nyt on puhallettava samaan hiileen

pienituloisten ihmisoikeuksia poljetaan suomessa alas ja taas alas . voidaanpa jo sanoa että lähes kuukausittain . suomen työtätekevän kansan jokapäiväistä elämää ei ole tehty näin raskaaksi kuin torppariaikana jolloin olimme lähes orjan asemassa . jos tänäpäivänä katsomme tulevaisuutta niin mitä näemme . näemme vain porvarihallituksen joka on ajanut maamme perikatoon ja joka on sopimuksillaan länteen vain varmistanut jatkossakin pienituloisten veronmaksajien kuppaamisen . mellä ei ole nyt tällaisessa tilanteessa muuta mahdollisuutta kun puhaltaa samaan hiileen eli äänestää oikein seuraavissa vaaleissa ja erityisesti nukkuvien koska muuten meidät hukka perii .
155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siinä yhteen hiileen puhaltamisessa käy niin, että kaikki saavat tuhkat silmilleen. Mitään muuta ei tapahdu.

Nykymenohan on tarkoin harkittua siirtymistä täyteen siionistiseen uuteen maailmanjärjestykseen malliyhdyskuntana Pohjois-Korea. Se on ollut koko ajan tämän illuminaatin koelaboratorio ja sen yhteiskuntamuoto on onnistuneeksi ja toimivaksi havaittu. Siihen mennään meilläkin pikemmin kuin uskotkaan! Vetäjänä Katainen ja muut vaaleilla valitsemattomat, joitten läpimenon kävi meillä EUvostoliiton "vaalitarkkailijat" vähin äänin varmistamassa. Vaalitulosten väärennys ei ole mikään uusi asia Suomessakaan, vaikka siitä harvemmin puhutaan. YouTubessakin on tai ainakin oli taannoin siitä video.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


seuraavat vaalit kirjoitti:

pienituloisten ihmisoikeuksia poljetaan suomessa alas ja taas alas . voidaanpa jo sanoa että lähes kuukausittain . suomen työtätekevän kansan jokapäiväistä elämää ei ole tehty näin raskaaksi kuin torppariaikana jolloin olimme lähes orjan asemassa . jos tänäpäivänä katsomme tulevaisuutta niin mitä näemme . näemme vain porvarihallituksen joka on ajanut maamme perikatoon ja joka on sopimuksillaan länteen vain varmistanut jatkossakin pienituloisten veronmaksajien kuppaamisen . mellä ei ole nyt tällaisessa tilanteessa muuta mahdollisuutta kun puhaltaa samaan hiileen eli äänestää oikein seuraavissa vaaleissa ja erityisesti nukkuvien koska muuten meidät hukka perii .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu