Mieheni on lähtemässä uuden kimppaan 28 vuoden liiton jälkeen - olen se jätetty, niinkuin saattaa arvata aloituksestani. Aina sanotaan, että katuvat sitten parin vuoden päästä sitä, mitä tulikaan tehtyä. Onko muka niin? Ajattelen, että liitto ei ole ollut tyydyttävä, jos siitä on lähdettävä. Miksi sitten katuisi? Mutta toisaalta, näkeekö sitten vasta ne hyvät puolet, kun katsoo kauempaa?
Miten eronneilla menee uusien kanssa?
Kertokaa
332742
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Niinpä, vuosi sitten minunkin mieheni häippäsi 30 vuoden jälkeen nuoremman naisen matkaan. Ero on nyt tehty loppuun. En halua olla yhteydessä kuin ihan pakollisissa kuvioissa. Hyvä puoli on, että lapset ovat aikuisia ja hoitavat välit miten hoitavat.
Minulla välit lapsiin ja vanhoihin tuttuihin kunnossa, mutta exän sukulaisiin ei enää mitään yhteyttä edes lapsilla??
Minäkin mietin, miten tuo onnistuu, oli niin kaavoihin kangistunut ja konservatiivinen tyyppi avioliiton aikana. En itse osaisi kuvitella, että ottaisin noin vain kotiini jonkun miehen lyhyen tuttavuuden perusteella asumaan.
Sanotaan, ettei toista voi muuttaa, mutta olen eri mieltä.
Ex-mieheni halusi eron, kun löysi parikymmentävuotta itseään nuoremman. Menivät naimisiin ja lapsi syntyi.
Nuorikko on todellakin muuttanut miestä! Esim. ennen saitamies, on nykyään avoin rahan käyttäjä. Ennen kotona viihtyvä mies, kulkee nykyään minne nuorikko haluaa. Ei enää samaksi mieheksi tuntisi.
Alkujärkytyksestä päästyäni, nautin vapaudestani.
Ex-mies näyttää nauttivan tästä uudesta elämäntilanteestaan.
Toista ei voi muuttaa. Kyllä se näin on. Eri juttu tuo miten jollain ihmisellä on positiivinen vaikutus - toisella ei. Itse löysin itseni uudestaan, sen mukavan minän, joka olin joskus parikymppisenä. Kadotin itseni exän ongelmiin. Ex imi minusta kaikki mehut irti. Ihmissuhteen, etenkin parisuhteen pitäisi olla voimavara, eikä juuri päinvastoin.
No enpä todellakaan kadu eroani! Vielä ja mitä. Erittäin hyvä ratkaisu. Uusi mies on ollut elämässäni ja hyvin menee. Myös lapset lähes taputtavat käsiään (tosin nuorinkin täyttää pian 18v), koska viimeinkin heillä on lisäkseni joku, joka jaksaa kuunnella ja jolle voi puhua jopa ongelmistaan. En ihan näin hyvin odottanut menevän. Mutta en valita :).
Meillekin ero tuli lopulta ja on nyt sitten virallinen. Juhlistan sitä tekemäällä kauan haaveilemani lomamatkan.
Ex-vaimoni on tällä hetkellä epätyydyttävässä suhteessa mieheen,jonka kanssa hän aloitti jo ollessamme avioliitossa eli noin vuosi sitten. On pyytänyt ettemme jatkaisi eroprosessi ja hän muuttaisi takaisin, mutta nyt se on jo liian myöhäsitä. Onni tässä on se, että meillä on molemminpuolinen avioehto, jossa taloni, kesämökki ja auto jäi minulle. Exälle jäi vain hänen oma omaisuutensa eli ei mitään:)
T. erotessa lottovoitto
Muista yksi asia eli sen avioehdon voi aina riittauttaa jos se on epäoikeuden mukainen mutta vaatii aina oikeueen menon ja se siitä.
jotenkin sairasta, että tämä on peukutettu miinukselle. Tuossahan tarinan roisto sai mitä ansaitsi. Katkerat ämmät taas raivoavat ja kaikki miehen syyksi, tottakai..
Ei sairasta, vaan ihan oikein. Sairasta sen sijaan on iloita siitä, ettei exälle jää mitään, etenkin jos on yhteisiä lapsia. Arvostan todella sellaisia miehiä, kuten nykyinen mieheni on, jotka huolehtivat lastensa hyvinvoinnista eron jälkeenkin. Lapset eivät voi hyvin, jos heidän äitinsä kärsii taloudellisesta ongelmista.
"Sairasta sen sijaan on iloita siitä, ettei exälle jää mitään, "
NO höpö höpö, jos vaimo pettää niin tuohan on ihan normaalia. Hyvä ettei turpaan vetele, tosin sekin olisi ihan ok tuossa tapauksessa.
Jos oma pääkoppa ei ole tasapainossa, niin sitä voi tehdä ja haluta pahaa toisille. Mikäli on sinut itsensä kanssa, kestää myös pettymyksiä ja niistä huolimatta toivoo hyvää toisille.
Itsellä tuli lopullinen avioero puolitoista vuotta sitten. Vaimo osti asunnon ja muutti pois. Halusi jatkaa suhdetta tällä tavoin, mutta se ei käynyt minulle. Pidin puoli vuotta "suruaikaa", jonka jälkeen katsoin olevani valmis uuteen suhteeseen. Tässä uudessa suhteessa on omat kommervenkit, mutta olen ihan tyytyväinen tilanteeseen. Koin entisessä suhteessa, etten ollut rakastettu ja kunnioitettu, jotka mielestäni ovat ne peruspilarit parisuhteessa. Nykyisessä suhteessa nämä asiat ovat kunnossa. Jotenkin olen aistinut entisen vaimoni nyttemmin katuvan ratkaisuaan, mutta omien puheittensa mukaan hänen oli vain toimittava niin. Itse en olisi halunut eroa.. Haikeutta tunnen edelleen..
Useimmiten käy niin, että erotaan pikaistuksissa ja ehkä sen salasuhteen vaatimuksestakin.
No miehille usein uuden kumppanin haku ei ole sitä mitä nainen ajattelee vaan mies yksinkertaisesti tarvitsee sen "piian", joka pesee pyykit, laittaa ruokaa ja laittaa kodin ja siivoaakin. Eli jaksaa mies mielistellä tämän asian eteen, asian josta edellinen kumppani on saanut tarpeekseen, juuri huomattuaan että mitään muuta merkitystä hänellä ei ihmisenä miehelle ole.
Mies menee omia menojaan, kaverit, harrastukset, ja ylityöt maistuvat, mutta perhe viis, vaimo väsyy ja seksi ei luista, ei kun vieraisiin.
Eli aikansa uusi uskoo olevansa jotain erinomaista ja kyllä se lapsikin väsätään siihen pian, uskon naisen halusta monesti. Mutta vuosien päästä ollaankin sitten samassa tilanteessa, sitä ei vain voi helpolla myöntää, että eihän siinä edellisessäkään mitään suurempaa vikaa ollut, tuli vain itse eläneeksi elämää ulkona perheestään.
Noinkin se voi olla ja usein onkin. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Väliin olis hyvä katsoa peiliinkin ja miettiä vakavasti mikä sitä itse on.
Ei kannata miettiä miten uudessa suhteessaan menee. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa Jos jotain heille toivon, niin yhteistä lopuelämää jotta eivät kumpikaan enää kiusaisi ketään toista ihmistä. Heille on toisissaan tarpeeksi haastetta.
. Olen ainoastaan kiinnostunut omasta elämästäni.
"Mutta toisaalta, näkeekö sitten vasta ne hyvät puolet, kun katsoo kauempaa? "
Ei näe. Päinvastoin, kun katsoo kauempaa, ihmettelee miksei erottu jo ajat sitten.
Ihan turha myös pohtia miten muilla menee. Pääasiassa kannattaa olla kiinnostunut omasta elämästään.
Hyviä vastauksia olet saanut. Olisitko kuitenkin halunnut kuulla, että kyllä se mies takaisin sieltä sun luo tulee? Ei tule. Oikeasti ei kukaan lähde kenenkään matkaan hyvästä liitosta.
Mua ei kaduta yhtään enkä kaipaa mitään entisestä elämästäni takaisin. En vaikka miten olen yrittänyt katsoa tilannetta kauempaa. Enemmän kaduttaa, miksi en lähtenyt aikaisemmin.
Kyllä sunkin elämäsi vielä menee parempaan suuntaan. Se on vain omasta asenteestasi kiinni. Älä jää entiseen makaamaan.
"ei kaduta ei" antoi hyvän kommentin, näinhän se elämä menee. Ero on ero ja sellaisena se pitää ottaa. Jätit tai tulit jätetyksi, ei sillä myöhemmin ole väliä. Vain sillä on väliä, miten otat sen ja miten jatkat elämää.
Oma kokemukseni on ollut tulla jätetyksi miehenä. Tiukoillehan se otti ja monesti olen myös miettinyt, että menikö se jättäjän elämä kuten hän ajatteli. Ja olen myös saanut huomata ettei se ehkä mennyt. Mutta en koe vahingoniloa, enemmänkin odotan että myös hän löytäisi onnen, sitähän hän lähti etsimään. Minä taas olen jätetyksi tulemisen aiheuttaman järkytyksen jälkeen jälleen onnellinen, huomattavasti onnellisempi kuin pitkään, pitkään aikaan. Uusi ihmissuhde on aikaansaanut minussa aivan uuden potkun, sellaista en osannut edes ajatella pari vuotta sitten kieriskellessäni pahimmillaan katkeruuden ja itsesäälin keskellä.
Eikä minun onnestani olisi yhtään pois se, että myös jättäjä tulisi vielä joskus onnelliseksi. Päinvaistoin, kaikki tunteeni eivät häntä kohtaan ole täysin kuolleet, joten ihan kuin yhdessä olessammekin, toivon pelkkää hyvää hänelle. En kuitenkaan missään nimessä enää edes toivo, että palaisimme yhteen. Oikeasti en edes halua sitä, se oli hyvää aikaa hetken, mutta se ei mitenkään voisi enää toteutua uudeelleen. Säilytän hyvät hetket mielessäni, huonot olen jo aikalailla unohtanutkin. No hard feelings, niinhän sitä sanotaan.
Eli ap:lle tsemppiä. Jätetyksi tuleminen vi...ttaa, mutta ei kannata jäädä siihen katkeroitumaan. Lähde avoimin mielin eteenpäin, elämä voi tarjota vielä jotain, mistä et osannut uneksiakaan. Usko pois, minä tiedän :)
Sinulle Jess, olipa hyvä kun luin kommenttisi, "jätit tai tulit jätetyksi" ei sillä myöhemmin ole väliä. Minut jätettiin puoli vuotta sitten ja tämä sanomasi antoi ihan uutta uskoa elämään. Kukaan muu ei ole huomannut sanoa tuota asiaa. Nyt vain annan ajan kulua, jonkin ajan päästä olen vaan eronnut nainen, ei mun tarvitse kaikille selitellä että jätettiin.... Kiitos sulle!
En ole katunut. Olimme kumpikin naimisissa kun aloimme seurustella. Tiesimme kyllä että ei se niin pidä mennä, mutta meni kuitenkin. Olemme olleet yhdessä 17 vuotta ja kipinää on yhä. Myös molempien lapset ovat elämässämme mukana ja nyt jo lapsenlapsiakin. Elämä on ihanaa. Ja kyllä eronneillakin voi mennä hyvin, vaikka ne jätetyt tietenkin toivoisivat ihan muuta että voisivat sanoa: "Mitäs minä sanoin..."
--Olimme kumpikin naimisissa kun aloimme seurustella.--
Ette sitten tajunneet erota ennenkuin aloitte surustella vaan petitte puolisoitanne.
uuden kanssa vielä kaukosuhteessa, hänellä ero kesken. eka joulu yksin lasten kanssa ja kova ikävä aikuista seuraa. Eroa en kadu, se oli aika hurjaa jo pitkän aikaa, ei mitään kunnioitusta tai iloa.
Ex taas on mennyt heti kihloihin uuden kanssa. Otan osaa.
Miten voit sanoa eksäsi uudesta suhteesta noin? Eikö tuo ole vähän ristiriitaista? Sä vehtaat varatun kanssa. Eksäsi uusi lienee vapaa, kun kihloihin on menneet. Kateudelta toi mun mielestä kuulostaa. Montako joulua muuten meinasit odottaa, että sun uusi äijä saa eronsa tehtyä?
"uuden kanssa vielä kaukosuhteessa, hänellä ero kesken"
"
Ex taas on mennyt heti kihloihin uuden kanssa. Otan osaa. "
?? Eikö sinun pikemminkin pitäisi "ottaa osaa" omaan tilanteeseesi? Kaukosuhde ja vielä kovin vaiheessa, erokin kesken.
Ero 23-vuoden liiton jälkeen ja sekunttiakaan en ole katunnut. Uuden kanssa menee hyvin ja varmaan exälläkin oman uutensa. Exä olisi kyllä halunnut minut alkuun takaisin, mutta minä olin se joka läks ja palaamassa en ollut sekunttiakaan.
Olen aloittaja. Toki toivoin alussa, että mieheni olisi muuttanut mieltään, mutta en halua jatkaa liitossa, jossa toinen ei ole onnellinen. Ongelma on vähän se, että tilanne on edelleen vaiheessa. Uusi on tahollaan edelleen naimisissa ja eroamassa puheidensa mukaan vuoden parin päästä. Mieheni roikkuu tuossa nurkissa, kun ei halua lähteä tyhjän päälle, minua ei rakasta, uuteen on ihastunut kovin. Olen sitä mieltä, että saisi hoitaa eropaperit kun kerran eroa tahtoo, mutta ilmeisesti odottaa, että uusi suhde on pedattu valmiiksi, ennenkuin lähtee. Itse en eroa haluaisi mutta en kyllä tälläisessä liitossakaan elää. Haluaisin päästä eteenpäin. Tuntuu, että minun se ero pitää sitten loppujen lopuksi hoitaa. Tällä hetkellä olen sen verran loukattu ja masentunut, etten jaksa miehelleni vielä toivoa erityisen hyvääkään, toivon vaan, että olisi sen verran mies ja veisi asian sitten loppuun.
Tunnista tuon fiiliksen.. 9 kk odotin että toinen saa tehtyä eron loppuun minkä itse tylyllä tavalla aloitti. En minäkään pysty vielä toivomaan hänelle mitään super ruusuista onnea uuteen suhteeseen mutta haluaisin saada vihdoin rauhan päästä itse jatkamaan omaa elämääni ja parantua loppuun ilman että täytyy montaa kertaa viikossa nähdä. Ymmärrän sua hyvin. Sun täytyy saada toinen ymmärtämään ettei sua voi kohdella noin joko ollaan yhdessä ilman ulkopulisia tai sitten erotaan. Itse olen nyt saanut olla pois paikalta muutaman kuukauden kun ex on lapsia tapaamassa, mutta on tämä hankalaa yhteisessä kodissa asuminen kun tuntuu ettei ole mitään yksityisyyttä tai omaa. Lapsien takia tämä järjestely näin aluksi sovittu mutta kyllä oma pääkoppa välillä on aika kovilla. Itse toivoin kun tulin lukemaan kommentteja että joku olisi kirjoittanut että on mahdollista rakastaa ja luottaa vileä uuteen ihmiseen. Mua ei uudet suhteet kiinnosta vain seuran vuoksi haluaisin vain vielä joskus olla onnellinen myös kumppanina enkä pelkästään äitinä ja ystävänä.
"Tuntuu, että minun se ero pitää sitten loppujen lopuksi hoitaa"
Niin pitää. Muuten saat roikkua tuollaisessa liitossa vielä ties kuinka pitkään. Tai ellei miehesi rakastajatar eroakaan, niin lopun elämäsi saat pitää miehen, joka roikkuu nurkissa ja haikailee muualle.
Kuule heitä vaan se vanha idioottis pihalle siitä roikkumasta nurkissa. Omaisuuden selvitys ja soromnoo. Saat itsesi jaloillesi. Avioerohakemuksen voi tulostaa netistä, ja kirjoittaa alle yhdessä.
Munkin miehellä oli uusi, jota hän ei halunnut jättää. Toki meidän yhteiselo oli eräänlaista ei-kovin-löysässäkään-hirressä-roikkumista jo pitkään. Kun sivusuhde tuli ilmi, se oli mulle viimeinen pisara. Hain paperin ja vein sen eksän nenän alle ja pyysin pistämään nimensä siihen. Omanikin laitoin, eli virallisesti haimme eroa yhdessä. Jätkä oli niin äimän käkenä, että se piti noin sentti kerrallaan potkia eteenpäin. Itse lähdin katselemaan asuntoja heti seuraavana viikonloppuna...
Kahdeksan vuotta kulunut. Voin hyvin, paremmin kuin ikinä. Exästä en itse asiassa tiedä, ei olla niin läheisissä väleissä enää.
Tapauksia on. Yleisesti vaikuttaa että mennään aina suurella kiireellä uuteen suhteeseen, "EnkaduEnkaduEnkadu...". Katumattomuus onnistuu, kun syyllistää mielessään exän kaikin tavoin huonoksi ihmiseksi, siten voi tehdä asenteellisia omia vertailuja ja luo oman mielen todellisuudeksi "tämä uusi on niin paljon parempi kuin se vanha".
Nuoren naisen ottaneet vanhat miehet katuvat sitten, kun istuvat eläkeikäisenä yksin ikäsairauksissaan kotona nuoren uusvaimon juostessa menojaan. Nykynaiset jättävät vanhan miehen yksin homehtumaan, viimeistään sitten kun siitä ei enää iloksi tai rahaksi ole. It's my life, you know.
Tunnut nyt hieman turhan voimakkaasti yleistävän, että nuoret naiset jättävät ne miehet lopulta vanhenemaan yksin.
Itse erosin aikanaan miehestäni ja lasteni isästä, jonka kanssa olimme olleet yhdessä teinistä asti, yhteensä parikymmentä vuotta. Rakastuin itseäni 15 vuotta vanhempaan mieheen, jonka kanssa olemme olleet yhdessä nyt viitisen vuotta.
Hänen ex-vaimonsa on juuri samaa mieltä kuin sinäkin, että näkee sitten, kun en kuitenkaan hänen rinnallaan vanhuudessa pysy, tai jos sairastuu tai muuta. Itse taas tiedän pysyväni hänen rinnallaan toipa elämä eteen mitä hyvänsä. Kun on syvän rakkauden löytänyt aikuisella iällä, tietää että sen eteen pitää tehdä töitä ja haluaakin, sillä mikään hyvä ja kaunis ei tule ilmaiseksi.
Aika yksioikoista ajattelua ja taitaa olla niin, että jätetyt tuppaa noin ajattelemaan, että kyllä se vielä katuu ja takaisin tulee. Jos ihminen ei oikeasti kaipaa entistä elämäänsä, niin miksi katuisi? Onko helpompaa päästä erosta yli kun uskottelee itselleen, että huonomman se toinen valitsi kuin minä ja varmasti katuu eroa?
Aika loukkaavaa sun ajattelusi nuorempia naisia kohtaan. Sunko mielestä nuori nainen ottaa vanhemman puolison vain rahan takia? Entäs jos se rakastaakin oikeasti sitä sun vanhempaa miestäsi? Voiskos olla niin? Ja mies rakastaa nuorta naista.
Nuo sun ajatukset on sun omia ja jos ne kantaa sua elämässä eteenpäin, niin hyvä. Mutta älä luule tai toivo liikoja miehesi paluusta. Äläkä yleistä.
Aiheestahan on tehty tutkimusta, kysytty vanhemmilta miehiltä, mikä sai rakastumaan nuorempaan naiseen, mistä se tulee? Selkeästi siellä nousi esiin, että he rakastuivat nuoremman naisen elämäniloon ja positiivisuuteen.
Ja kuten tässäkin ketjussa ilmenee, keski-ikäinen nainen on herkästi jo kyyninen ja suhtautuu asioihin juuri noin.
Enpä sanoisi, että vain keski-ikäiset NAISET ovat herkästi jo kyynisiä. Kyllä ne miehetkin voi olla, kyynisiä ja masentuneita. Siksi naiset niin paljon hakevat eroja.