Anteeksi, mutta mieleni tekee valittaa...
Synnytin 4 kuukautta sitten. Olo on useimmiten lievästi masentunut juuri ulkonäköni vuoksi. Ennen raskautta olin kokoa 36,sopusuhtainen ja kauniiksikin kehuttu nuori nainen (22.v)
No, raskauden aikana minulle tuli paha turvotus, nestettä vaan kertyi enkä päässyt edes liikkumaan loppuaikana. Painoa tuli lisää sen johdosta 24kg.
Rintani kasvoivat tai itse asiassa repesivät kolme kokoa suuremmiksi.
Nyt minulla on vielä kymmenen kiloa jäljellä, mutta rinnat roikkuvat ja lisäksi minulle tuli selkään ja rintaan paha akne.
En mahdu enää omiin housuihini vaan kokoon 42!!!!
Ei tee mieli poistua ihmisten ilmoille, mies kehuu vielä(koittaa ilmeisesti nostaa itsetuntoani) ja väittää haluavansa.
Ulkonäköseikkojen vuoksi olen menettänyt seksi haluni, ei huvita enää laittautua jne.
Miten ihmisestä voi yhdeksän kuukauden aikana tulla rupsahtanut,ruma,rasvanen yökötys.
Tämä ei todellakaan ole mukavaa ja varsinkin kun eräs äitikaverini mahtuu kokoon 34.
Pikkuisen katkeraa tekstiä, mutta muuttuuko tilanne ikinä? Ruokavaliosta ja liikunnasta tämä ei ole kiinni.
Onko tarkoitus nyt vaan se, että naisen kuuluu rupsahtaa parikymppisenä ja pian katson varmaan vierestä kun mies alkaa katella muita.
Olen huomannut itse, että minulla on masentuneisuutta tästä, kaipaan neuvoja.Asiallisia, kiitos.
Synnytin 4 kuukautta sitten. Olo on useimmiten lievästi masentunut juuri ulkonäköni vuoksi. Ennen raskautta olin kokoa 36,sopusuhtainen ja kauniiksikin kehuttu nuori nainen (22.v)
No, raskauden aikana minulle tuli paha turvotus, nestettä vaan kertyi enkä päässyt edes liikkumaan loppuaikana. Painoa tuli lisää sen johdosta 24kg.
Rintani kasvoivat tai itse asiassa repesivät kolme kokoa suuremmiksi.
Nyt minulla on vielä kymmenen kiloa jäljellä, mutta rinnat roikkuvat ja lisäksi minulle tuli selkään ja rintaan paha akne.
En mahdu enää omiin housuihini vaan kokoon 42!!!!
Ei tee mieli poistua ihmisten ilmoille, mies kehuu vielä(koittaa ilmeisesti nostaa itsetuntoani) ja väittää haluavansa.
Ulkonäköseikkojen vuoksi olen menettänyt seksi haluni, ei huvita enää laittautua jne.
Miten ihmisestä voi yhdeksän kuukauden aikana tulla rupsahtanut,ruma,rasvanen yökötys.
Tämä ei todellakaan ole mukavaa ja varsinkin kun eräs äitikaverini mahtuu kokoon 34.
Pikkuisen katkeraa tekstiä, mutta muuttuuko tilanne ikinä? Ruokavaliosta ja liikunnasta tämä ei ole kiinni.
Onko tarkoitus nyt vaan se, että naisen kuuluu rupsahtaa parikymppisenä ja pian katson varmaan vierestä kun mies alkaa katella muita.
Olen huomannut itse, että minulla on masentuneisuutta tästä, kaipaan neuvoja.Asiallisia, kiitos.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuten miehesi on sanonut,itsetuntosi on tällä hetkellä aivan pohjalukemissa.Odota vain vielä pari-kolme kuukautta,niin olet taas ennallasi :)
Kyllä olosi vielä helpottuu. Suosittelen, että ottaisit asian puheeksi neuvolassa ja muutenkin juttelisit muiden ihmisten kanssa.
Itselläni on kans 10 kg raskausajalta jäänyttä painoa ja olen noin suurin piirtein samaa kokoa kuin sinä, mutta silti en tunne, että olisin rupsahtanut vanha akka vaikka 24 olenkin. Ja kyllä mieheni minua haluaa ja uskon, että oma miehesikin on sinusta samaa mieltä kuten varmaan muutkin miehet.
Vaikka ystäväsi on kokoa 34 ja äiti myös, mutta oletko huomannut, että jokainen ihminen on erilainen ja eri kokoinen!
Jaksamisia sinulle sekä perheellesi!...
olet nyt äiti lopun ikääsi, et ikinä enää ole kuten ennen. synnyttämättömäksi et enää pääse takaisin.
vali vali valitan. etukäteen miettimällä, saattaisi housut mahtua.
Ymmärrän oikein hyvin että olo on aika maassa. Mutta usko huviksesi, kyllä se tilanne vielä muuttuu, vaikka ei ehkä ihan huomispäivänä, eikä välttämättä ilman työtä!
Mulla on takana 4 raskautta. Ja normaalisaldo raskauden aikana on ollut n. 24 kiloa ekstraa. Kolmesta ensimmäisestä kilot lähti reilun puolen vuoden aikana, imettämällä (olen luonteeltani patalaiska, ja täysin itsekuriton, en siis laihduttajatyyppiä :P). Hirveä shokki olikin sitten kun neljännestä ei raskauskilot hävinneetkään itsestään :O
Muttä nyt on kuopus pian vuoden vanha, ja kilot on suunnilleen entisissä... ainakin vaatteet menee päälle.
Mutta paras neuvoni sulle on että älä vertaile itseäsi toisiin (varsinkaan niihin heti hoikistuneisiin) äiteihin, kyllä ve kilot sultakin jossain vaiheessa karisee. Ihan vielä ei ole paras hetki millekään laidutuksille tms... mutta ehkä sitten myöhemmin, kun lapsesikaan ei enää ole pelkän rintamaidon varassa. Jos vielä on tarvetta, siis. On ihan "normaalia" olla isokokoinen vielä, kun synnytyksestä on vasta vähän aikaa.
Ja miehesi on varmasti ihan tosissaan, mitä kehuihin tulee. Usein synnyttäneet naiset puhkeavat vasta kukkaan, muuttuvat keholtaan Naisiksi. Vaikka kiloja olisikin muutama enemmän kuin ennen :D
Taidat olla aika masentunut. Kyllä ne kilot saa kuriin, parhaita laihdutuskeinoja on imettäminen siinä laituu että on posket lommolla. Monella masentuneella on tapana napostella, joten aloitava vaikka talviuintia. Siitä tulee hyvät endorfiinit ja oppii nauttimaan elämän tuomista hyvistä hetkistä. Iloitse siitä että sinulla on oma kasvava lapsi jonka kehitystä voit seurata päivästä toiseen.
Mulla on jäänyt raskaudesta 14kg. Olin ennen kokoa 38 ja nyt 44..ja ne kilot on jäänyt tuohon vatsan seudulle. Mieheni mielestä olen nyt kauniimpi kuin ennen kun on jotain mistä ottaa kiinni. Itse rupean pikku hiljaa olemeen sinut itseni kanssa ja jaksan uskoa siihen että joskus olen taas normaali mitoissa. Että kyllä sinäkin varmaan palaudut vanhoihin mittoihisi. Mutta joillakin se vai tuottaa enemmän työtä kuten esim:minulla. ei muutakuin oikein paljon jaksamista sinulle
Juu.. tu on ihan tyypillistä raskauden jälkeen, usko pois. Mieli on enemmän tai vähemmän maassa, toisilla pitempäänkin. Itsetunto romuna. Näkee itsensä jotenkin muuttuneena ja ihmettelee missä se ihmeellinen säteily on josta mm. naistenlehdet puhuvat kun puhutaan juuri äidiksi tulleesta...pitäisi olla niiiiiin onnea täynnä ja uhkea ja tarmokas ja kaikkea...ja kuitenkin peilistä katsoo joku outo raskausarpien runnoma kamalus jota katsellessa pihan variksetkin pakenevat huutaen paikalta...
No totuus nyt kummiskin on sellainen, että tuollainenkin kuuluu äidiksi tulemisen toimenkuvaan, se kun ei ole niitä helpoimpia ammatteja tässä maailmassa..
Lohduksi sanottakoon, että kyllä oikeasti liikunta ja ruoka auttavat siihen, että mahdut taas omiin vanhoihin pöksyihisi..se, että tulee äidiksi ei tosiaan tarkoita sitä, että on pakko muuttua mastodontiksi samaan syssyyn.
Itselläni on kolme lasta, eikä taatusti pahempia jälkiä ole itse synnytyksestä jäänyt..muutama raskausarpi pepussa ja rinnoissa ei tähän mennessä ole saanut miestä kieltäytymään lihallisista iloista....
ja miss maailmaksi sinäkään nyt et varmaan sentään haaveile ryhtyväsi? (eihä ne mitään tosinaisia edes ole..mokomat barbinuket)
Puolen vuoden kuluttua et tod. näk. edes muista moisia mietteitäsi. Tsemppiä!
Terv. 38 kokoinen 38-vuotias 3:n lapsen seksikäs, ihana ja haluttava äiti.
(ja minuun verrattuna olet vielä nuori.. ;)))
???
Minä en VAIKUTA masentuneelta, ainakaan ulospäin.Kuitenkin minulla on välillä aika kamaliakin ajatuksia itseäni kohtaan.
En nyt puhu itsarista, en, koska rakastan vauvaani ja miestäni mutta olen kieltämättä joskus ajatellut, millaista miehelläni ja vauvallani olisi ilman minua.
Olen joka päivä vauvan kanssa, minä en voi edes koiran kanssa käydä ulkona(raukka kärsii) kun mies töissä ja asutaan kerrostalossa.En voi vauvaa jättää yksin siksi aikaa.
Ainoa harrastus mikä meillä on perheenä on vauva-uinti. MInulla vaan ei ole mitään OMAA juttua.
Mies käy välillä baarissa,kahvilla kavereiden kanssa, uimassa,joka pvä kuntosalilla, laittaa autoa jne.
MINÄ olen 24h äiti(tietenkin),koko ajan ns. valmiustilassa.koko ajan ON nappi, en saa edes yöllä mentyä OFF-tilaan. Vauva on rinnalla vieressämme kaikki yöt ja kärsin selkäsäryistä kun varon etten mene vauvan päälle.
Mikä voisi olla mun oma juttu, olen miehelleni puhunut asiasta monta kertaa,mutta hän ei jotenkaan huomaa, että jos jonnekin menen,vauva on mukana, ettei se ole omaa aikaa.
Pitäiskö repästä ja tehdä "muodonmuutos"....uutta kampausta ja vaatteita (tosin niitä 42) ja lähteä vaikka ulos?????
Vaan näin...
Ota vauva mukaan koiraa ulkoiluttamaan, vaikka aluksi hankalalta tuntuukin niin kyllä se siitä.
Jos miehesi käy baarissa, kavereille, kahvilla jne. niin käy sinäkin. Kyllä se sun miehesi oppii olemaan yksin vauvan ja koiran kanssa, ihan niin kuin sinäkin.
Pistä miehesi valvomaan muutama yö viikossa niin helpottaa myös sinun väsymyksesi.
Vaikuttaa vähän siltä kun että miehestäsi on hyvää vauhtia tulossa vätys.
Ei ne ole hyväksyttyjä syitä että "Hei mä oon duunissa mun pitää olla virkeä aamulla". Meitä on tuhansia miehiä tuolla liikenteessä aamuisin ihan horroksessa kun ei olla nukuttu kunnolla pariin vuoteen. Ei se yksi lisää siellä mitään merkkaa.
Teillä on nyt perhe, siihen kuuluu sinä, lapsesi, miehesi ja koiranne. Ei se ole helppoa saada juttuja sujumaan se vaatii hirveesti töitä koko perheeltä.
Meillä oli kanssa alussa hieman samoin kun teillä kunnes huomasin ( äidin avustuksella ) että ei se mun vaimo enään jaksa kovinkaan kauan olla vaimo, rakastaja, äiti, kokki, siivooja.
Koita saada siihen mieheesi vähän "munaa" jakamaan sun taakkaasi. Kun saat hommat tasaantumaan huomaat että mieli paranee, parisuhde paranee, kilot lähtee jne.
Lyhyellä tähtäimellä uusi kampaus ja kuteet voi olla hyvä juttu. Mutta ei se perusongelmaa poista, eli, että sun täytyy muuttaa koko ajatusmaailmaasi.
Miksi nuoret vasta äideiksi tulleet ovat niin huolissaan siitä, että ei ole mitään omaa.
Siinähän se sylissä rintaa imee se oma juttu minkä pitäisi olla tärkeintä maailmassa.
Tottakai välillä tekee hyvää käväistä tuulettumassa. Sen kun annat lapsesi miehesi hoteisiin ja menet kamujen kanssa ulos. Ei sitä tarvitse miehelle selitellä, kyllä hänellä on isän velvollisuudet hoitaa myös lastaan ja pitää perheestään sillätavalla huolta, että vaimonkin mielenterveys säilyy.
Asiat täytyy vain osata tasapainottaa eikä jäädä ruikuttamaan kohtaloaan kotiin.
Vaikka tuntuu ehkä tylsältä nyt kun vauva sitoo kotiin ja on niin mammamainen olo ettei edes seksit maistu, niin se on nyt se vaihe elämässäsi.
Hyväksy se. Ei ne vauvatkaan ikuisesti ole vauvoja.
eikä ole mielenkiintoa lähteä ulos,baariin tai mihkään muuallekaan. Mies on monta kertaa sanonut, että mun pitäis päästä. En vaan halua.
Mieheni auttaa minua kotitöissä,tekee ruokaa, siivoaa,hoitaa vauvaa,käy töissä.jne.
En tiedä mistä johtuu, joskus "kerään" sääliä jota en kuitenkaan saa. Minulla ei ole ystäviä kun yksi joka sekin harvoin käy.
Vauvani on nyt minun ns.ystäväni, eihän sen näin ptäisi mennä...ja mieheni myös tietty.
Kun tulin raskaaksi, ne vähäisetkin kaverit jäi. On varmasti kiva elää loppuelämä ilman sosiaalisia ystävyyssuhteita.
Minä olen ylä-asteelta asti koittanut solmia ystävyyssuhteita, ei minulla ole ollut todellisia ystäviä. Minua pidetään "outona" ja ärsyttävänä. Olen luonteeltani avoin ja en jää tuppisuuksi,olen kiinnostunut sopivassa määrin muista, mutta minusta ei pidetä. Tulen paremmin toimeen miespuolisten kanssa.
Olisiko jotain sellaista ajanvietetttä mitä voisin yksin tehdä,kun en aio enää pettyä ja avautua ja taas pettyä.
Tuntuu välillä et mun elämä on ihan samaa...olen vaan vauvani tähden täällä...
paha olla,ja olen yrittänyt puhua, mutta kukaan ei ota mua tosissaan koska "moni kakku päältä kaunis"...
moi!
Uusia ystävyyssuhteita tulee kun tutustut muihin lapsiperheisiin puistoissa ja muualla...
Aikuisiällä oikeita ystäviä on toki vaikea löytää mutta "ei se määrä vaan laatu". Eikä sitä tietenkään enää ole aikaakaan seurustella kavereiden kanssa koko ajan kun perhekkin on hoidettava
Suosittelen sinulle lämpimästi jotain avointa-kerhoo tai perhekerhoo,jossa saisit jutella muiden samassa tilanteessa olevien kanssa..
Tutustuminen muihin naapuriston äiteihin on yksi hyvä konsti. Rohkeasti vaan pyydät jonkun kahville ja siitä se lähtee..
Jaksamisia sinulle!!!