Hei, olisin kysellyt miten saat ex:n pois mielestäsi? siis et löydä miettimästä itseäsi,
siitä että mitähän se ex:ä ja häne uusi tekee.
Lisäksi heräät yöllä ja alat miettimään heti kaiken maailman asioita.
Itse en halua aloittaa uutta suhdetta, koska se ei johtaisi tässä tilanteessa mihinkään... olen kyllä huomannut että se olisi tehokas keino saada ajatukset muualle, mutta se olisi väärin toista osapuolta kohtaan. Lisäksi lapseni 9v vastustaa uutta suhdetta, siis ex:ä saa sen tehdä mutta minä en?
Muutimme erilleen 1.8, mutta olen tiennyt erosta jo kesäkuun lopulta saakka, joten vähän on aikaa kulunut ja osa varmaan vastaa että aika saa ajatukset muualle ja se on yksilöllistä, mutta jos olisi kuitenkin jokin muu hyvä keino?
siitä että mitähän se ex:ä ja häne uusi tekee.
Lisäksi heräät yöllä ja alat miettimään heti kaiken maailman asioita.
Itse en halua aloittaa uutta suhdetta, koska se ei johtaisi tässä tilanteessa mihinkään... olen kyllä huomannut että se olisi tehokas keino saada ajatukset muualle, mutta se olisi väärin toista osapuolta kohtaan. Lisäksi lapseni 9v vastustaa uutta suhdetta, siis ex:ä saa sen tehdä mutta minä en?
Muutimme erilleen 1.8, mutta olen tiennyt erosta jo kesäkuun lopulta saakka, joten vähän on aikaa kulunut ja osa varmaan vastaa että aika saa ajatukset muualle ja se on yksilöllistä, mutta jos olisi kuitenkin jokin muu hyvä keino?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kun alat miettiä noita ex:n tekemisiä, muista, että tuskin osut oikeaan. Turha homma. Ensinnäkin arki tulee heillekin, voi kestää vuoden-kaksi ja miehesi lähtee taas hakemaan sitä "oikeata". Viisas ihminen kun et lähde korvaavaan suhteeseen, kestää hetken aikaa ennen kuin voit myös antaa, eikä se mikään tehokas keino ole, hetken helpotus ja sen jälkeen morkkis.
Ei 9v voi vielä hyväksyä tai olla hyväksymättä jotain, hän on nyt peloissaan, että sinäkin lähdet. Voisitko nyt ajatella sellaista elämänmenoa, että viihdytät itseäsi, teet mukavia hommia lapsesi kanssa, siirrät huonekaluja, luet keittokirjoja, aloitat jonkun harrastuksen (ilman lasta), käyt joskus ravintelissa, alat kerätä rahaa ulkomaanmatkaa varten ja koko ajan annat lapsellesi turvallisuutta, mutta ei oman elämän kustannuksella. Vaikea selittää, mutta ensi keväänä olet varmasti toinen ihminen ja siihenhän on lyhyt aika.
Aikaa tarvitaan. Minulla oli vain lyhyt suhde, mutta pari vuotta tässä on mennyt, enkä ole vielä yli tuosta jutusta. Oma vika, mitä menee rakastumaan nelikymppisenä. Vaikeaksi asian tekee se, että suhde päättyi ulkopuolisesta syystä, joten meidän rakkaudellamme tai rakastamatta jättämisellä ei ollut siihen osuutta.
Niihin hormoneihin. Parisuhteen mielihyvä perustuu osin ihan puhtaasti kemiaan. Samanlaista mielihyvää saa mm liikunnasta. En usko unohtamiseen, mutta elämää voi jatkaa. Nyt esimerkiksi on oikea aika aloittaa juoksukoulu ensi kesän maratonia varten. Sen voi tehdä joko ryhmässä tai ainakin Helsinki City maratonin sivuilla on ollut käyttökelpoinen koulu vasta-alkajallekkin.
Me olemme muuttaneet erillemme jo helmikuun alussa ja edelleen ajattelen miestäni päivittäin ja joka yö. Keskellä yötä herätessäni, ero on ensimmäinen asia mielessäni, enkä yleensä enää saa uudelleen unta. Olen käyttänyt joinakin öinä lääkkeitä apuna.
Minulla on pienet lapset ja heidän kanssaan touhutessa aika kyllä onneksi kuluu siivillä. Olen pyrkinyt suunnittelemaan kaikenlaista kivaa tekemistä meille ja sellaista, mistä olen haaveillutkin. Miestä en ole todellakaan edes ajatellut rinnalleni. Kivahan se olisi, jos olisi joku muukin kuin lapset petikaverina, mutta olen aivan rikkinäinen ihminen antoisaan parisuhteeseen.
Kivat harrastukset, uudet ja vanhat ystävät, ovat ainakin sellaisia, joista kannattaa nauttia. Lisäksi olen antanut itselleni luvan ajatella miestäni niin paljon kuin haluan. Lopulta huomaat, että ajatteletkin häntä vähemmän. Se tosiaan vähenee ajan mittaan!
Äla ainakaan kanna katkeruutta, se on liian raskas taakka.
Muistele hyviä hetkiä ex-miehesi kanssa. Anna hyvien muistojen parantaa mieltäsi sisältä päin.
Hoida ja hemmottele itsäsi ja lastasi. Osta vaatteita ja suklaata, sisusta kotiasi. Tee sitä mistä pidät. Lasi viiniä auttaa pahinpaan tuskaan. Ole oma ystäväsi, äitisi tai iso-siskosi.
Kun oot parantunut, etsit ja löydät uuden miehen.
..aika haavat parantaa, on se vanha klisee..
..ja totta siinä toinen puoli. uutta kestävää ei pysty rakentamaan ennen kuin vanha on surtu alta pois..
..reilu ja rehti ystävä..mielummin useampi..
..täysin uusi harraste..tai toiminto rikkomaan vanhoja kaavoja..hymy päivässä vaikka väkisin..
ajattele reilusti kuinka hyvin huonosta pääsit eroon..meitä hyviä kavereita on kyllä olemassa..
itsekkin eron parissa surutyötä tekemässä..yksin et ole..meitä on iso joukko..
..mutta onneksi päästiin niistä reppanoista..
:) tsemppiä elämään...nyt se vasta alkaa..
Mulla helpotti vasta, kun muutin toiselle paikkakunnalle. Erosta oli tuolloin kulunut jo 3 vuotta. Uudessa kaupungissa mun ei tarvinnut koko ajan pelätä, että törmään exääni ja hänen uuteen daaminsa. Pikkuhiljaa ajattelin häntä harvemmin ja harvemmin...
Minulla lopullinen ero tuli heinäkuussa.Haluaisin itsekin muuttaa,mut töitä en ehkä enää helposti saisi,en ainakaan vakisellaista.Onneksi ajattelen aina vain vähemmän exää ja voin alkaa miettiä elämää rauhallisin mielin eteenpäin.Minulla on silti ihanat lapset ja olen löytänyt itsestäni aivan uusia asioita.Uskon et minullekin viel löytyy mies,joka rakastaa minua ;))
Kiitos hyvistä vinkeistä, osan olen toteuttanutkin ja tuo paikkakunnan vaihdos on myös mietinnässä ei kylläkään kovin kauas jotta työpaikkaa ei tarvitse yhden kusipään takia vaihtaa.
Mutta lapsi kun on mukana kuvioissa niin hänen koulun/kavereiden vaihdos on aika iso juttu.
Mutta ex:ni uuden lapset ovat samassa koulussa ja ei todellakaan kiinnosta nähdä heitä koulun yhteisissä tilaisuuksissa. Suoraan sanottuna ottaa päähän koko juttu, kun oma lapsi joutuu kärsimään tästä tilanteesta, koska hän ei myöskään halua nähdä ex:n uutta.
No päivä kerrallaan ja katsotaan kuinka käy, mutta kun ex:ä ei anna meille rauhaa vaan lähettää joka päivä tekstiviestejä, vaikka sovittu on että lapsi ottaa yhteyttä kun haluaa. Mies ei vain tätä tunnu ymmärtävän ja helpottaa näin varmaan omaa pahaa oloaan eikä ajattele lasta ollenkaan.
Jos lastasi ajattelet, niin haluaako hän muuttaa kauemmas ja samalla vaihtaa koulua ?
Eikö olisi surullisempaa, jos isä ei tahdo olla tekemisissä lapsensa kanssa ?
Hei, koulun vaihto ei ole lapseni kanalta ehkä hyvä asia kun on muutenkin niin isot muutokset käsillä, mutta itse olen vaihtanut koulua useaan otteeseen lapsena ja ei se ole vaikuttanut minuun päinvastoin tutustun ihmisiin helposti ja ystäviä on ympäri Suomea.
Lapsen kannalta nämä isä tapaamiset ei ole mennyt kertaakaan hyvin, aina on tullut jotain ongelmia.
Lapseni on allerginen ja sairaalan ensiapuun on viety jo kerran, lisäksi isä pyytää lasta olla kertomatta asioita minulle, nämä painaa lapsen mieltä niin että maha on ihan kipeä iltaisin kun salaisuuksia joutuu piilottamaan. Lisäksi isän painostus tapaamaan uusia osapuolia on myös saanut lapseni yöunet sekaisin ja kouluunkin on ollut vaikutusta. Joten välillä tuntuu että olisi parempi ettei isää näkisi vähään aikaan jotta tilanne saataisiin rauhoittumaan lapsen kannalta, koska jos lapsi jää luokalle niin tällöin vaihtuu opettaja ja koulukaverit ja sehän olisi sitten sama asia kuin vaihtaisi koulua samantien ja jos näin käy niin tällöin harkitsen muuttoa todella.
hei vaan,
En oikein keksi logiikkaasi siinä, että jos lapsen elämässä suuria muutoksia jo tapahtunut, niin siinä samassa menee pari muutakin. En ole kanssasi samaa mieltä. Vaikka varsinaisesta muuttamisesta ja sen vaikutuksita lapseen olenkin samoilla linjoilla (oamkohtaista kokemusta on).
Mielesäni ex-puolisoiden pitäisi eronkin tapahduttua kyetä tukemaan molempien vanhemmuutta, tapaamisia, ja pitää lapset vanhempien erimielisyyksien / riitojen ulkopuolella. Ellei näin, niin voi tehdä isonkin karhunpalveluksen lapselle. Vaikeata se on usein, mutta se vanhempien velvollisuus.
Olisi mielenkiintoista lukea exäsi näkemys tapahtuneista ja tilanteesta, tuskin samaksi tapaukseksi tunnistettaisiin. Niin tai näin, kertomasi mukaan tapaamisissa on paljon parantamisen varaa, ja opettelemista kaikilla ... ei vähiten miehellä.
Kyllä tuosta Tunne-nimimerkin tekstistä on selvästi luettavissa että hänen mielestään "lapsen mielipide = äidin mielipide". Näin ei todellisuudessa ole. Väite ei ole yhtään enempää totta kuin harvemmin esitetty "lapsen mielipide = isän mielipide"-väittämäkään. Vatsakipuja voi saada esimerkiksi siitä, että joutuu aina isän luona käynnin jälkeen 1. asteen kuulusteluun ja aivopesuun, mikäli on vahingossa saanut päähänsä omia mielipiteitä. Juttu menee näin: koulun vaihdot ja kaikki elämän muutokset kuormittavat lasta ja erityisen vaaralliseksi tilanne käy jos samassa yhteydessä menettää vielä toisen vanhemmista entistäkin pahemmin. Kyllä se pelkkä ero riittäisi. Siinä olisi lapselle aivan tarpeeksi. Selvästi kaikki kaipaamasi muutokset kumpuavat itsekkäästä "en halua nähdä exääni" -ajatuksesta. Heittämällä sen ajatuksen pois autat parhaiten lastasi. Toki exän näkemisestä koituvat ongelmat voi minimoida minimoimalla omat kanssakäymisensä hänen kanssaan siten, että sallii ne kuitenkin täysimääräisesti lapselle.
Hei, meidän tapauksessa lapsi nyt vain on sitä mieltä että isän käytös häntä kohtaan on johtanut
siihen että hän ei halua tavata isäänsä enää ollenkaan. Joten se että itse en häntä halua tavata tulee tapahtumaan tässä samalla. Ei lapsetkaan ihan tyhmiä ole jotta niitä voisi manipuloida isän puolelta mielin määrin. Rajansa
kaikella ja nyt se on tullut meillä. Ja kyllä minä
uskon että kun lapseni isäkään ei ole pitänyt minkään laista yhteyttä biologiseen isäänsä ja
tuntee äitinsä uuden kumppanin omaksi isäkseen niin näin varmasti tulee käymään myös omalle lapselleni.
Toivon silti kaikille parasta. Olen vain nähnyt aivan liian monta, aivan liian identtistä tapausta. Viisainta olisi "virittää omaa päätään" eli hakea apua itsetutkiskelusta, mutta edellisen vastauksen perusteella se vaikuttaa kohdallasi mahdottomalta. Todella vakavaa ja surullista etenkin lapsenne kannalta.
Lääketieteessä puhutaan oireyhtymästä, jota kutsutaan vanhemmuudesta vieroittamiseksi (Parenthal Alienation Syndrome). En tietenkään voi tietää, mistä tässä tapauksessa on kysymys, mutta pelottavasti vain vaikuttaa siltä, että lapsella ei ole henkistä oikeutta rakastaa molempia vanhempiaan, koska toinen (tai molemmat) vanhemmat edellyttävät oman lapseen kohdistuvan rakkautensa vastalahjaksi toisen (itse vihaamansa) vanhemman kieltämistä kokonaan. Tuloksena on usein erittäin vakava lojaliteettiristiriita, jossa lapsi haluaisi todellisuudessa olla luonnollisesti lojaali molemmille vanhemmilleen, mutta toinen heistä (tai molemmat) eivät sitä OMIEN TUNTEIDENSA VUOKSI salli. Lastenpsykiatrian osastoilta kautta maailman löytyy täämän tilanteen uhreja. Samoin löytyy "uhreja" sitten myöhemmin aikuistenkin puolelta, kun kaikki asiat on lopullisesti pilattu. Viranomaiset eivät läheskään aina tunnista tilannetta ja tekevät siitä siten vielä monin verroin vakavamman. Niin, että pyytäisin siis edelleen miettimään!
Hei, tässä isän viimeiset kommentit.
Eron tapahtunut 1 1/2 kk:ta sitten ja lapsi ei
halua tavata vielä isän uutta. No isä sanoi lapselle jos hän ei tapaa näitä niin sitten lapsi
ei tapaa häntäkään. Olen vähän voimaton kuin kuitenkin olen yrittänyt näitä tapaamisia sovitella, vaikka lapsen oireet ovat olleetkin jo
kovia, oksentelua, unettomuutta jne...
Olen vain kovin väsynyt tähän puurtamiseen joka ei
näytä johtavaan mihinkään. Lapsi on todella sitä mieltä että hän ei tapaa isäänsä ollenkaan kerta
hänen täytyy valita sekä isä että isän uusi.
No onhan tässä maassa paljon lapsia joilla ei ole
biologista isää ja ei kait kuitenkaan ole mitään tilastoa siitä että nämä olisi päätynyt mielisairaalaan tämän johdosta tai muuten pärjänneet elämässä huonommin kuin muut isälliset
lapset/aikuiset.
omasta pitkän liiton (yli 20 v) katkeamisesta on vasta 5 viikkoa ja en enää ajattele tyyppiä ollenkaan..? Petos, jonka hän teki, oli samalla rikos, ei sellaisen perään itse.
Olen aina ollut kova pohtimaan asiat itsekseni ja alan mielestäni olla jo asian työstänyt.. ja olisi kiva löytää joku uusi ihminen.. mutta huijaanko itseäni?? Onko olemassa jotain "sääntöä", että voi jatkaa elämäänsä suht heti..?