Vaimoni 2012 lopulla paljastuneen uskottomuuden jälkeen päätimme jatkaa ja kaikki uskottomuuteen johtaneet syyt hoidettiin pois päiviltä. Hän, kuten minäkin halusimme jatkaa ja minä jatkan rohkeasti eteenpäin, sillä olen sen velkaa koko meidän perheelle itseni mukaan lukien. Näen anteeksiannon jälkeiseen elämään uudessa suhteessamme, näen kaiken hyvän ja nyt ongelmieni poistuttua, niin eihän tässä voi kuin voittaa. Tämä siitä huolimatta että uskottomuus oli aika rankka, asunnot salaa ostettuna… eli lähdössä oli eikä varmuutta ole vielä tänäkään päivänä - asunto on yhä tyhjänä tuossa lähellä…
Teen noin 2/3 kotitöistä, lasten viemisistä, ruoanlaitosta ja siivoamisesta sekä maksan asumisen ja ruoat 100%, yli puolet lasten vaatteista. Huomioin vaimoani joka päivä, tarjoan läheisyyttäni, harrastaisin seksiä joka kerta kun häntä kiinnostaisi ja vaikka kahdesti päivässä, rakastan häntä aidosti, lähettelen ihania viestejä tai soitan töihin päivittäin sillä on kiva kuulla hänen ääntään, lapset nukkuu kainalossani kun he häiritsevät häntä enemmän, laitan joka aamuksi kahvit valmiiksi, teen joka arki-ilta ruoat ja viikonloppuisin kahdet, välillä käyn lauantai-aamusta aikaisin pesemässä tankkaamassa autot ja tuon jotain ihanaa aamiasta kahvilasta valmiiksi ruokapöytään odottamaan kahvin kanssa, järjestelen aikataulujani niin että hän pääsee harrastamaan 3-4 kertaa viikossa... annan kaiken tilan mitä hän kaipaa, en tuputa, en itseäni enkä keskustelua ja kuuntelisin kuinka paljon hyvänsä jos hän vain puhuisi.
... vastineeksi en juurikaan saa mitään. Hän pitää minua henkisesti kädenmitan päässä, on passiivinen huomionosoitusten ja seksin kiinnostuksen suhteen, rakkaudentunnustuksiin vastataan "kiitos" (WTF??), maileihin ei tule vastauksia eikä parisuhteesta puhuta. Mitään positiivisia asioita hän ei näe, sanoo arjen sujuvan ”no, sujuuhan se mutta blabla” ja ensimmäiseen ärähdykseeni kuukauteen lapsen tottelemattomuuteen otetaan ihan hulluna kiinni kuin olisin hullu vaikka itse tekee samoin viikoittain. Koskaan ei tule mitään tyyliin ”ihanaa kun olet siinä”tai vaikka ”minä tykkään sinusta” tai ”ihanaa kun voin harrastaa sinun hoitaessasi sitä ja tätä”. Silti, Hän haluaa yrittää ja yrittääkin.
En pelkää elämää ja jaksan kyllä... mutta, että kokonaisen vuoden tällaisessa menneisyyden syyttämässä tunnetyhjyydessä ja epävarmuudessa yrittäminen ja itsensä joka suhteessa jakaminen on raskasta ja epäreilua. Ei ole reilua, että aikuinen mies itkee itsekseen pätkän joka päivä ja tuntee vatsassaan kuin näläntunteen kaipuun ja ikävän tekemän pahan olon polttaessa sisuksia. Ei ole reilua, että ydinperheen tulevaisuutta syödään siksi, että menneisyydessä on ollut jaksoja joita toinen ei voi antaa anteeksi. Ei ole reilua että toisen nykyinen tekeminen, energia, huomionosoitukset, tunteiden osoittamiset ja rakkaudentunnustukset nollataan reagoimatta niihin mitenkään. Ei ole reilua, että läheisyydeksi koetaan sohvalla makaaminen, minulle kohta selän kääntäminen ja nukahtaminen. Ei ole reilua, että kun huomaa että minulla on paha olla, niin ei tehdä mitään ja vähän ajan päästä pyydetään vaikka hieromaan jalkoja sitä itse koskaan tekemättä. On epäreilua pitää asuntoa johon oli lähtemässä tyhjänä tuossa ihan vieressä. On oikeasti epäreilua yrittää ja antaa koko ajan saamatta itse juuri mitään. Olen yksinäinen ja onneton vaikka kaltaiseni ei tarvitsisi sitä olla.
Olen sitä meidän vuoksi.
Ei nyt mitään ”älä täällä vingu mies ” –juttuja please. En vingu enkä lopeta toiveikkaana asioiden elpymistä odottaen elämistä… Ajattelin kertoa, että on myös miehiä jotka oikeasti yrittävät korjata rikottuja asioita ja jotka todella tekevät parhaansa pelastaakseen tärkeimpänsä.
Teille jotka murjotatte tai kostatte puolisollenne jotain, niin voin sanoa että älkää… muuttakaa joko parisuhdettanne yhdessä tai sitten muuttakaa erilleen. Puhukaa oli teillä mitä tahansa sanottavaa, sillä mikä tahansa on parempaa kuin veltto hiljaisuus. Nähkää se hyvä mitä teillä eikä sitä jotain muuta, mikä teiltä muka puuttuu. Nähkää kaikki se, mitä toinen on puolestanne valmis tekemään ja antakaan hänen tehdä se jotta te molemmat voisitte hyvin ja olisitte onnellisia. Huomatkaa toisen yrittäminen ja miettikää miltä toisesta tuntuu, miksi hän tekee asioita puolestasi ja miksi hän jaksaa vieressäsi.
Pelkään että kaunis päivä minulle käy niin, että vaimoni kykenee lopullisesti tuhoamaan sen ihanan, elämäni 15 vuotta sitten muuttaneen valtavan tunteen joka yhä sykkii minussa kaikesta murjomisesta huolimatta. Sitten kun kaikki hyvä on lopulta syöty, niin voin vain olla surullinen siitä että asiat hajosi ja olla vain onnellinen kaikesta siitä ihanasta mitä pääsimme kokemaan ja etenkin siitä, että minä yritin ihan loppuun saakka. Kuin olisin ajanut auton tankin niin tyhjäksi, että lopuksi seistään tien poskessa.
Tällä hetkellä jatkan silti rohkeasti asemalta seuraavalle vailla tietoa, että koska ”suljettu” kilpi roikkuu jonkun aseman ovessa.
Olen aivan puhki.
Teen noin 2/3 kotitöistä, lasten viemisistä, ruoanlaitosta ja siivoamisesta sekä maksan asumisen ja ruoat 100%, yli puolet lasten vaatteista. Huomioin vaimoani joka päivä, tarjoan läheisyyttäni, harrastaisin seksiä joka kerta kun häntä kiinnostaisi ja vaikka kahdesti päivässä, rakastan häntä aidosti, lähettelen ihania viestejä tai soitan töihin päivittäin sillä on kiva kuulla hänen ääntään, lapset nukkuu kainalossani kun he häiritsevät häntä enemmän, laitan joka aamuksi kahvit valmiiksi, teen joka arki-ilta ruoat ja viikonloppuisin kahdet, välillä käyn lauantai-aamusta aikaisin pesemässä tankkaamassa autot ja tuon jotain ihanaa aamiasta kahvilasta valmiiksi ruokapöytään odottamaan kahvin kanssa, järjestelen aikataulujani niin että hän pääsee harrastamaan 3-4 kertaa viikossa... annan kaiken tilan mitä hän kaipaa, en tuputa, en itseäni enkä keskustelua ja kuuntelisin kuinka paljon hyvänsä jos hän vain puhuisi.
... vastineeksi en juurikaan saa mitään. Hän pitää minua henkisesti kädenmitan päässä, on passiivinen huomionosoitusten ja seksin kiinnostuksen suhteen, rakkaudentunnustuksiin vastataan "kiitos" (WTF??), maileihin ei tule vastauksia eikä parisuhteesta puhuta. Mitään positiivisia asioita hän ei näe, sanoo arjen sujuvan ”no, sujuuhan se mutta blabla” ja ensimmäiseen ärähdykseeni kuukauteen lapsen tottelemattomuuteen otetaan ihan hulluna kiinni kuin olisin hullu vaikka itse tekee samoin viikoittain. Koskaan ei tule mitään tyyliin ”ihanaa kun olet siinä”tai vaikka ”minä tykkään sinusta” tai ”ihanaa kun voin harrastaa sinun hoitaessasi sitä ja tätä”. Silti, Hän haluaa yrittää ja yrittääkin.
En pelkää elämää ja jaksan kyllä... mutta, että kokonaisen vuoden tällaisessa menneisyyden syyttämässä tunnetyhjyydessä ja epävarmuudessa yrittäminen ja itsensä joka suhteessa jakaminen on raskasta ja epäreilua. Ei ole reilua, että aikuinen mies itkee itsekseen pätkän joka päivä ja tuntee vatsassaan kuin näläntunteen kaipuun ja ikävän tekemän pahan olon polttaessa sisuksia. Ei ole reilua, että ydinperheen tulevaisuutta syödään siksi, että menneisyydessä on ollut jaksoja joita toinen ei voi antaa anteeksi. Ei ole reilua että toisen nykyinen tekeminen, energia, huomionosoitukset, tunteiden osoittamiset ja rakkaudentunnustukset nollataan reagoimatta niihin mitenkään. Ei ole reilua, että läheisyydeksi koetaan sohvalla makaaminen, minulle kohta selän kääntäminen ja nukahtaminen. Ei ole reilua, että kun huomaa että minulla on paha olla, niin ei tehdä mitään ja vähän ajan päästä pyydetään vaikka hieromaan jalkoja sitä itse koskaan tekemättä. On epäreilua pitää asuntoa johon oli lähtemässä tyhjänä tuossa ihan vieressä. On oikeasti epäreilua yrittää ja antaa koko ajan saamatta itse juuri mitään. Olen yksinäinen ja onneton vaikka kaltaiseni ei tarvitsisi sitä olla.
Olen sitä meidän vuoksi.
Ei nyt mitään ”älä täällä vingu mies ” –juttuja please. En vingu enkä lopeta toiveikkaana asioiden elpymistä odottaen elämistä… Ajattelin kertoa, että on myös miehiä jotka oikeasti yrittävät korjata rikottuja asioita ja jotka todella tekevät parhaansa pelastaakseen tärkeimpänsä.
Teille jotka murjotatte tai kostatte puolisollenne jotain, niin voin sanoa että älkää… muuttakaa joko parisuhdettanne yhdessä tai sitten muuttakaa erilleen. Puhukaa oli teillä mitä tahansa sanottavaa, sillä mikä tahansa on parempaa kuin veltto hiljaisuus. Nähkää se hyvä mitä teillä eikä sitä jotain muuta, mikä teiltä muka puuttuu. Nähkää kaikki se, mitä toinen on puolestanne valmis tekemään ja antakaan hänen tehdä se jotta te molemmat voisitte hyvin ja olisitte onnellisia. Huomatkaa toisen yrittäminen ja miettikää miltä toisesta tuntuu, miksi hän tekee asioita puolestasi ja miksi hän jaksaa vieressäsi.
Pelkään että kaunis päivä minulle käy niin, että vaimoni kykenee lopullisesti tuhoamaan sen ihanan, elämäni 15 vuotta sitten muuttaneen valtavan tunteen joka yhä sykkii minussa kaikesta murjomisesta huolimatta. Sitten kun kaikki hyvä on lopulta syöty, niin voin vain olla surullinen siitä että asiat hajosi ja olla vain onnellinen kaikesta siitä ihanasta mitä pääsimme kokemaan ja etenkin siitä, että minä yritin ihan loppuun saakka. Kuin olisin ajanut auton tankin niin tyhjäksi, että lopuksi seistään tien poskessa.
Tällä hetkellä jatkan silti rohkeasti asemalta seuraavalle vailla tietoa, että koska ”suljettu” kilpi roikkuu jonkun aseman ovessa.
Olen aivan puhki.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voimia sinne. Vaikkakin tämmöset virtuaali voima sanat on täyttä höttöä (ainakin minun mielestä) enpä osaa muuta sinulle sanoa. Toivottavasti kirjoituksesi auttoi eniten itseäsi. Vaimollesi olet varmaan kaiken tuon jo sanonut vaikka kuulostaa että kuuroille korville meni. Olen lukenut muitakin kirjoituksiasi ja huomaan että todella yrität. Toivottavasti myös se suhteen toinen osapuoli löytäisi sen yrittämisen ennenkö on liian myöhäistä.
Ansaitset hitusen onnea, niinkuin me kaikki.