Kovin kummastuttaa ihmiset, joille Isänmaa on niin tärkeä asia, että ollaan valmiita menemään asian suhteen yltiöisänmaallisuuteen eli nationalismiin, ja siitä vielä fasismiin astikin.
Mikä asia Isänmaassa on niin suurenmoista ja hienoa, että sen puolesta kannattaa öykkäröidä, olla suvaitsematon muun maalaisia (etenkin erivärisiä) kohtaan, pitää omaamaataan erityisen hyvänä verrattuna muihin maihin, yms. Yhtään järkevää selitystä en ole vielä Isänmaallisuudelle saanut. Se, että asuu jonkin maan rajojen sisällä omassa kolossaan, reviirillään, ja on tästä asiasta sitten erityisen ylpeä, ei ole oikein vakuuttavaa, mitä tulee puheeseen Isänmaallisuudesta. Itse en saa mitää erityisiä kicksejä siitä, että olen syntynyt Suomessa ja asun täällä. Yhdentekevää, missä asuu, kunhan jossakin asuu, missä saisi kuitenkin syödäkseen. Suomalaisuudessa ja sen historiassa ei ole mielestäni mitään sen muita maita erinomaisempaa, että sitä kannattaisi erityisesti hehkuttaa, jos sitten hävetäkään. Varmaan olisin yhtä tyytyväinen, jos olisin syntynyt Belgiaan, Venäjälle, Sambiaan tai Chileen.
Tavoitteena täytyy olla rajaton maailma, koska alueen rajaaminen rajoin ja puomein on ihmisten karsinoimista. Kun nationalismi romahtaa rajojen romahdettua, siirrymme internationalismin aikakauteen. Maapallo on meidän Isänmaamme. Nykyisin liikennekulkuvälineet mahdollistavat ihmisten siirtyimisen suurin joukoin paikasta, jopa mantereista, toiseen. Tämä mahdollistaa ajatuksen valtiottomisisesta maapallosta, jossa on vain yksi maa, kaikki maapallon maat yhdistyneenä yhdeksi valtioksi. YK: toimiessa tämän jättivaltion hallituksena/eduskuntana. Kansojen sekoittuessa toisiinsa myös etniset ristiriidat eri rotujen välillä vähenesivät huomattavasti.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Isänmaallisuus ja nationalismi on täysin verrattavissa uskontoihin ja molemmista tulee luopua pikimmiten mikäli aiomme säilyttää ihmiskunnan tai jopa viedä sitä eteenpäin.
Olette oikeilla jäljillä mutta YK on pelkkä länsimaiden sätkynukke. Tarvitsemme euraasian unionia. Vain Euraasian unionin ja YK:n välinen kolmas maailmansota voi nostaa ihmiskunnan uudelle tasolle.