Monesti avomieheni on tosi epäreilu minua kohtaan ja tuottaa minulle pahaa mieltä.
Kun yritän huomauttaa asiasta ystävällisestikin ja rauhallisesti, hän hermostuu ja alamme riitelemään. Yleensä hän sanoo muutamia jotain ilkeitä juttuja ja sitten minä huudan hänelle. Kohta minä vain huudan ja hän on hiljaa, ja tästäkös minä vielä enemmän hermostun kun hän ei voi vastata eikä puhua enää.
Loppujen lopuksi en edes enää muista mistä riita sai alkunsa ja on vain niin turhautunut olo kun minä yritän "viedä eteenpäin" asioita ja selvittää välejämme yksinäni.
Sitten tämä juttu kääntyy aina niinpäin, että MINÄ olenkin se joka menee pyytämään anteeksi ja lohduttelemaan ja rauhoittelemaan tilannetta, vaikka se olisi mieheni tehtävä, mutta en jaksa olla vihainen kauaa.
Eli huomautan, suutun, pyydän anteeksi, eikä asiaa selvitetty kuin ehkä huonompaan suuntaan, koska mieheni ei osallistu tähän prosessiin muuten kuin ehkä ärsyttämällä minua turhaan lisää. Jätäme asiat siis taaksemme, niin kuin mieheni jo alkujaankin olisi halunnut...
TURHAUTTAVAA! MITÄ TEHDÄ??? =(
Kun yritän huomauttaa asiasta ystävällisestikin ja rauhallisesti, hän hermostuu ja alamme riitelemään. Yleensä hän sanoo muutamia jotain ilkeitä juttuja ja sitten minä huudan hänelle. Kohta minä vain huudan ja hän on hiljaa, ja tästäkös minä vielä enemmän hermostun kun hän ei voi vastata eikä puhua enää.
Loppujen lopuksi en edes enää muista mistä riita sai alkunsa ja on vain niin turhautunut olo kun minä yritän "viedä eteenpäin" asioita ja selvittää välejämme yksinäni.
Sitten tämä juttu kääntyy aina niinpäin, että MINÄ olenkin se joka menee pyytämään anteeksi ja lohduttelemaan ja rauhoittelemaan tilannetta, vaikka se olisi mieheni tehtävä, mutta en jaksa olla vihainen kauaa.
Eli huomautan, suutun, pyydän anteeksi, eikä asiaa selvitetty kuin ehkä huonompaan suuntaan, koska mieheni ei osallistu tähän prosessiin muuten kuin ehkä ärsyttämällä minua turhaan lisää. Jätäme asiat siis taaksemme, niin kuin mieheni jo alkujaankin olisi halunnut...
TURHAUTTAVAA! MITÄ TEHDÄ??? =(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei käy
Tottakai niin käy... se on aivan normalii... luulempa että oot kyllästyny ku saat liian vähän huomiota ja hellyyttä... sitä on vaikea löytää sanoiksi.. yritäppä olla aivan normalista ja lopeta tressaus hetkeksi..kun oot iloinen ja paremmalla tuulella miehesi on helpompi lähestyä ja helliä sua... Itse selvisin samasta kriisistä, vaikkemme ole naimisissakaan :)
Oletko aivan varma ettet ole antanut miehellesi mitään aihetta olla epäreilu. Kyllä meillä ainakin saattaa ihan "pieni nalkutus" aiheuttaa sellaisen ei hell.... tunteen ja silloin voi tulla sanottua jotain mitä ei välttämättä tarkoita. Ja kun toinen vielä ihmettelee että mikä sulle nyt tuli, eikä tajua että hänen "nalkutus" tämän sai aikaan, niin riita on valmis.
Tutulta kuullostaa. Tuntuu välillä että hulluksiko minä yhtäkkiä tulin, vaikka äslken vain olin kommentoimassa jotain minulle kohtalaisen tärkeää pikkuseikkaa...
Ihan niinkuin teilläkin, joku pikkuriita josta syntyy valtava myrsky, pyörremyrsky, ei vain hänen sanomiset, vaan myös omat sanomiseni ovat hukassa, pyörimässä, en enää muistakaan mitä oikeastaan ajattelinkaan, en saa lausetta rauhassa sanoa loppuun, kun minulle jo kerrotaan mitä olin ajattelemassa saati sanomassa... hulluksihan siinä tulle itsekukin, eikä se kai ollut tarkoitus?
Kiitos hyvien nevojen, ystävieni ja parin elämänlaatuun tähtäävän kirjan, olen nyt odotuskannalla, en tee radikaaleja päätöksiä ja mottoni on: Asioilla on juuri se merkitys ja painoarvo kuin sinä niille annat! Pyörremyrskyriidan lähestyessä ajattelen vain, etten lähde mukaan, en sano enää mitään ettei voisi sanojani väännellä, hymyilen vaan ja pussaan, puhutaan toiste rakas. Luulisi, että näin painan vain asiat villaisella eikä ne ikinä selviä, mutta ihmeekseni hän ottaakin ne esille rauhallsemmalla hetkellä, voidaan puhua rauhassa, ja syyttävän sanan kuullessani katkaisen keskustelun enkä lähde siihen mukaan.
Tämän viimeisen lauseen antaisin sinullekin neuvoksi: kun miehesi alkaa syytellä sinua, ja oma järkesi sanoo että hän vääristelee, syyttää, haukkuu - sen sijaan että lähtisit puolustelemaan itseäsi ja oikomaan hänen sanojaan, ANNA OLLA VAAN, älä sano enää mitään kun sanasi kuitenkin vääristellään, älä lähde mukaan syyttelyihin ja haukkumisiin, älä hermostu, yritä olla näiden asioiden yläpuolella. Ja kun et lähde haukkumisiin mukaan, eipä sinulla ole myöhemmin mitään anteeksipyydeltävääkään!!! Siinä se jekku! Sinä olet vain ollut rehellinen ja suora, et haukkunut, et syytellyt perättömästi, et alentunut asiattomaksi. Onhan hänen huomattava, että joka hermostuu ja höyryää on hän, etkä sinä.
Onnea ja menestystä!
...sitä vaan piti vielä sanomani, että tylysti ja epätieteellisesti mutta todistettavasti yleistettynä miehet alkaa inttää vastaan, haukkua takaisin ja kääntää riidan sinun asiaksesi, kun tajuavat että olet oikeassa ja he väärässä. Tyhmiähän nuo pahanilkiset pikku amorinenkelimme eivät ole, ja välttääkseen myöntämästä olleensa väärässä/syyllisiä pökerryttävät pääsi JUURI tällä tavoin!
Elin itse kaksi vuotta samanlaisessa suhteessa... loput puoli vuotta asuimme yhdessä.
Lopulta monien tapahtumien kautta tajusin, että ei tästä mitään tule ja pistin välit kerralla poikki. Sen jälkeen tähän ihmiseen en enää ole ollut yhteydessä.
Aluksi tuntui todella pahalta, mutta nykyään kun tunnen olevani enemmän oma itseni olen tajunnut, etten ikinä oikeasti rakastanut tätä miestä vaikka näin luulin ja että hän oli täysin tunnevammainen ihminen. En pysty enää ajattelemaan tästä ihmisestä mitään hyvää.
Nykyään minulla on maailman ihanin poikaystävä jonka kanssa ongelmat saadaan selvitettyä ja kaikki on muutenkin täydellistä ja ihanaa... :)