Antipunikilla tilaisuus paikata mainettaan!

Antipunikki on sinällään hupaisa ja harmiton palstahäirikkö, mutta taitaa olla nyt maanisessa vaiheessa, kun syyttelee meitä palstalla kirjoittavia kommunisteja valehtelijoiksi tavallista enemmän. Mutta en ole huomannut, että hän olisi perustellut, toisaalta tapansa mukaan, valhesyytöksiään millään tavalla. Ja osani syytöksistä olen saanut minäkin, mutta siis ilman perusteita. Esim. tällaisen:

"Änkyrä OmaanPesäänPaskoja valehteli siis törkeästi DDR:n pääsosialisttikihon tajunnan määrääntymisestä."

Tämän kyseisenkin syytöksen perusteita olen todella etsinyt Antipunikin viesteistä, mutta turhaan. Siksipä koeponnistetaan taas Antipunikki tältä osin:

Elikä Antipunikki, esitä tässä ketjussa meikäläistä koskeva asianmukaisesti perusteltu valhesyytöksesi, tai -syytöksiä, niin vastaan niihin ja katsotaan löytyykö niille totuuspohjaa. Mutta muistutan vielä, valhesyytöksesi perusteet pitää olla asianmukaiset! Ei siis pelkkä väite, mielipide, vaan sellainen, että esim. perusteillasi kumoat minun perusteeni.

Kerrotaan sen verran, että olen vastaavan kysymyksen Antipunikille esittänyt aiemminkin, ja useinkin, mutta perusteita ei häneltä valhesyytöksilleen ole niillä kerroillakaan tullut. Katsotaan, löytyykö niitä tällä kertaa? Antipunikilla on nyt tilaisuus samalla puhdistaa mainettaan valheita suoltavana palstahärikkönäkin.
789
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei se uskalla. SDillä on jo ruskeetaa houssussa.

Äänestä

Olis kiva tietää miksi palstan "nauraja" on seonnut. Kotona on varmaan pitänyt kovaa komentoa mielisairas "isä" ja huorahtava äiti. Ja lopulta on naurajakin kadottanut järkensä. Ja nyt sitten siitä kärsii kaikki palstan lukijatkin.

Äänestä

"Ja me kaikki marxia lukeneet tiedämme tuon olevan puhdasta jaskaa ja marxin oppien pilkkaa. Marx kertoi ihmisen yhteiskunnallisen olemisen määräävän hänen tajuntansa. Ja Änkyrä OmaanPesäänPaskoja valehtelee jonkun jälkistalinistisen höpöhöpön määräänneen DDR:n pääsosialistikihon tajunnan. Kaiikihan - paitsi Änkyrä itse - ymmärtää hänen törkeästi valehtelevan palstalla."

"Ja me kaikki marxia lukeneet" Heko, heko... olet näköjään huumorituulella, kun lasket itsesikin Marxia lukeneiden joukkoon. Mutta nyt olet esittänyt valhesyytöksesi. Voit toki sitä muokata edelleen. Mutta perusteluitasi en syytöksellesi löytänyt? Elikä, esitä nyt myös perustelut, joista annoin ohjeet aloituksessa, syytöksellesi, niin päästään eteenpäin.

Saat aikaa tämän valhesyytöksesi perustelemiseen kaksi vuorokautta. Eli torstai-iltaan saakka. Tällä kahden vuorokauden säännöllä toimitaan jatkossakin, jos esität enemmän valhesyytöksiä ilman perusteluita.

Muista, että sinulla on tässä samalla tilaisuus puhdistaa mainettasi valheita suoltavana palstahärikkönä.

Äänestä

"Antipunikilla on nyt tilaisuus samalla puhdistaa mainettaan valheita suoltavana palstahärikkönäkin. "

Jepsistä! Mukana reilua kädenojennustakin. Tarjoot antipunikille mahista aloittaa asiallinen keskustelutyyli vääristelyn sijaan.

Äänestä
  • "Jepsistä! Mukana reilua kädenojennustakin. Tarjoot antipunikille mahista aloittaa asiallinen keskustelutyyli vääristelyn sijaan. "

    En usko, että ap tarttuu tähän. Ylpeys käy lankeemuksen edellä kallellakin.

    Äänestä

Antipunikki on siis uskaltautunut tähän ketjuun vasta yhdellä valhesyytöksellään, jonka kahden vuorokauden mittainen armonaika on nyt umpeutunut. Ja tulos on se, ettei hän pystynyt siinä ajassa perustelemaan asianmukaisesti tätä valhesyytöstään:

"""""""Marx kertoi ihmisen yhteiskunnallisen olemisen määräävän hänen tajuntansa. Ja Änkyrä OmaanPesäänPaskoja valehtelee jonkun jälkistalinistisen höpöhöpön määräänneen DDR:n pääsosialistikihon tajunnan. Kaiikihan - paitsi Änkyrä itse - ymmärtää hänen törkeästi valehtelevan palstalla."""""""

Elikä voidaan todeta, että Antipunikin em. valhesyytös paljastui odotetusti pelkäksi tyhjänpäiväiseksi valheeksi. Toisaalta on ymmärrettävää, ettei Antipunikki edes yrittänyt perustella kyseistä syytöstään ja kumota meikäläisen perusteltuja argumentteja, koska silloin hänen olisi kumottava Marxin tunnettu määritelmä, johon oma johtopäätökseni perustuu, eli tämän määritelmän:

“Elämänsä yhteiskunnallisessa tuotannossa ihmiset ovat tiettyjen välttämättömien, heidän tahdostaan riippumattomien suhteiden, tuotantosuhteiden alaisia ja nämä vastaavat heidän aineellisten tuotantovoimiensa tiettyä kehitysastetta. Näiden tuotantosuhteiden kokonaisuus muodostaa yhteiskunnan taloudellisen rakenteen, sen reaaliperustan, jolle kohoaa oikeudellinen ja poliittinen ylärakenne, ja tätä päällysrakennetta vastaavat tietyt yhteiskunnallisen tietoisuuden muodot. Aineellisen elämän tuotantotapa on määräävä yhteiskunnalliselle elämänprosessille yleensäkin. Ihmisen tajunta ei määrä heidän olemistaan, vaan päinvastoin heidän yhteiskunnallinen olemisensa määrä heidän tajuntansa.”

Jos jotakin kiinnostaa, niin mm. täältä:http://keskustelu.suomi24.fi/node/11832972#comment-64446107 pääsee kiinni kyseiseen aiheeseen, johon Antipunikin täysin perättömäksi todettu valhesyytös liittyy. Tuon linkin takana olevassa viestissä myös tyrmään kyseisen valhesyytöksen.

Mutta tämän Antipunikin valheen kanssa ollaan sujut, ja mennään eteenpäin ja odotellaan uskaltautuuko Antipunikki jollain toisella valhesyytöksellään tähän totuuspeliin, jonka ideana on se, että Antipunikki itse todentaa itsensä valehtelijaksi.

Äänestä
  • Hahhaa, punikki.

    Joko kohta annat meille palstalaisille lainauksen siitä marxin opinkappaleesta - käsittelipä se ihan mitä tahansa - jossa marx puhuu jotakin jälkistalinismista.

    Sinä nimittäin väitit jälkistalinistisen höpönhöpön määräänneen DDR:n pääsosiasialistikihon tajunnan. Sanoit näin:
    DDR:n pääsosialistikihon tajunnan määräsi hänen jälkistalinistisesti, siis vääristyneesti, objektiivista todellisuutta prosessoinut yksilöllinen tajunta. Ei siis yhteiskunnallisen olemisen pohjana olevat objektiiviset tuotantosuhteet ja tuotantotapa, ei myöskään Marx eikä marxismi-leninismi.

    Hahhaa, enempää ei punikki enään pysty marxin oppeja väärentämään - vai ei DDR:n pääsosialistikihon tajuntaa määrännytkään hänen yhteiskunnallinen olemisensa vaan jokin jälkistalinistinen höpöhhöpö!!

    Joko muuten kohta kerrot, mikä mielestäsi meni väärin SKP:n ehdokasasettelussa viime eduskuntavaaleissa?

    Kalle nauraa itsensä tärviölle.

    ......................

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


setäkertoojaselostaakuva kirjoitti:

Antipunikki on sinällään hupaisa ja harmiton palstahäirikkö, mutta taitaa olla nyt maanisessa vaiheessa, kun syyttelee meitä palstalla kirjoittavia kommunisteja valehtelijoiksi tavallista enemmän. Mutta en ole huomannut, että hän olisi perustellut, toisaalta tapansa mukaan, valhesyytöksiään millään tavalla. Ja osani syytöksistä olen saanut minäkin, mutta siis ilman perusteita. Esim. tällaisen:

"Änkyrä OmaanPesäänPaskoja valehteli siis törkeästi DDR:n pääsosialisttikihon tajunnan määrääntymisestä."

Tämän kyseisenkin syytöksen perusteita olen todella etsinyt Antipunikin viesteistä, mutta turhaan. Siksipä koeponnistetaan taas Antipunikki tältä osin:

Elikä Antipunikki, esitä tässä ketjussa meikäläistä koskeva asianmukaisesti perusteltu valhesyytöksesi, tai -syytöksiä, niin vastaan niihin ja katsotaan löytyykö niille totuuspohjaa. Mutta muistutan vielä, valhesyytöksesi perusteet pitää olla asianmukaiset! Ei siis pelkkä väite, mielipide, vaan sellainen, että esim. perusteillasi kumoat minun perusteeni.

Kerrotaan sen verran, että olen vastaavan kysymyksen Antipunikille esittänyt aiemminkin, ja useinkin, mutta perusteita ei häneltä valhesyytöksilleen ole niillä kerroillakaan tullut. Katsotaan, löytyykö niitä tällä kertaa? Antipunikilla on nyt tilaisuus samalla puhdistaa mainettaan valheita suoltavana palstahärikkönäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu