Moikka, Onko muita jotka ei oikeastaan vietä hirveästi aikaa muiden kanssa? Mitä mietteitä siitä ?
Mulla ei oikeastaan ole ystäviä joita näkisin säännöllisesti. Jotenkin arki vaan menee niin etten oikein osaa kaivata- ainakaan kovin aktiivisesti- ketään. Ihmisiä kuitenkin tapaa työssä, vaikka se ei nyt varsinaisesti ystävyyttä olekaan. Vapaa-aika menee kodin hoitoon, kaupassakäyntiin, itsestä huolehtimiseen(liikunta ym) ja pariin harrastukseen. Jotka vielä sattuvat olemaan "yksilölajeja". Paria kaveria nään todella harvoin, mutta nekin tapaamiset jää aika pinnallisiksi.
Kuitenkin mietin että olisi kiva kuulua johonkin porukkaan tai vastaavaan. Varsinkin lomilla ja viikonloppuisin tulee pieniä yksinäisyyden tunteita. Olen kuitenkin aktiivinen ja muutenkin ihan perus positiivinen. Aikaisemmin olen myös ollut sosiaalisempi ja oikeastaan olen luonteeltani sosiaalinen, en kuitenkaan viihdy kovin isoissa porukoissa..Onko muita jotka ovat vailla säännöllisiä ystävien tapaamisia? Tekisi mieli luoda enemmän kontakteja mutten oikein tiedä miten aloittaa, onko kenelläkään kokemusta ns. nollasta lähtemisestä?
Ystävyyspohdiskelua
17
303
Vastaukset
- valvoja247
Kun tätä palstaa lukee niin aika moni ihminen painii noitten samojen kysymysten/ongelmien kautta. Yksinäisiä. Yksinäiset harrastukset. Sitten kuitenkin alkaa kaipaamaan kontaktia ihmisiin. Läheistä, jolle voisi milloin vain soittaa ja jutella. Eikä tälläisiä ihmisiä tarvitsisi kuin yhden/muutaman.
Mutta kun ei ole kokemusta ihmissuhteiden luomisesta niin ei osaa niitä ystäviäkään hankkia. Ja noidankehä jatkuu. Ja jos joskus "törmää" ihmiseen, johon saa jonkin tason ystävyyssuhteen luotua niin siihen lataa nopeasti niin paljon odotuksia että toinen ahdistuu ja lähtee karkuu...
Eli kyllä meidänkaltaisi riittää mutta minä en osaa antaa sulle oikeita neuvoja. - ap.
Niin. Mulla jotenki ristiriitaset ajatukset ystävyydestä. Jotenkin aikasemmin oon panostanu liikaa esim. vain yhteen ihmiseen. Sitten jos se ystävyys loppuu, ei olekaan ketään. Sitten taas jos yritän pitää monta kaveria niin ne jää tosi pinnallisiksi ja josssain vaiheessa kyllästyn siihen että vietän vain aikaa jonkun kanssa vaikka voisin tehdä jotain "tärkeämpää" :/ Mulla siis ehkä just tuo että laitan tavallaan liikaa yhden ihmisen varaan. En tiedä olenko sitten alitajuisesti valinnut olla ilman "tylsää" seuraa.. Omanlaista seuraa on loppujen lopuksi aika vaikea löytää. Että olisi just se fiilis että aidosti kiinnostaa aktiivisesti mitä toiselle kuuluu..
Satutteko asumaan Turun seudulla tai lähistöllä? Meillä olis pieni porukka mukavia ihmisiä, joiden seuraan varmasti vois halutessaan liittyä. Mut saa kiinni tarvittaessa myös profiilin kautta yksityisviestillä.
- valvoja247
Minullakin on vähän tuollaista ajatuskuviota ollut toisista ihmisistä. Mutta jos tuntee toisen vain pinnallisesti niin voi saada ihan väärä käsityksen hänestä. Kun sitten ajan kanssa paremmin tutustuu niin huomaakin että toinen onkin ihan erilainen kun on luullut. Ja parhaassa tapauksessa huomaatkin että onkin aika paljon yhteistä tämän ihmisen kanssa. Ja sitten siihen panostaa ja toinen ahdistuu ja "karkaa" pois. Ja kun olet panostanut tähän ihmiseen ja se päättyy jää itse henkisesti "tyhjän päälle".
- ap.
kahlittu88 kirjoitti:
Satutteko asumaan Turun seudulla tai lähistöllä? Meillä olis pieni porukka mukavia ihmisiä, joiden seuraan varmasti vois halutessaan liittyä. Mut saa kiinni tarvittaessa myös profiilin kautta yksityisviestillä.
harmi,, olen helsingistä. Olisi ollut tosi kiva tavata. :/
- ap.
valvoja247 kirjoitti:
Minullakin on vähän tuollaista ajatuskuviota ollut toisista ihmisistä. Mutta jos tuntee toisen vain pinnallisesti niin voi saada ihan väärä käsityksen hänestä. Kun sitten ajan kanssa paremmin tutustuu niin huomaakin että toinen onkin ihan erilainen kun on luullut. Ja parhaassa tapauksessa huomaatkin että onkin aika paljon yhteistä tämän ihmisen kanssa. Ja sitten siihen panostaa ja toinen ahdistuu ja "karkaa" pois. Ja kun olet panostanut tähän ihmiseen ja se päättyy jää itse henkisesti "tyhjän päälle".
Niin no minä jotenkin luonnostaan toimin niin että jos kaveruus syvenee ystävyydeksi, tulee siitä se mihin panostaa. Eikä yksinkertaisesti aika riitä moniin syvempiin ystävyyksiin. Mietin että nyt varmasti parempi olisi joku porukka, koska haluaisin tavata enemmän uusia ihmisiä ja tutustua. Silloin se pieni pinnallisuuskin on ihan ok kun ei ole vain kaksin yhden ihmisen kanssa. Porukasta ei myöskään jää niin helposti pois jos siis muuten viihtyy ym. En tiedä miksi, mutta nyt viimeisen vuoden aikana olen alkanut todella kaivata ihan yleisesti enemmän ihmisten seuraa, vaikka itsekseni viihdyn myös. Ehkä kun on jo sen verran ikää että oma ajatusmaailma on jo selkeä niin olisi mukava keskustella ja vaihtaa ajatuksia enemmänkin muiden kanssa. Ja sellaista ihan rentoa oleskelua muiden kanssa olen alkanut kaipailemaan, että voisin vaikka pyytää jonkun kahville kotiini ym..
ap. kirjoitti:
Niin no minä jotenkin luonnostaan toimin niin että jos kaveruus syvenee ystävyydeksi, tulee siitä se mihin panostaa. Eikä yksinkertaisesti aika riitä moniin syvempiin ystävyyksiin. Mietin että nyt varmasti parempi olisi joku porukka, koska haluaisin tavata enemmän uusia ihmisiä ja tutustua. Silloin se pieni pinnallisuuskin on ihan ok kun ei ole vain kaksin yhden ihmisen kanssa. Porukasta ei myöskään jää niin helposti pois jos siis muuten viihtyy ym. En tiedä miksi, mutta nyt viimeisen vuoden aikana olen alkanut todella kaivata ihan yleisesti enemmän ihmisten seuraa, vaikka itsekseni viihdyn myös. Ehkä kun on jo sen verran ikää että oma ajatusmaailma on jo selkeä niin olisi mukava keskustella ja vaihtaa ajatuksia enemmänkin muiden kanssa. Ja sellaista ihan rentoa oleskelua muiden kanssa olen alkanut kaipailemaan, että voisin vaikka pyytää jonkun kahville kotiini ym..
Joskus lukio ja opiskelujen alku-aikoina sitä yritti ihan tosissaan hakea kavereita. Jostain syystä niitä en tuolloin saanut. Opiskelu aikoina löysin kylläkin puolison ja unohdin sitten kaverit. Syntymäpäivien, ystävänpäivien jne. aikana olen kyllä miettinyt yksinäisyyttäni ja kavereiden puutetta. Pari vuotta sitten suhteessa alkoi toisen lapsen tulon myötä alamäki. Sitten töissä tutustuin mukavaan ihmiseen. Kun tuo "ystävyys"suhde sitten kariutui niin havahduin tilanteeseen: Olen yksin eikä minulla ole tukijoita. Tai en tarvitse tukijoita vaan ihan keskustelukumppaneita tai ihan vain sosiaalista elämää. Sillä muuten jään pyörittämään omia surkeita ajatuksiani...
- ap.
valvoja247 kirjoitti:
Joskus lukio ja opiskelujen alku-aikoina sitä yritti ihan tosissaan hakea kavereita. Jostain syystä niitä en tuolloin saanut. Opiskelu aikoina löysin kylläkin puolison ja unohdin sitten kaverit. Syntymäpäivien, ystävänpäivien jne. aikana olen kyllä miettinyt yksinäisyyttäni ja kavereiden puutetta. Pari vuotta sitten suhteessa alkoi toisen lapsen tulon myötä alamäki. Sitten töissä tutustuin mukavaan ihmiseen. Kun tuo "ystävyys"suhde sitten kariutui niin havahduin tilanteeseen: Olen yksin eikä minulla ole tukijoita. Tai en tarvitse tukijoita vaan ihan keskustelukumppaneita tai ihan vain sosiaalista elämää. Sillä muuten jään pyörittämään omia surkeita ajatuksiani...
Minulla taas oli opiskelujen aikana jotenkin itseni kanssa vähän vaikeaa ja energiaa meni uuteen elämänvaiheeseen sopeutumiseen ja entisten ystävien jäädessä pois (eri paikkakunnat, uudet kuviot ym.) ei luonnollista ystävystymistä tapahtunut. Taisin olla aika luontaantyöntäväkin koska oli tosiaan niin paljon uutta että sopeutuminen vei kaiken huomioni. En myöskään etukäteen osannut ajatella että vanhat ystävät voivat noin vaan jääd pois, sekin varmasti harmitti..
Jälkikäteen olen juuri miettinyt että olisi ollut helppo tehdä uusia ystävyyksiä tuolloin. En nyt varsinaisesti haikaile menneiden perään. Nyt vain olen vähän nollatilanteessa että mitenkäs nyt etenisi tämän asian kanssa kun omat fiilikset on kohdallaan. :) Ja samanlaisia ajatuksia siitä, että kun nyt jotain tapahtuu mistä haluaisi puhua jollekkin niin ei oikeastaan ole sitä juttukaveria..Joskus kun saan puhua jollekkin niin huomaa miten hyvää se tekee,,siis ihan normi elämän kommelluksien ja ilojen jakaminen on loppujen lopuksi hirveän tärkeää.. ap. kirjoitti:
Minulla taas oli opiskelujen aikana jotenkin itseni kanssa vähän vaikeaa ja energiaa meni uuteen elämänvaiheeseen sopeutumiseen ja entisten ystävien jäädessä pois (eri paikkakunnat, uudet kuviot ym.) ei luonnollista ystävystymistä tapahtunut. Taisin olla aika luontaantyöntäväkin koska oli tosiaan niin paljon uutta että sopeutuminen vei kaiken huomioni. En myöskään etukäteen osannut ajatella että vanhat ystävät voivat noin vaan jääd pois, sekin varmasti harmitti..
Jälkikäteen olen juuri miettinyt että olisi ollut helppo tehdä uusia ystävyyksiä tuolloin. En nyt varsinaisesti haikaile menneiden perään. Nyt vain olen vähän nollatilanteessa että mitenkäs nyt etenisi tämän asian kanssa kun omat fiilikset on kohdallaan. :) Ja samanlaisia ajatuksia siitä, että kun nyt jotain tapahtuu mistä haluaisi puhua jollekkin niin ei oikeastaan ole sitä juttukaveria..Joskus kun saan puhua jollekkin niin huomaa miten hyvää se tekee,,siis ihan normi elämän kommelluksien ja ilojen jakaminen on loppujen lopuksi hirveän tärkeää..Aivan. Kun iso joukko nuori ihmisiä aloittaa opiskelu uudessa paikassa on siinä ensimmäisillä viikoilla se otollisin hetki uusien ystävien/porukoiden saamiseen. Mutta entä sitten kun tämä on mennyt ohitse? Eikä mulla työelämässä vakiintuneesti olevalla perheenisällä ole aikaa lähteä opiskelemaan...
Olen joutunut muutaman vuoden välein vaihtamaan asuinpaikkaa työasioiden vuoksi. Minulla on harrastuksia mutta nekin ovat enemmän yhden hengen harrastuksia(hiihto/juoksu jne). On minulla myös yksi harrastus missä on sosiaalista kontaktia mutta kun tulee harrastusseuraan uutena jäsenenä vakiintuneiden piirien keskelle niin ei siitäkin tuntuu olevan vaikeaa sitä ystävyyttä rakentaa. Edellisessä asuinpaikassa tästä harrastuksesta sain yhden kaverin mutta kun häneen kanssa jutteli puhe oli aina harrastusvälineissä(hänen) ja mitä roinaa hän oli taas netistä mennyt hankkimaan. No on tuokin parempaa keskusteluseuraa kun ei mitään. Mutta hän ei esimerkiksi avioerostaan ole sanonut minulle sanaakaan niin emme kai kovin hyviä ystäviä ole??- ap.
valvoja247 kirjoitti:
Aivan. Kun iso joukko nuori ihmisiä aloittaa opiskelu uudessa paikassa on siinä ensimmäisillä viikoilla se otollisin hetki uusien ystävien/porukoiden saamiseen. Mutta entä sitten kun tämä on mennyt ohitse? Eikä mulla työelämässä vakiintuneesti olevalla perheenisällä ole aikaa lähteä opiskelemaan...
Olen joutunut muutaman vuoden välein vaihtamaan asuinpaikkaa työasioiden vuoksi. Minulla on harrastuksia mutta nekin ovat enemmän yhden hengen harrastuksia(hiihto/juoksu jne). On minulla myös yksi harrastus missä on sosiaalista kontaktia mutta kun tulee harrastusseuraan uutena jäsenenä vakiintuneiden piirien keskelle niin ei siitäkin tuntuu olevan vaikeaa sitä ystävyyttä rakentaa. Edellisessä asuinpaikassa tästä harrastuksesta sain yhden kaverin mutta kun häneen kanssa jutteli puhe oli aina harrastusvälineissä(hänen) ja mitä roinaa hän oli taas netistä mennyt hankkimaan. No on tuokin parempaa keskusteluseuraa kun ei mitään. Mutta hän ei esimerkiksi avioerostaan ole sanonut minulle sanaakaan niin emme kai kovin hyviä ystäviä ole??Niin siinä menee oma aikansa että kaveruus syvenee ystävyydeksi. Toisaalta, helpoimmat ystävyydet minulla on alkanut niin että heti alusta pystyy puhumaan mistä vaan. Vanhemmiten ihmiset eivät myöskään ole niin ennakkoluulottomia, vaan johtopäätöksiä tehdään väärinkin perustein. Varmasti itsekin siihen sorrun vaikka tietoisesti haluan kohdata kaikki avoimin mielin.
Mulla ei myöskään ole harastuksia joissa oltaisiin porukassa..Pitää ehkä sellaisia hankkia, jos keksin jotain mitä oikeasti haluaisin tehdä.. ap. kirjoitti:
Niin siinä menee oma aikansa että kaveruus syvenee ystävyydeksi. Toisaalta, helpoimmat ystävyydet minulla on alkanut niin että heti alusta pystyy puhumaan mistä vaan. Vanhemmiten ihmiset eivät myöskään ole niin ennakkoluulottomia, vaan johtopäätöksiä tehdään väärinkin perustein. Varmasti itsekin siihen sorrun vaikka tietoisesti haluan kohdata kaikki avoimin mielin.
Mulla ei myöskään ole harastuksia joissa oltaisiin porukassa..Pitää ehkä sellaisia hankkia, jos keksin jotain mitä oikeasti haluaisin tehdä..Hyvän ystävyyden rakentaminen vie varmaan aikaa. Valitettavasti minä en ole koskaan päässyt kaveruussuhteissa niin pitkälle. Joskus tosiaan törmää ihmiseen, joka tuntuu olevan joka asiasta samaa mieltä ja tuntuu että hän olisi "sielun veli". Valitettavasti toinen ei ajattelekaan asiaa samalla tavalla. Kun yrität pitää tiiviisti yhteyttä tämä toinen ahdistuu ja lähtee karkuun.
Ennakkoluuloja on varmasti eikä niitä itse aina tiedosta. Valitettavasti asiassa voi tulla pettymyksiä. Töissä on eräs ujo ja hiljainen ihminen. Naimisissa oleva kolmen lapsen äiti. Mietin voisiko meistä tulla ystäviä koska hänellä on samanlaisia harrastuksia kuin minulla? Valitettavasti hänen käyttäytymisestään on viime viikkoina selvinnyt sellaista etten voi arvostaa häntä. Ja jos toista ei voi arvostaa tämän holtittoman käyttäytymisen vuoksi niin ei siitä voi tulla ystävääkään?
- ystävähukassa
nainen25
Paljon kävelen yksikseni,joskus tapaan jonkun juttukaverin,jonka kaa hetki
puhutaan niitä näitä,ei siinä koskaan pääse kovin syvällisiin juttuhetkiin.
Monilla ikäisilläni on koira,puheet menee usein,mitä koira teki eilen,mitä
teki tänään.Ei siinä ystäviksi tulla.
Taas otan kirjan käteeni ja luen niin kauan kuin alkaa nukuttaamaan.
Voi,voi tätä ystävän kaipuuta.- ap.
Mistäpäin olet?
- Yksnäinen
Moi,
Niin tutulta kuulostaa tuo kaikki. :/ Itse muutin työn perässä Hämeenlinnaan elokuussa ja kylläpä vaan nämä täällä vietetyt illat ja viikonloput melkoisen yksinäisiä ovat olleet. Töissä tapaa kyllä ihmisiä, nuoria ja kollegoita, mutta yhdessäoleminen ja -tekeminen puuttuu vapaa-ajalta milteinpä kokonaan.
Yksinoloon on tietyllä tavalla tottunut ja turtunut, mutta ei se kivaa ole. Asioiden jakaminen toisten kanssa tekee elämästä monella tapaa mielekkäämpää. Eikä sen tarvitse olla mitään monimutkaista, vaan ihan läsnäolo, ajatusten vaihtaminen ja välittäminen voivat riittää. Mutta sen tulisi olla molemminpuolista. - suomessasyntynytafro
Samoja pohdintoja täälläkin, olen kuitenkin päättänyt etten aio olla yksinäinen vaikka olen yksin. Helsingissä asun, ja itseasiassa FB:n kautta oon tutustunut muutamaan uuteen tyyppiin tänä vuonna. Tällänen ryhmä kun "Let's Eat Together Helsinki" on olemassa FB:ssa, suosittelen lämpimästi jos haluat tutustua uusiin ihmisiin. :)
- ap.
Minäkään en tunne itseäni yksinäiseksi! hetkellisesti toki joskus, mutta nopeasti ne menee ohi. Pitää vain olla avoimin ja iloisin mielin niin tutustuu :) tuo asenne on minulla ainakin auttanut.. Pitääpä katsoa tuo fb-ryhmä..
- qet
Hei,
Asun myös Hämeenlinnassa. Olen 23 vuotias nainen. Jos kiinnostaa vaihtaa ajatuksia aluksi vaikka sähköpostitse: [email protected].
:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 174336
Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1842489Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja731627Onko muita oman polkunsa kulkijoita
Jotka ei oikein pärjää kenenkään kanssa eli on niin omat ajatukset ja omat mielenkiinnon kohteet yms. On tavallaan sella251260Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o641187Toivoisin etten jännittäisi
niin kauheasti. Hassua tässä on se, että en varmaan olisi niin ihastunut sinuun, jos et olisi niin älykäs, ja henkisesti42922- 113918
- 171904
Junan kylkeen autolla
Miten helevetissä voi ajaa auton junan kylkeen?? Puhelinta hivelöity kenties!!? Koirat vielä kyydissä on käsittämätöntä74885Oletko päättänyt
Jo varmasti että ensi vuonna keräät rohkeutesi ja sanot tunteesi vai et? Sitä odottaessa ja toivoessa72830