Kaverini muuttunut suhteensa aikana!

Olensaanutarpeekseni

Seurustellut aika kauan miehen kanssa, nyt tarvitsen apua ja hermolomaa asiasta.

Ystäväni siis aina kun nähdään, puhuu miehestään. Pelkkää " jätän sen" asiaa joka kerta. Se teki sitä ja tätä...."

Kun vietämme ystäväni kanssa joskus harvoin enää nykyään laatuaikaa, käymme esim, baarissa, hän joko otti miehen mukaan, tai kutsui baariin. Jäin ulkopuoliseksi, koska riitelevät aina baarissa, lähtevät riidan päätteeksi kuitenkin heti pois, kuin minua ei olisikaan.

Kun sanoin ystävälleni etten jaksa kuunnella enää " jätän sen nyt" asiaa, kun kuitenkin aina lähtee muehen kanssa ja haluaa tämän luokseen, suuttui hän minulle.

Lupasi ettei ota miestä mukaan kun mennään juhlimaan, ihan kahdestaan., noh, soitti baarista salaa muehelle että tule tänne ja riitelivät taas koko illan ja istuin yksin. Kun lähdin, suuttui minulle.

Sitten piti viettää tyttöjen iltaa, no eipä siitäkään mutään tullut kun hän taas miehelle soitteli.

Mitä minun pitäisi tehdä? En jaksa kuunnelka enää tai kestää tällaista käytöstä. Ystävänikin on käytökseltään muuttunut pikkumaiseksi valittajaksi eikä mistään ajanvietista tule mitään ja puheet rajoittuu mieheen. Olen kuin joku jolle mennään hetkeksi helpottamaan olia ja taas takaisin pahan olon lähteeseen.

Henkisesti minulle siis rankkaa. Mitä teen? Annanko hänen kärvistellä huonossa suhteessaan itsekseen ja otan etäisyyttä, vai mitä? Suoraan puhumisesta ei tule mitään, kaikki kommentti on negatiivista ja suuttuu eli rakentavaa juttua ei synny.... Auttakaa!

Aikuisia ihmisiä ollaan kyllä, vaikkei tosiaan siltä kuulosta.

4

525

Äänestä

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onpa kyllä

      tosi tympeää tuollainen. suosittelisin että kerrot ystävällesi mahdollisimman selkeästi että olet kyllästynyt jäämään aina kakkoseksi heidän parisuhdekriiseilleen. ehkä kannattaa välillä käydä jonkun muun kanssa ulkona ja antaa ystäväsi miettiä mitä hän tahtoo elämällään tehdä. :) etäisyys voi olla ihan hyväksi.

    • 3 + 19

      Sano sille että vetää pään persees.tään ja lopettaa tuollaisen suhteen, tai ainakaan sinä et jaksa enää olla mukana tuossa pelleilyssä tippaakaan. Ihme akkoja kun haluavat käyttää elämäänsä tyhjän nahisteluun.

    • Hämmästynyt

      Ystäväsi elämään kuuluu tuo mies, Ystäväsi tekee miehiään koskevat valinnat, sinä päätät omasta elämästäsi ja siitä oletko hänen kanssaan tekemisissä, miehensä kanssa tai ilman häntä.

      Kolmannen korvapuusti!

    • merkur

      Kyllä teillä joillakin on kummallisia........ ystäviä(??) !!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      212
      2101
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1257
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1137
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      707
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      36
      695
    Aihe