Single Baltic Lady?

Onko kokemuksia tuosta palvelusta? Olen seuraillut sitä muutaman vuoden lähinnä huvin vuoksi, parin naisen (olettaakseni) kanssa kirjoitellutkin vähän, mutta muiden kuvioiden vuoksi jäivät silleen ja muutenkin systeemi, jossa joutuu joka viestistä maksamaan, on vähän ärsyttävä.

Mutta kuten sanottu, ajanvietteeksi sitä on tullut selailtua ja profiilikin on olemassa. Ja minulla on vahvasti sellainen tunne, että ainakin osa "naisista" on täysin feikkejä. Seuraavanlaisia syitä epäilyyn:
-tulee viestejä, joiden lähettäjiä ei näy "he ovat katsoneet profiiliasi" listassa
-tulee viestejä, joissa kehutaan kuvaani (vaikka minulla ei ole siellä kuvaa)
-tulee viestejä, joiden "lähettäjät" joko profiilinsa mukaan haluavat lapsia tai itse mainitsevat asian, vaikka minun profiilini sanoo "en halua lapsia" (okei, tämä ei välttämättä ole varma osoitus feikistä).

Ja sitten tietysti ihmettelen, että muka 18-vuotiaat vähäpukeiset silikonirintaiset pimatsut kirjoittavat.

Joukossa on sellaisiakin profiileja, jotka saattaisivat olla aitoja. Mutta siis noita fuskulta näyttäviä on minusta enemmistö.
1244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siellä on molempia, sekä ammattichattaajia että oikeita ihmisiä. Ongelma on erottaa oikeat vääristä. Jos joku tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, kyseessä lienee feikki. Ammattichattaajat ovat online 7 tuntia päivässä, koska muuten ei tule palkkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


7+18 kirjoitti:

Onko kokemuksia tuosta palvelusta? Olen seuraillut sitä muutaman vuoden lähinnä huvin vuoksi, parin naisen (olettaakseni) kanssa kirjoitellutkin vähän, mutta muiden kuvioiden vuoksi jäivät silleen ja muutenkin systeemi, jossa joutuu joka viestistä maksamaan, on vähän ärsyttävä.

Mutta kuten sanottu, ajanvietteeksi sitä on tullut selailtua ja profiilikin on olemassa. Ja minulla on vahvasti sellainen tunne, että ainakin osa "naisista" on täysin feikkejä. Seuraavanlaisia syitä epäilyyn:
-tulee viestejä, joiden lähettäjiä ei näy "he ovat katsoneet profiiliasi" listassa
-tulee viestejä, joissa kehutaan kuvaani (vaikka minulla ei ole siellä kuvaa)
-tulee viestejä, joiden "lähettäjät" joko profiilinsa mukaan haluavat lapsia tai itse mainitsevat asian, vaikka minun profiilini sanoo "en halua lapsia" (okei, tämä ei välttämättä ole varma osoitus feikistä).

Ja sitten tietysti ihmettelen, että muka 18-vuotiaat vähäpukeiset silikonirintaiset pimatsut kirjoittavat.

Joukossa on sellaisiakin profiileja, jotka saattaisivat olla aitoja. Mutta siis noita fuskulta näyttäviä on minusta enemmistö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu