Olen onnistunut saamaan itseni keskelle suhdesoppaa! Haluaisin kuulla vastaavanlaisia tarinoita ja kertomuksia siitä miten asiat loppujen lopuksi päättyivät! En kaipaa haukkumisia tai moraali saarnoja, en ole itseäni tietoisesti tähän ajannut ja nyt haluaisin löytää tästä tilanteesta itseni ulos!
Minulla on rakastava ja ihana mies, pari lasta ja monta onnellista vuotta takana. Tottakai suhteeseen on mahtunut myös alamäkiä, mutta niistä on aina yhdessä selvitty. Mutta yli puolet tästä suhteesta on ollut ajoittoin hankalaa erään läheisen tuttavaperheen miehen takia. Meidän välillä on jotakin käsittämätöntä, mistä emme pääse eroon. On kausia jolloin ajattelen häntä lähes taukoamatta! Joka kerta onnistun tukahduttamaan tunteeni hetkellisesti, mutta taas jälleen ne palaavat! Tämä on todella raskasta itselleni, vihaan itseäni, enkä voi ymmärtää miksi teen näin! En haluaisi satuttaa ketään, mutta teen sitä koko ajan, mutta onneksi vain ajatuksissa. Emme ole koskaan pettäneet avopuolisoitamme, emmekä haluakkaan, mutta tästä tunnemyllerryksestä haluaisin eroon! Toiselle paikkakunnalle muutto olisi yksi vaihtoehto, mutta mieheni ei halua...En vain haluaisi nähdä tätä miestä ikinä, pelkään niin että joku päivä kaikki romahtaa ja kulissit kaatuvat tai emme enään mahda tunteillemme mitään ja päädymme ikävään tilanteeseen, jota kadumme ehkä lopun elämämme! Emme kuitenkaan ole valmiita heittämään hukkaan kaikkea sitä mitä meillä on nykyisten puolisoidemme kanssa, meillä molemmilla on perheet ja haluamme pitää ne kasassa! Ehkä sitten joskus ensi elämässä voimme olla yhdessä...
Minulla on rakastava ja ihana mies, pari lasta ja monta onnellista vuotta takana. Tottakai suhteeseen on mahtunut myös alamäkiä, mutta niistä on aina yhdessä selvitty. Mutta yli puolet tästä suhteesta on ollut ajoittoin hankalaa erään läheisen tuttavaperheen miehen takia. Meidän välillä on jotakin käsittämätöntä, mistä emme pääse eroon. On kausia jolloin ajattelen häntä lähes taukoamatta! Joka kerta onnistun tukahduttamaan tunteeni hetkellisesti, mutta taas jälleen ne palaavat! Tämä on todella raskasta itselleni, vihaan itseäni, enkä voi ymmärtää miksi teen näin! En haluaisi satuttaa ketään, mutta teen sitä koko ajan, mutta onneksi vain ajatuksissa. Emme ole koskaan pettäneet avopuolisoitamme, emmekä haluakkaan, mutta tästä tunnemyllerryksestä haluaisin eroon! Toiselle paikkakunnalle muutto olisi yksi vaihtoehto, mutta mieheni ei halua...En vain haluaisi nähdä tätä miestä ikinä, pelkään niin että joku päivä kaikki romahtaa ja kulissit kaatuvat tai emme enään mahda tunteillemme mitään ja päädymme ikävään tilanteeseen, jota kadumme ehkä lopun elämämme! Emme kuitenkaan ole valmiita heittämään hukkaan kaikkea sitä mitä meillä on nykyisten puolisoidemme kanssa, meillä molemmilla on perheet ja haluamme pitää ne kasassa! Ehkä sitten joskus ensi elämässä voimme olla yhdessä...
Vastaukset 15
Vanhimmat
"Olen onnistunut saamaan itseni keskelle suhdesopppaa", "en ole itseäni tietoisesti tähän ajannut", "pelkään niin että joku päivä kaikki romahtaa ja kulissit kaatuvat tai emme enään mahda tunteillemme mitään ja päädymme ikävään tilanteeseen"
Hei haloo! Tilanteisiin ei vain ajauduta, tunteet eivät vain vie mennessään. Sinulla on sydämen ja tunteiden lisäksi aivot ja järki, käytä niitä. Jos et halua heittää hukkaan sitä, mitä sinulla nyt on, tee päätös pitää siitä kiinni ja pysy päätöksessäsi. Harjoittele vaikka etukäteen ja välttele kiusauksia, jos koet, ettet muka voi niitä vastustaa.
Tunteita tulee ja menee ja sinällään ne ovat aina tosia, mutta tunteiden mukaan ei tarvitse toimia. Ne eivät ole koko totuus. Aina on vaihtoehtoja, joilla on omat hintansa ja seurauksensa. Mitä olet vailla? Onko se tavoittelemisen arvoista, millä hinnalla? Voisitko saada omalta puolisolta sitä, mitä kaipaat? Jos et, saatko jotain muuta tilalle?
Anteeksi suoruuteni, mutta enemmänkin vaikuttaa, että haluat rypeä tuossa saavuttamattoman rakkauden ideaalissa. Oikeassa elämässä mies tuskin on sen ihmeellisempi, sinä vain heijastat häneen omia odotuksiasi. Jos haluat päästä eroon tunnemyllerryksestä, ota aikalisä ja kuuntele itseäsi. Tunteita ei ehkä kannata yrittääkään tukahduttaa, vaan kuunnella niitä ja olla rehellinen itselleen, mistä ne kertovat.
Voit itse valita, mitä teet tai jätä tekemättä. Selkärankaa, hyvä nainen!
Kiitos suoruudestasi! Olet kaikessa aivan oikeassa ja näin minunkin aivot ja järki sanovat! Ja niillä olen kuusivuotta pitänyt itseni ruodussa ja kurissa! Joskus vain väsähtää ja toivoo, että löytyisi jokin muu keino lopettaa tämä teatteri! Kun sanoit saatan rypeä tuossa saavuttamattoman rakkauden ideaalissa, niin se kyllä kolahti...mietin olisikohan se näin...Ja tiedän, että eipä tuo ruoho ole sen vihreämpää tuolla aidan toisella puolen ja uskoisin, että suhteesta, joka alkaisi näin "julmasti" rikkomalla kaksi perhettä...tuskin voisi koskaan toimia! Tiedän, että olen heikko ja täysi äliiö kun en pääse tästä irti! Olisi vain niin paljon helpompaa kun ei tarvitsisi viikottain nähdä...Tai kun saisi tämän tunteen käännettyä vihaksi tätä miestä kohtaan, mutta aina kun katsomme toisiamme silmiin niin....ääh...taas sydän hakkaa miljoonaa...Haluan kovasti jatkossakin toimia järkeni mukaan ja pitää tunteet kurissa, mutta jos jollakin on tähän jokin hyvä vinkki, niin ottaisin sen mielelläni vastaan...
AP
Sinulla on vain niin tylsää että etsit jännitystä tuollaisesta. Se on sääli miten pettäminen on ainoa jännityksen haku keino joillekin tylsää elämää eläville.
Tässä nimenomaan olisi tarkoitus välttää turha jännitys elämässä. Jännitystä elämään voi hakea muullakin tavalla kuin pettämällä. Ja pettänyt en ole ikinä miestäni enkä tahdo koskaan sitä tehdä! Minulla vain todella vahvoja tunteita ihmistä kohtaan jota niitä ei saisi olla! Ja koska tunteet ovat molemmin puoliset, se tekee tästä paljon vaikeampaa! Olemme molemmat sitä mieltä, ettemme kuitenkaan tahdo loukata ketään, vaikka se meitä itseä satuttaakin, mutta ehkä me olemme sen ansainneet...Kaikkea kun ei aina voi saada!Tästä meidän suhteesta on kaunis kappalekkin " säännöt rakkaudelle"...muuta ei voi tehdä kun itkeä sitä kuunnellessa...
Ap
Miksei tunteita saisi olla? Nauti niistä tunteista ja kuvittele ja unelmoi kaikessa rauhassa. Sehän nyt on vaan ihanaa. Noita fiilareita moni haikailee. Elämäsi voi kuvitelmien tasolla olla kuin romanttisimmasta pokkarista tai elokuvasta. Tuommoinen värinä saa kummasti pilkettä silmään, antaa elämäniloa ja jaksamista.
ERI ASIA on toimia päättömästi fiilisten viemänä ja huomata että todellisuus ei vastaa kuvitelmia, kärsiä syyllisyydestä ja itseinhosta.
Kyllä jokainen ihminen haluaa vahvoja tunteita kokea ja jännitystä. Onneksi meille on annettu lahjaksi upea mielikuvitus jossa voimme kokea kaikkea haluamaamme JA säilyttää itsekunnoituksemme tosi elämässä.
Ai niin ja pitää vielä sanoa että itsellä on tuollainen kuvitellun rakkauden kohde ollut jo 14 pitkää vuotta ja tyyppi jo tällä hetkellä vapaa. Minä vaan en ole. En aio rikkoa parisuhdettani koska oma mieheni on hyvä ja kunnollinen, ja sovimme yhteen.
Näen tästä tyypistä romanttisia unia melko usein, ja aina kun herään siihen tunteeseen, nautin siitä täysin siemauksin. Lähtee päivä käyntiin hymy huulilla.
Haavesuhde ei haittaa millään tavalla arkeani. Enkä nyt todellakaan pilaa mieheni mielenrauhaa kertomalla hänelle tästä.
Kiitos kannustuksesta! Onko tämä sinun pitkä salainen ihastuksen kohde jokin teidän tuttava piiristä, näettekö usein, ja ovatko nämä tunteet molemmin puoliset? Minua kiinnostaa oletteko sopineet jotkut yhteiset pelisäännöt? Ja miten toimitte ettei kukaan tätä teidän kaipuutanne huomaa!
Me olemme läheisiä tuttava perheitä, lapset pitävät toisistaan ja aikuisten välillä on ystävyyttä, minulla ja tällä miehellä vain vähän enemmän...Onhan se ihana tunne, kun sen saa pidettyä vain tunteena,...tosin olen havainnut pientä mustasukkaisuutta meidän kumppaneissa, uskon että he jotakin aavistelevat! Pelkään niin miten siitä sotkusta sitten selvitään, jos jompikumpi menee huononomantunnon puuskissa nämä tunteet paljastamaan! Rakkaus ja tunteet ovat aivan ihana asia, silloin kun ne ovat sallittuja!
Ap
Vastaisin Toivoton2:lle seuraavaa. Mitä sitten ajattelet ja toivotkin, niin sitä hetkeä myös elät. Henkisesti siis petät jo miestäsi ja nyt haet vaan itsellesi syytä edetä tilanteessa myös käytännön tasolla. Naiselle usein riittää itselle hyvin perusteltu "oikeutus" tunnetasolla, niin sitten voipi hyvillä mielin pettää. Mies ei tarvitse edes sitä, kas kun pallit määräävät osan miehen toiminnasta.
Mietittäväksi Sinulle Toivoton 2. Vaikka olet huomannut "kipinän" naapurin ukossa, niin muista että "ruuti kastuu pillussa" ja palaa sen jälkeen yleensä heikommin jos ollenkaan (miehen näkökulmasta katsoen).
Tiedän tuollaisen tapauksen vuosikymmenten takaa. Kaksi ystäväpariskuntaa vietti kaiken vapaa-aikansa yhdessä ja kahdella oli toisten selän takana salasuhde.
Suhde päättyi eräänä pääsiäisenä ikävästi toisen parin kesämökillä. Jompi kumpi petetyistä jätti lämmityslaitteen kaasuhanan auki ja kaikki menehtyivät.
Surullisinta tapahtumassa oli, että eräiden itsekkyyden vuoksi jäi monta orpolasta! Syyttömät pienet lapset, jotka varmasti muistavat vanhempiensa aiheuttaman tuskan lopun elämänsä.
Ajatelkaa hyvät itsekkäät ja lapselliset ihmiset hiukan nenäänne pidemmälle!!
En yritä hakea oikeutta käytökseeni, ja haluan ajatella nokkaani pidemmälle! Tiedän että olen kaikkea muuta kuin hyvä ihminen! Joten sitä minulle ei tarvitse enään kertoa! Mutta koska mitään ei ole vielä tapahtunut, olisi tämä kaunista lopettaa näin! Kaipaisin kertomuksia saman kokeneilta, mielellään, miten tästä tilanteesta on selvitty ulos ilman näitä kauhukertomuksia! Minä haluan lopettaa tämän pelleilyn, mutta kertokaa hyvät ihmiset miten! Olemme tämän miehen kanssa sopineet, että välttelemme kahden olemista ja yritämme olla oikeastikin vain ystäviä, perhetuttuja, se on onnistunut ihan hyvin, mutta kiusauksia tulee jatkuvasti ja tunteet eivät ole muuttuneet mihinkään. Ja kyse ei ole mistään ohi menevästä enään näiden vuosien jälkeen. Koska ajassa ei voi enään palata taakse päin, on elettävä tässä ja nyt ja yritettävä tehdä ratkaisut järjellä eikä tunteella. Meillä on perheet joita meidän täytyy ajatella aina ensimmäisenä! Joten tästä on tultava loppu!
Ap
Sanot, että tästä on tultava loppu, mutta samalla jumitat ajatuksissasi. Mistä on tultava loppu? Tunteistasi? Haaveistasi? Mitä kovemmin yrität unohtaa, sitä enemmän asia on mielessä.
Entä, jos kokeilisit hyväksyä tunteesi sen sijaan, että yrittäisit kieltää itseäsi tuntemasta? Kunhan vain muistat sen, että tunteen ei tarvitse johtaa tekoon. Kokeile asettua tunteen ulkopuolelle, tarkastella sitä: mistä se tuli? Miksi tunnen nyt näin? Millaiset tilanteet laukaisevat millaisia tunteita? Muista, että tunne menee myös ohi. Ei se ole vaarallista.
Kannattaa myös keskittyä siihen elämään, joka on nyt, tässä. Mitä haluat, mistä haaveilet? Mitä haluaisit tehdä miehesi kanssa, perheesi kanssa? Haluat tehdä oikein, olla hyvä ihminen. Mitä se sulle tarkoittaa, konkreettisesti? Selvitä se ja ala toimia siihen suuntaan, pienillä teoilla. Kun suuntaat energian ja tarmon siihen, minkä koet tärkeäksi, se vaikuttanee pitkällä aikavälillä myös tunteisiisi. Helppoja ja nopeita ratkaisuja ei ole.
Kiitos sinulle vastauksestasi! Ehkä tosiaan oikotietä ulos pääsyyn ei ole!Minun täytyy vain sisäistää ja järjestellä asiat päässäni oikein ja kuunnella mitä tunteeni todella minulle kertovat! ....ja ehkä tulee vielä päivä kun nämä tunteet hiipuvat hiljalleen pois...Keskityn perheeseeni ja käytän aikani ja energiani minulle rakkaisiin ihmisiin! Olenhan selvinnyt tähänkin asti!
Ap
Hei toivoton2, vieläköhän näin monen vuoden jälkeen luet tätä?
Me ihmiset olemme niin samanlaisia.. huomaan olevani itse nyt tuossa samaisessa tilanteessa minkä kuvailit. Ja sitä ei voi ymmärtää kukaan joka ei sitä ole itse kokenut. On niin helppoa lähteä moralisoimaan ja neuvomaan muuten. Kuinka sinun kävi?
Toivoton2 et sinä ajattele nokkaasi pidemmälle, jos niin tekisit et ajattelelisi tätä tuttava perheen miestä. Et edes olsi antanu tunteille vallan, jos ajattelisit nokkaasi pidemmälle.
Helpoin keino on tämä, että ei ole missään tekemissä tuttava perheen kanssa ja ei varsinkaan jää kahdestaan miehen kanssa.
No, tästä on aikaa jo reilu pari vuotta, että toivottavasti olet nähnyt asiaa nokkaasi pidemmälle.
Olen ollut samassa tilanteessa enkä tahdo ymmärtää miksi toimi niinkuin toimi. Myönnän olevani katkera ja vihainen. Tunteilleni en voi mitään. Ehkä opin jotain ja osaan myöhemmin nähdä että meni niinkuin piti. Toki pidän vielä huolen että sillä mahdollisuus palata jos niin haluaa .