Menneinä aikoina ei ollut mikään tavattomuus, että pitkässä liitossa miehellä oli rakastajar tai / ja vaimolla omat "huvinsa". Ei ollut mitään kakkosia tai salarakkaita, jotka saivat liiton olemaan koko ajan kiikunkaakun, vaan kun yhteen oli menty, yhdessä pysyttiin eikä eroamisesta edes puhuttu.
Rakastajar oli hienotunteisesti taka-alalla yhteisestä sopimuksesta, ei lällätellyt vaimolle, vaan tunnusti hänen asemansa miehen elämän ykkösnaisena. Rakastajatar oli vastaavasti vaimon tiedossa, muttei tämä heittänyt avoimesti lokaa huo-ri...telemalla tätä, kuten nykyään tehdään. He eivät olleet uhka toisilleen sen enempää kuin vaimon mahdollinen rakastaja. Asiat hoidettiin enempää ääntä pitämättä ja elämä soljui rauhaisasti eteenpäin ilman mitään "se jättää sut mun vuoksi, läl läl lää" tai "et saa miestäni ikinä"-tappeluja.
Mikä siinä on, ettei nykyään voida olla yhtä "järkeviä"? Koko ajan epäillään toista, vaikkei mitään olisi edes tekeillä. Kytätään kännyköitä, pengotaan sivuhistorioita ja nettipornon naisetkin ovat elävä uhka parisuhteen jatkumiselle! Missä on ihmisten suhteellisuuden taju?! Ennen parisuhde oli ja pysyi, syrjähyppy sinne tai tänne ei sitä kaatanut, kunhan asiat hoidettiin hiljaisuudessa. Nykyään koetaan, että sama osoite - eikä siihen aina edes tarvita sitäkään, vaan muutaman viikon tuttavuuskin riittää - antaa omistusoikeuden toisen ajatuksiin ja tekoihin. Toista vahditaan 24/7 kuin se kuuluisa saituri aarretta - touhu, joka ainakin itseni saisi takajaloilleen ja ajattelemaan, että no paska-ako välitän, kun toinen kerran jo valmiiksi epäilee?! Sitten puhutaan vastaavasti täydestä avoimuudesta suu vaahdossa, jolloin henk koht tekstiviestit ja sähköpostit annetaan kumppanin luettaviksi. Miksi ihmeessä niin pitäisi tehdä?! Ei ainakaan minun ystäväpiirini tykkäisi kovin hyvää, jos tietäisivät, että heidän viestinsä henk koht asioista päätyisivät jonkun muunkin kuin minun tietoon.
Kaikesta tehdään tekemällä mutkikasta. Kovalla uholla pakotetaan kumppania uskolliseksi - vaikka milloinkas pakosta on mitään hyvää seurannut? Sen sijaan, että uskallettaisiin luottaa, vedetään rajoja tiukemmalle ja sanellaan, mitä toinen saa tehdä. Ja samalla unohdetaan, että uskollisuus parisuhteessa on niin paljon muutakin kuin vain eksymättömyyttä vieraisiin sänkyihin. Murheellinen tosiasia monissa parisuhteissa on se, että toinen osapuoli haluaa seksiä selvästi vähemmän kuin toinen - ja siitä lähdetään, että toinen kohtaloonsa tyytyy. Huippuja ovat ne, jotka tälläkin foorumilla itkevät, että mies runk-kaa nettipornoa katsoessa ja miten se vähentää heidän naiseuttaan ym ym. HALOO! Jos mies haluaa seksia, haluaa naistaan ja saa vastaukseksi pelkän käännetyn selän, pitääkö hänen todellakin tyytyä olemaan "tumput suorina"?!
Ihmiset unohtavat totaalisesti sen, että parisuhde ei ole mikään vankila, vaan kahden ihmisen vapaaehtoinen sidos, jossa toista ja toisen tarpeita pitää kunnioittaa!
Rakastajar oli hienotunteisesti taka-alalla yhteisestä sopimuksesta, ei lällätellyt vaimolle, vaan tunnusti hänen asemansa miehen elämän ykkösnaisena. Rakastajatar oli vastaavasti vaimon tiedossa, muttei tämä heittänyt avoimesti lokaa huo-ri...telemalla tätä, kuten nykyään tehdään. He eivät olleet uhka toisilleen sen enempää kuin vaimon mahdollinen rakastaja. Asiat hoidettiin enempää ääntä pitämättä ja elämä soljui rauhaisasti eteenpäin ilman mitään "se jättää sut mun vuoksi, läl läl lää" tai "et saa miestäni ikinä"-tappeluja.
Mikä siinä on, ettei nykyään voida olla yhtä "järkeviä"? Koko ajan epäillään toista, vaikkei mitään olisi edes tekeillä. Kytätään kännyköitä, pengotaan sivuhistorioita ja nettipornon naisetkin ovat elävä uhka parisuhteen jatkumiselle! Missä on ihmisten suhteellisuuden taju?! Ennen parisuhde oli ja pysyi, syrjähyppy sinne tai tänne ei sitä kaatanut, kunhan asiat hoidettiin hiljaisuudessa. Nykyään koetaan, että sama osoite - eikä siihen aina edes tarvita sitäkään, vaan muutaman viikon tuttavuuskin riittää - antaa omistusoikeuden toisen ajatuksiin ja tekoihin. Toista vahditaan 24/7 kuin se kuuluisa saituri aarretta - touhu, joka ainakin itseni saisi takajaloilleen ja ajattelemaan, että no paska-ako välitän, kun toinen kerran jo valmiiksi epäilee?! Sitten puhutaan vastaavasti täydestä avoimuudesta suu vaahdossa, jolloin henk koht tekstiviestit ja sähköpostit annetaan kumppanin luettaviksi. Miksi ihmeessä niin pitäisi tehdä?! Ei ainakaan minun ystäväpiirini tykkäisi kovin hyvää, jos tietäisivät, että heidän viestinsä henk koht asioista päätyisivät jonkun muunkin kuin minun tietoon.
Kaikesta tehdään tekemällä mutkikasta. Kovalla uholla pakotetaan kumppania uskolliseksi - vaikka milloinkas pakosta on mitään hyvää seurannut? Sen sijaan, että uskallettaisiin luottaa, vedetään rajoja tiukemmalle ja sanellaan, mitä toinen saa tehdä. Ja samalla unohdetaan, että uskollisuus parisuhteessa on niin paljon muutakin kuin vain eksymättömyyttä vieraisiin sänkyihin. Murheellinen tosiasia monissa parisuhteissa on se, että toinen osapuoli haluaa seksiä selvästi vähemmän kuin toinen - ja siitä lähdetään, että toinen kohtaloonsa tyytyy. Huippuja ovat ne, jotka tälläkin foorumilla itkevät, että mies runk-kaa nettipornoa katsoessa ja miten se vähentää heidän naiseuttaan ym ym. HALOO! Jos mies haluaa seksia, haluaa naistaan ja saa vastaukseksi pelkän käännetyn selän, pitääkö hänen todellakin tyytyä olemaan "tumput suorina"?!
Ihmiset unohtavat totaalisesti sen, että parisuhde ei ole mikään vankila, vaan kahden ihmisen vapaaehtoinen sidos, jossa toista ja toisen tarpeita pitää kunnioittaa!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hieno kirjoitus ja niin totta. Aivan samoin ajattelen. Pahinta uskottomuutta mun mielestä avioliitossa on se, että pihdataan ja kiristetään seksillä. Vedotaan siihen, että en mä nyt jaksa kun piti käydä töissä, tehdä kotitöitä ja hoitaa lapsia. Sanotaan toiselle, että kun sä et hoida omaa osaasi kotihommista, niin empä anna sulle seksiä. Niin väärin sitä halukkaampaa kohtaan. Ei voi olettaa, että seksi liitossa toimii, jos mennään vain sen haluttomamman ehdoilla. Ei ihme, jos toinen sitten hakee vieraista sitä, mitä ei kotoa saa. Tai katsoo nettipornoa luonnollisia halujaan tyydyttääkseen.
En myöskään tajua sitä, että kytätään ja pelätään jo ennalta pettämistä. Eikö silloin olisi viisainta, ettei edes ala parisuhteeseen, jos lähtökohtana jo on se, ettei luota toiseen? Parisuhteen edellytyshän on molemminpuolinen luottamus. Mun mielestä se on aivan päivänselvä asia eikä siitä tarvitse puhua ja tehdä mitään sopimuksia.
Toisen yksityisyyttä on kunnioitettava myös parisuhteessa. Kyllä itseäni ottaisi päähän, jos toinen katsoisi oikeudekseen vaikkapa tutkia mun puhelimen. Juurikin sen takia, että siellä voisi olla vain mulle mun ystäviltäni tulleita viestejä, joissa on hyvinkin hlökohtaisia asioita.
Kohta joku sanoo, että mä olen nainen, joka on sinisilmäinen ja työntää päänsä pensaaseen. En mä ole. Vaan realisti. Jos toinen pettää, niin silloin on aika katsoa peiliin ja miettiä, olenko mä toiminut oikein puolisoa kohtaan. Ei mun maailma siihen kaatuisi. Vähän saattaisi kirpaista mutta onhan elämässä paljon pahempia asioita kuin vieraissa käynti.
Kumpa edes omille lapsille saisi opetettua, ettei avioliitto ole vankila vaan suhde, jossa ollaan omasta halusta, kunnioitetaan toista ja arvostetaan häntä ihmisenä. Ja ettei arki aina helppoa ole, mutta sen tekee helpommaksi, kun on rakas ihminen vierellä. Ihminen, joka saa olla oma itsensä. Ei vanki.
Kumpa mahdollisimman moni ihminen, joka ei uskalla luottaa kumppaniinsa lukisi sen ajatuksen kanssa.
siis lukisi sun kirjoituksen ajatuksen kanssa.
Hienoa myöskin kun vastaa itselleen saadakseen tukea omille ajatuksilleen.
"Kaikesta tehdään tekemällä mutkikasta. Kovalla uholla pakotetaan kumppania uskolliseksi - vaikka milloinkas pakosta on mitään hyvää seurannut? Sen sijaan, että uskallettaisiin luottaa, vedetään rajoja tiukemmalle ja sanellaan, mitä toinen saa tehdä. Ja samalla unohdetaan, että uskollisuus parisuhteessa on niin paljon muutakin kuin vain eksymättömyyttä vieraisiin sänkyihin. Murheellinen tosiasia monissa parisuhteissa on se, että toinen osapuoli haluaa seksiä selvästi vähemmän kuin toinen - ja siitä lähdetään, että toinen kohtaloonsa tyytyy. Huippuja ovat ne, jotka tälläkin foorumilla itkevät, että mies runk-kaa nettipornoa katsoessa ja miten se vähentää heidän naiseuttaan ym ym. HALOO! Jos mies haluaa seksia, haluaa naistaan ja saa vastaukseksi pelkän käännetyn selän, pitääkö hänen todellakin tyytyä olemaan "tumput suorina"?!"
Tuota... aika naiivia tekstiä. Seksittömyyteen ei tarvitse alistua, mutta jos on kyseessä aikuinen, henkisesti-tasapainossa-oleva-ihminen, ymmärtää, että se haluttomuus johtuu usein jostakin asiasta. Jos katsoisi peiliin ja suostuisi näkemään, että itse aiheuttaa toisen haluttomuuden jollain tapaa, niin mahdollisuudet korjata asia olisivat suuremmat.
"Pahinta uskottomuutta mun mielestä avioliitossa on se, että pihdataan ja kiristetään seksillä. Vedotaan siihen, että en mä nyt jaksa kun piti käydä töissä, tehdä kotitöitä ja hoitaa lapsia. Sanotaan toiselle, että kun sä et hoida omaa osaasi kotihommista, niin empä anna sulle seksiä. Niin väärin sitä halukkaampaa kohtaan."
Kyse ei oikeasti ole pihtauksesta tai kiristyksestä. Kun toinen ei tee yhtään mitään arjen eteen ja hänen tarpeensa menevät silti kaiken edelle, kyse on silkasta itsekkyydestä! Enkä todellakaan haluaisi harrastaa seksiä itsekkään ja omaa napaa tuijottavan ihmisen kanssa. Kun on YHDESSÄ PÄÄTETTY perustaa perhe, niin on reilua että MOLEMMAT siihen osallistuu. Kun toinen elää poikamieselämää, niin katsoisin että hänelle ei kuulu avioliiton edut, kuten juuri se säännöllinen seksi.
Luulen, että joissakin tapauksissa kysymys kuuluukin: Jos seksi on se avioliiton liima, niin miksi sitä kannattaisi harrastaa, koska avioliitto ei ole sen arvoinen?
Naivia? No ei minusta, vaan totisinta totta.
"Haluttomuus johtuu usein jostain asiasta" - no jo vain, toki, mutta kun toinen hokee, ettei seksi ole parisuhteen pääasia ja ei häntä mikään vaivaa, mikä on se "asia", mistä haluttomuus johtuu? Mies tekee osansa kotitöistä, hoitaa lapsia niin, että vaimo pääsee omiin harrastuksiinsa rentoutumaan = ottaa siis huomioon, että kyse on YHTEISESTÄ perheestä ja ajattelee, että kun vaimo rentoutuu muualla, hän voi olla kotonakin rennompi ja vähemmän kärttyisä ja väsynyt. On huomaavainen vaimolleen, ei mikään vaimoa itsetyydytyksen välineenä käyttävä sika. Mitä tuossa sitten pitäisi tehdä, kerropa se, kun nämmä tiedät?!
Ehkä yrität liikaa ja nainen luulee, että teet asioita vain saadaksesi seksiä. Seksi ei ole vaihtokauppa kuitenkaan. Jos oletat tiskauksen olevan sama kuin seksin saaminen, niin lakkaa yrittämästä.
Tää on taas näitä omistamis -fobioisten kirjoituksia. Voi, voi.
Hirvittävä vastuun ja sitoutumisen pelko saa täyttää soopaa ensin omistamisesta ja vielä päälle täyttää höpö höpöä muka historiasta. Antropologinen tutkimus osoittaa kiistatta, että iksiavioinen ja uskollinen parisuhde on ollut koko ihmiskunnan historian ajaN arvostetuin ja halutuin malli. se on ollut myös ihmiskunnan selviytymisen kannalta välttämätön.
Näitä "sodoma ja gomorra" -tyyppisiä jaksoja on esiintynyt siellä, missä hyvinvointi on äkisti lisääntynyt, mutta ne ovat aina johtaneet ongelmiin ja jääneet pois. Avaaja selittää kuinka menneinä aikoina oli rakastajia/rakastajattaria. Ensinnäkin, kyllä oli, mutta huomattavasti vähemmän kuin tänä päivänä. Toiseksi, niin oli myös intohimorikoksia, murhia. Vain ns. tunteettomissa "järkiavioliitoissa" (yleensä vain kuninkaallisten tai huomattavan korkeassa asemassa olevien ihmisten) sellainen tila saattoi jatkua avioliittoa rikkomatta.
Lyhysesti sanottuan: avaus oli täyttä potaskaa sekä historialliessa, atropologisessa mielessä että rinnastusmielessä.
En jaksa käsittää tätä ikuista kitinää ja valittamista.
Vielä kerran: Mikä ihme kaltaisiasi estää avioitumasta ihmisen kanssa, joka näkee asian yhtä "avoimesti"? Siis mikä ihmeen pakko kaltaisillasi on tunkea itsenne saman katon alle henkilön kanssa, jonka arvomaailma poikkeaa ihan täysin omastanne? Ja sitten vielä ryhdytte täysin vastuuntunnottomasti sikiämään jälkikasvua, vaikka koko suhde on alun perinkin tuhoon tuomittu.
Ihan turhaan haaskaatte aikaanne ihmisen kanssa, jolla on käytännöllisenä ja moraalisena ihanteena uskollinen ja romanttinen rakkaus. Ottakoon mies jokun ronskinpuoleinen rivon mimmin vaimoksi, sellaisen joka ei vähästä hätkähdä. Sama pätee naisiin, jättäkää suosista tunnolliset perheenisä-tyypit niille jotka sellaisia arvostavat.
Eikö se olisi herttaista, että te eläisitte vapaamuotoisena sinkkutyyppisenä avioparina, kummallakin olisi oikeus omiin salaisuuksiin ja kivaan pikku yksityiselämään? Vaimolla nuoria rakastajia ja miehellä hoitoja siellä sun täällä. Sovitte vain miten käytännössä vältytte kierrättämästä tauteja.
Tuollainen aloittajan iänikuinen valitusvirsi ei vie ketään yhtään lähemmäksi tavoitettaan. Jos on tehnyt virhearvion ja avioitunut väärän ihmisen kanssa, niin asia on helposti hoidettavissa avioerolla. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa? Sekö, että kitinän ja valituksen sijaan pitäisi vaihteeksi tehdä jotakin?
APlle kiitos hyvästä kirjoituksesta, ajattelen naisena ihan samoin.