Kertokaas vähän tarinaa miten olette joutuneet köyhyyteen? En itse ymmärrä? Käyn töissä ja olen jo käynyt 7 vuotta samassa paikassa. Ikää 28v. Naimisisaa ja kaksi lasta. Oma asunto, asuntolainaa toki. Auto pihassa. Homma ihan perus kunnossa. Vähän luottokorttivelkaa toki. Ei osamaksuja. Eli en tajua miten ajautuu tilanteeseen että ei ole rahaa joulukinkkuun tai ihan perusruokaan? Oletteko joutuneet siis työttömäksi vai dokaatteko rahanne vai miten ne ei riitä??
En tajua miten ajautuu köyhäksi?
Kyselijä..
27303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Njiinkö
vaij njin !
Noilla eväillä et vielä paljasta mitään toimeentulosi taustoista kun kerran hyvin pärjäät.
Onko vaimosi töissä ja minkälaiset palkat teillä on, missä lapset hoidossa ja
mistä sait alkupääoman jolla pääsit kiinni omaan asuntoon ja missä päin asut ja sellaista, oletteko pysyneet kaikki terveinä ettei ole sellaisia huolia ja kuluja hoidettavana.
Kerro siis tarkemmin itsestäsi jos tahdot muilta kysellä.
No minä voin vastata. Olen aina ollut pikkupalkkatöissä eikä ole ollut puolisoa vieressä jeesaamassa kuluissa. Nyt yli 50 vee ikäisenä joutunut pätkätöihin. Kukapa tän ikäistä muoria vakituiseen ns. Hyvään duuniin huolisi. Mutta periksi en anna. Olen pätkistäkin kitollinen. Että silleen aika köyhää aineellista elämää vietän, en tosin henkisesti tunne itteäni köyhäksi.
Täydellisen työkyvyttömyyden aiheuttanut pitkäaikainen/ pysyvä sairaus/vamma (vakava pitkäkestoinen masennus, ahdistuneisuushäiriö ja traumaperäinen stressihäiriö) on syynä köyhyyteni. Lukion sain juuri ja juuri taaplattua läpi mutta sen jälkeen ei opiskelu tai työelämä ole sujunut lainkaan lukuisista yrityksistä ja kuntoutuksesta huolimatta.
taitaa suurin osa sossupossuista olla "syvästi masentuneita"
silti nettiin kirjotellaan tuhansia järkeviä kirjoituksia
Eihän masennus tarkoita sitä etteikö aivot ja ajatus ja viestintä kirjoittamalla suju. Masennus tarkoitttaa toivottomuutta ja tuskaa mitä ei voi selittää ja mihin usein ei ole mitään tiettyä syytä. Itse olen monta kymmentä vuotta elänyt terveenä, opiskellut ja ollut työelämässä. Kun masennus iski se oli minulle täysin käsittämätöntä. Miten minä positiivinen ja elämästä nauttiva ihminen voin masentua, kaikki oli hyvin ja nautein elämästä. Ei sitä voi käsittää ellei ol sitä sairastanut. Olkaa onnellisia te jotka ette käsitä sitä sehän tarkoittaa teidän olevan terveitä!
Masennus ei estä työtä.
Terveisin 7 vuotta masennuslääkkeitä syönyt sähköasentaja.
Ei välttämättä estäkään, jos on lievää ja varsinkaan lääkityksen kanssa. Kukaan ei kuitenkaan tiedä mitä ne lääkkeet tekee sinun aivoillesi. Onhan niitä varmasti tutkittu että on saatu myyntiluvat mutta eihän lääketehtaat julkaise huonoja uutisia kun rahasta on kyse.
Vaikea masennus melko tehokkaasti estää. Masennusta on monen sorttista.
Esimerkiksi nyt jos teille sattuisi molemmille jokin sairastuminen ja jäisitte pitkälle sairauslomalle. Pahimmassa tapauksessa vielä niin, että ette olisi työkykyisiä, mutta kelan kriteerien mukaan olisitte. Ei se muuta tarvitse, että joudutte pian toimeentulotukea hakemaan. Ja siinä toimeentulotuessapa ei huomioida sitä teidän asuntolainan lyhennyksiä ja luottokorttivelkaa, jotka nekin on pakko pois maksaa. Joutuisitte siis elämään niiden lyhennysten verran alle toimeentulotuen. Ja jos siihen päälle vielä sattuisi olemaan vaikka isompi autolaina tms. niin aina vain tilanne pahenee.
Tai jospa teille sattuisi vahinkoraskaus ja se osoittautuisi nelosiksi. Kohta olisitte kuuden lapsen vanhempia (toki ne kuusi lasta voi tehdä erikseenkin, mutta silloin se vain kestää vähän kauemmin), mikä on kallista hommaa, eikä palkka nouse kuitenkaan lapsiluvun mukaan. Sitten vielä joku lapsistanne sairastuisi tai olisi syntymässään sairas tai vammainen, jolloin toisen vanhemman työssäkäynti voi estyä. Kaikkea voi sattua ja joillekin myös sattuu.
Ja toki on niitä, jotka eivät syystä tai toisesta ole koskaan töissä käyneetkään. Ja sitten niitä, joiden palkka vain on niin pieni, ettei se riitä. Varsinkin muutaman lapsen kanssa tuo on ihan mahdollinen vaihtoehto.
En ole varmasti tulojen mukaan köyhä mutta tiukkaa on yh-äitinä ja välillä joutuu tinkimään ruoasta, aina on ruokaa mutta välillä se on itsetehtyä sosekeittoa kun muuhun ei ole varaa.
Itselle en osta vaatteita kuin ehkä kerran vuodessa, kampaaja käynnit jääneet, kaveri lyhentää latvat jne....
Minullakin oli vuosia sitten uusi omistusasunto, uusi auto, hienot huonekalut, ei velkaa, uusia vaatteita jne. Kaikki muuttui avioeron myötä, ei siihen muuta tarvittu, toinen osapuoli halusi erota.
Anteeksi mutta...jäihän sinulle puolet, eikö? Missä se velaton omaisuus on?
Tuolla jo joku kirjoittikin ettei se vaadi muuta kuin sairastumisen, kenties. Suomessa kun on todella hassu systeemi näissä sairauspäivärahoissa ja kuntoutustuissa ja eläkkeissä. Vaikka moni lääkäri sinut toteaisi sairaaksi ja työkyvyttömäksi voi KELA hylätä kaikki hakemuksesi sinua näkemättä ja tutkimatta ja päättää sinun olevan työkykyinen. Mutta kun tosiasiassa et ole, et pysty töitä tekemään ja näin ollen palkkaa saamaan. Ei kestä kauan kuin joudut hakemaan toimeentulotukea joka sekin voidaan vielä alentaa sanktiona kun et kerran mene töihin.
Kun tähän päälle lisätään vielä vaikkapa noita velkoja niin kusessa olet. Opintolainaakin voi olla melkonen määrä, entäs jos asuntokin jo ostettuna etkä saa sitä kaupaksi vaikka yrittäisit tai joudut sen alehintaan myymään. Autoa kaikkien ei ole pakko pitää mutta jos satut asumaan julkisten kulkuyhteyksien ulottumattomissa vaikeuttaa autottomuus elämääsi pahemman kerran entisestään.
Suomessa tosiaan on paljon työttömyyttä ja pitkittyessään sinusta tulee melko varmuudella köyhä, tuet kun tippuu surkeiksi silloin.
Tiedänpä tapauksen jossa perheen lapsi sairastui vakavasti ja pitkäaikaisesti. Äiti joutui jäämään kotio hoitamaan, ei tullut muuta tukea kuin tt-tuki. Ja muutaman vuoden päästä ei sitten paluu töihin onnistunut. Pitkä poissaolo työelämästä teki hänestä työnantajien silmissä laiskan ja työelämään kykenemättömän.
Minullakin oli pääkaupunkiseudulla velkainen omakotitalo, velaton auto, kauniisti sisustettu koti, uutena ostetut vaatteet ja kaksi tervettä lasta. Kun avioero tuli (mies löysi nuoremman ja lapsettoman), niin siitä ongelmat alkoivat. Mies ei halunnut maksaa elatusmaksuja, vaan alkoi taistella lasten huoltajuuden saamisesta. Se, mitä sain omakotitalosta, meni huoltajuuskiistoista aiheutuneisiin oikeudenkäyntikuluihin.
Aloitin elämän aika lailla nollilta omaisuuden suhteen. Elatusmaksut ovat edelleen alle kaikkien normien, koska ajattelen, että laiha sopu on parempi kuin lihava riita. Asuntolaina otettu alussa 100 % asunnon arvosta. Ahtaasti asutaan, mutta tästä kuitenkin pitkässä juoksussa jää enemmän käteen kuin vuokralla asuessa. Ikäviä yllätyksiä tulee aina välillä, jotka vaativat kiristämään vyötä vielä lisää esim. kallis autoremontti tai taloyhtiössä joku isompi remontti, jota varten otetaan yhtiölainaa.
Vaatteet ostan itselleni ja lapsille käytettynä, lasten hiukset leikkaan itse, ruoka on itsetehtyä perusruokaa (kallis naudanliha ja eksoottisimmat hedelmät jätetty ruokavaliosta pois), työtä teen niin paljon kuin jaksan, lasten harrastuksiin onneksi lasten isä osallistuu jossain määrin.
Pärjään vain sen avulla, että minulla on vakituinen työsuhde. Jos menettäisin työni, joutuisin myymään asuntoni. Minun onnekseni lapset ovat olleet kohtuullisen terveitä, kuten myös minä. Hierojalla ei ole varaa käydä eikä gynekologilla eikä oikein hammaslääkärilläkään, joten ennaltaehkäisevä sairaanhoito on huonolla mallilla. Vakuutusturvakin on aika minimissään.
Avomiehen löytäminen parantaisi taloudellista tilannetta, mutta kun tarjolla on lähinnä alkoholisteja tai elättäjää kaipaavia. Siihen en kuitenkaan lähde. Oma alkoholinkäyttö ja huvitukset on aika lailla nollassa, joten eipä sitä edes vahingossa törmään keneenkään sinkkumieheen tai YH-mieheen.
Jouluruokaan ja joululahjoihin riittää rahat vain, jos suunnittelee talouttaan niin, että rahat niihin säästetään etukäteen (veronpalautuksina tai lahjoja ostamalla pitkin vuotta ).
Tiedän itse, että miten veitsenterällä tässä ollaan. Sairaus, työttömyys (jopa pitkä lomautus) tai vastaava kaataisi talouden.
me taas ollaan tämmönen pari, minä olen työtön, putkessa omasta valinnasta 2009 lähtien, netto 1060e/kk ja puolisoni eläkkeellä jo v.1985 lähtien selkäleikkauksen jälkeen. eläkettä vajaa 1400e/kk netto . Eipä tuo mitenkään kaatanut tilannetta mihinkään päin... väliaikaisia eläkepäätöksiä sai jo aiemmin odotella 8kk ilman rahaa, tulihan ne sieltä sitten kerralla aina kaikki, minulla oli samaan aikaan lomautuksia ja kuitenkin oli talolainaa samalla maksettava, olisihan siihen tietysti vaikeimpina aikoina lykkäystä saanut mutta maksettua aina tuli ajallaan ja ruokaakin oli riittävästi, laskut ei ole ikinä myöhästyneet päivääkään.Tiukkaa oli tietysti kun ei niitä eläkkeitä moneen kk tullut ja lomautetun, siis lyhennettyä viikkoa tehneen, tilit oli mitä oli mutta aina selvittiin. Nyt noilla aiemmin mainituilla tuloilla ei tulisi mieleenkään valittaa ettei saa sitä tai tätä. Kaikki on mitä halutaan ja tarvitaan ja vähän liikaakin.
Työttömänäpä hyvinkin. En kylläkään ole koskaan ostanut jouluna kinkkua, ei joulu minulle sitä tarkoita että pitäisi ostaa paljon tavaraa ja juhlaruokaa. Joulukuusta en ole koskaan laittanut, kyllä siihen varaa olisi mutta antaa kuusten kasvaa.
Olet vasta 28 vuotias ja intoa täynnä ja onnekas että töitä jo 7 vuotta. Ajattele jos 20 vuoden kuluttua sinun työsi loppuu.. Olet jo aika rajoilla että saatko enää töitä. Ja varsinkin pienemmällä paikkakunnalla. Jos työsi ollut hyvin suppea alaista niin eipä muihin aloihin yrityksiin enää pyrkimistä.....Itse olin 46-vuotias kun silloinen työnantaja meni konkurssiin. 2 vuotta hyvin erikoisella tekniikan alalla ja olin onnekas että vuoden työttömyyden jälkeen sain töitä ja ihan eri alalta...
Tuota kannattaa miettiä. Jos olet kerran ehtinyt olla jo tuon verran töissä, niin et ole ilmeisesti käynyt kovin paljoa koulua?
Tulevaisuuteen kannattaa varautua aina eri tavoin.
^Jotkut ne eivät sitten keskity lukemiseen.
No itse asiassa, kirjoitukseni oli tarkoitettu aloittajalle. Piti viitata edellisen kirjoittajan ("hmmm...) kirjoitukseen, mutta tuli vähän kömpelösti tuohon alle.
Tuota noin. jäi yksi nolla pois eli 20 vuotta erikoisalalla (Lääketeollisuuden ja sairala tekniikka) hyvin palkattuna 6-7,000 euroa/kk. Nykyään enää 3800 euroa/kk mutta km-korvaukset ja päivärahat päälle. No toimeen tullaan. Koulutustaso ei ole kuin opisto inssin tutkinto ja merkonomin.6,5 vuotta siihen meni...
Masennukseen voi sairastua ihan kuka vaan, se ei katso asemaa tai ikää, ei mitään. Siksi kenenkään ei pitäisi aliarvioida heitä, joihin sairaus on tullut. Ei voi tietää kuka on seuraava, se voit olla vaikka sinä. Vasta sitten kun sairaus on sinuun tullut, voit ymmärtää että se todellakin on sairaus, mutta se ei vie ihmiseltä järkeä, masentunut ihminen ei yhtäkkiä muutu tyhmäksi, eikä sellaiseksi että hänet pitää hylätä, niinkuin valitettavasti usein käy. Aletaan karttamaan masentunutta juuri silloin, kun hän tarvitsisi ymmärrystä eniten. Masentunut itse ei jaksa, eikä pysty ottamaan yhteyttä ystäviin, siksi ole sinä se joka ottaa yhteyttä häneen. Köyhyyttä on myös ylimielisyys toista kohtaan.
Jännä kun 1800-luvulla kaikki oli paljon huonommin, mutta silti jengi painoi duunia aamusta iltaan eikä valittanut että oijoi masentaa. Nykyisin kermaperseet istuu himassa ja vinkuu kun on niin vaikeeta ja tuntuu pahalta, eikä töihin voi mennä.
Töitä voi tehdä vaikka on masentunut.
Minä en halveksi ollenkaan ihmisiä siksi, että he ovat masentuneita, vaan siksi että he käyttävät sitä tekosyynä työttömyydelle.
Niin ja mainitaan tähänkin , että 7 vuotta itsekin käytetty masennuslääkkeitä, ja vedän välillä jopa 7pv työviikkoa. Pien yrittäjä kun olen, niin on pakko tai konkurssi uhkaa näinä aikoina. Työtä voi tehdä masentuneena, se ei saa olla tekosyy työttömyydelle. Saattaa kuulostaa ehkä kovalta, mutta kun sen on itsekin kokenut ja aiemmat sukupolvet meitä ennen, niin mielestäni on täysin oikein vaatia sitä nykypoveltakin.
Välillä on päiviä, että tuntuu kuin sängystä ei pääsisi ylös, mutta kyllä vaan sitä olen silti heittämässä tunnin päästä jo työkeikkaa kun muuten lähtisi kämppä alta. Pakko on hyvä motivoija.
Se, että oijoi masentaa, on ihan eri asia kuin sairastua masennukseen. Kun olet vaikeasti masentunut et jaksa välittää mistään, et edes siitä meneekö kämppä alta vai ei.
1800-luvullakin oli olemassa hullujenhuoneet ja muutenkin kaikenlaista rääsyläistä tienvieret ja talojen nurkat pullollaan.
Eivät silloinkaan kaikki heiluneet ioisesti sorvin ääressä masennusta hoitamassa.
mitään masennusta tuolloin ollut