osaako kukaan auttaa minua, opiskelu taktiikka ihan hukassa

rosestar

tuntuu että numerot vaan huononee ja erityisopettajasta ei mitään hyötyä. ja minäkin vaan toivon ettei se näkis tätä viestiä kun minusta tuntuu että se on osaammaton tai muistissa jotain vikaa.
minä osaa keskittyä, miksi se vääntää tästä mulle mutta ongelma on ajatusten karkaaminen.
kaksi eriasiaa ne on sidoksissa toisiinsa.
minä kuuntele ja jos alan miettiin oppia " keskittyn ja kuuntelen", en pysty keskittyy enään kuuntelemiseen. minun ajatukset ottaa niin helposti singaalin toiseen kytökseen.
meillä tää keskittyminen on sukuvika kun keskitytään, niin keskitytään kunnolla, ettei kuulla mitä vieressä toinen sanoisi!.
kerran siskoni luulin että olin suuttunut kun en vastannut mitään, niin lähti vähin äänin meneen.
Sitten hetken päästä ihmettelin mihin se katos.
eli hullua.

mutta jos on häiriötekijöitä, minkä sille mahdan, että keskittyminen herppaantuu tunnin aikana.( oppii sieltä kuin täältä). no mutta tänään historian tunnilla aloin yhtä äkkiä miettiin, muita asioita.
onneksi olen keksinyt(lukemalla netissä) tämän ihmeellisen nauhurin, kiitos ja onni siitä että olen saanut luvan käyttää sitä. mutta miksi erityisopettaja ei ole sanonut mitään ennen kuin kysyin siitä ja toiseksi miksi erityisopettaja ei ole kertonut että joitakin asioita voi suorittaa suullisesti ylioppilaskokeissa mutta mitä? kuulen vasta päivää ennen kokeita.

Niin juu erityisopettaja päti taas tunnin loputtua että oli minulle puhunut kyseisestä suullisesta kokeesta. no mutta liian kiltti kun olen niin totesin että että olet varmaan puhunut silloin kun olen tehnyt tehtäviä, etten ole kuullut siitä.
mutta todellisuudessa se ei ole puhunut minulle mutta vain oikeutetusta pitemmästä koe ajasta. muutenkin hän on sanonut ennen kun teen tehtäviä:" hän ei puhu minulle että pystyn keskittyy ja yrittää olla erittäin hiljaa taustalla."

14

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höpötyksenopettaja

      rosetarelle

      Onko sinulla dysleksiaa, lukihäiriötä, sanojen ymm'rtämishäiriöt, ehkäpä on?
      AD/HD aiheuttaa keskittymiskyvynhäiriöitä.

      Puhehäiriöt eivät ole tyhmyyden merkki ollenkaan.
      Olen kadottanut puhekyvyn kokonaan useamman kerran puhe-elinten motoorisen häiriön vuoksi, siis voin kirjoitta ja lukea hyvinkin, vaan puhe-elimet eivät toim
      Minulle määrättiin puheterapiaa, vaan en saanut säästöpolitikan vuoksi.
      Onneksi eräs kultivoitunut nettikaveri, nainen ymmärsi vaivani ja pidimme skypeä auki kaikenaikaa ja sesam-opin puhumaan.

      Kun en ole alan erikoislääkäri tai puheterapeutti

      Ota yhteyttä alan erikoislääkäriin, eikä t-keskukseen

    • Jaksaa, jaksaa

      Lause alkaa isolla kirjaimella ja päättyy pisteeseen.

      Sivukyssä: puhutko sä samalla tavalla kuin kirjoitat?

      Jos sulla on diagnoosi, niin sillä erityisopella pitäisi olla sulle opiskelutekniikoita.

      Mä teettäisin sulla toistotehtäviä, ehkä kuvien kera. Mutta se edellyttää keskittymistä kerralla siihen mitä ollaan tekemässä. Ja kotona pitää kerrata, jotta jää pitkään muistiin. Kotona (sama) asia näyttää erilaiselta kuin luokassa.

      Itse kirjoitan, luen ääneen ja kokoan sanoja käyttöyhteysryhmiin. Olisi hyvä kuulla sen minkä tekee. Sano ääneen sen minkä kirjoitat. Voit kokeilla tehdä sen hitaasti ja kertaa nopeasti. Toistoilla....

      Toiset oppii kuulemalla, toiset näkemällä ja toiset tekemällä.
      Niitä voi myös yhdistää. Käyttää säveltä ja tempoa.

      Positiivinen asenne auttaa kaikessa. Ja muista että talven pimeimmällä hetkellä keneltä tahansa voi tarkkaavuus herpaantua....ja väsymys näkyy muistamiskapasiteetissa.

      Mutta siihenkin auttaa jatkuvuus. Eli ei saa luovuttaa.
      Tsemppiä sinne.

      • höphöpöterapeutti

        Dear rosetarreni

        Muisti koostuu monista eritekijöistä.
        Lyhyt l. tietotekniikassa käyttömuisti toimii aivoje hippocampuksen päissä esim.

        Mutten tee tästä dazun neurolgian oppikirjaa ilaman ytmi-sivistystä.

        Olen kyllä puhelintukena auttanut ihmisia, jotka tarvitsevat hoitoonohjausta ja
        käynyt alan huippulääkrien luennoilla, ehkä voisin auttaa hoittoon ohjauksessa ja saada konsultaatiota alan lääkäreiltä.

        Skypellä voisin ehkä auttaa ilmaiseksi, jo voin

      • Koitas nyt
        höphöpöterapeutti kirjoitti:

        Miksi ei voi vastata asiallisesti edes tähän tai olla edes vattuilematta?

    • Palstan väki
      • rosestar

        jännä juttu eli dysleksia ei ole suoranaisesti dysfasia..
        mutta miten minulla voidaan diagnosoida dysleksia jos opettaja totee että yllättävää ymmärrän tekstin keskiarvollisesti paremmin lukemisen.
        vaikeus tulee ainoastaan uusien sanojen oppimissa tai monen tekstin yhdistämisenä, kuin testissä oli kolmen koiran kertomusta ja sitten ne yhdisty jolloin kun nimet helposti unohdan olin ihan sekaisin, kuka juoksee tarinassa missäkin järjestyksessä.

      • rosestar

        eli todellisuudessa parhaiten minulle tuo "oppimisvaikeus" sopii.
        ei näist termeistä ota enään mitä selvää kun monissa paikoissa on erillailla kirjoitetaan ja varsinkaa en ole mikään erityisopettaja.
        Mulle kyllä tuli mieleen voiko kyseinen opettaja olla käynyt tähän kahden vuoden erityisopettajan koulutuksen kun tökkii näin pahasti ongelmat ja varsinkin joku rentoutus harjoitus ei ole mun juttu ja viedään tunnista 20min , että tunnin aluksi aletaan "joogaa" KUUNELLEN LEVYÄ: - jännitä reisilihaksesi ja vapauta... vedä syvää henkeen ja... ja ojella kätesi..

        Erittäin terssaavaa pitäisköhän, mun oikeasti mennä lääkäriin ja pyytää lähettä erityislääkärille ja mennä pohtii sinne ongelmaani, miten saisin tarkan diagnoosin että pystyn saamaan oikein oppimis tyylin .
        minusta on tuntunut että se opettaja simputtaa[eli käyttää mun heikoutta hyödyksi ja on ilkee sitä myöten mulle(käyttää voimasanoja etten uskalla pyytää apua ja muuta vastaavaa)].

      • rosestar
        rosestar kirjoitti:

        tai lukivaikeus , enhän tiedä mitä tuo laajempi sana merkitsee(minun häiriötä vai toisenlaista häiriötä

      • rosestar
        rosestar kirjoitti:

        tai lukivaikeus , enhän tiedä mitä tuo laajempi sana merkitsee(minun häiriötä vai toisenlaista häiriötä

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Impulsiivisuus

        tuo Epävakaa persoonallisuusin sopii tähän oppimisvaikeuteen eli miksei voisi olla mahdollinen oppimisvaikeus
        jolloin päivässä olevat tunteet muutoksen kertoo juurikin tämän kokeen palauksesta että ensi heittäydyn että teen vitsiä kokeen numerosta mutta iltasin jo harkitsen elämän hukkaan heittämistä se tunne muuttuminen on "helvetti"vaikeaa sisäistää ja joku kaunis päivä en ole tässä. siinä on miinuksen peukuttajille diagnoosia kerrakseen.

      • rosestar kirjoitti:

        eli todellisuudessa parhaiten minulle tuo "oppimisvaikeus" sopii.
        ei näist termeistä ota enään mitä selvää kun monissa paikoissa on erillailla kirjoitetaan ja varsinkaa en ole mikään erityisopettaja.
        Mulle kyllä tuli mieleen voiko kyseinen opettaja olla käynyt tähän kahden vuoden erityisopettajan koulutuksen kun tökkii näin pahasti ongelmat ja varsinkin joku rentoutus harjoitus ei ole mun juttu ja viedään tunnista 20min , että tunnin aluksi aletaan "joogaa" KUUNELLEN LEVYÄ: - jännitä reisilihaksesi ja vapauta... vedä syvää henkeen ja... ja ojella kätesi..

        Erittäin terssaavaa pitäisköhän, mun oikeasti mennä lääkäriin ja pyytää lähettä erityislääkärille ja mennä pohtii sinne ongelmaani, miten saisin tarkan diagnoosin että pystyn saamaan oikein oppimis tyylin .
        minusta on tuntunut että se opettaja simputtaa[eli käyttää mun heikoutta hyödyksi ja on ilkee sitä myöten mulle(käyttää voimasanoja etten uskalla pyytää apua ja muuta vastaavaa)].

        Esteetön opiskelu on jokaisen oppilaitokseen pääseen oikeus. Esteettömyys koskee niin fyysisiä kuin psyykkisiä esteitä ja niiden poistamista. Esim. lukihäiriöstä kärsivät voivat saada enemmän aikaa tentin tekemiseen tai käyttää tietokonetta kun muut kirjoittavat käsin.

        Diagnoosi on välttämätön, ei erityisopen ammattitaito riitä arvioimaan millaista tukea tarvit opintoihisi. Mene siis opiskelijaterveydenhuoltoon (tai kunnalle) lääkärille diagnoosin tekemiseksi. Lääkäri varmaan lähettää sinut myös psykologille. Kun tiedetään tarkasti, mistä on kysymys, voidaan tehdä hoitosuunnitelma ja on mahdollista löytää keinot helpottaa opiskelujasi. Itse arvailemalla ei valmista tule..

      • höpölöpö
        rosestar kirjoitti:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Impulsiivisuus

        tuo Epävakaa persoonallisuusin sopii tähän oppimisvaikeuteen eli miksei voisi olla mahdollinen oppimisvaikeus
        jolloin päivässä olevat tunteet muutoksen kertoo juurikin tämän kokeen palauksesta että ensi heittäydyn että teen vitsiä kokeen numerosta mutta iltasin jo harkitsen elämän hukkaan heittämistä se tunne muuttuminen on "helvetti"vaikeaa sisäistää ja joku kaunis päivä en ole tässä. siinä on miinuksen peukuttajille diagnoosia kerrakseen.

        Vaivasi on useimmiten täysin somaattinen eli fyysinen, vaikkapa vain pienessä suonessa vain --sellainen voidaan löytytää kalliissa PET-magneettikuvauksissa
        Kalleuden vuoksi ei niihin helpolla l'hetettä saakaan

        Esim angiografiakuvaus on erittäin kallis, mutta tarkka-

      • rosestar
        bravo.bravi kirjoitti:

        Esteetön opiskelu on jokaisen oppilaitokseen pääseen oikeus. Esteettömyys koskee niin fyysisiä kuin psyykkisiä esteitä ja niiden poistamista. Esim. lukihäiriöstä kärsivät voivat saada enemmän aikaa tentin tekemiseen tai käyttää tietokonetta kun muut kirjoittavat käsin.

        Diagnoosi on välttämätön, ei erityisopen ammattitaito riitä arvioimaan millaista tukea tarvit opintoihisi. Mene siis opiskelijaterveydenhuoltoon (tai kunnalle) lääkärille diagnoosin tekemiseksi. Lääkäri varmaan lähettää sinut myös psykologille. Kun tiedetään tarkasti, mistä on kysymys, voidaan tehdä hoitosuunnitelma ja on mahdollista löytää keinot helpottaa opiskelujasi. Itse arvailemalla ei valmista tule..

        onkohan tää opiskelu sen arvoista..
        todella harvoi löytyy pätevää, meidänkin terveys-asemalla lääkärikin konsuntoi toista lääkäriä kun tuiki tavallinen kihomato kuuria, piti hakee resepti.

        tai esim sain kahdelta lääkäriltä eri diagnoosit mielialaan 8)

        tai että lapselta on lopetettu estolääke(vaikka hällä on 4 asteen) jolloin iski tulehdus(sairaala hoito oli ja bakteeri tuli resistanttiksi) vaikka netissä luki että tämän asteinen eli 3-5 asteisessa hoito keino on estolääkitys.

        olen niin lopen kyllästynyt ettei lääkärit osaa aina työtään että ei niin päteviä ole joukossa.

        erittäin kummalista

      • rosestar
        höpölöpö kirjoitti:

        Vaivasi on useimmiten täysin somaattinen eli fyysinen, vaikkapa vain pienessä suonessa vain --sellainen voidaan löytytää kalliissa PET-magneettikuvauksissa
        Kalleuden vuoksi ei niihin helpolla l'hetettä saakaan

        Esim angiografiakuvaus on erittäin kallis, mutta tarkka-

        "Vaivasi on useimmiten täysin somaattinen eli fyysinen"
        miten voit olla tuosta niin varma? olen niin epätodellisella polulla nyt jos selittäisit enemmän.

      • rosestar kirjoitti:

        onkohan tää opiskelu sen arvoista..
        todella harvoi löytyy pätevää, meidänkin terveys-asemalla lääkärikin konsuntoi toista lääkäriä kun tuiki tavallinen kihomato kuuria, piti hakee resepti.

        tai esim sain kahdelta lääkäriltä eri diagnoosit mielialaan 8)

        tai että lapselta on lopetettu estolääke(vaikka hällä on 4 asteen) jolloin iski tulehdus(sairaala hoito oli ja bakteeri tuli resistanttiksi) vaikka netissä luki että tämän asteinen eli 3-5 asteisessa hoito keino on estolääkitys.

        olen niin lopen kyllästynyt ettei lääkärit osaa aina työtään että ei niin päteviä ole joukossa.

        erittäin kummalista

        Juu, yleislääkärin pitääkin antaa lähete erikoislääkärille; psykiatrille, joka on kykenevä diagnoosin tekoon. Ei arvauskeskuksen yleislekuri pystykään tällaiseen, vaatii erityisosaamista. Jos/kun oppilaitoksessasi on opiskelijaterveydenhuolto, se on myös hyvä paikka aloittaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3585
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      114
      2480
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      593
      2273
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2026
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      76
      1730
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1658
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1648
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      1546
    9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1446
    10. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      94
      1427
    Aihe