Ei näin

Joku mies on ilmeisesti bongannut mut töistäni (asiakaspalvelu) ja lähettelee mulle tekstiviestejä, joissa pyytää lähtemään ulos kanssaan. Ei selitä, mistä on kyse tai kuka on. Puhuttelee etunimellä, mutta ei kerro omaa nimeään. Numerosta ei saa mitään tietoja numerotiedustelun kautta, joten lienee salainen.

Vinkkinä siis: jos bongaatte vaikka kassalta sen elämänne naisen, niin tällä tavoin asia ei välttämättä etene. En mä ainakaan ole uskaltanut vastata tällaiselle mitään, kun toinen osapuoli on täysin tuntematon ja tunnistamaton.
8282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei todellakaan etene, päinvastoin. Saman kokeneena on helppo kompata kirjoitustasi!
Face to face esitettyä toivetta arvostaa huomattavasti enemmän kuin tuollaista pikkupoikien pilailua.
Mutta jatko on sitten taas eri asia.

On kokemusta ns. huonosta häviäjästäkin, joka alkoi tekemään kiusaa sen jälkeen kun sai multa rukkaset - enkä todellakaan ollut ilkeä tai vihamielisen tyrmäävä, eli ansainnut sellaista vastaiskua!
Siihen loppui mun arvostukseni sitä ihmistä kohtaan.

Valitettavasti ihmisen on PAKKO osata edes käyttäytymisen perustaidot, muuten ei synny kuin ahdistusta ja mielipahaa, puolin ja toisin.

Äänestä

pakko kyllä sanoa että aikoinaan itse onnistuin joskus moisessa. Tapasin kuvankauniin tarjoilijattaren hänen työpaikallaan. jotain normi asiakas-tarjoilija keskustelua oli mutta en saanut itsestäni irti mitään asiakas-tarjoilijasuhdetta syvempää kanssakäymistä, tilanne kun oli sekava ja tuli yllättäen. jäi kumminkin valloittava hymy ja ruskeat silmät sen verran mieleen että jälkeenpäin selvitin hänen nimensä salapoliisitoimenpitein. En kehdannut kaivaa hänen numeroaan soittamisesta tai viesteistä puhumattakaan mutta lisäsin fbeessä. Ensireaktio oli tietenkin kuka h*lvetti sä oot mutta pienten lisäselvitysten ja parin viikon fb tuttavuuden jälkeen suostui treffeille :)

Äänestä
  • Facebookissa sentään näkee nimen ja kuvan - olettaen siis, että ihminen on tehnyt oikealla nimellään ja omalla kuvallaan. Ja jos jonkun aikaa seurailee toisen FB-käyttäytymistä, saa tietää jo hiukan tämän sielunelämästäkin. Paljon parempi kuin täysin nimettömänä lähestyminen!

    Äänestä

Joo ei face to face tapakaan toimi ikinä että pyytää kahville. Olen koittanut tuhat kertaa mutta aina pakit-.

Äänestä
  • Määrittele rumuutesi?

    Äänestä

ongelmana näissä herttaisissa neuvoissa on, että niiden jälkeen jää vielä ääretön määrä vääriä tapoja iskeä nainen. hyödyllisempää olisi kertoa, mitä pitää tehdä. Vähän sama kuin uimaopettaja sanoisi lapselle, että "mitä tahansa teetkin, älä sido käsiäsi swlkäsi taakse" ja odottaisi tämän oppivan uimaan.

Äänestä
  • Ihan kuin olis olemassa joku yksi tapa iskeä nainen, jonka voisi neuvoa. Mikä kellekin toimii.

    Äänestä

Normaaliälyiselle ihmiselle tuo on ihan päivänselvä juttu ettei noin pidä toimia.
Ajattele millainen nössö täytyy olla? Ei edes tekstarina uskalla kertoa kuka on :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hiukan ahdistaa kirjoitti:

Joku mies on ilmeisesti bongannut mut töistäni (asiakaspalvelu) ja lähettelee mulle tekstiviestejä, joissa pyytää lähtemään ulos kanssaan. Ei selitä, mistä on kyse tai kuka on. Puhuttelee etunimellä, mutta ei kerro omaa nimeään. Numerosta ei saa mitään tietoja numerotiedustelun kautta, joten lienee salainen.

Vinkkinä siis: jos bongaatte vaikka kassalta sen elämänne naisen, niin tällä tavoin asia ei välttämättä etene. En mä ainakaan ole uskaltanut vastata tällaiselle mitään, kun toinen osapuoli on täysin tuntematon ja tunnistamaton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu