Toinen

Erehdyin sitten ihastumaan varattuun mieheen. Nyt sitten nähdään ainakin kerran viikossa, jollei mitään ihmeempää kummallakaan ole. Olen oppinut hänestä paljon uusia asioita mutta eniten kai satuttaa se, että hän on varattu ja aikookin olla. Vielä enemmän satuttaa kun tiedän että mä en ole ainut jonka kanssa hän pettää vaimoaan. Hän on liiankin varovainen itsensä kanssa,eikä kerro liikaa itsestään. Välillä jopa epäilen että hän valehtelee ja on olevinaan joku muu ketä oikeesti on.
Oma elämä romuttuisi aika paljon jos hän nyt päättäisi lopettaa meidän suhteen. Toisaalta taas, jos hän olisi nyt eroamassa niin en häntä huolisi vakituiseen suhteeseen, kun kerran tiedän että hän on pettäjä - ja tulee aina olemaan. Ainoa syy miksi hänen kanssaan voisin harkita tuossakin tilanteessa yhteistä elämää on jos odottaisin hänelle lasta. Tiedän että teen helvetin väärin, kun autan toista pettämään omaa vaimoaan mutta ihastumiselle, kohta rakastumiselle ei voi yhtään mitään :(
242825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

tyyppiin josta ei tiedä yhtään mitään ja joka ehkä valehtelee ne vähätkin!!!!!

oletko vähän epätoivoinen!!!!!!

säälittävää!!!!!!!!!

ryhdistäydy ihminen!!!!!!

Äänestä

Virkkaatko ja sytyttelet kynttilöitä koko viikon ja odotat, että HÄN tulee pistäytymään pariksi tunniksi. Ja olet rakastumassa, mihin? Itse valitset, mutta älä tule tänne valittamaan sitten kun...

Äänestä
  • ...minne sitten?????????????????????????????

    Äänestä

  • En odottele viikkoa. Onhan mullakin muukin elämä hänen ohella. Tietty sitä ainaa kaipaa viikolla, mutta kyllä mä melkeenpä päivittäin siitä huolimatta hänen kanssaan olen yhteydessä vaikka nähdäänkin vaan kerran kaks viikossa. Hän on ihana, sille ei voi mitään. Tiedän että tämä ei tule jatkumaan ikuisuutta mutta aion nauttia kaikista niistä hetkistä mitä hänen kanssaan saan viettää. Vaikka se välillä sattuukin kun molemmat tekee väärin ja kun en näe häntä jatkuvasti....

    Äänestä

  • hmmmm... kirjoitti:

    ...minne sitten?????????????????????????????

    Saahan sitä tulla tännekin itkemään, mutta jos on rakastunut ja jätetty (tietäen tosiasiat), voi oikea osoite olla hoitoon hakeutuminen tai palsta mielenterveys. Sen jälkeen voi palata tänne kokemusta rikkaampana ja kertoa tosiasioita, vaikka ei siitä mitään hyötyä ole. "Rakastunut" ihminen ei kuuntele neuvoja. Voi kuinka onnellisia olisimme, jos pystyisimme hyväksymään tietyt tosiasiat.

    Äänestä

  • Nainen........ kirjoitti:

    En odottele viikkoa. Onhan mullakin muukin elämä hänen ohella. Tietty sitä ainaa kaipaa viikolla, mutta kyllä mä melkeenpä päivittäin siitä huolimatta hänen kanssaan olen yhteydessä vaikka nähdäänkin vaan kerran kaks viikossa. Hän on ihana, sille ei voi mitään. Tiedän että tämä ei tule jatkumaan ikuisuutta mutta aion nauttia kaikista niistä hetkistä mitä hänen kanssaan saan viettää. Vaikka se välillä sattuukin kun molemmat tekee väärin ja kun en näe häntä jatkuvasti....

    Että oikein päivittäin yhteydessä, puhelinsoitto, jossa kerrotaan kuinka ihana olet, ikävä on, mutta kun... Toisen rakastajattaren luo. Kuule ihana tarkoittaa sitä, että hän osaa sanoa sellaista, mitä sinä haluat kuulla ja tietenkin olet uskollinen, vaikka hän nukkuu yönsä toisten naisten vieressä. Harkitse tarkkaan, montako vuotta aiot elää tätä elämää ja menettää ehkä sen todellisen hyvän kumppanin. Jonkinlaisella kokemuksella sanoisin, että olet bimbo, hyväksikäytetty typerys, mutta jos tyydyt elämääsi ja olet onnellinen, niin siitä vaan.

    Äänestä

  • niin kirjoitti:

    Tasan sillä hetkellä kun löytyy kunnon kumppani niin en todellakaan aio jatkaa tätä. Mä kun en loppujen lopuksi itse hyväksi pettämistä vaikka olenkin nyt ajautunut tälläiseen tilanteeseen. Eikä hän todellakaan ole ainut ihminen mun elämässä......

    Äänestä

  • Nainen.. kirjoitti:

    VOI MITEN ITSEKÄS OLET,VARO,ETTEI KAIKKI JOSKUS KOLAHDA OMAAN NILKKAAN,NIIN PAKKAA KÄYMÄÄN :) JATKOJA, OTA VASTUU "JÄLKISELVITTELYISTÄ" KOSKAAN EI TIEDÄ "KUKA TIETÄÄ MITÄKIN"

    Äänestä

  • SINUA kirjoitti:

    VOI MITEN ITSEKÄS OLET,VARO,ETTEI KAIKKI JOSKUS KOLAHDA OMAAN NILKKAAN,NIIN PAKKAA KÄYMÄÄN :) JATKOJA, OTA VASTUU "JÄLKISELVITTELYISTÄ" KOSKAAN EI TIEDÄ "KUKA TIETÄÄ MITÄKIN"

    Huomenta,

    Vaikka kuinka fiksuja kommentteja kirjoittelemme ja vaikka kuinka upeasti pystymme esittämään kirjallisesti ajatuksiamme ihmiselämästä niin kaikesta huolimatta hyvinkin kouluttautuneen yksilön aivot "laskeutuvat" jossain vaiheessä alapäähän, kun kyseeseen tulee suhde vastakkaiseen sukupuoleen.

    Lisääntymisen alkukantaiset himontunteet hallitsevät mieliämme ja tekojamme vaikka kuinka koittaisimme sivistyksellisesti analysoida päivittäistä elämäämme.

    Näin on ollut susiluola-ajoista lähtien ja näin on oleva vastedeskin.

    Joten aina kun silmä välttää "himon kettu käy vieraassa pesässä laskemassa elämän siemenensä" ja peli jatkuu. Pettäjiä ja petettyjä on turha miettiä saatikka tuomita, olemassaolon taisteluun kuuluu moraaliton, alkukantainen pariutuminen lajilla kuin lajilla.

    Äänestä

  • Nainen........ kirjoitti:

    En odottele viikkoa. Onhan mullakin muukin elämä hänen ohella. Tietty sitä ainaa kaipaa viikolla, mutta kyllä mä melkeenpä päivittäin siitä huolimatta hänen kanssaan olen yhteydessä vaikka nähdäänkin vaan kerran kaks viikossa. Hän on ihana, sille ei voi mitään. Tiedän että tämä ei tule jatkumaan ikuisuutta mutta aion nauttia kaikista niistä hetkistä mitä hänen kanssaan saan viettää. Vaikka se välillä sattuukin kun molemmat tekee väärin ja kun en näe häntä jatkuvasti....

    Kuules tyttönen, siksi se onkin kivvaa kun näette harvoin- et tunne arkea hänen kanssaan. Parin tunnin sessiossa voi kuka tahansa näytellä mitä vain.

    Tipahda sieltä pilvilinnoistasi ja ala elämään oikeaa elämää älä tyydy fantasiaan.

    Sillä oikea elämä on loppujen lopuksi paljon mileenkiintoisempaa muutkin ajatukset ja tunteet tulevat kehiin kuin unelmointi prinsessaleikeistä!

    Äänestä

  • matkamies kirjoitti:

    Huomenta,

    Vaikka kuinka fiksuja kommentteja kirjoittelemme ja vaikka kuinka upeasti pystymme esittämään kirjallisesti ajatuksiamme ihmiselämästä niin kaikesta huolimatta hyvinkin kouluttautuneen yksilön aivot "laskeutuvat" jossain vaiheessä alapäähän, kun kyseeseen tulee suhde vastakkaiseen sukupuoleen.

    Lisääntymisen alkukantaiset himontunteet hallitsevät mieliämme ja tekojamme vaikka kuinka koittaisimme sivistyksellisesti analysoida päivittäistä elämäämme.

    Näin on ollut susiluola-ajoista lähtien ja näin on oleva vastedeskin.

    Joten aina kun silmä välttää "himon kettu käy vieraassa pesässä laskemassa elämän siemenensä" ja peli jatkuu. Pettäjiä ja petettyjä on turha miettiä saatikka tuomita, olemassaolon taisteluun kuuluu moraaliton, alkukantainen pariutuminen lajilla kuin lajilla.

    matkamies, Jorma ja joukko muita kuspäitä on OIKEASSA!

    Luontoa ei voi voittaa. Luonnon lainalaisuudet ohjaavat meitä pikkuruisia ihmispoloja...ohutta pintakerrosta kun raaputetaan niin sieltä löytyy se väkivaltainen, kiimainen, itsekäs, armoton eläin, jota ihmiseksisikin kutsutaan ja joka pystyy inhimillisyyteen vain toisinaan.

    Eli kaiken takana on elämä. Ja se voittaa aina. Tavalla tai toisella. Geenit jatkuvat. Panomiesten röyhkeät, elinvoimaiset geenit etunenässä.

    Äänestä

Sinä elät elämääsi kuten itse parhaaksi näet ja koet. Nauti varastetuista hetkistä niin kauan kuin siltä tuntuu ja kun ei enää tunnu, lopeta. Älä stressaa asialla vaan anna virran viedä ja tuulen kuljettaa, ottaen matkalta itsellesi hyvät asiat ja unohda ja ohita huonot.

Anna muiden, siihen taipuvaisten miettiä moraalejaan ja itse itselleen asettamiaan sääntöjen ja kieltojen kirjoa sekä kulkea otsa rypyssä elämänsä halki.

Elämä on liian lyhyt jotta siitä riittäisi sekunttiakaan tuhlattavaksi toisarvoisiin pohdintoihin. Tämä on fraasia mutta usko pois, niin totta kuin mikään totta voi olla.

Olet syntynyt elääksesi, mikset siis tekisi niin.

Äänestä

jätä se mies sä oot sille vain pano.

Äänestä
  • Toisinpäin katsoen myös mies on hänelle pelkkä pano.
    Tilanne on ihanteellinen molemmille, tsemiä.

    Äänestä

Ihmettelen miten ihmiset ovat noin julmia toisilleen täällä! Jokaiseen on joskus sattunut!?
Itselläni ainakin heräsi myötätunto kirjoittajaa kohtaa, sillä tiedän miltä tuntuu olla rakastunut / ihastunut. Ja varmasti kaikki muutkin tiedätte! Kuvitelkaapa tilanne sitten niin ettette näkisi ihastuksenne kohdetta kun haluaisitte!? Tai saisi viettää helliä hetkiä hänen kanssaan!? Kukaan miestä tuskin on niin vahva, että tunteilleen mitään voisi. Kieltäähän ne toki voi, mutta onko se sitten oikein?

Itse olen rakastunut vapaaseen, mutta hankalassa tilanteessa olevaan mieheen jolla on lapsia. Tunteeni häntä kohtaan on niin syviä, etten mitään muuta pysty ajattelemaan. Kaiken aikaa odotan ja toivon että hän soittaisi.
Säälittävää - tiedän! Ja kaiken aikaa haluaisin olla hänen kanssaan, olen niin rakastunut. Meillä oli ihanaa kuukausia, mutta tilanne muuttui molempien osalta ja nyt hänen tunteensa on viilenneet (tai ainakin pelkään). Jos kukaan teistä ei ole ollut rakastunut niin tulisesti ihmiseen jota ette voi kaiken aikaa rutistaa ja jolle näyttää tunteitanne ja joka on siinä kun haluatte, niin en ymmärrä miten kukaan voi tulla tänne palstalle tuomitsemaan / haukkumaan muita.
Tiedän olevani sinisilmäinen, en tosin leijaile pilvilinnoissa. En vaan voi tunteilleni mitään. Odotan malttamattomana milloin kuulen hänestä. Laitoin taas tekstiviestin, enkä saanut vastausta. Olisin valmis antamaan kaikkeni, että näkisimme ja olisimme edes hetken yhdessä. Tunteideni vuoksi jättäisin kaiken muun elämän. Mutta ajan kanssa tämä menee ohi, kunhan tunteeni viilenee. En ruinaa. Odotan vain kaikessa hiljaisuudessa ja kärsin näistä tunteistani. Pahalta se tuntuu!

Äänestä
  • Katsot liian paljon kaunareita, olet kuin Brooke, isä, pojat ja vävy ja vain kun rakastaa. Kyllä kai me kaikki ollaan se hullaantumisvaihekin elämässä läpi käyty (useastikin), mutta ei sen varjolla kaikkea voi tehdä.

    Äänestä

  • tapauksia kirjoitti:

    Katsot liian paljon kaunareita, olet kuin Brooke, isä, pojat ja vävy ja vain kun rakastaa. Kyllä kai me kaikki ollaan se hullaantumisvaihekin elämässä läpi käyty (useastikin), mutta ei sen varjolla kaikkea voi tehdä.

    Enhän minä mitään ole tehnytkään tunteideni takia!
    Mies jota kohtaan tunnen syvästi oli eronnut jo ennenkuin tapasimme. Siihen eroon oli omat syyt. Ei kukaan ulkopuolinen. En ole ollut vaikuttamassa siihen asiaan millään tavalla tai tehnyt muutenkaan mitään "väärää" tai tuomittavaa. Tuntenut vain syvästi tätä ihmistä kohtaan! Enkä vetoa tunteisiinkaan turhaan. Uskon että tälläistä tunnetta kukin ihminen kantaa vain kerran sydämmellään. Minun kohdallani asiat menivät näin että rakastuin väärään ihmiseen jonka kanssa ei ole välttämättä tulevaisuutta, ja jonka vuoksi tunnen näin paljon turhamaisuutta ja surua. Että se siitä sinun Kauniit&Rohkeat teoriasta. Kiitos myötätunnosta! Blaa Blaa Blaa

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    ihan RAKASTUNUT ....

    Äänestä

  • Sanoit rakastuneesi vapaaseen mieheen, jolla on lapsia! Minä ainakin ymmärrän asian niin, että jos miehellä on alaikäisiä huollettavia lapsia, niin ei mies silloin ole täysin vapaa. Lasten elatusvelvollisuus on hänellä silloin täydellisen vapauden esteenä, ja se varmasti näkyy seurustelussanne.

    Äänestä

Noniin, nythän sitten tempun teki.
Nyt hän haluaa pitää taukoa kun vaimo on sanonut että hän on poissaoleva kotona. Hän itse tuntee ahdistuneisuutta kun ollaan nähty niin paljon ja hän kuulema on etääntymässä vaimostaan. En tiedä sitten miten paljon uskoa, kun hänellä ei todellakaan pitäisi olla mitään tunteita mua kohtaan niin miksi se nyt mun takia etääntyisi vaimostaan. Vai onko hän vain sanonut ettei ole tunteita vaikka ehkä hiukan jotain onkin? Tiedä nyt sitten tätä miesten logiikkaa. Tuntuu aika pahalta, en haluaisi pitää mitään taukoja. Hän tosin sanoi että voi olla että nähdään ens viikolla tai sitten karin viikon päästä....ei osaa tarkkaa sanoa kauanko haluaa pitää taukoa. Sen kuitenkin sanoi ettei halua kokonaan lopettaa...

Äänestä
  • Alistut tuollaiseen?Arvosta itseäsi niin paljon ja etsi itsellesi vapaa mies.Hänellä ei ole tällaisia kiemuroita kierreltävänään.Sinä itse olet loppujen lopuksi joka tuossa häviää ja jää nuolemaan näppejään,kun mies päättääkin palata vaimon luo.Joka sinällään on ihan oikein!Ota välillä aivot käyttöön ja unohda tunteet niin näät asiat oikeissa uomissaan!Niin että ei kun vapaita miehiä metsästämään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nainen kirjoitti:

Erehdyin sitten ihastumaan varattuun mieheen. Nyt sitten nähdään ainakin kerran viikossa, jollei mitään ihmeempää kummallakaan ole. Olen oppinut hänestä paljon uusia asioita mutta eniten kai satuttaa se, että hän on varattu ja aikookin olla. Vielä enemmän satuttaa kun tiedän että mä en ole ainut jonka kanssa hän pettää vaimoaan. Hän on liiankin varovainen itsensä kanssa,eikä kerro liikaa itsestään. Välillä jopa epäilen että hän valehtelee ja on olevinaan joku muu ketä oikeesti on.
Oma elämä romuttuisi aika paljon jos hän nyt päättäisi lopettaa meidän suhteen. Toisaalta taas, jos hän olisi nyt eroamassa niin en häntä huolisi vakituiseen suhteeseen, kun kerran tiedän että hän on pettäjä - ja tulee aina olemaan. Ainoa syy miksi hänen kanssaan voisin harkita tuossakin tilanteessa yhteistä elämää on jos odottaisin hänelle lasta. Tiedän että teen helvetin väärin, kun autan toista pettämään omaa vaimoaan mutta ihastumiselle, kohta rakastumiselle ei voi yhtään mitään :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu