, irronneiden lumiesteiden asentamista, sokkelin maalausta, terassin petsaamista, jäätyneen piipunhatun irroittamista katolla, takkapiuden pilkkomista, pinoamista ja noutamista....omakotitalossa on koko ajan töitä ja tekemistä - se on elämän tapa, jota ei voi ulkoistaa!! Tämä on talonmiehen työtä. Tai naisen, jos sattuu sellaisen luonnon ja taidot omaamaan.

Totta on, että minua sieppaa ajatus uudesta, mahdollisesta isännästä meikäläisen rakentamassa talossa, mutta ei siinä määrin kuin se fakta, että minä en ole lähdössä! Minä en ole jättämässä vaimoani, enkä eroamassa! Lasten hyvinvointia miettiköön myös äiti, joka on lähtemässä. Mikäli minä haluasin vaimoni jättää, ja tämän kaiken muun, minä lähtisin - en pyytäisi häntä lähtemään. Kuka voisi? Aika... Mielenkiintoinen ajatuskuvio.

Tässä väännetään koko ajan siitä, miten voisimme talomme lapsillamme kotina säilyttää. Ei vaimoni parisataa euroa isompi palkka tilannetta mitenkään ratkaisisi. Varsinkin, kun kaikki taloon liittyvä pitäisi hoitaa ostopalveluna.

Jos ja kun vaimosi haluaa erota, niin kyllä sinäkin olet mukana eroamassa. Näin se vaan menee. Teillä on kummallinen valtataistelu meneillään, tai ehkä on ollut koko liittonne ajan.

Koska teillä on raha tiukassa, niin talo pitää myydä. On kaikkien edun mukaista asua kerrostalossa ja omistaa elämänsä ja aikansa ihmisille, ei talolle.

Isä ja lapset kirjoitti:

Heh, heh, ja minua syytetään ' tunteella' asioihin suhtautuvaksi.... Mutta kiitos jälleen kommenteista, ei teiltä asuinjärjestelytämme kohtaan ainakaan mielikuvitusta puutu. Pari täsmennystä. Talomme on valmis, mutta lopputarkastus on vasta ensi syksynä. Sitä ennen myyminen menee vaikeaksi, sitä paitsi hintakin pitäisi laittaa alle todellisen arvon. Ei hyvä, kun varsin tietää, että rahat tulevat muutenkin olemaan vähissä.

Vai ei uudessa talossa ole tekemistä? Aidan korjaamista, lämmityksen säätämistä, irronneiden lumiesteiden asentamista, sokkelin maalausta, terassin petsaamista, jäätyneen piipunhatun irroittamista katolla, takkapiuden pilkkomista, pinoamista ja noutamista....omakotitalossa on koko ajan töitä ja tekemistä - se on elämän tapa, jota ei voi ulkoistaa!! Tämä on talonmiehen työtä. Tai naisen, jos sattuu sellaisen luonnon ja taidot omaamaan.

Totta on, että minua sieppaa ajatus uudesta, mahdollisesta isännästä meikäläisen rakentamassa talossa, mutta ei siinä määrin kuin se fakta, että minä en ole lähdössä! Minä en ole jättämässä vaimoani, enkä eroamassa! Lasten hyvinvointia miettiköön myös äiti, joka on lähtemässä. Mikäli minä haluasin vaimoni jättää, ja tämän kaiken muun, minä lähtisin - en pyytäisi häntä lähtemään. Kuka voisi? Aika... Mielenkiintoinen ajatuskuvio.

Tässä väännetään koko ajan siitä, miten voisimme talomme lapsillamme kotina säilyttää. Ei vaimoni parisataa euroa isompi palkka tilannetta mitenkään ratkaisisi. Varsinkin, kun kaikki taloon liittyvä pitäisi hoitaa ostopalveluna.

Pikkuhommiahan tuossa luettelet. Lämmityskustannuksiakin voi avittaa aurinko-
energialla. Talossa on ilmeisesti öljylämmitys. Kyllähän meitä remontti-reiskoja
netistä löytyy, aivan kunnon miehiä ja kunnon tuloilla.
Ei sota yhtä miestä kaipaa, jos ero on väistämätön. Sitä on sellaista " operaatio
lumihiutale "- toimintaa vielä muuallakin kuin maanteillä.
Kaveria ei jätetä, koskaan ! Näin se vain on.

Vatupassi balanssiss kirjoitti:

Pikkuhommiahan tuossa luettelet. Lämmityskustannuksiakin voi avittaa aurinko-
energialla. Talossa on ilmeisesti öljylämmitys. Kyllähän meitä remontti-reiskoja
netistä löytyy, aivan kunnon miehiä ja kunnon tuloilla.
Ei sota yhtä miestä kaipaa, jos ero on väistämätön. Sitä on sellaista " operaatio
lumihiutale "- toimintaa vielä muuallakin kuin maanteillä.
Kaveria ei jätetä, koskaan ! Näin se vain on.

Täällä jotkut kuvittelevat, että sukulaiset tai jopa naapurit auttaisivat yksinäistä naista talon pidossa Ei minua ainakaan ole kukaan auttanut ns. miesten töissä jäätyäni leskenä pitämään yksin taloa ja kesämökkiä. Kaikki apu on täytynyt ostaa ammattilaisilta ja kalliiksi on tullut.

Tässähän ei kukaan nyt huomioi sitä että lasten ÄITIHÄN halusi nimenomaan muuttaa OMILLEEN, eli asuntoon jossa ei ole AP:ta mutta EI myöskään LAPSIA. Miksi jankkaatte äidin ja lasten taloon jäämisestä?

Lasten koti on vanhempien tai vanhemman luona. "Lasten koti" on lastenkoti, jossa vanhemmat toimivat hoitajina vuoronperään. Aivan kaamea "järjestely".

venla. kirjoitti:

Lasten koti on vanhempien tai vanhemman luona. "Lasten koti" on lastenkoti, jossa vanhemmat toimivat hoitajina vuoronperään. Aivan kaamea "järjestely".

Mistäpä sen tietää vaikka olisi hyväkin. Tuo järjestely jossa lapset asuvat kotona ja vanhemmat yksiöissä. Vanhemmat saivat eronsa ja lapset pysyvän kodin. Ei vain taida taloudellisesti mennä realismin puolelle?

12+3 kirjoitti:

Mistäpä sen tietää vaikka olisi hyväkin. Tuo järjestely jossa lapset asuvat kotona ja vanhemmat yksiöissä. Vanhemmat saivat eronsa ja lapset pysyvän kodin. Ei vain taida taloudellisesti mennä realismin puolelle?

P.....e kun näitä viestejä nytkin lukee,tekee mieli huudaa sille vaimollesi, tule jo järkiinsä! Ja isälle, hillitse itseään,mutta säilyttäkää nyt se talo,säilyttäkää avioliitto,säilyttäkää ehjä koti lapsillesi.
Ok,mies ollut välillä raivopää,mutta eikös talon vuositolkulla rakentaminenkin käy kipeästi hermoille,sehän syö valtavasti hermoja.
Hei sinä vaimoke,joka olisit vkloppuna jättänyt lapset miehellesi hoitoon ja mielellään taas lähtenyt vapaalle, sinä,jolla on halukkuutta järjestää " ihan tavalliset joulujuhlat" niin kuin aina tähän asti.
Niin mieti hitsin vie omilla muutamilla väheisillä aivosoluilla,mitä lähtösi ja ero saa aikaan.Että jaksatkin joululistoja kirjoittaa,sitä ja tätä,eikö sun omatuntosi kolkuttaa,mitä olet aiheuttamassa.Ruotuun nyt sinä lapsellinen epäkypsä nainen! Anna sille raivopää miehellesi vielä viimeinen mahd pelastaa avioliittosi ja lasten elämä henkisesti ja taloudellisesti.
Miehesi on rakentanut perheellesi talon!!!Yritä ymmärtää,että se on hermoraastava prosessi.
Säilyttäkää ydinperhe!
Jotenkin alkaa raivostuttaa ne hyysämiset täällä ketjussa,
oikeesti tekis mieli lyödä nyrkkiä pöytään ja huutaa sille naiselle,tule järkiin nyt vielä näin joulun alla! Rukoilkaa jumalaa,enkeleitä,menkää asian ytimeen- se on se ydinperhe kaikkine vaikeuksineen.
Uskoka jo,mikä ei korvaa oikeata äitiä ja isää. Lapset eivät haluaa,että erotte.

..... kirjoitti:

P.....e kun näitä viestejä nytkin lukee,tekee mieli huudaa sille vaimollesi, tule jo järkiinsä! Ja isälle, hillitse itseään,mutta säilyttäkää nyt se talo,säilyttäkää avioliitto,säilyttäkää ehjä koti lapsillesi.
Ok,mies ollut välillä raivopää,mutta eikös talon vuositolkulla rakentaminenkin käy kipeästi hermoille,sehän syö valtavasti hermoja.
Hei sinä vaimoke,joka olisit vkloppuna jättänyt lapset miehellesi hoitoon ja mielellään taas lähtenyt vapaalle, sinä,jolla on halukkuutta järjestää " ihan tavalliset joulujuhlat" niin kuin aina tähän asti.
Niin mieti hitsin vie omilla muutamilla väheisillä aivosoluilla,mitä lähtösi ja ero saa aikaan.Että jaksatkin joululistoja kirjoittaa,sitä ja tätä,eikö sun omatuntosi kolkuttaa,mitä olet aiheuttamassa.Ruotuun nyt sinä lapsellinen epäkypsä nainen! Anna sille raivopää miehellesi vielä viimeinen mahd pelastaa avioliittosi ja lasten elämä henkisesti ja taloudellisesti.
Miehesi on rakentanut perheellesi talon!!!Yritä ymmärtää,että se on hermoraastava prosessi.
Säilyttäkää ydinperhe!
Jotenkin alkaa raivostuttaa ne hyysämiset täällä ketjussa,
oikeesti tekis mieli lyödä nyrkkiä pöytään ja huutaa sille naiselle,tule järkiin nyt vielä näin joulun alla! Rukoilkaa jumalaa,enkeleitä,menkää asian ytimeen- se on se ydinperhe kaikkine vaikeuksineen.
Uskoka jo,mikä ei korvaa oikeata äitiä ja isää. Lapset eivät haluaa,että erotte.

Olet oikeassa, eivät lapset eroamme halua. Miksi haluaisivat? Meillä kun on (minun mielestäni) ihan kelpo perhe. Mukavakin vielä, paljon yhteistä touhua ja iloakin on vielä lapsilla jäljellä. Sitäkin pitää ihmetellä, miten onkin näin tumpeloista vanhemmista noin fiksuja lapsia syntynyt? !

Isä ja lapset kirjoitti:

Olet oikeassa, eivät lapset eroamme halua. Miksi haluaisivat? Meillä kun on (minun mielestäni) ihan kelpo perhe. Mukavakin vielä, paljon yhteistä touhua ja iloakin on vielä lapsilla jäljellä. Sitäkin pitää ihmetellä, miten onkin näin tumpeloista vanhemmista noin fiksuja lapsia syntynyt? !

Lapset eivät ole samalla tavalla hukassa kuin aikuiset. He eivät kokoajan epäröi omia päätöksiään. Vaikka aikuinen näyttäisi itsevarmalta niin usein epäilys kalvaa hänen sisällään ja sitä yritetään paikkailla ehdottomuudella.

Aikuisten pitää olla enemmän lasten kanssa ja oppia heiltä, miten eletään onnellista elämää!

Isä ja lapset kirjoitti:

Olet oikeassa, eivät lapset eroamme halua. Miksi haluaisivat? Meillä kun on (minun mielestäni) ihan kelpo perhe. Mukavakin vielä, paljon yhteistä touhua ja iloakin on vielä lapsilla jäljellä. Sitäkin pitää ihmetellä, miten onkin näin tumpeloista vanhemmista noin fiksuja lapsia syntynyt? !

Teillä vaan ei voi olla kelpo perhettä, jos tai kun vaimosi on onneton. Lapset kyllä ymmärtävät tämän(kin) jos se heille esitetään oikein. Ennenkaikkea siten, ettei heidän tarvitse valita puoliaan.

Omalla kohdallani lapseni halusivat ja toivoivat minun ja exän, isänsä eroa. He tosin olivat paljon vanhempia kuin sinun lapsesi.

12+3 kirjoitti:

Mistäpä sen tietää vaikka olisi hyväkin. Tuo järjestely jossa lapset asuvat kotona ja vanhemmat yksiöissä. Vanhemmat saivat eronsa ja lapset pysyvän kodin. Ei vain taida taloudellisesti mennä realismin puolelle?

Kellä on varaa maksaa kolmesta asunnosta?

Mutta mitä pahaa lapset ovat tehneet kun heidän elämänsä särjetään pieniksi palasiksi vanhempien epäsovun takia. Sopikaa välinne. Avioliiton rikkominen on synti. Vihkikaavassakin, minä ainakin olen luvannut rakastaa niin myötä, kuin vastamäessäkin aina kuolemaan saakka. Olen sen julkisesti ja Jumalan kasvojen edessä luvannut.

Äitilapsillemyös kirjoitti:

Mutta mitä pahaa lapset ovat tehneet kun heidän elämänsä särjetään pieniksi palasiksi vanhempien epäsovun takia. Sopikaa välinne. Avioliiton rikkominen on synti. Vihkikaavassakin, minä ainakin olen luvannut rakastaa niin myötä, kuin vastamäessäkin aina kuolemaan saakka. Olen sen julkisesti ja Jumalan kasvojen edessä luvannut.

Minä en pidä tuosta jatkuvasta lapsilla syyllistämisestä. Jos aikuisten pitää erota oikeista syistä, niin silloin epätyydyttävää elämää pidä jatkaa. Se ei ole lapsienkaan kannalta parasta.

Sarkastista ja syyllistävää.

Sarkastista kirjoitti:

Sarkastista ja syyllistävää.

Nimimerkki Sarkastista: Miksi olet noin sarkastinen ja syyllistävä?

Anna nyt jo hänen h-tti olla.

Jos on vaiti niin on. Luultavasti täysin väsynyt sinun mäikkäämiseen ja besservisseröintiin.

Jos vaikka olisit hiljaa ja kuulolla, välillä. Sinäkin.

Vaimosi pelkää selvästi, että se uusi suhde ei olekaan niin varma kuin alussa näytti.

Ehkä mies on alkanut epäröimään kolmen pienen lapsen vuoksi? Ehkä hänen arvostuksensa naista kohtaan on menettämässä hohdettaan juuri pienten lasten äidin toiminnasta ja epäilee haluaako alkaa ns. isäpuoleksi ventovieraille lapsille, jotka vaativat vielä paljon kasvattajiltaan tullakseen täysi-ikäiseksi?

Ehkä se uusi miesystävä on tullut järkiinsä? Joskus niinkin tapahtuu.
Siinäpä on vaimollesi mietittävää ja siksi on omissa ajatuksissaan paljon.

Ps. En ymmärrä noiden eräiden naispuolisten vastaajien syyllistäviä viestejä sinulle, ikäänkuin tuohon teidän eroon ei voisi olla muuta syytä kuin räyhääminen.
Sanoisinko, että kyllä on keskenkasvuinen tuo heidän ajattelutapansa! He itse ovat varmaankin näitä "ei ole kuin yksi elämä"-eroajia. Näen punaista tuosta lauseesta, sillä parisuhde on muutakin kuin ruusuilla tanssimista. Ei ole mitään väliä vaikka muut kärsisivät, kun kaikki menee oman mielen mukaan.

Myös ap.n pitkään jatkunut räyhääminen ja vaimon syyttely on henkistä väkivaltaa. Siksi vaimo varmasti haluaa erotakin, ja se on ihan oikein! On myös hyvin ennakoitavissa, ettei vaimo halua kommunikoida ap:n kanssa, koska siitä voisi seurata taas syyttelyä, tai mitä tahansa ikävää. Tuossa tilanteessa juuri täytyy olla "kuin ei olisikaan", jotta ilmapiiri pysyisi siedettävänä. Siis vaimollekin.

Mulla on vähä samat fiilikset. Ei mitään asiaa enää, ei ole mitään sanottavaa, kaikki on sanottu jo, en halua mitään en ketään enkä varsinkaan olla läsnä hänelle. Kohtelen kuin ilmaa, koska haluan että hän menee pois kun tuntuu niin pahalta.

Yrittääkö vaimosi siis lopettaa eroamisen kuitenkin?

Huutamalla, nälvimällä, syyllistämällä et voi muuttaa tilannetta yhtään sen kummemmin kuin teeskentelemällä, kinuamalla tai lemmiskelemällä. Vaimokaan ei voi muuttaa tilannettaan vain huonon omantuntonsa takia tai kiivaasti yrittämällä.

Näin ne on maailman sivun menneet, monet "rikkumattomat" avioliitot, missä pysytään lasten takia yhdessä. Nainen kestää miehen huutoa ja mies saa luvan kestää naisen viileyttä, hiljaisuutta ja mykkäkouluakin. Kun tunne on kuollut se on kuollut.

No tekisit oitis sen mitä vaimo nyt pyytää ja ennen kaikkea lopettaisit kaiken painostamisen, antaisit edes mahdollisuuden palaamiseen jos todella sitä haluat, sillä sinun pitää itsesi muuttua ymmärtämään perhe-elämää ja luopua sitkeistä omista tavoistasi, jotta perheenne löytäisi jotakin yhteistä.

Jos minä olisin ollut ap:n vaimo, olisin lähtenyt myös. Ahdistava mies, joka käyttäytyy kuin omistaisi vaimonsa, joka huutaa, analysoi ja harrastaa syvällisyyksiä loputtomiin (uuvuttavaa), kyttää jatkuvasti muiden käytöstä, jolla on hirveä tarve saada huomiota ja olla äänessä kuin mikäkin filosofi jne. Ah-dis-ta-vaa! Koeta nyt mies päästä edes vähän syyllistävästä ylhäältä alaspäin-asenteestasi eroon!

sympatiat vaimolle kirjoitti:

Jos minä olisin ollut ap:n vaimo, olisin lähtenyt myös. Ahdistava mies, joka käyttäytyy kuin omistaisi vaimonsa, joka huutaa, analysoi ja harrastaa syvällisyyksiä loputtomiin (uuvuttavaa), kyttää jatkuvasti muiden käytöstä, jolla on hirveä tarve saada huomiota ja olla äänessä kuin mikäkin filosofi jne. Ah-dis-ta-vaa! Koeta nyt mies päästä edes vähän syyllistävästä ylhäältä alaspäin-asenteestasi eroon!

Vaikka miehessä onkin vikaa,niin kyllä se vaimo vaikuttaa ailahtelevalta, keskikasvuiselta, jotenkin outolta.
Onhän sillä joku ihastuskin,jonka luokse päästävää.
Ei se tajua,että voisi olla kiitollinen kuin tässä tapauksessa mies haluaa säilyttää ehjan perheen,kun yleensä on päinvastoin, mies on se lähtijä ja vaimo on halunnut olla se perhettä koossapitävä voima.
Ei oo sympatiat vaimon puolella,ei!

..... kirjoitti:

Vaikka miehessä onkin vikaa,niin kyllä se vaimo vaikuttaa ailahtelevalta, keskikasvuiselta, jotenkin outolta.
Onhän sillä joku ihastuskin,jonka luokse päästävää.
Ei se tajua,että voisi olla kiitollinen kuin tässä tapauksessa mies haluaa säilyttää ehjan perheen,kun yleensä on päinvastoin, mies on se lähtijä ja vaimo on halunnut olla se perhettä koossapitävä voima.
Ei oo sympatiat vaimon puolella,ei!

Johan tuo kidutus vaikuttaa lapsiinkin. Tehkää nyt aikuiset jo joku ratkaisu.Kummallista touhua. Kaikenmaailman psykologisia ajatelmia ja analysointeja. Toinen kyttää ja toinen jotenkin vain - en ymmärrä. Ja miten mies on voinut tällä palstalla kirjoitella perheen ja vaimonsa yksityisistä asioista näin kauan ja paljon. Mikä on vaimon kommentti näihin kirjoitelmiin ja pohdintoihin.

voitaivassentään kirjoitti:

Johan tuo kidutus vaikuttaa lapsiinkin. Tehkää nyt aikuiset jo joku ratkaisu.Kummallista touhua. Kaikenmaailman psykologisia ajatelmia ja analysointeja. Toinen kyttää ja toinen jotenkin vain - en ymmärrä. Ja miten mies on voinut tällä palstalla kirjoitella perheen ja vaimonsa yksityisistä asioista näin kauan ja paljon. Mikä on vaimon kommentti näihin kirjoitelmiin ja pohdintoihin.

Hmm, tuli mieleeni, kuinka Jari Tervoa yritettiin saada pinteeseen siitä, ettei hän kirjoita totta - romaanikirjailija, sanataitelija ja fiktiivisten tarinoiden ammattilainen?!?

Tämä on keskustelupalsta, avoin foorumi, joka perustuu maamme sananvapauslakiin. Täällä vallitsevat samat säännöt kuin muualla maassamme, samat lainsäädännöt. Ainoana mausteena nettiketti, joka taitaa jäädä monelle yhtä kaukaiseksi kuin rikoslakimme.

Rakkaat kanssavaeltajat, olen edelliten kaltaisten kommenttien jälkeen lähes sanaton.

"hänen rakkaudestaan" ... tekisi mieli kysyä, että mistä hänen rakkaudestaan? Missä se on ja miten se näkyy? Miten siitä pitäisi hurmautua?

Jopa joo. Omaa pahaa oloani (minäkin) täällä puran, eli ei kai pitäisi liikoja antaa muiden kommenttien vaikuttaa. En ole syytön, enkä syyllinen. En ole tyhmä, enkä viisas. En ole tunteeton, enkä ylitunteellinen. En ole omistushaluinen kyttääjä, enkä välinpitämätön kylmiö. En ole uskonnollinen, enkä ideologinen, en ole tyhjätasku, enkä rikas. En ole viisasteleva besserwisser, enkä sivistymätön moukka.

Olen tavallinen ihminen, tavallinen suomalainen mies, kuten niin monet muutkin meistä. Jos niitä kiviä pitää heittää, on paikallaan miettiä, kehen ne lopulta kohdistuvat.

" kysyt. Puhtaasta rakkaudesta. "

Mitä se puhdas rakkaus sitten on? Missä se näkyy?

" Katso kaunis sinä olet armaani, katso, kaunis olet, silmäsi ovat kyyhkyläiset.
Katso kaunis olet sinä rakkaani; kuinka suloinen, kuinka vihanta on vuoteemme."

No sitähän minäkin. Naisen rakkaus on siis sitä, että näyttää kauniilta. Mitään ei tarvitse miehen eteen tehdä. Miehen vaan on pidettävä naistaan kauniina. Just just.. Noh voi vain sanoa, että kyllä se Raamattu ainakin totta puhuu tuossa. Meillä on just noin.

"Se on tätä. (edelleen Korkea veisu.4:9 )
" Olet lumonnut minut siskoni, morsiameni, lumonnut minut yhdellä
ainoalla silmäyksellä.""

Just, just... edelleen tätä samaa. Että naisen ei mitään tarvitse tehdä miehen eteen. Sen kun vaan silmäilee pari kertaa ja se on sitten siinä. Kuulostaa edelleen hyvin tutulta. Jostain syystä minä en vain enää jaksa hurmautua niistä vanhoista silmäilyistä. Olisi kiva saada edes uutta silmäystä tai ois kiva jos toinen viitsisi tehdä edes pyydettäessä jotain minun eteeni.

"" Pane minut sinetiksi sydämellesi." "
Pane ja pane... "pane minut paksuksi ja maksakin siitä vielä" tuntuu olevan nykyinen veisu.

Isä ja lapset kirjoitti:

Jopa joo. Omaa pahaa oloani (minäkin) täällä puran, eli ei kai pitäisi liikoja antaa muiden kommenttien vaikuttaa. En ole syytön, enkä syyllinen. En ole tyhmä, enkä viisas. En ole tunteeton, enkä ylitunteellinen. En ole omistushaluinen kyttääjä, enkä välinpitämätön kylmiö. En ole uskonnollinen, enkä ideologinen, en ole tyhjätasku, enkä rikas. En ole viisasteleva besserwisser, enkä sivistymätön moukka.

Olen tavallinen ihminen, tavallinen suomalainen mies, kuten niin monet muutkin meistä. Jos niitä kiviä pitää heittää, on paikallaan miettiä, kehen ne lopulta kohdistuvat.

Olet oikeassa, vaimoasi kohti heittämäsi kivet kohdistuvat nyt lopulta itseesi, etkä kestä sitä vaan syyllistät edelleen.

Kiitos.

Rajat itsesäälillekin pitäisi nähdä.

isä ja lapset kirjoitti:

Kiitos.

Mutta minä en ymmärrä, että kommentoit ja kerrot täällä sellaisia asioita jotka mielestäni ovat väärin tuoda julki kaikille. Jos olisin vaimosi, niin loukkaantuisin tuollaisesta julkisesta mollaamisesta ja arvostelusta ja asioiden saattamisesta ulkopuolisille. Monihan näitten kirjoitusten perusteella tuntee teidät. Mielestäni tuo vaikuttaa lapsiin suhtautumiseenkin.

sivustaseuraajat kirjoitti:

Mutta minä en ymmärrä, että kommentoit ja kerrot täällä sellaisia asioita jotka mielestäni ovat väärin tuoda julki kaikille. Jos olisin vaimosi, niin loukkaantuisin tuollaisesta julkisesta mollaamisesta ja arvostelusta ja asioiden saattamisesta ulkopuolisille. Monihan näitten kirjoitusten perusteella tuntee teidät. Mielestäni tuo vaikuttaa lapsiin suhtautumiseenkin.

Höpöhöpö, kukaan ei tunne meitä. Kaikki tapahtumat, tunteet ja ajatukset ovat toit, mutta ovatko kaikki yksityiskohdat? Ammattimme? Asuinpaikkakuntamme? Lastemme tarkat iät?

Toinen asia, mitäpä sitten, vaikka tuntisikin? Ulkopuolisille kertomiseen pätee kaksi seikkaa, jo yllä mainitsemani rikoslaki, josta löytyy solvaamisen tai kunnianloukkaamisen määritelmät hyvin tarkasti. Toinen on soveliaisuus, mitä kukakin kokee tarpeelliseksi kertoa. Ensimmäinen kohta ei täyty, ja toisen kohdan on määritellyt vaimoni. Jotta ei tästä sen enempää.

Edelleen, lukeminen, kuten kirjoittaminenkin, on vapaaehtoista. Harva täältä hakee ja saa vastauksia ongelmiinsa, mutta niiden kertominen helpottaa huomattavasti omaa oloa.

sivustaseuraajat kirjoitti:

Mutta minä en ymmärrä, että kommentoit ja kerrot täällä sellaisia asioita jotka mielestäni ovat väärin tuoda julki kaikille. Jos olisin vaimosi, niin loukkaantuisin tuollaisesta julkisesta mollaamisesta ja arvostelusta ja asioiden saattamisesta ulkopuolisille. Monihan näitten kirjoitusten perusteella tuntee teidät. Mielestäni tuo vaikuttaa lapsiin suhtautumiseenkin.

Eiköhän edelleenkin Suomessa yli 13000 avioparia vuosittain päädy eroon. Näistä kolmilapsisia lienee myös useampi tuhat. Karsitaan vielä ne, joissa tapauksissa isä jää lasten lähihuoltajaksi niin edelleenkin satoja, ellei tuhansia vuosittain. Kun emme tiedä ap:n nimeä, osoitetta emmekä paljoa muutakaan kovin intiimiä niin ei heidän perhettään kukaan tunnista.

Paitsi, että meillä kaikilla eronneilla kolmen lapsen lähihuoltajaisillä saattaa olla tarinoissamme paljon yhteistä ja siksi myös toisillemme tarinoidemme kautta jaettavaa, on meidän jokaisen erotarina kuitenkin ainutlaatuinen tapaus ja siksikin jo kertomisen arvoinen. Ei sen pitäisi ketään loukata. Ap:n perheenjäsenten ei tarvitse hävetä silmiä päästään lukiessaan näitä keskusteluja. Minkäänlaista julkista mollaamista tai arvostelua ei ap ole ketjuissaan harrastanut.

Nimim. "sivustaseuraajat" ei liene ap:n vaimo, mutta hänellekin suuressa loukkaantumisvaarassaan tiedoksi, että samoin eroseminaareissa ja erokriiseihin liittyvissä vertaistukiryhmissä keskustellaan omista tapauksista menemättä sen enempää henkilökohtaisuuksiin. Tällöin ei ketään tuomita eikä syyllistetä, ei myöskään anneta diagnooseja eikä edes vastauksia elämän kipeimpiin kysymyksiin.

sivustaseuraajat kirjoitti:

Mutta minä en ymmärrä, että kommentoit ja kerrot täällä sellaisia asioita jotka mielestäni ovat väärin tuoda julki kaikille. Jos olisin vaimosi, niin loukkaantuisin tuollaisesta julkisesta mollaamisesta ja arvostelusta ja asioiden saattamisesta ulkopuolisille. Monihan näitten kirjoitusten perusteella tuntee teidät. Mielestäni tuo vaikuttaa lapsiin suhtautumiseenkin.

Eihän tässä nyt kukaan ole edes aavistanut,missäpäin ap asuu,ja mistä perheestä kysee.
Olet todella vainoharhainen...

Tulipa taas riideltyä, mistäpä muusta kuin vaimoni menoista. On tämä aikamoista. Monet neuvovat, että mitä tuosta, anna mennä. Annanhan minä, mutta ei kai siitä pitää sentään tarvitse?! Eipä sillä, olen minäkin sitä miettinyt, aika paljon helpompaa olisi, jos ei tarvitsisi murehtia puolison menoista. Mutta hommassa piilee myös lopun alku, minun puoleltani se tarkoittaisi loppujenkin tunteiden tappamista.

Myöntää täytyy, että kyllä tunteet ovat tässä puolen vuoden aikana ansiokkaasti viilenneet, mutta ei vaimoni epämääräinen poukkoilu ja outo käytös (huom. Minun mielestäni) ole kuitenkaan kaikkia tunteitani häntä kohtaan tappanut, vaikka yrityksestä häntä tuskin voidaan syyttää ;) Vedin kovan lenkin ja vähän lihaskuntoa päälle, sinnehän se kiukku yleensä häviää.

Hyvää, tai ainakin edellistä parempaa, vuotta kaikki eronneet ja karanneet. Saapa nähdä.

Isä ja lapset kirjoitti:

Tulipa taas riideltyä, mistäpä muusta kuin vaimoni menoista. On tämä aikamoista. Monet neuvovat, että mitä tuosta, anna mennä. Annanhan minä, mutta ei kai siitä pitää sentään tarvitse?! Eipä sillä, olen minäkin sitä miettinyt, aika paljon helpompaa olisi, jos ei tarvitsisi murehtia puolison menoista. Mutta hommassa piilee myös lopun alku, minun puoleltani se tarkoittaisi loppujenkin tunteiden tappamista.

Myöntää täytyy, että kyllä tunteet ovat tässä puolen vuoden aikana ansiokkaasti viilenneet, mutta ei vaimoni epämääräinen poukkoilu ja outo käytös (huom. Minun mielestäni) ole kuitenkaan kaikkia tunteitani häntä kohtaan tappanut, vaikka yrityksestä häntä tuskin voidaan syyttää ;) Vedin kovan lenkin ja vähän lihaskuntoa päälle, sinnehän se kiukku yleensä häviää.

Hyvää, tai ainakin edellistä parempaa, vuotta kaikki eronneet ja karanneet. Saapa nähdä.

Mitäs riitelet, oletko mustasukkainen vai mitä.

Suosittelen vastavetoa, sillä eipä teidän kohdalla taida enää muitakaan keinoja olla.
Huudot ja rankat sanat kokonaan pois, vaikka toinen sanoisi mitä.
Sanot vaan, että nyt sinulla menoa ja takki päälle ja ovesta ulos, mitä siitä kertomaan minne menet.

Etköhän jonkun jutun kaksi minne menet, mene vaikka yksin elokuviin jos ei ketään kaveria löydy.
Palaat takaisin muina miehinä, sitten kun olet tarpeeksi kauan ollut poissa, et selittele mitään, et kehuskele mitään.
Eiköhän vaimosikin herää ajattelemaan toimiaan.

Jätä hänet yksin lasten kanssa, että joutuu varmasti vastuuseen myös niistä kodin jutuista ja olemaan omien lastensa kanssa.

Näytä, että olet mies, etkä nahjus, riitelijä.
Sillä riitelyllä et saa yhtään hyvää asiaa aikaan, siitä olen täysin varma.
Vielä enemmän menee kun näytät mustasukkaisuutesi.

Isä ja lapset kirjoitti:

Tulipa taas riideltyä, mistäpä muusta kuin vaimoni menoista. On tämä aikamoista. Monet neuvovat, että mitä tuosta, anna mennä. Annanhan minä, mutta ei kai siitä pitää sentään tarvitse?! Eipä sillä, olen minäkin sitä miettinyt, aika paljon helpompaa olisi, jos ei tarvitsisi murehtia puolison menoista. Mutta hommassa piilee myös lopun alku, minun puoleltani se tarkoittaisi loppujenkin tunteiden tappamista.

Myöntää täytyy, että kyllä tunteet ovat tässä puolen vuoden aikana ansiokkaasti viilenneet, mutta ei vaimoni epämääräinen poukkoilu ja outo käytös (huom. Minun mielestäni) ole kuitenkaan kaikkia tunteitani häntä kohtaan tappanut, vaikka yrityksestä häntä tuskin voidaan syyttää ;) Vedin kovan lenkin ja vähän lihaskuntoa päälle, sinnehän se kiukku yleensä häviää.

Hyvää, tai ainakin edellistä parempaa, vuotta kaikki eronneet ja karanneet. Saapa nähdä.

Mitäs niistä menoista turhaan murehdit? Jos rakastat, ymmärrät ja annat hänen mennä. Jos hän rakastaa, hän palaa luoksesi. Kukaan muu ei silloin voi tulla väliinne. Syy rakkauden loppumiseen on jossain kohtaa parisuhteessanne, ja sinulla on siitä itsellä tarkempi käsitys kuin täällä kenelläkään. Se ihastus ei ole syy, vaan seuraus.

Oho, 'Mustajoulu2013', kuulostaa yhtenevältä tilanteemme. Miten olen pystynyt asumaan kotonamme - ja aika maltillisesti suhtautumaan kriisimme - on monelle muullekin jäänyt osin hämäräksi. Uskon, että käytökseeni on monta syytä, tässä muutamia: Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jos saamme selvitettyä sotkumme, meillä on vielä mahdollisuus jatkaa yhdessä. Tunteeni vaimoani kohtaan eivät ole kuolleet. Luovuttaminen ei ole oikein tapaistani (tarkoitan sitä, että helpoin tie ei välttämättättä ole se paras tie). Lasten onni ja tulevaisuus (he ovat ansainneet onnen ja rakkauden, vaikka me emme olisikaan). Taloudelliset seikat ja yhteiset unelmat. Varmasti myös tottumus ja tapa, 'rullaava arki'.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä seikkana (taistelemisen arvoisen) parisuhteen säilyttämiseksi, sanoisin ylpeyden nieleminen. Montaa tapausta olen seurannut sivusta, kun (usein mies) on perustellut lähtöään 'mulle ei vittuilla', 'Mies tekee, mitä mies tekee' -tyyppisillä argumenteilla. En tarkoita, että kynnysmattona pitää olla, mutta turha ylpeys pitää unohtaa, kun kyseessä ovat todella suuret asiat, monien ihmisten onni ja tulevaisuus. Sitä paitsi, ihmiset tuntuvat käyttävän ylpeyttään joskus tekosyynä vastuuttomuudelleen.

Ajat ovat muuttuneet, enää avioero ei ole 'big deal', eikä eronneita ja karanneita pidetä mitenkään kakkosluokan kansalaisina. Eikä se ole välttämättä huonoa kehitystä, se antaa huonossa (esim. väkivaltaisessa, alistetussa tai muuten epäreilussa) liitossa eläville uuden mahdollisuuden. Hyvä niin. Mutta se antaa myös hyvässä liitossa elävälle heikkouden hetkellä mahdollisuuden tehdä elämänsä virheen. Kummasta erossamme - tai erossanne - on kysymys, siinäpä pulma.

Jalat tulivat kipeiksi kovan lenkin jälkeen. Vaimo istahti nukkumaan mennessä sängynpäätyyn ja hieroi pohkeeni vetreäksi. Hieronta liittyi edelliseen riitamme, mutta mitä siitä. Edellisestä hieronnasta lienee yli vuosi. Silmät kostuivat. Ihana ja ihmeellinen tunne.

Isä ja lapset kirjoitti:

Oho, 'Mustajoulu2013', kuulostaa yhtenevältä tilanteemme. Miten olen pystynyt asumaan kotonamme - ja aika maltillisesti suhtautumaan kriisimme - on monelle muullekin jäänyt osin hämäräksi. Uskon, että käytökseeni on monta syytä, tässä muutamia: Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jos saamme selvitettyä sotkumme, meillä on vielä mahdollisuus jatkaa yhdessä. Tunteeni vaimoani kohtaan eivät ole kuolleet. Luovuttaminen ei ole oikein tapaistani (tarkoitan sitä, että helpoin tie ei välttämättättä ole se paras tie). Lasten onni ja tulevaisuus (he ovat ansainneet onnen ja rakkauden, vaikka me emme olisikaan). Taloudelliset seikat ja yhteiset unelmat. Varmasti myös tottumus ja tapa, 'rullaava arki'.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä seikkana (taistelemisen arvoisen) parisuhteen säilyttämiseksi, sanoisin ylpeyden nieleminen. Montaa tapausta olen seurannut sivusta, kun (usein mies) on perustellut lähtöään 'mulle ei vittuilla', 'Mies tekee, mitä mies tekee' -tyyppisillä argumenteilla. En tarkoita, että kynnysmattona pitää olla, mutta turha ylpeys pitää unohtaa, kun kyseessä ovat todella suuret asiat, monien ihmisten onni ja tulevaisuus. Sitä paitsi, ihmiset tuntuvat käyttävän ylpeyttään joskus tekosyynä vastuuttomuudelleen.

Ajat ovat muuttuneet, enää avioero ei ole 'big deal', eikä eronneita ja karanneita pidetä mitenkään kakkosluokan kansalaisina. Eikä se ole välttämättä huonoa kehitystä, se antaa huonossa (esim. väkivaltaisessa, alistetussa tai muuten epäreilussa) liitossa eläville uuden mahdollisuuden. Hyvä niin. Mutta se antaa myös hyvässä liitossa elävälle heikkouden hetkellä mahdollisuuden tehdä elämänsä virheen. Kummasta erossamme - tai erossanne - on kysymys, siinäpä pulma.

Jalat tulivat kipeiksi kovan lenkin jälkeen. Vaimo istahti nukkumaan mennessä sängynpäätyyn ja hieroi pohkeeni vetreäksi. Hieronta liittyi edelliseen riitamme, mutta mitä siitä. Edellisestä hieronnasta lienee yli vuosi. Silmät kostuivat. Ihana ja ihmeellinen tunne.

Huh, edelleen samoilla linjoilla mennään. Olen itsekkin tunteiden puolesta sitoutunut edelleen vaimooni. Olimme eilen Pariterapeutilla ja sielä aukesi monta ongelmaa, jotka olin itse jo haudannut jonnekkin syvälle, mutta jotka edelleen vaikuttavat vaimooni. (suosittelen erittäin lämpimästi) En sen kummemmin halua lähteä syyttelemään itseäni, mutta kyllä sitä on ollut välillä sokea toisen tarpeille (nimenomaan tunne puolella). Olisipa käyty aikaisemmin. Nyt ottaa jumalattomasti pannuun, että tuntuu että peli on jo pelattu, ja viimeistä mahdollisuutta ei ole saatavilla.

Kaverini pitävät minua jokseenkin tossukkana, kun suhtaudun eroon näin "rakentavasti" eli en ole lähtenyt ovet paukkuen ja en ole oikeastaan edes suuttunut vaimon suhteesta. Jos nyt lähtisin, en varmasti pystyisi antamaan itselleni anteeksi, etten yrittänyt kaikkea tämän perheen eteen. Kun vielä jotenkin vaimo ymmärtäisi, että vaikka se ruoho on vihreämpää aidan tuollapuolen nyt, niin kyllä se sielläkin harmaantuu. Minä olisin valmiina rakentamaan vanhan päälle. Nyt ehkä hiukan pienemmällä painolastilla, kun asiat on KUNNOLLA revitty auki.

Tämä sama ajatus minullakin on. Vaimollani on ympärillä esimerkkejä onnistuneista ja vähemmän onnistuneista eroista, mutta silti kaikkiin näihin eronneisiin ystävättäriin suhtaudutaan nykyisin aika hyvin. Eronneet ja karanneet eivät siis tosiaan ole ole kakkosluokan kansalaisia, mutta valitettavasti jätettyihin miehiin jää ikävä leima. Heitä katsotaan vähän säälivästi...

Ikävä on läheisyyttä, hieronta tai muu fyysinen osoitus välittämisestä olisi aikamoista mannaa. Toivottavasti se on merkki paremmasta teidän suunnalla...

Isä ja lapset kirjoitti:

Oho, 'Mustajoulu2013', kuulostaa yhtenevältä tilanteemme. Miten olen pystynyt asumaan kotonamme - ja aika maltillisesti suhtautumaan kriisimme - on monelle muullekin jäänyt osin hämäräksi. Uskon, että käytökseeni on monta syytä, tässä muutamia: Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jos saamme selvitettyä sotkumme, meillä on vielä mahdollisuus jatkaa yhdessä. Tunteeni vaimoani kohtaan eivät ole kuolleet. Luovuttaminen ei ole oikein tapaistani (tarkoitan sitä, että helpoin tie ei välttämättättä ole se paras tie). Lasten onni ja tulevaisuus (he ovat ansainneet onnen ja rakkauden, vaikka me emme olisikaan). Taloudelliset seikat ja yhteiset unelmat. Varmasti myös tottumus ja tapa, 'rullaava arki'.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä seikkana (taistelemisen arvoisen) parisuhteen säilyttämiseksi, sanoisin ylpeyden nieleminen. Montaa tapausta olen seurannut sivusta, kun (usein mies) on perustellut lähtöään 'mulle ei vittuilla', 'Mies tekee, mitä mies tekee' -tyyppisillä argumenteilla. En tarkoita, että kynnysmattona pitää olla, mutta turha ylpeys pitää unohtaa, kun kyseessä ovat todella suuret asiat, monien ihmisten onni ja tulevaisuus. Sitä paitsi, ihmiset tuntuvat käyttävän ylpeyttään joskus tekosyynä vastuuttomuudelleen.

Ajat ovat muuttuneet, enää avioero ei ole 'big deal', eikä eronneita ja karanneita pidetä mitenkään kakkosluokan kansalaisina. Eikä se ole välttämättä huonoa kehitystä, se antaa huonossa (esim. väkivaltaisessa, alistetussa tai muuten epäreilussa) liitossa eläville uuden mahdollisuuden. Hyvä niin. Mutta se antaa myös hyvässä liitossa elävälle heikkouden hetkellä mahdollisuuden tehdä elämänsä virheen. Kummasta erossamme - tai erossanne - on kysymys, siinäpä pulma.

Jalat tulivat kipeiksi kovan lenkin jälkeen. Vaimo istahti nukkumaan mennessä sängynpäätyyn ja hieroi pohkeeni vetreäksi. Hieronta liittyi edelliseen riitamme, mutta mitä siitä. Edellisestä hieronnasta lienee yli vuosi. Silmät kostuivat. Ihana ja ihmeellinen tunne.