Olen tässä miettinyt parisuhdettani... ja en oikein tiedä mitä ajatella enää.
Ollaan oltu parisuhteessa reilu vuosi, vuoden päivät olemme asuneet saman katon alla. Ja en ole suhteessa enää onnellinen. Sitä en osaa sanoa missä määrin se tunne johtuu todella suhteesta, missä määrin minusta itsestäni ja ties mistä kuun asennosta.
Mies ei pahemmin kehu/kannusta sanallisesti, ei tee eteeni mitään ylimääräistä joka olisi pois hänen mukavuusalueeltaan. Minä teen kotona kaiken, siivoan, laitan ruoan, hoidan koirat, kaikki sellainen mikä mielestäni kuuluisi tehdä yhdessä on vastuullani. Mies haaveilee lapsesta mutta olen miettinyt, että jäisikö sitten sekin/nekin minun hoidettavakseni ja vastuulleni.
Monet kerrat olen puhunut näistä asioista, turhaan. Mies ei tykkää käydä kanssani lenkillä, tai innostu oikein mihinkään muuhunkaan mitä ehdotan. Olen väsynyt vonkumaan ja ehdottelemaan, ennemmin teen sitten yksin. Seksi on peruskauraa, jos olen ilmaissut että tykkäisin jostain asiasta sitä ei ole (kuten nyt vaikka suuseksi). Olen sittemmin itsekin sitä väsynyt antamaan, kun vastavuoroisuutta ei ole...
Riidellään paljon, sellaista kinastelua. Arkemme on sitä, että mies makaa sohvalla töiden jälkeen ja minä siivoan/teen ruokaa omieni jälkeen. Yhdessä silloin tällöin tehdään jotain. En tiedä... Turhauttaa... Tätäkö tämä olisi sitten koko loppuelämän?
Ollaan oltu parisuhteessa reilu vuosi, vuoden päivät olemme asuneet saman katon alla. Ja en ole suhteessa enää onnellinen. Sitä en osaa sanoa missä määrin se tunne johtuu todella suhteesta, missä määrin minusta itsestäni ja ties mistä kuun asennosta.
Mies ei pahemmin kehu/kannusta sanallisesti, ei tee eteeni mitään ylimääräistä joka olisi pois hänen mukavuusalueeltaan. Minä teen kotona kaiken, siivoan, laitan ruoan, hoidan koirat, kaikki sellainen mikä mielestäni kuuluisi tehdä yhdessä on vastuullani. Mies haaveilee lapsesta mutta olen miettinyt, että jäisikö sitten sekin/nekin minun hoidettavakseni ja vastuulleni.
Monet kerrat olen puhunut näistä asioista, turhaan. Mies ei tykkää käydä kanssani lenkillä, tai innostu oikein mihinkään muuhunkaan mitä ehdotan. Olen väsynyt vonkumaan ja ehdottelemaan, ennemmin teen sitten yksin. Seksi on peruskauraa, jos olen ilmaissut että tykkäisin jostain asiasta sitä ei ole (kuten nyt vaikka suuseksi). Olen sittemmin itsekin sitä väsynyt antamaan, kun vastavuoroisuutta ei ole...
Riidellään paljon, sellaista kinastelua. Arkemme on sitä, että mies makaa sohvalla töiden jälkeen ja minä siivoan/teen ruokaa omieni jälkeen. Yhdessä silloin tällöin tehdään jotain. En tiedä... Turhauttaa... Tätäkö tämä olisi sitten koko loppuelämän?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos olet valmis ottamaan sen riskin, että et koskaan löydä parempaakaan, eroa. Jos osaat olla yksin. Ei tuo tuosta ainakaan parane, lapsen myötä todennäköisesti pahenee.
Eroa. Heti.
Äkkiä eroon tommosesta miehestä. Se vaan pahenee vuosien myötä ja huomaat ennemmin tai myöhemmin olleesi pelkkä kotiorja.
Vaikuttaa vahvasti siltä, että miehesi ei ole asunut yhtään yksin, vaan on muuttanut kotoaan suoraan sinun kanssasi asumaan. Tällöin hän on tottunut äitinsä passaamiseen, eikä osaa arvostaa edes oman äitinsä tai isänsä hänen eteen tehtyä työtä, vaan pitää sitä aivan luonnollisena ja itsestään selvänä asiana. Olettaa saman jatkuvan myös parisuhteessa, sinun toimiessa äidin korvikkeena näissä ns. kotitöissä. Mikäli hän olisi nähnyt isänsä osallistuvan siivoamisiin ja ruuanlaittoon, hänkin tajuaisi myös itse osallistua niihin ja pitäisi sitä ihan luonnollisena asiana.
Aikoinani itse muutin ensin yksin asumaan ja jouduin tietenkin tekemään kaiken itse, toki halusin myös näyttää vanhemmilleni pystyväni huolehtimaan itsestäni aivan yksin. Alkuun se oli tietysti hankalaa, varsinkin ruuanlaiton suhteen, mutta muutamassa vuodessa, mitä tuli yksin asuttua, sekin kehittyi paljon. Tärkeinpänä poittina siinä oli kuitenkin, oppia huomaamaan mitä kaikkea vanhempani ja varsinkin äitini oli minun eteen joutunut tekemään. Arvostukseni äitiäni kohtaan nousi pilviin, toki arvostin aitiäni paljon jo sitä ennenkin.
Myös teidän muissa tekemisissä näkyy sama vaikutus, esim. lenkkeily, hän ajattelee siitä samoin kuin vielä kotona asuessaan, eli huvittaisiko se silloin ja vielä äitinsä kanssa. Aikuisiässä kotona vielä ollessaan, hän on harrastanut sitä, mikä on itseä kiinnostanut ja pitää selviönä sen jatkumisena parisuhteessakin, ainoaastaan seksi sinun kanssasi tekee tässä poikkeuksen. Tai oikeastaan hän pitää sitäkin itsestään selvyytenä.
Mielestäni sinulle lankeaa opettamisen paikka, eli sinun pitää saada miehesi osallistumaan kanssasi siivoamiseen ja ruuanlaittoon siten, ettei hän koe sitä määräämisenä vaan todellakin yhdessä tekemisenä.
Huolimatta yksin asumisesta ja sen vaikutuksesta ns. kotitöihin, on minulla ollut vielä paljon oppimista parisuhteesta ja yhdessä asumisesta, toki myös sama tilanne on ollut vastavuolella, eli vaimollani.
Tunnistan itseni suhteessasi. Aivan kuin olisin itse kirjoittanut.
Erityisesti miehet voisivat antaa palautetta, mikä mättää, kun se mitä toivot, jätetään pois seksistä ja läheisyydestä. Onko jonkinlainen rankaisukeino kenties? Mitätöintikin tulee mieleen ja henkinen väkivalta. Vai onko yksinkertaisesti takana halu viestiä sanattomasti, ettei rakasta kumppaniaan, mutta ei sitä kykene sanomaan ääneen?
Olen itse kokenut saman ja itse kohdellut vastavuoroisesti kumppaniani samanlailla. Omalla kohdalla suurin syy on se, että tunteeni pääsivät väljähtämään siinä vaiheessa kun minua kohdeltiin välinpitämättömästi parin vuoden ajan. Rakensin itselleni suojakilven ja kovetin itseni, jotta en kerta toisensa jälkeen pettynyt ja loukkaantunut. Jossain vaiheessa toisen käytökseen tuli muutos, mutta nyt minä en osaa vastavuoroisesti antaa enää rakkautta. En ole enää varma rakastanko puolisoani vai onko hän minulle vain turvallinen kaveri. Olen huomannut, että en osaa enää automaattisesti ajatella häntä ja tehdä sponttaanisti mitään. Kotityöt hoidan kyllä, siivoan, laitan ruokaa, ulkoilutan koiran, hieron puolison selkää jne, mutta ne eivät suuria tunteita vaadi. Olen saanut kyllä palautetta siitä, että olenko enää täysillä mukana tässä suhteessa. Eli minun tapauksessani en ole enää varma mitä haluan tai uskallanko sulattaa sydämmeni ja saada turpiini taas.
Jos noin tuoreessa suhteessa tökkii noin pahasti, ei kannata haaveilla lapsesta, ellei miestä saa heräämään nopeasti. Se on normaalia, että meillä kaikilla on rakastuneenakin kausia, ettei jaksa kyhnätä toisen kainalossa. Itse olen aina tasaisin väliajoin tarvinnut tilaa, mutta tämä ei vaikuta perustoimintoihin mikä on minimi edellytys kun samankaton alla asutaan. Mutta tämä on väliaikaista, eikä toimivassa suhteessa minulla yleensä kestänyt paria päivää kauempaa. Vaikka olisitte vain kämppäkavereita, ei ole reilua, jos toinen ei tee yhteisen kodin eteen mitään. Harkitse tulevaisuutta vakavasti ja sano miehellesi suoraan mikä mättää.
mikset sitten eroa jos tunteet on jo kuollu eikä ole lapsia?
Mitäs jos ilmaisisis turhautumisesi ennen lähtöäsi ja sanoisit että tällä hetkellä hänen toimintansa tai anteeksi toimimattomuutensa ei tee sinua onnelliseksi? Olet ainakin antanut sitten mahdollisuuden ja vähän savumerkkejä. Tee se rauhassa ja jutellen. Älä uhallasikaan ala riidellä. Näytät vain pettynyttä naamaa ja menet ulos.
Omasta puolestani voin sanoa, että siivoaminen ei ole koskaan ollut vahvempia puoliani, mikäli ei ole todella likaista. Eli yleensäkin naisilla "siivouskynnys" on alempi kuin miehillä tai jopa kalenterin mukaan menevä vaikka ei likaista olisikaan.
Kuka on sitten oikeassa jos toisen mielestä asunto pitäisi siivota ja toisen mielestä on riittävän siistiä? Jos se siivousta haluava tällaisessa tilanteessa odottaa sen toisen siivovan vaikka sen mielestä ei tarvitsisi siivota, niin aika pattitilanne siitäkin syntyy.
-Tätä voisit testata sillä, että lopettaisit siivoamisen tykkänään! Ei siihen kai kukaan sairastu(ellei ole allergiaa) tai asunto vaurioidu vaikka olisi viikkokaupalla siivoamatta. Ehkä se mies heräisi sitten.
Itse olen yrittänyt kompensoida tuota naisystävieni siivousviettiä sillä, että teen sillä aikaa sitten muita asioita. Käyn kaupassa, ajan nurmikon, pesen meidän auton, teen lumitöitä, jne..
-Tuohon ruoanlaittoon on helpompi ratkaisu. Käy syömässä töiden jälkeen ennenkuin palaat kotiin. Sitten ostat vain illaksi jotain hedelmiä ja jogurttia ym.
Jos mies alkaa kyselemään ruokaa, niin sanot, että "Ei huvita kokata kun söin jo!"
Vastaavasti jos aamulla on ruoanlaitto-odotuksia sinua kohtaan, niin herättyäsi teet vaan aamutoimet ja lähdet kotoa. Hoidat aamupalan syömisen sitten työmatkalla.
Ei mies opi jos nainen elää siivoamatta..mies vaan naurelee partaansa koska hän voisi nukkua muutenkin vaikka navetassa, siien voi mennä todella vuosi tai puoli vuottakin tuolla taktiikalla! Varsinkin jos mies huomaa yhtään, että nainen yrittää siivoamattomudella viestiä jotain.
kalenterin mukaan siivoaminen on todella muuten fiksua, pitäisi itsekin kokeilla sitä!
Nainen kun olenkin, yleensä odotan kunnes on sotkuista. Sitten pitääkin jo tehdä paljon isompi työ!
jos tietyt asiat tekisi vaikka kerran viikossa, eikä aina odottaisi ett esim pyykkivuori on taivaaseen asti korkea, ja tiskialtaassa on 3cv ryönäkerros, niin ei menis koko päivä aina siihen vittumaiseen kuuraamistyöhön!
jonakin viikkona voi sitten siivota vaikka jääkaapin,seuraavana viikkona vessan tms, ettei aina tee kaikkea mutta ottaa sen määränpään että kerran viikossa käyttää aikaa vaikkapa 1,5 tuntia siivoomiseen.
Mut tuo aamupala idea oli hyvä! Naiset ihan liikaa murehtii monesti toisten puolesta, tästä kokemusta kyllä. Iso mies osaa itsekin tehdä ruokaa ja syödä aamupalan.
Mut rankkaa, jos joutuu katsomaan sitä miehen sotkemista ja kun hän "opettelee iso mies laittamaan ite ruokansa"
niin voisi suhteen kannalta aina olla hyvä että asuu erillään, tapaa, nai,
ja nnainen pääsee omaan kotiinsa muistona että sai taas mahtavaa miestä mutta ei tarvitse katsoa sitä miehen surkeaa puolta niin että rakkauskin kuolee pikkuhiljaa.
Miehessä ei kuitenkaan ole mitään vikaa, vaikka hän on erilainen kun nainen. Mut se tarviiko naisen katella paskasta kämppää, on eriasia! Samoten tarviiko miehenkään kuunnella jurputusta, jos hän aikuinen ihminen on päättänyt että hänelle riittää vähempi siivous!
Kannattaa hyväksyä se, ettei miehellä kiinnosta sun harrastukset.
Ei mies halua lenkille jos ei halua.
Mä uskon että oot jotenkin tarkoituksella valinnut kumppanin jolla ei kiinnosta samat jutut kuin sua, koska kiinnostaako ne suakaan?
Yritätkö keksiä tekemistä, koska luulet että yksin ei voi tehdä?
toinen ei välttämättä kärsi siitä ettei tehdä mitään.
Musta tuntuu ettei sua itseesikään kiinnosta mikään lenkkeily tms. oot vaan ehkä ruvennut tehokkaaksi koska sulla on lapatossu mies. Se antaa tarmoa ja tarkoituksen naisen päivään.
Miehethän ei naisia kehu, jottei nainen huomaa olevansa miehelle liian hyvä. Siinä yleisin syy kehumattomuuteen, sillä että mies ei kehu hän ilmaisee että on tyytyväinen tilanteeseen.
Mutta, nuo kotityöt, niihin tartun.
Ei kannata asua miehen kanssa, joka ei huolehdi yhtään kodista. Mies voi olla hyvä sängyssä, hän voi olla vaikka mitä, mutta hänen kanssa ei kannata asua, jos ei mies ole koti-ihminen ollenkaan.
Muuten se kaikki vastuu jää sun harteilles, ja mitä enemmän sitten teet miehen puolesta (sunhan on pakko, miehen pinna on kyllä pitkä elää sikolätissä)
niin sitä enemmä hän alkaa käyttää hyväksi ja tekee entistä vähemmän.
Mut älä yritä muuttaa aikuista ihmistä, vaan kunnioita häntä! jos ei ole hyvä, muuta erilleen, näin ei tarvitse sättiä tai nalkuttaa. Mies valitsee itse mitä tekee,
hän ei ole todennäköisesti tyhmä. Vaan tuo hänen käytös on tietoinen valinta omalla tavallaan, vaikka todennäkösesti yrittääkin muuttua heti jos muutat. siksi ettet lähtisi ja hänen mukava elämä jatkuu. Mutta tuo on se teidän todellisuus, ja myös tulevaisuus: Paina mieleen näky minkä näet.
Harvemmin ihminen muuttuu toisenlaiseksi mitä on. Aika levollista tietää vai mitä ;)