Vaimoni 2012 lopulla paljastuneen uskottomuuden jälkeen päätimme jatkaa ja kaikki uskottomuuteen johtaneet syyt hoidettiin pois päiviltä. Hän, kuten minäkin halusimme jatkaa ja minä jatkan rohkeasti eteenpäin, sillä olen sen velkaa koko meidän perheelle itseni mukaan lukien. Näen anteeksiannon jälkeiseen elämään uudessa suhteessamme, näen kaiken hyvän ja nyt ongelmieni poistuttua, niin eihän tässä voi kuin voittaa. Tämä siitä huolimatta että uskottomuus oli aika rankka, asunnot salaa ostettuna… eli lähdössä oli eikä varmuutta ole vielä tänäkään päivänä - asunto on yhä tyhjänä tuossa lähellä…
Teen noin 2/3 kotitöistä, lasten viemisistä, ruoanlaitosta ja siivoamisesta sekä maksan asumisen ja ruoat 100%, yli puolet lasten vaatteista. Huomioin vaimoani joka päivä, tarjoan läheisyyttäni, harrastaisin seksiä joka kerta kun häntä kiinnostaisi ja vaikka kahdesti päivässä, rakastan häntä aidosti, lähettelen ihania viestejä tai soitan töihin päivittäin sillä on kiva kuulla hänen ääntään, lapset nukkuu kainalossani kun he häiritsevät häntä enemmän, laitan joka aamuksi kahvit valmiiksi, teen joka arki-ilta ruoat ja viikonloppuisin kahdet, välillä käyn lauantai-aamusta aikaisin pesemässä tankkaamassa autot ja tuon jotain ihanaa aamiasta kahvilasta valmiiksi ruokapöytään odottamaan kahvin kanssa, järjestelen aikataulujani niin että hän pääsee harrastamaan 3-4 kertaa viikossa... annan kaiken tilan mitä hän kaipaa, en tuputa, en itseäni enkä keskustelua ja kuuntelisin kuinka paljon hyvänsä jos hän vain puhuisi.
... vastineeksi en juurikaan saa mitään. Hän pitää minua henkisesti kädenmitan päässä, on passiivinen huomionosoitusten ja seksin kiinnostuksen suhteen, rakkaudentunnustuksiin vastataan "kiitos" (WTF??), maileihin ei tule vastauksia eikä parisuhteesta puhuta. Mitään positiivisia asioita hän ei näe, sanoo arjen sujuvan ”no, sujuuhan se mutta blabla” ja ensimmäiseen ärähdykseeni kuukauteen lapsen tottelemattomuuteen otetaan ihan hulluna kiinni kuin olisin hullu vaikka itse tekee samoin viikoittain. Koskaan ei tule mitään tyyliin ”ihanaa kun olet siinä”tai vaikka ”minä tykkään sinusta” tai ”ihanaa kun voin harrastaa sinun hoitaessasi sitä ja tätä”. Silti, Hän haluaa yrittää ja yrittääkin.
En pelkää elämää ja jaksan kyllä... mutta, että kokonaisen vuoden tällaisessa menneisyyden syyttämässä tunnetyhjyydessä ja epävarmuudessa yrittäminen ja itsensä joka suhteessa jakaminen on raskasta ja epäreilua. Ei ole reilua, että aikuinen mies itkee itsekseen pätkän joka päivä ja tuntee vatsassaan kuin näläntunteen kaipuun ja ikävän tekemän pahan olon polttaessa sisuksia. Ei ole reilua, että ydinperheen tulevaisuutta syödään siksi, että menneisyydessä on ollut jaksoja joita toinen ei voi antaa anteeksi. Ei ole reilua että toisen nykyinen tekeminen, energia, huomionosoitukset, tunteiden osoittamiset ja rakkaudentunnustukset nollataan reagoimatta niihin mitenkään. Ei ole reilua, että läheisyydeksi koetaan sohvalla makaaminen, minulle kohta selän kääntäminen ja nukahtaminen. Ei ole reilua, että kun huomaa että minulla on paha olla, niin ei tehdä mitään ja vähän ajan päästä pyydetään vaikka hieromaan jalkoja sitä itse koskaan tekemättä. On epäreilua pitää asuntoa johon oli lähtemässä tyhjänä tuossa ihan vieressä. On oikeasti epäreilua yrittää ja antaa koko ajan saamatta itse juuri mitään. Olen yksinäinen ja onneton vaikka kaltaiseni ei tarvitsisi sitä olla.
Olen sitä meidän vuoksi.
Ei nyt mitään ”älä täällä vingu mies ” –juttuja please. En vingu enkä lopeta toiveikkaana asioiden elpymistä odottaen elämistä… Ajattelin kertoa, että on myös miehiä jotka oikeasti yrittävät korjata rikottuja asioita ja jotka todella tekevät parhaansa pelastaakseen tärkeimpänsä.
Teille jotka murjotatte tai kostatte puolisollenne jotain, niin voin sanoa että älkää… muuttakaa joko parisuhdettanne yhdessä tai sitten muuttakaa erilleen. Puhukaa oli teillä mitä tahansa sanottavaa, sillä mikä tahansa on parempaa kuin veltto hiljaisuus. Nähkää se hyvä mitä teillä eikä sitä jotain muuta, mikä teiltä muka puuttuu. Nähkää kaikki se, mitä toinen on puolestanne valmis tekemään ja antakaan hänen tehdä se jotta te molemmat voisitte hyvin ja olisitte onnellisia. Huomatkaa toisen yrittäminen ja miettikää miltä toisesta tuntuu, miksi hän tekee asioita puolestasi ja miksi hän jaksaa vieressäsi.
Pelkään että kaunis päivä minulle käy niin, että vaimoni kykenee lopullisesti tuhoamaan sen ihanan, elämäni 15 vuotta sitten muuttaneen valtavan tunteen joka yhä sykkii minussa kaikesta murjomisesta huolimatta. Sitten kun kaikki hyvä on lopulta syöty, niin voin vain olla surullinen siitä että asiat hajosi ja olla vain onnellinen kaikesta siitä ihanasta mitä pääsimme kokemaan ja etenkin siitä, että minä yritin ihan loppuun saakka. Kuin olisin ajanut auton tankin niin tyhjäksi, että lopuksi seistään tien poskessa.
Tällä hetkellä jatkan silti rohkeasti asemalta seuraavalle vailla tietoa, että koska ”suljettu” kilpi roikkuu jonkun aseman ovessa.
Olen aivan puhki.
Teen noin 2/3 kotitöistä, lasten viemisistä, ruoanlaitosta ja siivoamisesta sekä maksan asumisen ja ruoat 100%, yli puolet lasten vaatteista. Huomioin vaimoani joka päivä, tarjoan läheisyyttäni, harrastaisin seksiä joka kerta kun häntä kiinnostaisi ja vaikka kahdesti päivässä, rakastan häntä aidosti, lähettelen ihania viestejä tai soitan töihin päivittäin sillä on kiva kuulla hänen ääntään, lapset nukkuu kainalossani kun he häiritsevät häntä enemmän, laitan joka aamuksi kahvit valmiiksi, teen joka arki-ilta ruoat ja viikonloppuisin kahdet, välillä käyn lauantai-aamusta aikaisin pesemässä tankkaamassa autot ja tuon jotain ihanaa aamiasta kahvilasta valmiiksi ruokapöytään odottamaan kahvin kanssa, järjestelen aikataulujani niin että hän pääsee harrastamaan 3-4 kertaa viikossa... annan kaiken tilan mitä hän kaipaa, en tuputa, en itseäni enkä keskustelua ja kuuntelisin kuinka paljon hyvänsä jos hän vain puhuisi.
... vastineeksi en juurikaan saa mitään. Hän pitää minua henkisesti kädenmitan päässä, on passiivinen huomionosoitusten ja seksin kiinnostuksen suhteen, rakkaudentunnustuksiin vastataan "kiitos" (WTF??), maileihin ei tule vastauksia eikä parisuhteesta puhuta. Mitään positiivisia asioita hän ei näe, sanoo arjen sujuvan ”no, sujuuhan se mutta blabla” ja ensimmäiseen ärähdykseeni kuukauteen lapsen tottelemattomuuteen otetaan ihan hulluna kiinni kuin olisin hullu vaikka itse tekee samoin viikoittain. Koskaan ei tule mitään tyyliin ”ihanaa kun olet siinä”tai vaikka ”minä tykkään sinusta” tai ”ihanaa kun voin harrastaa sinun hoitaessasi sitä ja tätä”. Silti, Hän haluaa yrittää ja yrittääkin.
En pelkää elämää ja jaksan kyllä... mutta, että kokonaisen vuoden tällaisessa menneisyyden syyttämässä tunnetyhjyydessä ja epävarmuudessa yrittäminen ja itsensä joka suhteessa jakaminen on raskasta ja epäreilua. Ei ole reilua, että aikuinen mies itkee itsekseen pätkän joka päivä ja tuntee vatsassaan kuin näläntunteen kaipuun ja ikävän tekemän pahan olon polttaessa sisuksia. Ei ole reilua, että ydinperheen tulevaisuutta syödään siksi, että menneisyydessä on ollut jaksoja joita toinen ei voi antaa anteeksi. Ei ole reilua että toisen nykyinen tekeminen, energia, huomionosoitukset, tunteiden osoittamiset ja rakkaudentunnustukset nollataan reagoimatta niihin mitenkään. Ei ole reilua, että läheisyydeksi koetaan sohvalla makaaminen, minulle kohta selän kääntäminen ja nukahtaminen. Ei ole reilua, että kun huomaa että minulla on paha olla, niin ei tehdä mitään ja vähän ajan päästä pyydetään vaikka hieromaan jalkoja sitä itse koskaan tekemättä. On epäreilua pitää asuntoa johon oli lähtemässä tyhjänä tuossa ihan vieressä. On oikeasti epäreilua yrittää ja antaa koko ajan saamatta itse juuri mitään. Olen yksinäinen ja onneton vaikka kaltaiseni ei tarvitsisi sitä olla.
Olen sitä meidän vuoksi.
Ei nyt mitään ”älä täällä vingu mies ” –juttuja please. En vingu enkä lopeta toiveikkaana asioiden elpymistä odottaen elämistä… Ajattelin kertoa, että on myös miehiä jotka oikeasti yrittävät korjata rikottuja asioita ja jotka todella tekevät parhaansa pelastaakseen tärkeimpänsä.
Teille jotka murjotatte tai kostatte puolisollenne jotain, niin voin sanoa että älkää… muuttakaa joko parisuhdettanne yhdessä tai sitten muuttakaa erilleen. Puhukaa oli teillä mitä tahansa sanottavaa, sillä mikä tahansa on parempaa kuin veltto hiljaisuus. Nähkää se hyvä mitä teillä eikä sitä jotain muuta, mikä teiltä muka puuttuu. Nähkää kaikki se, mitä toinen on puolestanne valmis tekemään ja antakaan hänen tehdä se jotta te molemmat voisitte hyvin ja olisitte onnellisia. Huomatkaa toisen yrittäminen ja miettikää miltä toisesta tuntuu, miksi hän tekee asioita puolestasi ja miksi hän jaksaa vieressäsi.
Pelkään että kaunis päivä minulle käy niin, että vaimoni kykenee lopullisesti tuhoamaan sen ihanan, elämäni 15 vuotta sitten muuttaneen valtavan tunteen joka yhä sykkii minussa kaikesta murjomisesta huolimatta. Sitten kun kaikki hyvä on lopulta syöty, niin voin vain olla surullinen siitä että asiat hajosi ja olla vain onnellinen kaikesta siitä ihanasta mitä pääsimme kokemaan ja etenkin siitä, että minä yritin ihan loppuun saakka. Kuin olisin ajanut auton tankin niin tyhjäksi, että lopuksi seistään tien poskessa.
Tällä hetkellä jatkan silti rohkeasti asemalta seuraavalle vailla tietoa, että koska ”suljettu” kilpi roikkuu jonkun aseman ovessa.
Olen aivan puhki.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Niin olisin minäkin – jos olisin kirjottanu yhdeltä istumalta puolikkaan roomaanin nettiin....
Paremman joulun odottelua.
Jos ei ole mitään älyllistä sanottavaa, kannattaa olla hiljaa.
Siis vaimosi petti sinua?
Eikö vaimosi kuuluisi siis hyvitellä sinua?
En ymmärrä miksi enää yrität, hae eroa ja vaadi lapset itsellesi.
Kukaan ei jaksa eikä kenenkään tarvitse olla toisen jalkarärri, eteisen matto.
Ymmärsin että mies petti vaimoa, ja vaimo ei ole antanut anteeksi ja päässyt yli siitä kannattaisi kokeilla pariterapiaa, elleivät omat neuvot johda mihinkään ja haluatte vielä yrittää silti.
Luulet suuntaavasi energiaasi positiivisiin asioihin. Oikeasti et tee niin. Suuntaat energiaasi toisen hyvinvointiin omasi kustannuksella. Sitä sun ei pidä tehdä. Sä et voi toisen rakkautta ja kunnioitusta kontrolloida, älä edes yritä suotta. Jos sä et vaimoltasi saa mitään takaisin, ei kannata yrittää väkisin muuttaa sitä. Anna vaimon olla se mikä on ja suuntaa energiasi johonkin, mistä myös sinä saat jotain. Esim. vaikka harrastuksiin tai sitten voit lähteä suhteesta ja suunnata energiaasi uuteen naiseen.
Johan oli lällyä. Sä matelet vaimosi edessä, nöyristelet niinkuin koira. Haet häneltä hyväksyntää ja rakkautta tekemällä kaiken. Mihin sä olet unohtanut miehisen puolesi? Uskotko ihan oikeasti, että vaimo alkaa rakastamaan sua uudestaan kun noin toimit?
Te ette puhu. Tai siis hän ei puhu. Mun mielestä se on merkki siitä, että hänelle on ihan sama, oletko sä siinä lähellä vai jossain muualla. Ethän sä ole mitään rikkonut, vaimosi sen teki. Sä et ole antanut anteeksi vaimollesi eikä hän sitä taida halutakaan. Miksi roikutte oikeasti toisissanne? Kysy rohkeasti vaimoltasi, haluaako hän erota. Mun mielestä haluaa. Ei vaan saa sitä sanotuksi. Helppo hänellä toki on olla, kun sä huolehdit kaikesta. Se voi myös ahdistaa häntä. Jos mä olisin sä, päästäisin vaimon menemään.
Siis pikemminkin niin, että vaimon pitäisi päästää tuossa tilanteessa mies menemään ja elämään onnellisena.
Onko ydinperhe sinulle itseisarvo, ja onko ydinperheen ihanne se, jolla olet perustellut vaimollesi, että teidän pitäisi jatkaa?
Minua huolestuttaa aina, kun kuulen aikuisten perustelevan ei-eroamistaan perheellä. Liian iso kuorma lasten päälle siinä lasketaan.
Ei ole reilua, kuten sanoit. Ei elämä ole. Toivottavasti asiat selkiytyvät pian.
Ja vielä jos arvaan, niin tässä on kristillinen vakaumus taustalla vaimo ei eronnutkaan koska toinen mies ei ottanutkaan häntä ja koska aloittaja oli myös löytämäisillään uutta naisseuraa, mikä orastava suhde piti katkaista alkuunsa.
No toivottavasti ei sentään, mutta hyvin usein se menee juuri näin. Ihminen on heikko.
Millaisen parisuhteen mallin annat lapsillesi? Rakkauden irvikuvan, ei tuo ole oikeaa elämää, eikä lapsilla ole tuollaisessa hyvä olla.
Tee itsestäsi onnellinen ja unohda vaimosi passaaminen, et sä saa muutosta tuolla aikaseksi
Kuulostat ihan mun ex muijalta. Ei kannattais, ei siitä pitkän päälle mitään tule.
Jos asunto on nyt tyhjä muuta siihen ja käy vierailulla vain vaimon makuhuonepalveluissa. Teet itsestäsi rätti äijän jota nainen siirtää käsivarret suorana. Haluatko olla sitä huomennakin?
Minä toimin teininä vähän samoin jättämisen pelossa. Kun tulin jätetyksi kuitenkin, viisastuin vuosien saatossa kokemuksestani ja päätin jatkossa tehdä toisin. Välillä on itsekkääksi paskiaiseksi haukuttu, mutta eipä ole tarpeita laiminlyöty eikä jätetty.
Mieti nyt tarkkaan, mitä sinä yrität pelastaa ja millä keinoin.
Jum alauta sä oot kyllä vässykkä! Nolo! Tään on pakko olla trolli!
Passaat naista ja saat vastineeksi täydellistä piittaamattomuutta.
Ei vit....
Nyt äijä vähän nyrkkiä pöytään. Sä oot muijallesi itsestäänselvyys, siinä se vika on.
Hei. Melko rankkaa tekstiä, mitä kirjoitit. Tietenkin tämänlaisissa tilanteissa sitä on hankala lähteä spekuloimaan tilannetta, suuntaan tai toiseen.. koska eihän kukaan todella tiedä, että minkälaista se teidän elämä siellä kotonanne on. Vaikka kirjoittaisit kolme sivua siitä.. kuka tekee mitä, ja milloinkin, minkälaisella ilmeellä.. niin ei se silti päästä ketään - kenenkään pään sisälle. Tämän halusin kirjoittaa ihan vain siksi, että näitä tekstejä nyt ei kannata kovin tosissaan ottaa. Toki hieman suuntaa antavia, ainakin osa... mut herkempi voisi jopa loukkaantua tai pahastua.
Halusin vastata tähän jotakin, koska olen itse käynyt hieman samanlaisia ajatuksia ja asioita läpi, viim. kuluneen 2vuoden ajan. Tausta tietoina.. meillä myös lapsia.. pieniä, alta kouluikäisiä. Olemme kihloissa. Olemme nuorempia kuin te.
Suhteen alku meni hyvin, minkä jälkeen mies alkoi ns tulla enemmän kuorestaan.. paljastui hieman sitä ja tätä - ei niin kovin miellyttävää asiaa. Valehtelua, salailua.
Epäilin jotakin olevan.. ja yritin asiasta kysellä.. mutta tähän asiaan vastaus oli useasti jäätävä - kuvittelen omiani. Hänen osallistuminen kotitöihin ja lastenhoitoon oli myöskin ihan onnetonta.. tyyliin - teki mitä huvitti. Siinä sitten kuitenkin lapset syntyi, tuli hoidettua.. yritin kannustaa töissä ja harrastuksissa, olla aktiivinen kumppani, ymmärtää.. tukea. Samalla yritin pohtia että mikä on pielessä.. kun edelleen tietynlainen tyytymättömyys loisti.. vaikka sitä ei ääneen sanonutkaan, kyllä sen näki.
Sitten se selvisi. Oli ihastunut..rakastunut toiseen naiseen. Kaikenlaista touhuttiin selkäni takana. Olin todella pettynyt.. tämä takaisku tuli nimittäin kaiken muun valehtelun ja huonosti kohtelun päälle.
Mitä tein, kun sain tietää? Olin niin kyllästynyt siihen kaikkeen pask.. ja valehteluun että ilmoitin.. etten enää rakasta. Miksi rakastaisin.. kuka hän enää oli minua vaatimaan tunteiden osoituksia, joille ei ollut enää mitään hyvää syytä olla olemassa. Viimeiseen asti yritti kieltää ja valehdella päin naamaa. Sekin vielä.
Sitten itki ja rukoili etten heittäisi kaikkea hyvää menemään.. yhteinen perhe.. tulevaisuus. Olemme molemmat avioeroperheistä.. tiesin että siitä selviäisi, mutta en haluaisi omille lapsilleni sitä.. tuntui pahalta harkita sitä todellisena vaihtoehtona. Rupesin haaveilemaan omasta asunnosta.. kuinka sisustaisin sen.. saisin vihdoin paikan, missä ei enää tarvitsisi sietää yhden yhtä valhetta. Surua, tuskaa. Valvottuja öitä.. oman mielenterveyden epäilemistä. Halusin niin kovasti vain unohtaa kaiken, jättää taakse ja vain astella kohti uutta elämää.
Ja..teinkö niin?
En.
Ilmoitin että nyt... tästä lähtien tehdään tasan niinkuin mitä minä sanon. Ja niinhän me sitten tehtiin. Tunsin kyllä itseni samalla todella typeräksi... arvottomaksi, olin kuin se kaikkien tietämä kynnysmatto - räsynukke. Hävetti hänen, sekä itseni puolesta. Tästä "säädöstä" tiesi muutama tuttavammekin. Suorastaan vi..utti kävellä tiettyä kaupungin reittiä.. kun saatoin sattumalta nähdä tuon naisen ja hänen ystävänsä. Olin todella murtunut.
Päätin kuitenkin kohdata tilanteen sellaisena kuin se oli. Ymmärsin että pakeneminen, tai tilanteen/tapahtumien kieltäminen.. ei johdattaisi kuin ojasta allikkoon. Sanoin miehelleni tietyn ajanjakson, ja annoin aikaa näyttää, että osaako hän muuttua. Muutokset alkoivat pienestä.. vanha puhelinliittymäkin suljettiin. Tietenkin ymmärsin ettei se mikään este olisi yhteydenpidolle.. mutta se oli yksi niistä toiminnallisista symboleista, joita hän oli valmis tekemään. Muutimme uuteen asuntoon. Ihan vain mielenterveyden takia.. en olisi enää kestänyt katsella niitä seiniä.. samoja naapureita, ketkä ehkä saattoivat tietää enemmän kuin hyvä maku sallii.
Keskityin enemmän itseeni.. omiin harrastuksiin. Otin itselleni aikaa..ja tämä syystä, että olin niin henkisenä rauniona..niiden kuluneiden vuosien takia. Kyselin paljon tapahtuneista asioista. Tämä sen tähden, ettei ne enää jäisi kaihertamaan mieltä vuosien päähän. Kyselin ihan kaikkea mitä mieleen juolahti. Mies ei tästä oikein välittänyt, olisi jo halunnut jatkaa eteenpäin. En kuitenkaan antanut mahdollisuutta, halusin hänen ymmärtävän.. että kuinka rankka tämä kolemus todella oli. Kuinka paljon se satutti.
Mieheni rupesi todella ottamaan enemmän osaa kotitöihin.. lastenhoitoon. Remontoi kotia. Otti huomioon. Antoi aikaa meidän koko perheelle. Teki hyviä elämäntapa muutoksia..
Että nyt..kun tuosta tapahtuneesta on n.2v, uskallan jo taas huokaista. Ja olen tyytyväinen että en luovuttanut. Olen onnellinen kun annoin miehelleni mahdollisuuden kasvaa ihmisenä, ja itselleni myös. Nyt, tänä päivänä.. olen antanut anteeksi nuo kauheat tapahtumat. Ja uskallan jopa toivoa ja odottaa meidän yhteistä tulevaisuutta. Olen aidosti onnellinen.
...
...
Se mikä tässä meidän "tarinassa" oli ratkaisevaa.. oli se, että kun faktat on pöydässä - niin se tarinan rosvo..pahis, ei voi enää perääntyä ja luistaa velvollisuudesta. Ei, jos hän haluaa olla hyvä ihminen. Tietenkin hän olisi voinut valita toisin.. hylätä perheensä. Mutta hän valitsi sen oikean tien. Ainakin minun mielestäni. Pakotin hänet katsomaan peiliin..ja ymmärtämään sen, että millainen hän oli. Ja näin sen pilkahduksen silmissä.. mikä kertoi halusta muuttua.
Ja en lakannut koskaan rakastamasta. Sanoin sen vain sen tähden.. että hän ymmärtäisi, että rakkaita ihmisiä ei kohdella sillä tavalla, miten hän kohteli.
En ymmärtänyt hänen käytöstään, sanoin hänelle.. että en ymmärrä sinua. Kuinka pystyit tekemään tämän sinun perheellesi.. lapsille. Pakotin hänet alistumaan, itkemään.. ja tunnustamaan tekemänsä vääryydet. Painotin myös sitä.. että minäkin oöen vain ihminen, vaikka vahvalta välillä vaikutan, en sitä todella ole. Olen heikko, herkkä ja särkyvä. Ihminen.
Tein hyvin selväksi että hän saa nyt tehdä työtä, korjatakseen ne aiheuttamansa tuhot. Ja niin hän teki. Tuntuu kyllä uskomattomalta.. missä olemme tällä hetkellä. Asiat ovat itseasiassa paremmin kuin koskaan. Tietenkin toivon.. että tätä ei olisi koskaan tarvinnut käydä läpi.. mutta jotkut ihmiset "tarvitsevat" tämänlaisia ikäviäkin tapahtumia - kasvaakseen ihmisinä. Paremmiksi. Näin meille kävi. Luojan kiitos.
Hänestä tuli luotettava.. ja minusta anteeksiantavaisempi ja ymmärtäväisempi. Ja kasvattihan tämä vähän aikuisemmaksikin.
Jos haluat rukoilla..rukoile. Jos etsit vastausta tähän tapahtuneeseen.. niin etsi sitä ensisijaisesti itsestäsi. Ota itsellesi aikaa. Anna itsellesikin tilaisuus surra.. ja olla ihminen. Et ole mikään lattiarätti - robotti. Sinulla on tunteet - ja niitä pitää kunnioittaa. Ota harrastus.. ja uskalla olla hieman itsekäs.. rakastaa itseäsikin. Ei se vähennä rakkauttasi muihin.
Toivo rakkautta.. älä mitään muuta. Kaikki muu tulee sitten itsestään.. ja voimia.. jos haluat taistella perheesi eteen.
Rakkautta ei voi ostaa, kuten nyt selkeästi palveluksillasi yrität tehdä. Antamisesi ei perustu pyyteettömyyteen, vaan marttyyrinä vingut vastapalveluksia. Tuo tapasi kohdella vaimoasi ei ole rakkautta ollenkaan, vaan silkkaa pelaamista omaan pussiin.
Kuule, rakkaus ei kuole koskaan, kohde vain vaihtuu. Vaimosi rakkaus on todennäköisesti kohdistunut johonkin toiseen, mutta on kanssasi elämän helppouden takia. Hänelle on ihan sama, vaikka kyllästyisit hänen tunteettomuuteensa ja ottaisit eron. Hän on joka tapauksessa tehnyt henkisen eron kanssasi jo. Sinäkin voisit etsiä rakkaudellesi uuden kohteen, jossa kohde antaisi sinulle vastarakkautta.
Sinä roikut jossain vanhoissa muistoissa yrittäen pakottaa vaimosi tiettyyn ihannemuottiisi, jotta illuusio ihanasta tulevaisuudesta ei murtuisi. Mitäs jos eläisit ihan vain tässä ajassa ja päivän ja hetken kerrallaan, etkä menneiden ja tulevien haavekuvissa.
Miksi pelkäät erota?
Miksi yllytät eroamaan? Olet varmaan yksi niistä tämän nykyajan bimboista ketkä eroaa enaimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Ja onko sinulla lapsia? Jos on, niin luulisi sinun ymmärtävän toisen huolta perheen hajoamisesta. Kaikki ei osaa käyttää nk. käänteispsykologiaa vaan yrittää ehkä liikaa hyysätä toista myös niissä vastoinkäymisissä.
Totta helvetis se pettäjä nyt häpeää tekojaan eikä ehkä sen tähdenkään jaksa yrittää.. mut ei kai se silti estä yrittämästä? Kyllä se rakkaus kestää tuommosetkin vastoinkäymiset kunhan on vaan valmis käymään asioita läpi - ja yrittämään muutosta. Kyllä lapsiperheen kannattaa yrittää kaikkensa, ennenkuin luovuttaa.
Sama tilanne kun saadaan lapsia ja joillakin se oma seksuaalisuus ja identiteetti ovatjonkunnaikaa kadoksissa.. niin ei siinä heti mitään pika ero - ratkaisuja tehdä. Vaan keskustellaan asioista ja yritetään löytää ratkaisua! Kuinka monet eronnu ihan jostain typeriatä syistä.. ja sitten viedään ne vanhat ongelmat seuraavaan parisuhteeseen. Ihan kakaramaista meininkiä.
Pitkää parisuhdetta ei kannata heittää hukkaan jonkun kriisin takia. Käykää vaikka parisuhdeterapiassa.. avioliitto leireillä ym. kokeilkaa kaikkea.. sitten voitte vaikka päätyä siihen eroon, kunhan päätös on molemminpuolin vakaa ja hyväksytty.
"Miksi pelkäät erota?"
En näe erossa mitään hyötyjä mutta kylläkin paljon haittoja: kulut kasvavat, käytännön järjestelyt mutkistuvat, pitää muuttaa, lasten elämä järkkyy, puolet sukulaisista häviää, kaikki rupeavat utelemaan uuden siipan perään.
Ei rakkaus ole kohde, jota etsitään. Se osuu kohdalle, ehkä. Viidenkymmenen vuoden aikana kohdalleni se on osunut kerran eikä ole mitään takuuta, että se iskee toiste, eroan tai en.
Sitä paitsi olen luvannut olla liitossa loppuun asti, ja olemme jakaneet elämän vastuut sen mukaan. Eroaminen olisi vakavan luokan petos.
Ihminen tekee virheitä ja saattaa sen vuoksi valita itselleen sopimattoman kumppanin. Olen sitä mieltä, että kenenkään ei pidä uhrata omaa hyvinvointiaan, mielenterveyttään tai mahdollisuutta hyvään elämään huonon parisuhteen vuoksi. Toki suhteen eteen pitää tehdä molempien tasapuolisesti töitä eikä heti erota, mutta kenenkään ei pidä jäädä suhteeseen kynnysmatoksi. Tämä ainutkertainen elämä on aivan liian lyhyt siihen. Jokaisella on oikeus ja velvollisuuskin elää sellaista elämää joka tuntuu omalta. Huonossa suhteessa roikkuminen ei kirkasta kenenkään kruunua.
Jos todella rakastaa niin ei ole vaikeaa menettää vaikka se oma mielenterveys oman rakkaansa vuoksi. Mutta sitähän et voi tietää koska et ilmeisesti ole koskaan todella rakastunut ja rakastanut.
Niin, mahdollisuus kuulostaa tosi positiiviselta.
Voihan se eron jälkeen mennä paljon huonompaakin suuntaan.
Se, että ero ratkaisisi mitään tai veisi asian positiivisemmaksi - ei ole mitään takeita siitä, voi olla vielä vetelämpi suo siellä vuosien huoltajuusriidoissa, väkivaltaisissa tulevissa ex-puolison uusissa rakkauksissa (siis ex:llä), lapsien huostaanotot, kuningas-alkoholi piipahtaa käymään jne….
Ainakin miehillä eron jälkeen se todellisuus näyttää usein paljon karummalta. PALJON karummalta.
Aivan oikein. Tiedät mitä on todellinen rakkaus. Pyyteetöntä. Kaikista pahinta on jäädä kaipaamaan ja jossittelemaan että yritinkö kaikkeni. Ole onnellinen. Sitten jos nainen lähtee, niin tiedät että yritit kuitenkin kaikkesi eli et itse ainakaan pettänyt itseäsi vaan kuuntelit rehellisesti sydämesi ääntä.
Kuinka montaa kommentoijaa on petetty ja kuinka moni on päättänyt jatkaa eteenpäin perheensä kanssa?
Kokemukset muuttavat ihmisiä. Harmittelin aikanaan kiveniskemää 18 kk ikäisen autoni tuulilasissa. Kun auto viikkoa myöhemmin paloi asiakkaan parkkipaikalle, niin kiveniskemä ei juuri häirinnyt.
Olisin 30 vuotiaana paiskannut ämmän pihalle ja hakenut seuraavana päivänä kaupasta uuden.
Meillä kaikesta huolimatta jokainen kuukausi on parempi kuin edellinen. Olen selvästikin paljon pidemmällä asioiden käsittelyssä kuin vaimoni, joka selvästikin on yhä melkoisen jumissa tehtyään jotain, mikä on täysin hänen arvojen vastaista.
Toivottavasti tuo kirjoitus myös tuo joillekin valittajille hieman perspektiiviä siihen, että mies kuten minä, jolla oikeasti on kaikki mahdollisuudet tehdä mitä vain elämässään, voi aidosti vaalia sellaista jonka uskoo saavansa kuntoon vaikka matka olisikin rankka.
2014 tulee olemaan makee vuosi.
fff
Ei millään pahalla "perheenisä", mutta sinä kuullostat kuin koiralta, joka uskollisena pyörii kokojan isäntänsä/ emäntänsä jaloissa ja katsoo silmiin yrittäen etsiä huomiota ja hyväksyntää.
En tiedä miten muut reagoisivat, mutta minua kyllä alkaisi ahdistaa puolison tuollainen jatkuva liiallinen huomioiminen, joka päiväiset töihin soittelut ja sen kertominen, miten paljon toista rakastaa.
Kuullostat juuri niin sellaiselta tasa-arvotossukalta, jossa ei ole enää mitään miehistä terää jäljellä, naisesi on hionut kaikki särmät jo pois, jäljellä on enää uskollinen, mutta ennalta-arvattava ja kuivakka mies.
Joku tuntuu olevan kuitenkin kade tuollaisestakin miehestä, eikö niin?
Niin, luetun ymmärtämisessä on yleensä kysymys muustakin kuin kieliopista :-)
Viiden minuutin keskustelu koirankopin ovella varmaan avaisi silmät ja näyttäisi särmät.
Minä olen kokenut sen miltä tuntuu tulla petetyksi. Ja jätetyksi. Se tuntui ihan maailmanlopulta, niin paljon se satutti. Suhde oli minun ensimmäinen, ensirakkaus jonka luulin kestävän ikuisesti. Kuvittelin silloin nuorena, että kun rakastun niin se mies on elämäni ainoa. En olisi kaivannut muuta. Mutta se mitä toivoo ja haluaa ei ole välttämättä se miten elämä meitä kuljettaa. Mies halusi tehdä suhteesta lopun ja tunnusti samalla kaikki syntinsä. Pettämisiä oli ollut useita ja hänellä oli uusi suhde viimeisimmän kanssa. En ollut tiennyt mistään mitään. Eipä minulla sitten ollut vaihtoehtoja. Jatkoin elämääni sinkkuna. Rakastin ja vihasin miestä(ni) vielä pitkään. Siitä olen varma, että en olisi kyennyt jatkamaan siinä suhteessa jos hän jostain syystä olisikin halunnut vielä yrittää korjata tilannetta. Minusta pettäminen on jo suhteesta luopumista, pelkurimaisella tavalla vain. Se vetää pohjan luottamukselta, rehellisyydeltä ja toisen kunnioittamiselta ja jos niitä ei ole niin mitä suhteeseen jää?
Mutta ymmärrän sen, että jos mukana on lapsia niin asiaa katsoo hieman eri kantilta. Nostan sinulle hattua perheenisä/aloittaja halustasi antaa anteeksi ja korjata parisuhteenne. Se ei vain onnistu yksin ja kirjoittamasi perusteella vaimosi ei vaikuta olevan yhtä sitoutunut yrittämään. En halua arvostella ja toivon todella että onnistutte. Mieleeni tuli vaan paljon kysymyksiä ja ajatuksia...Esimerkiksi se, että onko teillä suunnitelma? Miten aiotte korjata tilanteen, parisuhteenne? Mitä sinä teet ja mitä hän tekee asian eteen? Ihan konkreettisia asioita. Pystyttekö avoimesti keskustelemaan asiasta? Vai olisiko syytä ottaa yhteyttä ammattiauttajaan, jonka kanssa voisitte molemmat käsitellä asiaa ja sen nostattamia tunteita? Kuulostaa vain siltä, että ongelma ei ole kokonaan selvitetty. Eikä suhteenne ole tehnyt niin sanotusti uutta aloitusta puhtaalta pöydältä, jos kerta se asunto on vielä olemassa. Se on sinulle koko ajan muistutuksena tapahtuneesta ja hänelle tarvittaessa pakotie. Kuka tarvitsee pakotien jos haluaa olla suhteessa? Se että sinä teet lähes kaiken, ei tee sinusta sankaria. Se tekee vain vaimollesi mahdolliseksi sen, että hänen ei tarvitse kantaa niin paljon vastuuta perheestänne ja parisuhteestanne. Ja että hänelle voi tulla tunne, että häntä ei tarvita, ulkopuolinen olo. Tämä on vain arvaus, en oikeasti tiedä... Mutta se ainakin on mielestäni totta, että kukaan ei voi riidellä yksin eikä tehdä parisuhteeseen ongelmia yksin, samoin kuin niitä ei voi korjata yksin. Molemmilla täytyy olla halu jatkaa, muuten muutosta ei tapahdu. Molempien täytyy sitoutua tekemään sitä muutosta, niin että tuloksiakin alkaa näkyä. Muutoin elätte koko ajan epävarmuudessa. Ja sitten vielä yksi tärkeä pointti, lapset! Lapset on erittäin hyvä syy yrittää saada asiat kuntoon. Mutta lapset ei voi olla ainoa syy miksi pysytään yhdessä. Varmasti rankkaa aikaa myös teidän lapsille, sillä tottakait he aistivat että kaikki ei ole hyvin. Kuulevat sellaista mitä heidän ei tarvitsisi kuulla jne. Pidä enemmän huolta omasta jaksamisestasi ja hyvinvoinnistasi! Sitä kautta jaksat olla hyvä isä lapsillesi ja voit auttaa heitä ymmärtämään tilannetta sen verran kuin heidän tarvitsee ymmärtää. Vanhempien paha olo heijastuu aina lapsiin ja he kun ei pysty vielä käsittelemään samalla tavalla asioita vaan syyttävät yleensä itseään vanhempien tilanteesta.
Ja sitten kaikista tärkein asia: Jaksamista koko teidän perheelle! Ei ole mitään sellaista mistä ei selviäisi jos vain on tarpeeksi halua selvitä!!
"kukaan ei voi riidellä yksin eikä tehdä parisuhteeseen ongelmia yksin"
Kyllä voi. Mieleltään häiriintyneet (esim. narsistit) riitelevät itse itsensä kanssa, eli heidän päänsä sisällä luodaan vuorosanat ja tekemättömät teot toiselle, ja niille sitten ollaan vihaisia. Toinen osapuoli voi olla ihan hiljaa, eikä ole tehnyt tai sanonut yhtään mitään, silti tällainen häiriintynyt ihminen riitelee kuvitellun hahmon kanssa tyhjästä aiheesta.
Sinä tunnut tietävän, että mitä pitää tehdä. Jokaisella meillä on oma tapamme selviytyä vaikeuksista.
Jos vaimosi ei arvosta ja kunnioita sinua enää, niin onko hän suostuvainen menemään jonkun terapeutin juttusille? Jos hän on ollut pitkään (kuukausia vai vuosia?) tyytymätön ja tuntenut rakkauden kadonneen välillänne, niin sitä ei sytytetä tuosta noin vain. Se vaatii ajattelutavan muutosta ja tahtoa tehdä töitä, jotta kipinä palaa suhteeseen.
Voit tehdä suhteessa oman osuutesi, mutta et voi pakottaa vaimoasi tekemään asioita. Vasta aika näyttää, että miten suhteellenne käy.
Minä muuten erosin ja itseäni ahdisti suunnattomasti se, että mieheni (siis nykyinen ex-mieheni) oli ylihuomioiva, kun ilmoitin, että harkitsen eroamista. Kotona en tuntenut oloani vapautuneeksi, kun mies oli koko ajan analysoimassa, että olenko onnellinen vai en. Tietenkään en voi puhua vaimosi suulla, mutta minun tapauksessani miehen käytös oikeastaan nopeutti eroon päätymistä. Olen kuitenkin kiitollinen, että mies raahasi minut väkisin terapiaan, jotta saimme asiat käytyä läpi, vaikkei vielä siinä vaiheessa tiedetty, että erotaanko vai pysytäänkö yhdessä. Tuli ainakin saatua sanottua, että mitä asioista ajatteli ja monet asia selkiytyivät, kun ne sai sanottua ensimmäistä kertaa ääneen.
Mene nyt siinä sitten terapeutille ja maksa vielä sekin kaiken kukkaraksi. Vastineeksi rahalle saat lässytystä ja ei se nainen siinä miksinkään muutu. En suosittele.
Ihan yhtä hyvin voisit seurustella prostituoitujen kanssa. Siinähän he pyörivät ympärillä kun sinä maksat siitä ja täysin sama homma vaimosi kanssa.
Suosittelen dumppaamaan akan. Onhan sinulla lapsi kuitenkin ja elä hänelle. Samalla etsi itsellesi kunnon nainen vierelle. Turha sitä on itkeä itseään uneen vuosien ajan.