kirjaa lukiessasi?
Minut on yllättänyt, miten voi liikuttua kyyneliin saakka kun sattuu tekstissä eteen joku koskettava kohta.. Onkohan se vähän liikaa?
Minut on yllättänyt, miten voi liikuttua kyyneliin saakka kun sattuu tekstissä eteen joku koskettava kohta.. Onkohan se vähän liikaa?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ei ole. Itse spiidaan tämän tästä. Etenkin omat juttuni joko naurattavat kyyneliin tai murtavat egon.
Näin on.
Darrassa en pysty lukemaan..mutta itku voi tulla kun hävettää ja on morkkis.
Darrassa en luekaaan, sellainen olo on tänään ollut..
Sä taas et juo viinaa sen vuoksi, että lääkitys ja järki (omalääkäri) estää.
(reps)
Mä itken Johannaa.
Jumalani kuinka kaunis on nainen
En kirjaa lukiessa mutta joskus oikein vaikuttava elokuvakohtaus saattaa saada tuntumaan että muka voisi alkaa kyynelehdityttämään mutta eihän tosimiehet itke ikinä, eihän?
Kai tosimiestenkin täytyy kyynelkanavansa puhtaina pitää? ;)
Vakavissaan, niin tosimiehet on juuri niitä, ketkä uskaltaa itkeä, jos siltä tuntuu. Tunteiden näyttäminen on mielestäni miehekästä. Reppanat on niitä, ketkä mieluummin hakkaa paistinpannulla reiän seinään kuin tirauttaa kyyneleen toisen ihmisen nähden.
Ei kun se on roska silmässä varmaan :D
Joo mutta ei se kuulu mielle miehille, naiset itkee ulospäin ja miehet itkee sisäänpäin, naiset halaa toisia naisia ja miehet välttää toisen miehen kosketusta muuten kuin kätellessä, näin on hyvä :)
Harvemmin miehet tosiaan "julkisesti" itkeskelee ja se teille miehille suotakoon. Useimmille miehille se tuntuu kuitenkin olevan se luontevin tapa :)
Kahden kesken niitä tunteita voi sitten vapaammin näyttää kyyneleillä tai ilman. Se vaatii vain luottamusta ja avoimuutta, jotta kummatkin kokevat pystyvänsä näyttämään tunteensa täysin rehellisesti joutumatta pelkäämään naurunalaiseksi joutumista, alistamista tms.
Totta joo tuo että kahden kesken sitten voi "purkaa", se vaan että kun ollut enimmäkseen sinkkuna niin en tiedä osaako sitä oikein enää avautuakaan, hienoahan se varmaan olisi jos olisi joku jolle osaisi purkaa ihan kaiken. Toisaalta kun osaa purkaa itsekseenkin niin en tiedä onko se kuitenkaan välttämätöntä muille sitten murheita tuottaa omilla murheillaan.
Kun löytää oikeanlaisen ihmisen, on helppo avautua mistä vaan. Hyvä toki, jos osaa itsekin purkaa tuntojaan, mutta mikään ei voita sitä tunnetta, kun saa kokea olevansa jonkun kanssa niin läheinen, että uskaltaa päästää toisen näkemään sisimpäänsä, jopa niihin kipeisiin kohtiin.
Sellaista lämpöä ja hyvänolon tunnetta ei voi saavuttaa yksin :) Tai no riippuu niin henkilöstä... Itse koen sen kuitenkin noin.
Olen kyynelehtinyt kerran jos toisenkin kirjaa lukiessani, elokuvaa katsoessani, vastasyntynyttä sylissä pitäessäni, tavatessani rakkaan ihmisen pitkän tauon jälkeen jne...
Ei kai sen väliä missä tilanteessa itkee. Joskus vain itkettää, joskus ilosta, joskus surusta, joskus liikutuksesta, joskus raivosta, pettymyksestä... Parempi itkeä ja antaa tunteiden tulla kuin padota kaikkea sisälleen.
Tuo että osaa näyttää tunteensa on juuri sellaista naisellista käytöstä jota naisessa arvostan mutta olen niin vanhanaikainen että ajattelen vastaavasti miehen olevan sitten se jonka pitää olla ulkoisesti vahva jos tilanne niin vaatii, jonkun pitää kestää murtumatta vaikeatkin paikat jotta muilla on jotain mihin luottaa.
Ymmärrän tuon näkökulman ja kieltämättä miehillä on usein "rauhoittava" vaikutus vaikeissa tilanteissa. Naiset reagoivat yleistetysti tunteellisemmin erilaisiin tilanteisiin kuin miehet. Se ei tietty tarkoita, etteivätkö naiset voisi olla myös murtumattomia ja vahvoja, mutta tunteet nousevat pintaan keskimäärin helpommin kuin miehillä.
Osittain tuo on varmaan opittua käytöstä, mutta myös biologialla on osansa... Luin aihetta sivuavan artikkelin muinoin Tieteen Kuvalehdestä. Siinä käsiteltiin naisten ja miesten aivojen eroavaisuuksia ja muistan yllättyneeni siitä, miten paljon eroavaisuuksia löytyy. Selittänee hiukan erilaista itkukäyttäytymistäkin :)
Kyllä itken itse asiassa aika usein. Herkät paikat elämässä aiheuttavat itkun. Itku pitkästä ilosta, mutta itken salaa. Tosin on myös ollut hetkiä työssä jossa oikeasti silmät kostuvat jostakin mieleen tulvahtavasta tunteesta ja silloin on vähän noloa kun kanssaihmiset hämillään että mikähän tuolle tuli..
Tänäkin vuonna olen itkenyt elokuvaa katsellessani, elämäntilannettani, turhautumista ja ehkä vielä jotain muutakin.
Naiseksi tällainen kai tietyissä piireissä tuomittaisiin, mutta minkä sitä itsellensä voi.
Tunnekuohuja tulee välillä, ei niitä voi estää. Sehän on vaan hyvä, että voi purkaa vahvoja tunteita kyynelehtimällä. Itsellä on tapana myötäelää ystävien iloisissa ja/ tai surullisissa elämänvaiheissa, silloin on itku herkässä.
Raikuva nauru ja ilon kyyneleet on ihan parasta, varsinkin kun ne hetket saa jakaa läheisten ihmisten kanssa.
Joskus väsymys ja turhautuminen aiheuttaa pahaa mieltä, se purkautuu tietysti hiljaa kyynelehtimällä. Sen jälkeen pitää ravistaa surut pois puserosta, leuka pystyyn ja mars, kohti uusia haasteita.
Kirjaa lukiessa en muista itkeneeni, tunteellisia leffoja taas sitäkin enemmän.
Itkin tänään. Yks lapsuuden frendi on lähdössä joukostamme...
Emmä tiiä, tää on aika vitun heviä. Kaiffa, jonka oot tuntenut yli 30 vuotta, katoaa kohta sun elämästäs...
https://www.youtube.com/watch?v=DAQ4sJZ5IsU
Ei helvetti!...
oletettavasti nyt puhutaan kuolemasta.. ja kaikki myötätunto sille tilanteelle, joskus kuitenki vaan saattaa tuntua että kuolema on sentään lopullista josta päästään surutyöhön eikä sellainen jossa läheiset tai muuten vaan välittävät ihmiset joutuu miettimään mitä on tapahtunu eikä koskaan saa tietää. kumpi sitte lie kuluttavampaa, se että tuosta vaan katoaa toisen elämästä mitään selittämättä vai se että kuolee..
Tähän ikään mennessä on jo ehtinyt hautaan monta frendiä. Mutta ei siihen silti ikinä totu, aina se tuntuu yhtä pahalta... Nytkin hajottamassa...Mutta kyllä se siitä..
:( Ei tuohon osaa sanoa muuta kuin voimia... Ei pitäis kenenkään noin nuorena lähteä...
Heh... tämä oli joskus meille aika helvetin kova juttu...
https://www.youtube.com/watch?v=Wggeu_1UybY
Ja tämäkin...
https://www.youtube.com/watch?v=YBQsr4oaDP8
Ja tämäkin...
https://www.youtube.com/watch?v=71DNkRaUPvw
Se, että pystyy muistamaan ihmisen yhdessä koettujen hyvien asioiden kautta, on kaunista... On ne hyvät asiat sitten mitä vain, mutta se, että ne on jääneet mieleen, kertoo siitä, että ko. ihminen on jättänyt pysyvän jäljen jonnekin sisälle...
Nyt hän on sitten pois. Paska fiilis...
Itkut on tältä illalta itketty. Ehkä huomenna muutama kyynel lisää, oli kuitenkin sen verran läheinen ystävä...
https://www.youtube.com/watch?v=j3NU1W3AHdc
:*( Oon pahoillani... Voimia sulle.
no en.. mutta joskus jotain sarjaa tai leffaa katsoessa on saattanu silmä kostua. oon muutenki jokseenki miesmäinen näitten juttujen suhteen mutta mitä läheisempi tai tärkeämpi ihminen on niin sitä varmemmin tulee myös näytettyä se herkkä puoli, tulee se esille sitte suuttumuksen yhteydessä tai muuten vaan jos siltä tuntuu.
josta tuliki mieleen että on se jännä miten jonku voi tuntea koko elämänsä eikä niitten lähellä silti halua itkeskellä kun taas jotkut joita ei oo läheskään yhtä kauan tuntenu niin heidän lähellä se on paljo helpompaa, luontevampaa.
kai se mielletään helposti heikkouden merkiksi.. liekö se sitte mitä jos kaikille ja kaikelle märisee mitä elämässä tapahtuu.. kiusallista ainaki.
En juuri lue kirjoja eli en itke niitä lukiessa. Elokuvat, tarinat, elämä itkettää useinkin. Syystä tai toisesta.
.
"Syvä Aitosuomalaisuus koskettaa aina"
http://www.youtube.com/watch?v=GbBMvoQiCT4
har!
.
Itkin viimeksi kirjaa lukiessani kirjastossa, jossa olin odottelemassa lasta harrastuksesta. Hiukan hätkähdin, kun kyynel ropsahti kirjan sivulle ja nolostuin; katselin ympärilleni, näkikö kukaan. Ei se tavanomaista ole, mutta pystyn kyllä uppoutumaan kirjaan täysin meluisassa tilassa, julkisessakin, saati melko hiljaisessa kirjastossa.
Nimimerkkiisi viitaten; darrassa en kykene lukemaan mitään iltapäivälehteä syvällisempää :P