Miten vietätte joulua?

Olen eronnut tämän vuoden aikana. On siis ensimmäinen joulu eron jälkeen. Miten muut vastaavassa tilanteessa olevat aikovat viettää sitä. Minulla kolme lasta 24-17 ikävuoden väliltä. Yksi asuu enää luonani.
10741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Useimmiten sisarukset mielellään haluavat viettää joulun samassa paikassa. Usein he haluavat myös viettää joulua molempien vanhempiensa seurassa, osan toisen luona ja osan toisen luona.

Eli kyselet lapsiltasi heidän mielipiteitään joulunsa vietosta, ja eksältäsi josko hänellä on suunnitelmia. Ja syytä varmaan myös miettiä omia toiveita.

Paljon riippuu tietysti siitäkin miten olet ennen tottunut jouluja viettämään.

Äänestä

Kannattaa kysyä lapsilta heidän mielipidettään asiasta ja ilmaista omasi heille. Lapsesi ovat jo niin isoja, ettei mielestäni kannata sotkea exää mukaan ollenkaan.

Äänestä

Meillä nuoremmat lapset viettävät joka toisen joulun minulla ja joka toisen isällään. Aikuiset lapset eivät suostu isänsä luona edes käymään.
Joten tänä jouluna nuorimmat ovat isällään ja minä vietän näitten aikuisten kanssa joulua. Eli sohva ja suklaa, voi sitä rauhaa. Ei joulupukki töhinää eikä nahistelua ja marinaa.
Meillä joulun rytmittää tuo työ, mutta jää siinä aikaa sohvalle ja suklaallekin.

Äänestä

Meillä joulua on aina vietetty eron jälkeen luonani (myös sukulaiseni kokoontuvat meille), koska olen ns. jouluihminen, henkeen ja vereen. Isänsä luona, lähestulkoon aikuiset lapset eivät käy muutenkaan. Miksi kävisikään, koska isällään on aina jotain tärkeämpää tekemistä.

Äänestä

Hei,

ymmärrän hyvin huolesi, sillä joulu jos mikä on niin perhejuhla ja tuoreen eron jälkeiseen ensimmäiseen jouluun kulminoituu hyvin monia kipupisteitä.
Itse toimin ensimmäisen eron jälkeisen joulun järjestämisessä tietoisen uhrautuvasti vain muita ajatellen, sillä tiesin olevan paras vaihtoehto. Nyt kun erostani on jo kolme vuotta, teen ratkaisuja huomattavatsi enemmän myös omiin toiveisiin pohjautuen.

Ensimmäinen eron jälkeinen joulu kului aika pinnistellen jossain sumussa, mutta seuraavat ovat oleetkin jo erittäin hyvillä mielin vietellyjä juhlia.


Meillä nuoret ovat viettäneet luonani kaikki eron jäkeiset 3 joulua ja viettävät myös tulevan. Minusta se on pelkästään ihanaa, sill' olen myös jouluihminen, vaikka hössäänkin vain päivän pari. Eron myötä olen panostanut enemmän joulun tunnelmaan kynttilöiden polttelun, piparkakkutalojen rakentelun ja muun tunnelmoinnin myötä.

Keskity sinäkin pieniin, mutta tärkeisiin asioihin ja omaan hyvinvointiisi sekä läheisiisi.
Muista myös ukso asiihen, että seuraava joulu tulee olemaan jo hyvin paljon valoisampi ja onellisempi.

Nauti kuitenkin joulustasi. Minusta jouluun mahtuu hyvin myös elämän mukanaan tuma melankolisuus, joten elä joulusi sen mukaan, kiltä sinusta oikeasti tuntuu..

Ihanaa joulunaikaa sinulle...

Äänestä

Joulu oli tähän asti sivuutettu kokonaan, koska meillä vuoro vuosi systeemi. Eilen sainkin kuulla että lapset tulevat minun luo jouluksi. Vietetään siis mukavaa aikaa, säilytetään joitain perinteitä ja tehdään uusia.

Äänestä

Minäkin olen pohdiskellut tänä vuonna eronneena, että mitä tehdään ja minkälaista meillä tulee olemaan. Nyt olisi mahdollisuus luoda uusia perinteitä tai ainakin jättää jotain pois.

Lapset ovat aikuisia, mutta sinkkuja. Olen vähän kysellyt heidän mielipidettään ja ovat ilmeisesti tulossa luokseni. Minä voisin viettää yhden joulun yksinkin kun jouluhässäkkää on yli 20 vuotta pyöritetty, mutta ehkä sen senkin aika joskus tulee, joten pitää nyt nauttia seurasta.

Eksästä en tiedä, jos hän lapsiaan kutsuu ja haluavat mennä hänen ja UO:n luokse niin minulle on ihan ok.

Äänestä

Minulle on ensimmäinen joulu nuorehkon mieheni kuoleman jälkeen. Nuorin lapsistani asuu vielä kotona, joten hänen vuokseen yritän valmistella joulua jokseenkin entiseen tapaan, vaikka ei niin joulumieltä olekaan. Toinenkin lapsi tulee aatoksi luoksemme.
Jos lapsia ei olisi luonani, niin en kai viettäisi joulua mitenkään. Se olisi murheista pienimpiä.

Äänestä

Itse otin eron miehestäni pari vuotta sitten 40-vuotisen avioliiton jälkeen. Lapseni ja lapsenlapseni ovat kanssani paljon tekemisissä, kuten ennen eroakin. Jouluna tulivat luokseni syömään ja exäni oli pukkina lapsenlapselle. Olemme asiallisissa väleissä exäni kanssa.

Uuden kumppanin (luotettavan) löytämiseen uskon yhtä vähän kuin lottovoittoon. Raha-asiat ovat kunnossa, joten se luo turvallisuutta.

Muutamasta ystävästä huolimatta olen yksinäinen ja nytkin jouluna itkin. Vaikea sopeutua sinkkuna olemiseen kun on koko aikuisikänsä tehnyt kaikki yhdessä pariskuntana.

Toivotaan, että aika auttaa sinua ja löydät vielä uuden kumppanin.
Kaikkea hyvää!

Äänestä

Ei niinkään eron vaan sen uusikon vuoksi on meiltä joulu viety kokonaan pois.
Ilkeämpää ja valehtelevampaa ihmistä tuskin löytyy toista.

Hän on tehnyt valtavan pahoja tekoja, on totisen katala ja kiero.
Toivon että saamme vielä joulun takaisin ja tämän hirviön kauas pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mmii kirjoitti:

Olen eronnut tämän vuoden aikana. On siis ensimmäinen joulu eron jälkeen. Miten muut vastaavassa tilanteessa olevat aikovat viettää sitä. Minulla kolme lasta 24-17 ikävuoden väliltä. Yksi asuu enää luonani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu